Janina Fry

Vapauden kaipuu

Teksti: Janina Fry

Kuudes viikko poikkeustilaa meneillään ja ajattelin nostaa tämän blogipostauksen kuvitukseksi kuvia rakkaan harrastukseni ääreltä joka on antanut minulle vapauden tunnetta tässä muuten niin rajoitetussa ajassa. Meressä uiminen joka päivä joko aamulla tai illalla. Se antaa mielettömän paljon energiaa ja samalla tuntuu, että olen yhtä luonnon kanssa tavalla joka ei ole sidottu aikaan tai paikkaan.

Äärettömyys

Siihen liittyy eräänlainen äärettömyyden energia joka vie minut juurilleni ja yhdistää minut perintööni ja vahvistaa dna:ssani sen voiman jonka olen saanut rintaperintönä ja mikä on ollut niin kutsuttu ”driving force” suvussani sukupolvesta toiseen. Uskallan väittää, että tämä rutiini auttaa purkamaan ja käsittelemään tilanteen tuomia laidasta laitaan heitteleviä tunnetiloja. Ensinnäkin se, että menen omaan meditatiivisen tilaan ja annan kaikkien tunteiden tulla enkä taistele vastaan vaan ikäänkuin antaudun. Mikä vaan on, saa olla. Toisekseen saatan joskus saada tunteen, että edesmenneet vanhempani ovat lähellä. Tämän keskellä huomaan yhtäkkiä kuinka kyynel vierähtää poskelle ja sekin on ok. Väkeviä hetkiä jotka auttavat purkamaan ahdistuneita tunteita ja olotilaa. Usein jälkeenpäin olo on paljon kevyempi ja naurukin saattaa olla herkässä. Totuus on se, että ei ole valoa ilman varjoja tai iloa ilman surua.


Uuden äärellä

Olen myös hyväksynyt sen, että poikkeustilan lisäksi elän itseni kanssa ammatillisesti nyt uudelleen rakentamisen aikaa. Olen purkanut paljon vanhaa, vähän niin kuin vanha talo joka on elänyt loistoaikaansa aikoja sitten puretaan hienolta tontilta ja rakennetaan uusi vahvempi talo vastaamaan nykyajan standardeja sen tilalle. Nyt olen siinä vaiheessa, että vanha talo on purettu ja maaperän valmistelutyöt ovat alkamassa. Joskus pitää luopua vanhoista uskomuksista jotta jotain uutta ja kestävämpää voi syntyä tilalle.

Aurinkoista viikkoa toivottaen, Janina <3

Lue myös

X