vadelmamousse
Reseptit

Vadelmamousse

Vadelmamousse sulaa suuhun! Kotimaisista vadelmista syntyy suloinen mousse, jonka voi hyvin tehdä jääkaappiin jo edellisenä päivänä.
Teksti: Taina Salovaara Kuvat: Kristiina Kurronen

Valmistusaika

yli 2h

Vaikeusaste

Helppo

Annosmäärä

4

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Vadelmamousse:

  • 2 liivatelehteä
  • 3+2 dl tuoreita vadelmia
  • 2 keltuaista
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 dl vispikermaa
  • 2 rkl sitruunamehua

Valmistusohje

Vadelmamousse tehdään näin:

1. Laita liivatteet yksitellen pehmenemään kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sopiva määrä vettä kahdelle liivatteenlehdelle on noin 1,5 l vettä.

2. Survo 3 dl vadelmia. Erottele kananmunista keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokerit kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma erillisessä kulhossa ja yhdistä keltuaisvaahtoon. Kääntele varovaisesti joukkoon vadelmasose.

3. Valuta pehmenneet liivatelehdet liotusvedestään. Kuumenna sitruunamehu esimerkiksi mikrossa ja liuota liivatteet kuumaan mehuun. Sekoita lusikallinen mousseseosta liivateliuokseen. Kääntele liivate mousseen.

4. Lusikoi puolet seoksesta lasikulhon tai pienten lasipurkkien pohjalle, lisää kerros vadelmia ja loput moussesta. Laita vadelmamousse jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.

Katso myös: Vadelma-valkosuklaamousse

Katso myös Kotiliesi.fi: Vadelma-Dumlepirtelö

X