Yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu
Viikonloppu jälleen häämöttää, sekä kaikenlaiset päättäjäiset. Koululaiset päättävät peruskoulunsa, opiskelijoita valmistuu ja lukiolaiset hatutetaan. Meilläkin oli eräänlaiset päättäjäiset – esikoulun päättäjäiset. Tänään postaan ihan vain lifestyle-tyylisesti. Meikeistä ja kauneudesta jatketaan sitten taas huomenna.
Esikoulun päättäjäisiä kutsuttiin nimellä potkijaiset. Suuri, mutta haikea juhla lapselleni. Jo kuukautta ennen potkijaisia alkoi itkut ja ikävöinnit eskariopea, hoitajia ja kavereita kohtaan. Erityisesti yhtä hoitajaa hän ikävöi jo etukäteen. Tuo ko. hoitaja on kulkenut tyttäreni mukana ryhmästä toiseen. Eipä siis ihme jos 2,5-vuotiaasta 7-vuotiaaksi asti viettää aikaa jonkun kanssa, niin kyllähän sitä haikeus iskee, kun arki tulee muuttumaan ja tiet erkanemaan. Potkijaisissa sitten kyynelehti tyttäreni lisäksi koko hänen seurueensa. Lasten lauluesitys sateenkaarista oli koskettava ja kun näkee oman tyttären siellä laulamassa ja samalla häneltä kyyneleet valuu, niin mitä luulette äidille käyneen?
On jännä nähdä miten omasta vauvasta kehittyy ”iso” tyttö. Kun ennen äitinä helpotin itkua tutilla tai maidolla, sitten puhalluksella ja halilla, niin nykyään halauksen ja lähellä olemisen lisäksi pitäisi osata auttaa viisain sanoin. Mistä löytää se viisaus, joka auttaisi lasta? Äitiys muuttuu vuosi vuodelta haastavammaksi.
Olen yrittänyt selittää hänelle, että kun yksi vaihe päättyy, alkaa uusi vaihe elämässä. Nyt esikoulu jää taakse ja pian alkaa koulu ja sen tuomat ilot. Vaikka lapseni odottaa koulua innolla, niin silti nyt on se vaihe, jossa surraan päättyvää, eikä vielä osata iloita tulevaa. Näin se vain elämässä on – on suljettava yksi ovi, jotta voi avata uuden.
Jos nyt sattuu käymään niin, että meidän perheessä on elokuusta lähtien kaksi koululaista, niin minun tulee itsekin sulkea ovia, jotta voin avata uuden. Koska en ole ollenkaan varma siitä, että pääsenkö edes opiskelemaan, niin en ole vielä miettinyt niitä suljettavia ovia. Ehkä alitajunta on sitä jo työstänyt, mutta tietoisesti en ole suuremmin pohtinut. Jätetään vaikeat päätökset sinne jos niitä on pakko tehdä. Tulen tarvitsemaan omia neuvojani sitten.
Onhan se aina vaikeaa päästää irti jostakin tutusta, turvallisesta ja kivasta, ja katsoa rohkeasti tulevaan. Kohdata uutta ja jännää, josta ei tiedä vielä mitään.
Vaikka olen vähän pessimistinen oman kouluun pääsemisen kanssa, niin silti minua pelottaa. Minua pelottaa, että entä jos en pääse? Lannistunko, koenko suurta häpeää ja olenko pettynyt itseeni? Entä jos pääsen? Ajatuskin pelottaa, sillä ammattikoulusta valmistumisesta on vierähtänyt 14 vuotta. Tuossa ajassa on moni asia unohtunut ja siksi pelottaa. Jos pääsen kouluun, niin pärjäänkö siellä? Entä jos tulen katumaan kaikkea?
Mutta ehkä kaikista eniten minua pelottaa päästää lapseni kädestä irti. Hänestä tulee koululainen ja hänet on päästettävä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä uusiin haasteisiin ja opettelemaan elämässä selviytymistä opiskelun lisäksi. Joskus mietin, että olisi kiva jos saisi pitää lapset omissa helmoissa turvassa maailmalta. Minua jännittää paljon, vaikka lapseni on hyvin sosiaalinen, fiksu ja pärjäävä. Hän osaa jo lukea ja kirjoittaa, sekä laskea helppoja matikkalaskuja. En kuitenkaan pysty olemaan miettimättä kaikkia vaaroja, joita voi sattua koulumatkalla. Sen lisäksi koulussa voi raadollisesti joutua kiusatuksi pienestäkin syystä, jos muu porukka niin päättää. Huhhuijaa… ehkä lopetan omien kouluvuosien muistelut ja toivon, että nykyaikana oltaisiin fiksumpia. Minä selvisin ja pärjäsin, vaikka sain välillä omankin osuuteni. Vääjäämättä sitä miettii omia kasvatustaitojaan ja kyseenalaistaa niitä. Olenko kasvattanut lapselleni riittävän vahvat juuret, jotta puu ei tuulessa ja myrskyssä kaatua? Lapseni on herkkä ja tunteikas, kuten äitinsäkin. Toivottavasti hän on yhtä sitkeä sissi ja periksi antamaton, kuin äitinsä. Niin valitettavaa kuin se on, mutta elämältä ei kuitenkaan voi suojautua. Siihen kuuluu myös ne raadollisetkin puolet.
A photo posted by Minna / Glitz & Glam (@glitz8glam) on
Oikein kivaa viikonloppua kaikille ja onnea jokaiselle tänä viikonloppuna koulutiensä päättävälle, valmistuvalle ja ylioppilaalle! <3
Onko siellä joukossa jonkun koulun tai opinnon päättäjäisiä juhlivia? Onko sulkeutuvia ovia ja uusia avautuvia teidän elämässä? Entä äitejä, jotka olisi tunnistanut omia ajatuksiaan tekstistäni? Miten selvisitte esikoisenne koulun aloituksesta ja kaikista peloista?
Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa
Kommentit
Kiitos Johanna! 🙂
Huih, tuo yläasteelle siirtyminen on iso askel. 🙂
Minulle nyt vielä jäi ”vauva”, mutta hän kyllä jaksaa päivittäin muistuttaa siitä, että on jo iso poika. 😀 Se on jännä miten se nuorin pysyy aina vaan pienenä, vaikka kuinka kasvaa. <3
Paljon tsemppiä teidän perheeseen! Alkaa yläaste ja nuorimmalla eskari. 🙂
Kommentit
Tämä kevät / kesä on siitä erikoinen, että ei ole minkäänlaisia juhlia tiedossa. Toisaalta ihan vain hyvä, välikesä tekee terää 🙂 Onnea pikkuiselle, ei ole kellekään helppoa nämä valmistumiset kun on vesiliukoista ripsaria!
hanna
http://www.hannamariav.com
Mun maskara kesti! 😀 Miehelle siinä paniikissa, että onko ripsarit nyt ympäri naamaa? Ei kuulemma ollut. 😀 Minun piti laittaa wp tai edes Sensain pohjustaja alle, mutta ajatuksissani meikatessa nappasin tavallisen maskaran ja ehdin jo toisen silmän saada valmiiksi, kun tajusin mokani. Onneksi en kuitenkaan ollut Tao Tao siellä potkijaisissa. 😀
Suvivirsi on sellainen joka aina saa kyyneleet silmiin :’) Siitä tulee haikea olo, sillä hetkellä iskee tajuntaan se tosiasia, että lapseni on taas askeleen isompi.
Eniten minua aikanaan pelotti, että lapseni joutuisi syystä tai toisesta kiusatuksi.
Pitää vaan luottaa siihen, että lapsi pärjää.
Lapsen kasvaessa huolet kasvaa ja aiheet muuttuvat.
Mukavaa viikonloppua!
Ai kauhia! Meillä onkin vuoden päästä sitten ensimmäinen kevätjuhla. En vaan tiedä lauletaanko suvivirttä enää? Siitähän on moni koulu luopunut ja tuolla meidän lapsen koulussa on nyt pakolaisten kouluryhmä, eli muslimiuskonnon edustajia. Saa nähdä onko suvivirrestä luovuttu vai onko se edelleen?
Olen paljon pohtinut tätä, että miksi pelkään lapseni kiusaamista? Hän on tähän asti aina pärjännyt ja on se rohkea lapsi, joka menee tutustumaan muihin. Ei ole tavallaan syytä miksi minun pitäisi olla huolissaan? Toisaalta, voihan lapseni olla koulussa kiusaajakin. Siinä on vaan se, että jos sellaista tapahtuisi (epäilen vahvasti, koska yliempaattinen lapseni ei ole ihan potentiaalein kiusaaja), niin kitkisin sen välittömästi. Pystyisin siihen vielä vaikuttamaankin. Ehkä pelkooni on syynä se, että hän tulee ulkopuolelta ko. luokkaan. Toiset tuntevat toisensa pienestä asti ja olleet eskarissakin, kun oma lapseni oli vuorohoitopäiväkodin eskarissa, eikä luokkakavereita asu tässä meidän naapurustossa. Naapurin tytöt ovat vuoden vanhempi ja vuoden nuorempi meidän tyttöä.
No näinhän se menee – lasten kasvaessa huoletkin kasvaa.
Mukavaa viikonloppua sinullekin! 🙂
Meilläpäin eskarit loppui jo viikko sitten. Nyt on sitten kesä tuttua päiväkotiarkea ennen kuin minulla alkaa loma heinäkuun lopussa. Enemmän poikaa harmitti, kun kaikki kaverit, muutamaa tyttö lukuun ottamatta, jäi sinne eskariin. Samaan kouluun heitä ei tule. Täytyy vaan yrittää pitää heihin yhteyttä sopimalla leikkihetkiä esim. viikonloppuihin.
Koulua varmaan jännitetään sitten elokuun alkupuolella. Tutustumisen jälkeen oli ainakin kovin innoissaan, saa nähdä miten sitten kun koulu todenteolla alkaa. Tällä kyläkoululla on ollut ainakin ennen jonkin verran kiusaamista. Toivon, että sitä ei enää jatkossa ole ja jos on niin tee kyllä kaikkeni, että siitä päästään eroon. Sen verran hurjia juttuja olen kuullut, että se pilaa kyllä pitkän aikaa pienen ihmisen elämästä, osa käy vielä yläasteellakin juttelemassa asiantuntijan kanssa.
Hyvää kesää!
Meillä sama juttu. Kukaan tytön eskarilainen ei ole samalla luokalla. 🙁 Eikä hän tunne oikeastaan ketään luokaltaan. Paras ystävä päiväkodista/eskarista aloittaa toisessa koulussa. Meidän vanhempien vaan täytyy järjestää niitä yökyläilyjä ja vierailuja. Tytöthän soittelee ja tekstailee nyt jo toisilleen. 🙂 Meistä vanhemmistahan se on kiinni kuinka lapset pääsevät näkemään toisiaan.
Voi kurjaa. 🙁 Itse en tiedä oikeastaan mitään meidän koulusta, koska se on tuolla 3,6 km:n päässä ja eri ”kylässä”. Meitä olisi lähempänä yksi toinen koulu, mutta jaot menevät toisin. Tosin se lähempänä oleva koulu on valtaisa, kun tämä missä lapsemme aloittaa on vain 100 oppilaan koulu.
Hyvää kesää sinullekin ja jännittävää koulun alkua sitten elokuussa. 🙂
Koskettava postaus! Mistä tuo tytön mekko on? 🙂
Kiitos! 🙂 Seppälästä löysimme mekon. Oli vielä niin kivasti, että lasten vaatteet olivat -30%.
On ollut kyllä tosi haikeaa, mullakin kostui silmät kun luin tätä. Sniff. Meen hakemaan nenäliinan.
Aivan ihastuttava asu ollut tytöllä päällä!
Awww… Ihana Jonna. <3 🙂 Kyllä siellä potkijaisissa hoitotädit vollasi, kun yrittivät halauksilla lohdutella meidän tyttöä, joka oli tosi haikea ja itki vähän väliä. :')
Kiitos! Mekko on kyllä tosi ihana. Toivottavasti mahtuu vielä ensi vuonna. 🙂
Itse olen nyt peruskoulun päätäntä vaiheessa ja haikeilla fiiliksillä. Yhden ystäväni kanssa olemme olleet 2vuotiaasta asti kavereita ja ollu samalla luokalla. Muutenkin kaikista luokkakavereista on muotoutunut erittäin tärkeitä ja rakkaita. Toisaalta ei haluaisi luopua tästä porukasta, mutta uudet tuulet puhaltavat ja elämää on jatkettava.
Voih… muistan kun itsellänikin peruskoulu oli päättymässä. Itse olin vain odottavainen, että pääsen ammattikouluun. Olimme bestikseni kanssa hakeneet samoihin kouluihin, mutta vielä siinä vaiheessa en tiennyt, että ystäväni ei tule pääsemään samaan kuin minä. Olimme olleet samalla luokalla ja bestiksiä 1. luokasta lähtien. Ymmärrän siis hyvin haikeutesi. 🙂
Paljon myötätuulia uuteen vaiheeseen elämässäsi! <3
Ekaa kertaa kommentoimassa… Sama tilanne vuoden päästä edessä. Nytkin kevätjuhlassa itkin alusta loppuun, tuskin se tästä jatkossakaan helpottaa :´) Tuttuja ajatuksia, pelottaa, jännittää ja innostuttaa samaan aikaan. Ja voi kun voisi jotenkin suojata nuo pienet pahalta <3 !
Tsemppiä teille uuteen vaiheeseen, toivottavasti koulun ovet avautuvat myös sinulle!
Niinpä… voi kun ne pienet voisi suojata pahalta. <3 Täytyy vaan toivoa, että maailma muuttuu ja olisi saanut kasvatettua lapselle vahvan itsetunnon. Kun kaikelta pahalta ei pysty mitenkään välttymään, vaikka onnekas noin muuten olisi. Huoh! Ei ole helppoa olla äiti. 😀
Kiitos! 🙂 Paljon tsemppiä teille esikouluun, joka ilmeisesti alkaa elokuussa. 🙂
Veljen tytöllä lakkiaiset mutta en pääse paikalle kun välimatka niin suuri =(
Voi harmi. 🙁 Meillä on tänään yhdet valmistujaiset, mutta muita juhlia ei tänä vuonna ole tiedossa.
Itse olen vanhempien esikoinen ja ne aina tulee kattomaan mun päättäjäisiä joka vaiheessa ja ilo näkee varsinkin äidin kasvoissa ? tänään on mun pikkusiskon päättäjäiset hän menee yläkouluun minua on jännittänyt eniten koko perheessä tuntuu tosi kivalta että ens vuonna meillä on samat opettajat ja sama koulu mutta se ei kestä paljon ens vuonna joudun menemään lukioon ja minua jo nyt surruttaa koska on ollut tosi kivaa opettajat ovat olleet ihania ja myös oppilaat muistot jäävät mieleen samoin myös jännittää koska ens lukukausi on viimeinen vuosi peruskoulussa sen jälkeen enää kolme vuotta lukiossa ja sitten yliopistoon 4-5 vuotta. Aika menee todella nopeasti vieläkin muistan päiväkodin aikoja ☺ (minullaa on huomenna kevätjuhla ja todistojen jako jännittää todella paljon ? saa nähä nouseeko keskiarvo ? toivon mun sydämmestä että se nousee edes vähän ?
Tiedätkö, olen luullut sinua vanhemmaksi. En paljon, mutta vähän. Olen kommenttiesi perusteella luullut sinua jo lukiolaiseksi. 🙂 Tämä oli siis hyvällä sanottu.
Muistan kun oma pikkuveljeni tuli yläasteelle. Itse olin 9. luokkalainen, kun hän oli 7. luokalla. Oli aika hauskaa, kun veli oli samassa koulussa jälleen, mutta se kestikin vain sen vuoden, kun minä sitten siirryin yläasteelta ammattikouluun.
Aika menee nopeasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin se aika tuntuu juoksevan. Lasten saamisen jälkeen yksi vuosi alkoi tuntua muutamalta kuukaudelta. 😀
Minä pidän peukkuja, että keskiarvosi olisi noussut. 🙂
Olen siis 15 tällä hetkellä täytän marraskuussa 16. Mua aina luullaan isommaksi mun ulkonäön perusteella mutta nyt näköjään myös ilman. Mä olen syntynyt täällä suomessa ja rakastan tätä maata yli kaiken mutta ne asiat mitä mä olen käynnyt elämän aikana ovat olleet rankkoja mun ikäisellä varsinkin viimeiset 3-4 vuodet. Olen koennut asioita ehkä joku normaali ihminen kokee vast yli 30 ikäisene ja ehkä ei ollenkaan. Ne kaikki elämän pettymykset ja ongelmat ja itkut mitä mä olen itkeny kypsytti mua aika paljon. Noh tällä elämällä ei voi mitään se vaan jatkuu positivisuus pitää aina olla ?
Tiedätkö, minulla on sama juttu. Alta 30-vuotiaana elämänkokemus vastasi joidenkin 60-vuotiaiden kokemuksia. Eli paljon kasvattavia asioita tapahtunut lyhyen iän aikana. Juuri ne rankat kokemukset ja niistä selviämiset ovat sellaisia, joiden vuoksi henkinen ikä kypsyy keskivertoa nopeammin ja tulee sellaiseksi vanhasieluiseksi. 🙂
Niistä ikävistäkin kokemuksista kannattaa löytää jokin hyvä asia, ja sitä kautta kääntää asia voitoksi. Hyvä että olet tehnyt niin. 🙂
Toivon sinulle helpompia vuosia ja vähemmän raskaita aikoja jatkossa. <3
Voi mikä prinsessa <3
Meillä on välivuosi, seuraavat valmistujaiset on tiedossa parin vuoden kuluttua vasta. Kyllä on eräätkin päättäjäiset itketty tässä vuosien varrella, ihan hyvä pitää pieni tauko:)
Joo, kerran prinsessa, aina prinsessa. 😀
Mitenköhän meillä nuo välivuodet tulee menemään? En ole laskenut. 😀 Poika on 3 vuotta (lähes 4 vuotta) siskoaan nuorempi. Tosin nähtäväksi jää, että laitanko hänet vuotta myöhemmin kouluun? Joulupäivänä syntyneenä hän on saman vuoden tammikuussa syntyneisiin nähden lähes vuoden nuorempi. Sen näkee sitten, että onko hän 6,5-vuotiaana valmis kouluun?
Parin vuoden päästä sitten taas uudet itkut ja herkistymiset! 😉
Meillä kuopus oli tänään viimeistä päivää päiväkodissa. Ensi vuonna ovat sitten kaikki koululaisia.
Tunnen enemmän helpotusta, vähemmän sitä haikeutta. Ainakin vielä.
Lastani odottaa ihana koulu ja ihana tuttu opettaja. Äiti on tästä melkein enemmän innoissaan kuin lapsi 😉
Minullekin tulee kyllä ikävä niitä päiväkotikavereita perheineen, jotka ovat kulkeneet rinnallamme samaa polkua nämä neljä päiväkotivuotta. Onhan se pitkä aika – yli puolet lapseni elämästä. Syksyllä nuo kaverukset aloittavat eri kouluissa. Ikävä tulee äidinkin uniin.
Mä vähän luulen, että kun kuopus lähenee kouluikää, niin tuntuu varmaan vähän samalta – helpottuneelta. Nyt ensimmäisen kanssa on kaikki niin uutta ja jännää äidillekin. 😀
Meillä tosiaan sama juttu, että kaverit eivät aloita samassa koulussa. 🙁 Täytyy meidän vanhempien auttaa lasten ystävyyden jatkumisessa. Meistä vanhemmistahan se on kiinni, että pääsevätkö lapset leikkimään toistensa luokse riittävän usein. 🙂
Paljon onnea ihanalle koululaiselle ja rohkeutta äidille 🙂 Uskon, että sinun tyttäresi pärjää varmasti! Herkkyys on vahvuus – vahva katkeaa siinä missä sitkeä vain taipuu – ja sinussa on viisautta ja rohkeutta, varmasti myös tyttäressäsi 🙂 Jokaisen on kuljettava oma polkunsa, vaikka tukea olisi tarjolla. Ehkä muistat itsesi koululaisenna, itse piti saada asiat tehdä 😀
Kiitos nea! <3
Valitettavasti muistan. Olen vissiin muutenkin sellainen, että kaikki pitää oppia kantapään kautta. 😀
Miä voin kertoa eskariopen näkemyksen.. Monia kyyneliä vuodatettiin myäkin tänään, niin ihania lapsia päästettiin käsistämme ihan uusille poluille <3 Äitinä vetistelen sitä, että oma lapseni pääsee ripille tänä kesänä <3 Vastahan miä ite olin riparilla?? 🙂 Mutta kun kirjoitit että sun lapsi on sosiaalinen niin mun mielestä (niin äitinä kuin ammattilaisenakin) tärkeimmät taidot jopa alaluokillakin ovat sosiaaliset taidot. Akateemisia taitoja toki harjoitellaan mutta kaverisuhteet mittaavat suuntaa paljon! Myä äidit luullaan että "oma" kaveri ekalla luokalla olisi ehdoton mutta niin vaan yläasteellakin on meiän lapselle löytynyt entistäkin fiksumpia kavereita ja parempia ihmissuhteita kun koskaan ala-asteella. Joten olen ihan varma että teiän rinsessalle tulee upea ekaluokka ja kavereita löytyy. Kiusaaminen on ollut munkin suurin pelko, aina.. Mutta siinäkin mun mielestä sulla on viisaat mietteet, kun perusta on kunnossa ja lapsi jaksaa luottaa itseensä ja perheensä tukeen niin sillä pääsee jo aika pitkälle <3 Ihanaa kesää teille!
Ps. Mihin kouluun siä oot hakenut?
Vasta minäkin pääsin ripille! :O Koin rippileirin keskitysleiriksi, kun oli niin ikävä uutta poikaystävääni, joka on muuten Pete. ;D Kerran karkasin salaa sieltä ajelulle hänen kanssaan. xD Vastahan tuo kaikki tapahtui. Hurjaa tämä vuosien vieriminen.
Kiitos sanoistasi Sini! 🙂 Ihanaa kesää teillekin ja mahtavia rippijuhlia. <3
Hain KyAMKiin, eli ammattikorkeaan. Ylihuomenna on päivätoteutuksen valintakokeet. Monimuotototeutuksen olivatkin pari viikkoa sitten. Linjan paljastan jos pääsen kouluun. 😉
Meidän eskarilaiselle oli kouluunsiunaus tiukka paikka. Itkuhan se tuli kun tädit lauloivat siellä matkaan- laulun. Pari viikkoa tässä on välillä itkeskelty mutta samalla odotetaan koulun alkua jo kovasti. Täysin samaistun siis tekstiisi, tippa silmä kulmassa 🙂
Muuten tuosta koulun aloittamisesta poikasi kohdalla, nykyään ei ilmeisesti voi siirtää vuodella eteenpäin vaikka olisi joulukuun loppupuolella syntynyt. Meillä tuttavapiirissä muutama perhe jotka tätä toivoneet mutta ei onnistunut. Ilmeisesti vanhempien toive ei riitä perusteeksi enää. Ei toki ajankohtaista vielä teillä mutta kannattaa selvittää ajoissa 🙂
Ihanaa kesää teille!
Voi, teilläkin. :’) Nyt alkaa vaikuttamaan siltä, että meillä ikävä on vähän helpottanut. Koulua odottaa, mutta vähän sellainen haikeus vieläkin tuntuu olevan pinnassa. Ehkä se meidän pienokaisilla alkaa helpottamaan tässä kesän kuluessa. 🙂
Ihan totta? Naapurimme on opettaja (eka- ja tokaluokkalaisten) ja hän viime vuonna sanoi vaan, että he ja me saadaan itse päättää siitä, koska pojat ovat syntyneet marras- ja joulukuussa. Ehkä se on muuttunut tai sitten on paikkakuntakohtaista? En tiedä. Tosin moni asia ehtii muuttua paljonkin tuohon mennessä. Mistä sitä tietää, vaikka oppivelvollisuus alkaisi siinä vaiheessa jo 6-vuotiailla. 😀 Nythän esikoulu on tosiaan muuttunut pakolliseksi. Olikohan se just nyt ensimmäistä vuotta pakollista?
Ihanaa kesää teillekin! 🙂
Koskettava kirjoitus. Itsellä esikoinen päätti ala-asteen. Tavallaan sekin haikeeta, että mulla on jo niin iso lapsi ja kohta pyöritään murrosiän pyörteissä. Meillä oli aikanaan esikoisen kanssa tilanne, että muutimme silloin ja kaikki luokkakaverit olivat uusia. Mä olin silloin asiasta aivan stressissä, hassua miten asiat kuitenkin aina järjestyvät ja lapset ystävystyvät helposti ja kiva saada uusiakin ystäviä. Keskimmäiselle lapselle tuli ekaluokalla tuttuja kavereita päiväkodista, mutta niin hän vain tutustui parhaaseen kaveriinsa ekaluokalla ja nyt he sitten menevätkin jo neljännelle luokalle. Esikoinen mulla aloittaa syksyllä eskarin, mun ”vauvani” ?
Kiitos Johanna! 🙂
Huih, tuo yläasteelle siirtyminen on iso askel. 🙂
Minulle nyt vielä jäi ”vauva”, mutta hän kyllä jaksaa päivittäin muistuttaa siitä, että on jo iso poika. 😀 Se on jännä miten se nuorin pysyy aina vaan pienenä, vaikka kuinka kasvaa. <3
Paljon tsemppiä teidän perheeseen! Alkaa yläaste ja nuorimmalla eskari. 🙂