Horoskoopit

Enneagrammi paljastaa, tarvitsetko elämääsi rajua intohimoa vai hellyyttä

Enneagrammi perustuu ajatukseen yhdeksästä persoonallisuustyypistä. Jokaisella ihmistyypillä on myös erilaiset seksuaaliset tarpeet. Oletko esimerkiksi villeihin irtosuhteisiin syöksyvä kolmonen vai herkkä nelonen, jolle seksi on henkinen kokemus?

Teksti:
Janica Brander
Kuvat:
Istock

Enneagrammi perustuu ajatukseen yhdeksästä persoonallisuustyypistä. Jokaisella ihmistyypillä on myös erilaiset seksuaaliset tarpeet. Oletko esimerkiksi villeihin irtosuhteisiin syöksyvä kolmonen vai herkkä nelonen, jolle seksi on henkinen kokemus?

Enneagrammi on järjestelmä, jossa ihmiset jaetaan yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin. Enneagrammin uskotaan syntyneen Arabian niemimaalla lähes 2000 vuotta sitten. Järjestelmän mukaan jokaisella persoonallisuudella on oma tapansa toimia esimerkiksi töissä ja ihmissuhteissa.

Persoonallisyystyyppi vaikuttaa myös ihmisen seksuaalisuuteen. Jokainen persoonallisuus syttyy hieman erilaisista asioista ja ilmaisee rakkautta omalla tavallaan. Enneagrammin avulla parin on helpompi sovitella halujaan yhteen, sillä se auttaa ymmärtämään sekä omaa että toisen seksuaalisuutta.

Mikäli et vielä tiedä, mikä enneagrammin persoonallisuustyyppi olet, kannattaa ensin tehdä enneagrammitesti TÄÄLLÄ.

Ykkönen haluaa olla täydellinen rakastaja

Enneagrammin ykköstyyppi on tarkka ja analyyttinen persoona. Hän on perfektionisti, joka pyrkii täydellisyyteen niin rakkaudessa kuin seksielämässäkin.

Ykköstyyppiä edustava mies tuntee, että on hänen velvollisuutensa tuottaa naiselle orgasmi. Ykkösnainen taas voi ajatella, ettei seksi ole täydellistä, ellei hän laukea joka kerta. Orgasmikeskeisyys voi luoda tälle ihmistyypille niin suuret paineet, että aito nautinto kärsii.

Kun ykkönen pääsee eroon liiasta täydellisyydentavoittelustaan, hän on loistava rakastaja. Ykkönen ei suhtaudu seksiin ja romantiikkaan koskaan välinpitämättömästi. Hän ei säästele aikaa ja vaivaa selvittäessään, mikä tuottaa kumppanille nautintoa.

Ykköstyyppi viettelee kumppaninsa yksilöllisillä lahjoilla ja ylellisillä illallisilla. Aterian jälkeen vuorossa on pitkä, kiusoitteleva esileikki. Ykkönen on valmis kokeilemaan kiireetöntä tantraseksiä tai erikoisia asentoja – kunhan kumppani on tyytyväinen.

Ykköstyyppiä kuvaavia sanoja: ahkera, ihanteellinen, järjestelmällinen, kriittinen, kurinalainen, objektiivinen, perfektionisti.

Kakkonen asettaa kumppaninsa nautinnon etusijalle

Kakkostyypin ihmiset ovat huolehtivia auttajia. Kakkonen tarkkailee koko ajan kumppaniaan ja tämän reaktioita rakastelun aikana. Ovatko kosketukset kiihottavia? Nauttiiko kumppani, vai painaako jokin hänen mieltään? Kakkosella on myös tapana kysellä, tekeekö hän kaiken oikein.

Kakkonen tarkoittaa hyvää, mutta jatkuva huolehtiminen voi tuntua kumppanista ärsyttävältä. Joskus kumppani toivookin vähemmän kysymyksiä ja enemmän itsevarmoja, jopa hieman röyhkeitä otteita.

Vaikka kakkonen kaipaisi seksiä, hän ei painosta rakastaan, jos huomaa tämän olevan haluton. Jos kumppani ei kuitenkaan ole haluton, vaan väsynyt, kakkonen virittää tämän eroottiselle tuulelle pitkällä hieronnalla.

Keskeytyksiä ja häiriöitä on turha pelätä. Kakkonen kyllä huolehtii siitä, että puhelimet ovat kiinni, ja sängyssä on houkuttelevan puhtaat lakanat.

Kakkostyyppiä kuvaavia sanoja: avulias, empaattinen, miellyttäjä, rakastava, sydämellinen, uhrautuvainen, ystävällinen.

Kolmonen on kiihkeä ja itsevarma viettelijä

Kolmostyypit ovat kunnianhimoisia ja eteenpäin pyrkiviä. He ovat hyvin määrätietoisia, ja iskettyään silmänsä tiettyyn ihmiseen kolmonen tekee kaikkensa valloittaakseen tämän.

Kolmonen onnistuukin hankkimaan seksiseuraa lähes aina sitä halutessaan, sillä hänen itsevarmuutensa kiihottaa monia. Hän luottaa taitoihinsa myös sängyssä, ja parhaimmillaan kolmonen on tulinen, estoton ja luova rakastaja.

Joskus kolmonen kuitenkin ohittaa toisen eleet ja vihjeet, joiden avulla tämä yrittää kertoa haluistaan. Kolmoselle voi olla järkytys kuulla, että hänen kaikki temppunsa eivät miellytäkään toista.

Toinnuttuaan shokista kolmonen tekee kaikkensa, jotta kumppani nauttisi. Kumppanin on kuitenkin kerrottava toiveistaan jämäkästi ja tehtävä selväksi, jos hän kaipaa rajujen otteiden sijaan hellyyttä ja romantiikkaa.

Kolmostyyppiä kuvaavia sanoja: aikaansaava, itsevarma, kunnianhimoinen, motivoitunut, menestyjä, nopea, päämäärätietoinen.

Nelonen etsii seksistä syvää yhteyttä

Enneagrammin nelostyyppi on äärimmäisen herkkä tunneihminen. Hän etsii sitä oikeaa eikä pysty hyppäämään sänkyyn kenen tahansa kanssa. Kauniin tai komean ulkokuoren sijaan hän kiihottuu kemiasta, pitkistä katseista ja vihjailevista sanoista.

Nelosen on vaikea luottaa ihmisiin. Hän voi arastella pitkään ennen kuin rakastelee uuden kumppanin kanssa ensimmäisen kerran. Seksiasentoja ja tekniikoita tärkeämpää hänelle on henkinen yhteys, jota yhdyntä hänelle edustaa. Nelonen suhtautuu seksiin vakavasti, sillä se on hänelle pyhä asia.

Nelosen on vaikea kiihottua stressaantuneena tai pahantuulisena. Seksi on hänelle esteettinen kokemus, ja jos kumppani lähentelee häntä lököttävissä verkkareissa, nelonen voi ärtyä.

Pieni rentous ja huumori olisivat kuitenkin paikallaan. Ne tekevät seksistä usein hauskempaa kuin loputon oikean tunnelman odottelu.

Nelostyyppiä kuvaavia sanoja: ainutlaatuinen, herkkä, intensiivinen, intohimoinen, syvällinen, tunteellinen, vetäytyvä.

Viitonen vierastaa seksistä puhumista

Viitonen on enneagrammikartan viileä älykkö. Tämä ihmistyyppi suhtautuu kaikkeen rationaalisesti ja hieman etäisesti, myös seksiin ja ihmissuhteisiin.

Kumppanin nautinto on viitoselle kiinnostava haaste, jonka hän haluaa ratkaista. Hän pureutuu seksuaalisuuden saloihin tutkijan innokkuudella ja vakavuudella.

Viitonen ei kuitenkaan pidä neuvomisesta, vaan voi loukkaantua, jos kumppani ohjailee hänen käsiään. Viitonen haluaa tuntea olevansa kykeneväinen ja älykäs, ja liika opastaminen tuntuu hänestä nöyryyttävältä. Viitonen on myös häveliäs, ja seksistä puhuminen voi nolottaa häntä.

Viitostyyppi ja hänen kumppaninsa nauttivat enemmän, kun viitonen oppii suhtautumaan seksiin leikkisämmin. Hänen pitää myös ymmärtää, ettei haluistaan puhuva kumppani moiti häntä.

Viitostyyppiä kuvaavia sanoja: analyyttinen, etäinen, itseriittoinen, looginen, pohdiskeleva professorityyppi, viisas, älyllinen.

Kuutonen suostuu kokeiluihin rakkauden vuoksi

Kuutostyypit ovat hieman varauksellisia ja mukautuvia kumppaneita. Kuutonen kuulostelee koko ajan, millä tuulella toinen on. Häntä kiusaa usein menettämisenpelko, joka voi tehdä hänestä takertuvan.

Rakastajina kuutoset ovat miellyttämisenhaluisia, romanttisia ja turvallisuushakuisia. Kuutonen ei kyllästy, vaikka seksiä harrastettaisiin aina perjantaisaunan jälkeen tutuissa asennoissa. Hän tekee sängyssä mieluummin sitä, mistä tietää varmasti pitävänsä kuin kokeilee erikoisia asentoja ja seksileluja.

Jos kumppani kuitenkin haluaa jotain uutta, kuutonen on valmis joustamaan. Hyvä ihmissuhde on hänelle niin tärkeä, että hän tekee seksissäkin mieluummin kompromisseja kuin torjuu toisen.

Kuutosen pitää kuitenkin ymmärtää, että etenkin naisen on oltava terveen itsekäs saadakseen orgasmin. Uusiin asioihin ei myöskään kannata suhtautua torjuvasti, vaan uteliaasti.

Kuutostyyppiä kuvaavia sanoja: ennakoiva, epävarma, kuuliainen, luotettava, mukava, sitoutunut, vaihtoehtoja tarkasti punnitseva.

Seiska metsästää uusia eroottisia elämyksiä

Seiskaihmiset pulppuilevat elinvoimaa. He ovat inspiroivia kumppaneita ja intohimoisia rakastajia, jotka yllättävät rakkaansa eroottisella mielikuvituksellaan. Esimerkiksi roolileikit ja julkisella paikalla rakastelu kiinnostavat häntä.

Seksi maistuu seiskalle lähes aina. Joskus kumppani ihmettelee, mistä tämä aropupu ammentaa virtansa. Toisin kuin monet muut, seiska haluaa rakastella ollessaan masentunut tai väsynyt, sillä seksi piristää häntä.

Tämä ihmistyyppi on myös aina valmis testaamaan uusia temppuja. Seiska ei mieti, mistä hän pitää, vaan tutustuu haluihinsa kokeilujen kautta.

Levottomuus on myös seiskapersoonan heikkous. Hän ei aina ymmärrä, etteivät kumppanin halut hyrrää yhtä voimakkaasti kuin hänen, ja lopputuloksena on riita. Seiskan kannattaa opetella rauhoittumaan ja nauttimaan läheisyydestä, jonka ei tarvitse johtaa aina yhdyntään.

Seiskatyyppiä kuvaavia sanoja: eloisa, idearikas, iloinen, monipuolinen, seikkailija, spontaani, vapautta kaipaava.

Kahdeksikko on sängyssä suora ja alkukantainen

Kahdeksikot ovat avoimia, rohkeita ja jämäköitä ihmisiä. He eivät kirjoittele rakkausrunoja tai lahjo kumppaniaan kynttiläillallisilla. Kahdeksikko osoittaa rakkautensa lämmittämällä saunan ja kysymällä suoraviivaisesti ”siirrytäänkö makuuhuoneeseen”.

Suoruus ja mutkattomuus viehättävät monia ihmisiä. Kahdeksikko ei häpeile vartaloaan. Hän uskaltaa puhua tuhmia ja kertoo kumppanilleen, millaiset kosketukset tuntuvat hyviltä.

Kahdeksikko on alkukantaisen intohimoinen. Hän antaa kiihotuksen viedä eikä mieti, kantautuvatko lemmiskelyn äänet naapuriin.

Kahdeksikon kannattaa kuitenkin satsata joskus romanttisiin hetkiin. Vuosipäivä on hyvä huomioida saunan ja soppakattilallisen lisäksi lahjalla, sillä kaikki rakastavat hemmottelua. Myös seksiin tulee uudenlaista kipinää, kun tunnelmaa virittelee taustamusiikilla ja himmeillä valoilla.

Kahdeksikkotyyppiä kuvaavia sanoja: järkkymätön, oman tiensä kulkija, suora, suurisydäminen, tinkimätön, tukikallio, vahva.

Yhdeksikkö rentoutuu seksin avulla

Yhdeksikkö on enneagrammikartan rauhallinen diplomaatti. Hän ei kaipaa parisuhteeltaan säpinää ja salamointia, vaan harmonista yhteisymmärrystä.

Seksi on yhdeksikölle keino rentoutua ja lähentyä kumppanin kanssa. Tämän ihmistyypin on vaikea rakastella, jos ilmapiiri on riitaisa tai ympäristö on levoton. Ruoan käry, kovat äänet ja valot lässäyttävät yhdeksikön tunnelman.

Pikaseksin sijaan hän nauttii pitkästä rakastelusta, joka sisältää kiusoittelua ja syviä suudelmia. Joskus yhdeksikkö haluaa vain makoilla alasti rakkaansa kainalossa, eikä läheisyyden tarvitse johtaa seksiin.

Joskus yhdeksikkö arastelee haluistaan puhumista. Hän pelkää torjuntaa, ja seksi on viimeinen asia, josta hän haluaa riidellä. Yhdeksikön kannattaa kuitenkin avata suunsa rohkeasti. Hän on hienostunut ihminen, joka osaa kyllä kertoa toiveistaan tahdikkaasti.

Yhdeksikkötyyppiä kuvaavia sanoja: diplomaattinen, epäitsekäs, kiltti, lempeä, rauhaa rakastava, tyyni, ymmärtäväinen.

Testaa:

Enneagrammitesti kertoo luonteesi heikkoudet ja vahvuudet

Lue myös:

Kiihottava seksihoroskooppi – mikä saa horoskooppimerkkisi sekoamaan halusta?

Mikä seksiasento sopii sinun horoskooppimerkillesi?

Horoskooppi paljastaa salaiset fetissit – tästä hän fantasioi

Lähteet: Namaste, Suomen Enneagrammi ry, Touched and Transformed

X