”Kävelin sun syliin ja sulin siihen, olin vihdoin kotona”

”Rakastu räppäriin!”

Deittiäpin profiiliteksti tuntui lähinnä vitsiltä. Kuvassa sädehti kuitenkin mielenkiintoiset silmät ja valloittava hymy. No,mitään se ei anna jos ei uskalla,ajattelin ja painoin sydäntä. Muusikoihin en ollutkaan ennen tutustunut.

Istuin satojen kilometrien päässä kotoa. Keho aivan hälytystilassa, itku kurkussa. Miten olinkin saanut itseni taas hommattua tälläiseen tilanteeseen jossa koin suurta turvattomuutta. Yksin maailmalla ilman suuntavaistoa. Puhelimeen kilahteli viestejä ”Miten voit?Onko kaikki hyvin?” Pienen pieni ilo läikähti rinnassa, joku välitti sittenkin.

Syteen tai saveen, mietin kun tilasin lippuja junaan hetken mielijohteesta. Lähtisin katsomaan millainen sananiekka siellä viestien takana olisi. Tuli kuitenkin lakko ja räppärinkin riimit harvenivat. Ehkä se olikin siinä se laulu.

Istuin paluujunassa pohjoisesta saamassa suurta paniikkikohtausta. ”Haluatko että jään?” Odotin sydän pamppaillen. Päässä humisi ja tunsin pyörtyväni kun vastausta kirjoitettiin mielestäni aivan liian kauan. Vihdoin se tuli. Jatkojuna saisi lähteä ilman minua.

Tunnelissa en nähnyt eteeni, unohdin melkein hengittää. Näin jo kaukaa hahmon ja mietein että pitäisikö sittenkin vain kääntyä kulman taakse. Pelotti hitosti, jaloissa ei ollut tuntoa. Hahmo tuli lähemmäs ja hymyili. Kävelin sen syliin ja sulin siihen. Olin vihdoin kotona.

Aamuisin kun herään vierestäsi, näen kuvasi puhelimen näytöltä, kuulen äänesi korvissani, tunnen kätesi hiuksissani, minun ei tarvitse miettiä enää mitään. Voin vain olla, rakastaa ja vastaanottaa.

Aarteeni, timanttini. Rakastan sinua.”