Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi tiistai 24.8.

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Jos haluat tällä viikolla tehdä elämästä itsesi näköistä, joudut pitäytymään totuudessa omien tunteittesi ja tuntemustesi kanssa. Ellei joku nyt tunnu hyvältä, on se uskallettava sanoa ääneen ja jättää sitten tekemättä.

Oinas

Tulet tänään osalliseksi jostakin riidasta tai väittelystä, johon sinulla on selvä mielipide. Uskalla tuoda oma kantasi rohkeasti esille. Tällä lausunnolla on tärkeä merkitys tulevaisuuden suunnitelmiesi kannalta.

Härkä

Tunteenomaiset reaktiot risteilevät ympärilläsi, mutta älä anna niiden häiritä sinun rauhaasi. Seuraa tarkasti miten ihmiset reagoivat, sillä sinun on valittava puolesi ja kerrottava mielipiteesi.

Kaksonen

Olet hyvinkin ärhäkkäällä päällä puuttumaan muiden asioihin tunnepitoisesti ja terävästi. Nyt olisi kuitenkin viisasta pitää suu niin pienellä kuin mahdollista, sillä et osaa ottaa kaikkia tekijöitä huomioon.

Rapu

Huomaat tavallista selvemmin ketkä lähelläsi olevista ihmisistä eivät tänään puhu sydämensä äänellä. Kuuntele rauhassa, mutta älä puutu asioihin. Näet valehtelijassa vain oman peilisi.

Leijona

Joku toisen sanominen tai mielipide nostattaa sinussa voimakkaita tunteita. Koeta pukea tunteesi sanoiksi vaikka asiaan puuttuminen pelottaisi. Et ehkä saa sanomaasi perille, mutta vakuutat kuitenkin itsesi.

Neitsyt

Saat tänään itsesi kiinni jostakin valheellisen tunteen vallassa tehdystä päätöksestä. Asia on korjattavissa, kunhan rehellisesti myönnät virheesi tai muuttuneen mielipiteesi.

Vaaka

Herätät muissa ihmisissä voimakkaita reaktioita puhumalla avoimesti omista tunteistasi. Älä anna näiden reaktioiden estää sinua tuomasta esille sisäistä totuuttasi, jonka kanssa sinun on elettävä.

Skorpioni

Sinussa on tänään runsaasti sovittelevaa energiaa ja siksi saatat tahtomattasi joutua selvittelemään muiden keskinäisiä riitoja. Ei ole sinun asiasi tuomita kumpaakaan vaan antaa molemmille mahdollisuus ilmaista oma näkemyksensä.

Jousimies

Sinun on vaikea hillitä itseäsi jos huomaat jonkun puhuvan toista ja ajattelevan toista. Terävät kommenttisi ovat paikallaan ja osuvia, mutta ei ole sinun asiasi jakaa tuomioita. Seisothan vain peilin edessä.

Kauris

Saatat joutua yllättäen keskelle sanallista kamppailua, joka ei millään tavalla tunnu koskettavan sinua. Silti juuri sinulla on ratkaisun avaimet. Kuuntele siis kärsivällisesti ja anna viisautesi puhua.

Vesimies

Huomaat elämässäsi selvän epäkohdan, johon haluaisit puuttua, mutta et tahdo uskaltaa. Rohkaise mielesi ja puhu asiasta niiden kanssa, joita se koskettaa. Saat asiasi lopulta yllättävän helposti järjestykseen.

Kalat

Luota tänään tunteisiin enemmän kuin järkeen vaikka järki kyllä pyrkii estämään sinulta uuden löytämisen ja kokemisen ilon jollakin tuhansista keinoistaan ja selityksistään. Älä selitä vaan elä.

X