Reseptit

Savukalapiirakka

Lehtitaikinaan leivottu savukalapiirakka on ruokaisa juhlapöydän tarjottava.

Teksti:
Maarit Cederberg

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

0

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 1 annos valmista isoa lehtitaikinaa (Raision Sunnuntai -pakastetaikina)

täyte:

  • 1 savulahnan tai kookkaan savusiian liha
  • 4 dl keitettyä riisiä
  • 2 keitettyä munaa
  • 250 g tuoretta pinaattia tai nuoria nokkosenlehtiä
  • 1 sitruuna
  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 1 rkl öljyä tai voita
  • nippu ruohosipulia tai sipulinvarsia
  • 1 tl sitruunapippuria
  • 1 dl smetanaa

Valmistusohje

Suolaa vain, jos savukalan suola ei riitä. Perkaa ja paloittele kala. Keitä riisi. Jasmiiniriisistä tulee pehmeä ja hyvä maku. Keitä munat (n. 4 min), kuori ja survo haarukalla.

Kiehauta pinaatit tai huuhdottu nokkonen pehmeäksi. Heitä keitinvesi pois. Pilko lehdet. Rouhi pinjansiemenet ja silppua sipulinvarret.

Kauli lehtitaikinasta kaksi levyä. Aseta toinen levy valmiiksi leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä täytteen ainekset kerroksittain mausteiden kanssa levyn päälle. Jätä sentin reunat.

Levitä lopuksi smetana ja ripaus suolaa, jos seos tuntuu kaipaavan suolaa. Sipaise reunakaistaleelle vettä ja nosta toinen levy piirakan kanneksi. Nipistä reunat yhteen. Pistele kanteen haarukalla höyryreiät ja voitele pinta vedellä. Kypsennä piirakkaa 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoa ruohosipulivoisulan kanssa.

Voisula:

Sulata voi ja kaada joukkoon loraus kalalientä. Silppua joukkoon runsaasti ruohosipulia.

Vihje:

Pinjansiemeniä ei ole aina kaupan. Pihkaista maustetta piirakkaan saat myös kuusenkerkistä tai nuorista neulasista. Silppua kuten rosmariini, joka sekin on pihkainen mauste.

X