Ihmissuhteet

Minnan, 36, isä käyttäytyy rasistisesti eikä hyväksy tyttärensä ulkomaalaista puolisoa: ”Häissä häpesin silmät päästäni”

Minnan isä ei ole hyväksynyt tyttärensä valintaa. Muslimiksi kääntynyt Minna saa edelleen kuulla isältään rasistisia kommentteja.

Teksti:
Marjo-Kaisu Niinikoski
Kuvat:
iStock

Minna rakastui tulevaan aviomieheensä lomamatkalla.

Minnan isä ei ole hyväksynyt tyttärensä valintaa. Muslimiksi kääntynyt Minna saa edelleen kuulla isältään rasistisia kommentteja.

Hiljaisuus laskeutui ruokapöytään, kun Minna, 36, ilmoitti perheelleen rakastuneensa turkkilaiseen mieheen. Minnan isästä paljastui rasisti, eikä tämä vielä vuosien jälkeenkään ole hyväksynyt tyttärensä puolisoa. Psykologi, psykoterapeutti Anu Rönnqvist tukee Minnaa tilanteessa.

Minna:

”Kaikki alkoi lomaromanssista. Matkustin parikymppisenä ystävättäreni kanssa Turkkiin lomalle. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ilman vanhempiani.

Antalya hurmasi minut hetkessä. Vaikka moni asia oli toisin kuin Suomessa, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Tapasin yökerhossa tumman ja komean miehen. Hän lähestyi minua itsevarmasti ja haki tanssimaan.

Rakastuin nopeasti ja sokeasti. Hän kohteli minua kunnioittavasti, ja meillä oli myös samanlainen huumorintaju. Ihan kuin hän olisi ollut vanha tuttu. Tiesin, että tässä oli tuleva aviomieheni ja lasteni isä.”

Anu:

”Lähdit tekemään nuoren aikuisen kehitystehtävää eli ottamaan etäisyyttä vanhempiisi ja heidän sisäiseen maailmaansa. Se on tarpeen, jotta voi rakentaa omannäköistä elämää.

Rakastuminen on huumaava tunne. Joku on joskus nimittänyt sitä ”kahden vuoden minipsykoosiksi”. Joskus hullaannumme toisesta, koska ajattelemme, että hän voi tarjota jotain, mistä olemme aiemmin jääneet paitsi. Tällöin meillä saattaa olla vaaleanpunaiset lasit päässä.”

Minna:

”Kun palasin Suomeen, tuntui kuin jokin osa minusta olisi jäänyt Turkkiin. Aloitimme etäsuhteen ja pidimme yhteyttä sosiaalisen median kautta. Skype oli kovassa käytössä.

En kertonut vielä tuossa vaiheessa vanhemmilleni poikaystävästäni. Tiesin, miten isäni ja isoveljeni suhtautuivat ulkomaalaisiin. Etenkin tummaihoiset muslimimiehet olivat heille punainen vaate. Se tuli usein epäsuorasti esiin heidän puheissaan.

Olisin halunnut kertoa äidilleni, mutta en vielä uskaltanut. Jälkikäteen hän kyllä kertoi aistineensa, että jotakin siellä Turkin-matkalla oli tapahtunut.”

Anu:

”On asioita, jotka ihminen saa pitää ominaan. Niitä ei silloin tarvitse jakaa myöskään vanhemmilleen.

Toive vanhempien hyväksynnästä elää meissä aina. Henkisen napanuoran irrottamisesta syntyy pakostakin kipua. Entä jos en tule hyväksytyksi? Voinko silti tehdä elämästäni oman ja rajata vanhemmiltani pääsyn päätöksiini?”

Turkkilainen illallinen.
Puolison turkkilainen perhe otti Minnan lämpimästi vastaan.

Minna:

”Rupesin ramppaamaan Turkissa. Olin valmistunut lähihoitajaksi. Tein pitkää päivää, otin lisävuoroja ja säästin kaiken mahdollisen rahan lentolippuihin.

Oli kulunut jo reilu vuosi ensitapaamisestamme. Kun olin lähdössä neljättä kertaa Antalyaan, päätin, että nyt oli aika pudottaa pommi perheelleni.

Kutsuin vanhempani ja veljeni luokseni syömään. Kesken aterian sanoin, että minulla on tärkeää asiaa: olen rakastunut turkkilaiseen mieheen, ja aiomme mennä naimisiin.

En ikinä unohda vanhempieni ilmettä, kun he vaihtoivat katseita. Isoveljeni suusta hyppäsi sammakko: ”Ei helvetti!”

Kiusallinen hiljaisuus laskeutui keittiöön. Kukaan ei osannut sanoa mitään.”

Anu:

”Ilmaisit rohkeasti valintasi lapsuudenperheellesi. Heille tarjoutui mahdollisuus puhua suoraan, mitä he siitä ajattelivat. Oli heidän valintansa olla sanomatta mitään.

Välttely on Suomessa aika tavallista ihmissuhteissa. Jokainen tunnistaa virta­hevon olohuoneessa. Silti tekee liian kipeää kohdata haastavat tunteet.

Jotkut tarvitsevat enemmän aikaa sulatella uusia tilanteita. Joskus aika saattaa myös auttaa.”

Minna:

”Seuraavana päivänä soitin äidilleni ja kerroin koko tarinan. Äiti kuunteli hiljaa. Mietin, mitähän hän mahtoi oikeasti ajatella. Pyysin häntä kertomaan asiani isälle ja veljelle.

Antalyassa mieheni kosi minua rannalla. Se oli herkkä hetki. Olimme saaneet mieheni vanhemmilta ja perheeltä siunauksen. Se on tärkeää muslimikulttuurissa.

Mieheni perhe oli ottanut minut jo ennen kosintaa erittäin lämpimästi vastaan. Perhe tuntui monin tavoin läheisemmältä kuin oma perheeni. He pitävät aidosti huolta toisistaan. Meillä Suomessa korostetaan yksilöllisyyttä, he arvostavat yhteisöllisyyttä.

Muistan jo tuolloin miettineeni, millaistahan elämäni olisi, jos kääntyisin muslimiksi.”

Anu:

”Hoidit hienosti oman osuutesi kommunikaatiosta suhteessa vanhempiisi. Ehkä tunsit jääneesi yksin tunteittesi kanssa. Tämä voi tehdä kipeää ja tuntua torjunnalta. Voit silti olla myös iloinen rohkeudestasi, vaikka muut eivät valintaasi hyväksyneetkään.

Joskus toisten perheiden suhteiden tarkastelu antaa perspektiiviä hahmottaa oman lapsuudenkodin dynamiikkaa. Useissa perheissä on omat puutteensa ja haitalliset dynamiikkansa.”

”Kun isä sai tietää, että aiomme perustaa perheen Suomeen, hän ei voinut pitää mölyjä mahassaan.”

Minna:

”Menimme naimisiin ja vietimme häitä sekä Turkissa että Suomessa. Veljeni ja äitini käyttäytyivät häissä hyvin, mutta isäni joi itsensä tukevaan humalaan ja heitteli typeriä kommentteja. Häpesin silmät päästäni.

Isän ja mieheni välille nousi heti kieli- ja kulttuurimuuri. Mieheni puhuu hyvää englantia, mutta isä ei edes yrittänyt rallienglannillaan. Nyt ajattelen, että hän ei joko uskaltanut tai halunnut.

Kun isä sai tietää, että aiomme perustaa perheen Suomeen, hän ei voinut pitää mölyjä mahassaan. Hän sanoi mieheni kuullen, että tummanpuhuvat tulevat tänne hyötymään naisista ja sosiaaliturvasta. Onneksi mieheni ei vielä tuolloin ymmärtänyt suomea.

Myöhemmin puolisoni on todennut, että ei ymmärrä isäni asennetta mutta antaa hänen olla.”

Lue myös: Tim Sparv ja Jitka Nováčková väittelevät, kuinka ratkaistaan lapsen lahjantuoja: Jeesus-lapsi vai joulupukki?

Anu:

”On todella harmi, että isäsi turvautui rasistiseen yleistämiseen. Se on tietysti helpompi tapa elää ja hahmottaa hankalia asioita, kuten erilaisuutta ja sen tuomaa ristiriitaa.

Yleistämiseen turvautuessaan isäsi ei pääse tutustumaan sinuun ja kumppaniisi ihmisinä. Surullista on, että sen takia pysytte etäällä toisistanne.”

Rasisti isä, halonhakkuu.
Minna ei pidä paljon yhteyttä isäänsä. Kuvituskuva.

Minna:

”Asetuimme mieheni kanssa asumaan pääkaupunki­seudulle. Mies löysi paljon maanmiehiään ja aika nopeasti myös yhtiökumppanin, jonka kanssa hän perusti ravintolan.

Edes se, että mieheni alkoi elättää itsensä ja perheensä yrittäjänä, ei muuttanut isäni suhtautumista. Mitä mahtavatkaan myydä tiskin alta, hän kommentoi. Olin todella loukkaantunut.

Olin alkanut tutustua islamiin. Mieheni oli alusta alkaen sanonut, ettei minun tarvitse kääntyä muslimiksi. Hän on itse melko maallistunut muslimi.

Sisälläni oli kuitenkin ollut pitkään tyhjyyden tunne, johon islam tuntui vastaavan luontevasti. 28-vuotiaana minusta tuli muslimi. Sen jälkeen olin valmis hankkimaan lapsia.

Isäni on edelleen varma, että mieheni painosti minut muslimivaimoksi. Muslimiksi kääntymiseni on ollut kova paikka myös äidilleni ja veljelleni.”

Anu:

”Sinä et ole vastuussa läheistesi tulkinnoista, vaikka ne satuttavat. Voit ainoastaan tutkia omaa suruasi ja tyhjyyden tunnettasi, johon koet myös saavasi vastauksia uskonnosta. Meillä on taipumus väistellä tyhjyyden kohtaamista, mutta vasta sen kautta voi löytää oman itsensä.

Joskus saattaa vasta jälkeenpäin tajuta tehneensä joitakin valintoja kapinoidakseen vanhempien arvomaailmaa vastaan. Kun tämän ensin tunnistaa, valinnoista voi tulla aidosti omia. Itseksi tuleminen on koko elämän mittainen matka.”

Minna:

”Asumme edelleen Suomessa, mutta käymme myös Turkissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Pidämme paljon yhteyttä Turkin-perheeseemme.

Elämäni muslimivaimona on sisäisesti rikasta mutta ulkoisesti välillä haastavaa. En pukeudu huntuun, mutta käytän musliminaisten huivia. Kohtaan ennakkoluuloja ja rasismia monissa tilanteissa, myös töissä. Se surettaa.

En pidä paljon yhteyttä isääni. En jaksa enää ottaa vastaan hänen ilkeitä heittojaan. Äiti käy meillä usein. Hän on alusta alkaen osallistunut myös lastemme hoitoon. Myös veljeni on meihin yhteydessä. Molemmat tulevat hyvin toimeen mieheni kanssa.

En ymmärrä, miksi erilaisuutta on niin vaikeaa hyväksyä. Minulle se on ollut aina rikkaus. Toivoisin, että isäni antaisi itselleen ja meille mahdollisuuden.”

Anu:

”Pallo on nyt isälläsi. Joskus lasten itsenäistyminen saa vanhemmat tarkastelemaan omaa itseään. Aina näin ei käy, ja se voi tehdä lapselle kipeää. Asian kanssa voi kuitenkin oppia elämään. Isäsi kyvyttömyys kohdata itsensä ei kerro mitään sinusta, vaan hänestä.

Aikuistuvan lapsen vanhempien tehtävä on nähdä lapsi vihdoin aikuisena ja kunnioittaa hänen elämänsä rajoja.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 3/2023.

X