23.5.2012

Riistapyörykät

Teksti: Maarit Cederberg

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

Arvostelu

Ainekset

1 kg jauhettua hirveä, kaurista tai peuraa
200 g pekonia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 dl tomaattimurskaa
200 g kermaviiliä
1 muna
4 rkl korppujauhoa tai maissijauhoa (gluteeniton) tai jauhettuja kaurahiutaleita
noin 1 tl suolaa (ota huomioon pekonin suolaisuus)
1/4 tl mustapippuria
1 tl timjamia (tai pieni tuore oksa)
1 rkl basilikaa (tai 4 tuoretta lehteä)
1 rkl rosmariinineulasia

kastike:

2 dl paistolientä
2 dl kermaa
1 dl herukka- tai karpalohyytelöä

Valmistusohje

Pilko pekoni, sipulit ja valkosipuli. Kumoa kuumalle öljytylle pannulle ja anna sipulin paistua läpikuultavaksi.

Sekoita muna, tomaattimurska, kermaviili ja korppujauhe sekä mausteet. Yhdistä hiukan jäähtynyt sipulipekoniseos sekä muna-tomaattiliemi jauhelihan kanssa.

Vaivaa taikina tasaiseksi ja pyöritä palleroiksi oman käsialan mukaan. Tiiviisti aseteltuna taikinasta saa uunipellillisen keskikokoisia pyöryköitä. Lado pyörykät öljytylle uunipellille ja kypsennä 200-asteisessa uunissa rapeiksi. Lisää pannulle 1 dl vettä kypsennyksen loppuvaiheessa.

Valuta paistoliemi talteen ja rikasta kastikkeeksi kermalla. Keitä kermalientä hiljalleen kokoon kastikemaiseksi. Lisää hyytelö ja anna kiehahtaa. Tarjoa kastike erikseen.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi