Vuosihoroskoopit

Vuosihoroskooppi 2020: Härkä (20.4.–20.5.)

Kevät on rakkauden ja ihmissuhteiden kannalta merkittävää aikaa. Samalla, kun kaipaat vapautta, itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, tarve aktiiviselle sosiaaliselle elämälle on myös suuri.

Teksti:
Kirsi Halla-Seppälä
Kuvat:
Om-Arkisto

Kevät on rakkauden ja ihmissuhteiden kannalta merkittävää aikaa. Samalla, kun kaipaat vapautta, itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, tarve aktiiviselle sosiaaliselle elämälle on myös suuri.

Vuonna 2020 härkä irrottelee ja itsenäistyy. Vuoden avainsana on vapaus.

Uudistumisen aalto nostaa muutokseen myönteisesti suhtautuvat härät aallonharjalle. Jos yrität väkisin pitää kiinni vanhasta ja vastustat kipeästi tarvittavaa muutosta, kokemus voi tuntua hyökyaallolta.

Kaiken sen, mikä ei enää tue kasvuasi, pitää joko muuntua tai mennä.

Vuosihoroskooppi 2020: Rakkauselämä, haasteet ja mahdollisuudet 

Parhaimmillaan tämä on yksi niistä vuosista, jolloin tunnet olevasi enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Saatat innostua jostakin aivan uudesta ja yllättävästä, tai elämä voi ottaa jännittävän käänteen johonkin, minkä et etukäteen olisi osannut edes ajatella olevan mahdollista.

Tarkastele kaikkia niitä elämäsi alueita, joissa olet tuntenut tukahtuneisuutta tai tyytymättömyyttä ja ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin rivakasti. Kaipaat nyt omaa aikaa, uusia kokemuksia, irtiottoja ja kokonaisvaltaista ravistelua.

Kevät on rakkauden ja ihmissuhteiden kannalta merkittävää aikaa. Samalla, kun kaipaat vapautta, itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, tarve aktiiviselle sosiaaliselle elämälle on myös suuri.

Loka–marraskuun vaihde on koko vuoden merkittävin ajankohta, jolloin joudut ratkaisevien päätösten eteen ja pääset tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmia aivan uudesta näkökulmasta.

Blue moon eli ”sininen kuu” on 31.10. merkissäsi ja nostaa esiin jotain, mikä voi muuttaa elämäsi suunnan.

Lue, mitä Annan vuosihoroskooppi 2020 lupaa muille horoskooppimerkeille!

X