Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi maanantai 11.12.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Aurinko ja Mars jousimiehessä kytkevät sinut yhä vahvasti tähän seikkailulliseen merkkiin, ja kaikkeen vapaaseen menemiseen ja ulkoiluun. Eikä pidä unohtaa vahvempia sanamuotoja tai vakuuttavampaa tai ylevämpää sanomaa, mikä siihen liittyy myös. Pidät jämptisti linjasi jossain asiassa tai pysyt poteroissasi.

Härkä (20.4.-20.5.)

Strategista ekstrapohdintaa voi olla luvassa parin päivän ajan, sillä juuri nyt kuu sijaitsee myös arvoituksellisella, raha-asioihin liittyvällä sektorillasi. Näet varsin hyvin, missä mennään ja kuinka paljon rahaa on saatava säästöön. Sujuva ilmaisusi tai selkeät mielipiteesi auttavat eteenpäin, myös suhteessa!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Energian suhteen olet vähän kaksinaisessa tilanteessa, sillä yhtäältä olet supervauhdikas ja saat paljon aikaan. Toisaalta saatat yhtäkkiä väsähdellä ja silloin mieli onkin aivan toisenlainen. Venuksen sijainti skorpionissa yhdistää suhteen arkielämään, josta on hyvä nostaa suhteeseen sopivia seikkoja esiin.

Rapu (21.6.-22.7.)

Sinulla näyttäisi olevan erityisen paljon luovaa ajattelua näiden päivien aikana, mikä saattaa kohottaa arjen yläpuolelle, henkisiin tai tulevaisuuteen liittyviin sfääreihin. Ehkä yllätyt itsekin, miten avarasta kulmasta asioita tarkastellaan! Saat nauttia vielä useamman viikon ajan Venuksen pehmeästä kulmasta!

Leijona (23.7.-22.8.)

Parin päivän ajan tulee taas lisää sysäystä heittäytyä vaikkapa uuteen seikkailuun tai johonkin näyttävään toimintaan. Se voi liittyä työhön, tai sitten ei. Hoidat työkuvioita joka tapauksessa vastuullisesti ja sinut huomataan helposti. Epäselvyyttä voi olla siinä, miten jaat aikaasi työhön ja lähipiiriin.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Aika paljon vetovoimaa näyttäisi olevan pienissä kodinomaisissa piireissä, joten ehkä siksi valitset vierailukohteiksi pienempiä ja tunnelmallisia paikkoja. Perinteikäs meno olisi parasta tällaisena aikana. Työasiat voivat jäädä ei niin kiinnostavaksi sivujuonteeksi. Rasitus ja hektisyys vuorottelevat.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Auringon ja Marsin lisäksi kuu on jousimiehessä tänään ja huomenna. Merkin mieltä liikuttavat, uteliaisuutta herättävät ja matkustavaiset arvot tuntuvat monen elämässä, joten paljon haaveilua vaikkapa palmurannoista voi esiintyä sinunkin kohdallasi. Olet myös realistisella mielellä, rakkaudessakin!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Jotkut luovuutta vaativat hankkeet voivat olla mielessäsi pidemmän aika, jopa tänäänkin. Monilla skorpioneilla on meneillään muutoin avartava kausi, joka avaa silmiä uusille alueille. Sinulla on muutoin täysi kosminen oikeus tehdä perusjouluasioita, kuten paistaa joulutorttuja tai koristella sydämesi kyllyydestä.

Jousimies (22.11.-20.12.)

Pitkäaikaiset arkeesi vaikuttavat planeetat ovat tuoneet viime kuukausina ja jopa viime vuosina kaikenlaista uutta siihen, miten käytännössä elät ja hoidat hommat. Tämä voi nyttenkin vaikuttaa taustalla vaikkapa jouluvalmisteluihin. Varmasti käytännön inspiraatiota on myös rutkasti! Tunteet pysyttelevät kulissien takana.

Kauris (21.12.-19.1.)

Mielesi on voinut olla viime viikkoina hyvin virittynyt taajuuksille, joilla et välttämättä ole yleensä. Mutta näin kuuluukin olla, ja ottaa vastaan hartaus, taide, ehkä kaukana olevan paikan houkutus. Saako tiimityöskentely lisää pontta? Ainakin kaikki kokoontumiset näyttäisivät sujuvan hyvien tähtien alla.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Voit olla näinä aikoina melkoisessa kehikossa, osana suurta verkostoa, edelläkävijöiden ryhmää tai valloittavaa ystäväpiiriä. Saat parhaiten eteenpäin asioita, joihin liittyy joukkovoimaa, joten älä jää yksin ahertamaan. Suhteissa idealismi työntää päätään ja näet jonkun henkilön aivan erityisessä valossa!

Kalat (19.2.-19.3.)

Olotilasi on varmaankin välillä ärtynyt, provosoitunut ja toisaalta koet tulista tarvetta päästä eteenpäin. Olotilasi voivat vaihdella nopeastikin. Jossain työtehtävässä onnistut todennäköisesti erittäin hyvin, varsinkin jos kyse on vaikkapa ryhmässä tapahtuvasta ilmaisusta. Saat tukea korkealta taholta!

X