
Diagnoosi: hirsutismi
Kun karvaa kasvaa säärien lisäksi rinnoissa ja kuukautiset tulevat kerran kolmessa kuukaudessa ei kaikki ole kohdallaan. Hirsutismi on epämiellyttävä mutta vain harvoin hengenvaarallinen sairaus.

25-vuotiaan Ninjan ensimmäiset oireet alkoivat lukiossa. ”Rintoihin ja navan ympärille alkoi ilmestyä mustia karvoja. Aluksi en välittänyt asiasta, mutta niitä ilmestyi koko ajan enemmän. Nykyään joudun poistamaan karvoja kasvoistakin.”
Ninja luuli olevansa asian kanssa yksin. Murrosikäisen häpeä oli niin suuri että hän uskaltautui lääkäriin vasta kahden vuoden kuluttua ensimmäisistä oireista.
”Gynekologi määräsi minulle estrogeeniä sisältäviä ehkäisypillereitä, joista oli aluksi hieman apua. Jouduin kuitenkin lopettamaan niiden syömisen kun selvisi että kärsin myös aurallisesta migreenistä.”
Tutkimusten mukaan aurallista migreeniä sairastavalla ja ehkäisypillereitä syövällä naisella on jopa kahdeksankertainen riski saada aivohalvaus muihin migreenipotilaisiin verrattuna. ”Siinä vaiheessa oli pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen”, Ninja toteaa.
Milloin karvankasvu on liiallista?
Hirsutismin esiintyvyydeksi määritellään 15-50 prosenttia. Epänormaalin ja normaalin karvoituksen raja on häilyvä ja siksi lukua on vaikea määritellä tarkasti. Hirsutismi on myös kulttuurisidonnaista. Esimerkiksi Välimeren maissa naisilla on voimakkaampi karvoitus kuin suomalaisilla. Heille se on täysin normaalia.
Lievänä sairaus aiheuttaa karvankasvua suupielissä, leuan kärjessä, nännipihan ympärillä ja vatsassa.
Voimakas hirsutismi aiheuttaa yleensä vahvan karvoituksen lisäksi aknea ja epäsäännöllisyyttä kuukautisissa. Oireita ovat myös miehekäs ruumiinrakenne, akne ja kaljuuntuminen.
Nopein apu kotikonstein
Tällä hetkellä Ninja tyytyy nyppimään ei-toivotut karvat pois pinseteillä, lisäksi hän ajelee säärensä ja kainalokarvansa päivittäin. ”Olen kokeillut myös vahaamista, mutta vatsassa karvat kasvavat eri suuntiin eikä vahaaminen onnistu,”, hän kertoo. ”Säästän rahaa poistattaakseni karvat laserilla.”
Laser on uusi ja tehokas tapa poistaa karvoitusta. Siinä tietyt aallonpituudet imeytyvät karvatuppeen, lämmittävät ja tuhoavat sen. Hoito ei kuitenkaan tehoa vaaleisiin karvoihin ja se on melko kallista. Alueesta riippuen laserhoito maksaa noin 50-380 euroa kerta. Lisäksi käyntejä tarvitaan useita, sillä osa karvoista on aina kasvu- ja lepovaiheessa.
Lääkäriin ei aina tarvitse mennä
Syytä tutkimuksiin ei löydy mikäli et runsaan karvoituksen lisäksi kärsi hirsutismin muista oireista, on muistettava että voimakas karvankasvu on myös periytyvää. Tällöin voit halutessasi poistaa ylimääräiset karvat kotikonstein tai kosmetologin vastaanotolla.
Jos oireet ilmestyvät lyhyen ajan sisällä tai ne ovat voimakkaita, kannattaa asia tutkituttaa. Apua löytyy endokrinologin tai asiaan paremmin perehtyneeseen gynekologin vastaanotolta. Noin 80-90 prosentilla tapauksissa mieshormonin liikatuotantoon syynä ovat monirakkulaiset munasarjat eli PCO-oireyhtymä.
Hoitamattomana PCO-oireyhtymä voi aiheuttaa kohdun runko-osan syöpää ja se voi olla syynä lapsettomuuteen. PCO:n hoitoon käytetään ehkäisypillereitä tai keltarauhashormonia potilaan iästä riippuen. Joskus munasarjoja hoidetaan myös polttohoidolla, joka säännöllistyttää kuukautiskiertoa. Liikalihavilla painon pudottaminen tuo usein helpotusta myös tähän vaivaan.
”Tunnen olevani ihan friikki ja todella ruma”
Ninjan hirsutismi ei ole kovin voimakasta jolloin haittavaikutukset ovat lähinnä kosmeettisia. Hän kuitenkin kokee niiden vaikeuttavan normaalia nuoren naisen elämää.
”Esimerkiksi treffeillä joudun etukäteen miettimään millaisiin tilanteisiin saatan joutua. Pinsetit kulkee aina mukana ja ennen seksin harrastamista käyn vessassa tarkistamassa että olen muistanut poistaa karvat joka paikasta. Poikaystävää minulla ei ole ollut vuosiin, koska en pysty rentoutumaan miesten kanssa.”
Ninja ei mielellään ota aurinkoa tai mene saunaan muiden kuin perheenjäsenten ja läheisten ystävien kanssa. Hirsutismi vaikuttaa myös pukeutumiseen. Esimerkiksi jumppaan hän valitsee paidan jossa rintojen väli ja vatsan seutu pysyvät visusti piilossa.
”Nyt varmasti joku ajattelee että olen ihan kaheli ja otan asian liian vakavasti, mutta ne ei tiedä millaista olla karvaisempi kuin useat miehet.”
Kommentit
Hei, no täältä sitten löytyy mies, kuka pitää karvaisista naisista. Ja olen jo pitempään toivonut sellaista, mutta kun kaikki haluavat olla karvattomia, ja vielä huvittavampaa – suomalaisnaisille ei edes karvat juurikaan kasva, mutta aina ollaan ajelemassa ja valittamassa.
Noh, mun kanssa, sä jokin, saisit olla ihan sellainen kuin oot eikä tarvis ajella. Ja oon ihan suomalainen mies, satun vaan pitämään karvaisia naisia kauniina yms. 🙂
No, jos semmoinen nainen sattuisikin tätä lukemaan, niin mulle saa lähettää rohkeasti osoitteeseen dynjams@live.com, niin jatketaan juttua… 🙂
Kommentit
Ymmärrän kyllä, että karvat häiritsevät. Minulla on tummia karvoja nk. tavallisissa paikoissa eli säärissä ja reisissä. Olen joskus käynyt dermaclearissa ja sen jälkeen on ollut jonkin aikaa mukavan karvaton olo.
Toivottavasti Ninja saa laserilla karvat poistettua, jottei hänen loppuelämäänsä määrää se, missä niitä karvoja on. Elämässä kun on paljon muutakin ja hyvähän siitä on välillä nauttia 😉
Olen suomalaiseksi melkoisen tumma, ja karvojenkasvu on voimakasta ja tummaa kasvoissa, säärissä, kainaloissa, rintojen ympärillä, käsivarsissa, ja vatsassa.
Muistan kuinka ollessani vasta 11-vuotias voimakkaan karvaisia sääriäni ja kainaloitani ihmeteltiin ja kauhisteltiin koulukavereitten toimesta. Kuukautiseni olivat alkaneet jo ollessani 10-vuotias, ja ne olivat alusta asti kivuliaat sekä runsaat. Siitä asti olen ”höylännyt” ainakin kainaloni ja sääreni säännöllisesti. Äitini käytti minua lääkärissä, jossa todettiin lievä testosteronin ylituotanto. Lääkäri ennusti etten saisi helposti lapsia.
Karvojen kasvu on lissäntynyt sitä mukaa mitä enemmän ikää on tullut. Poistan lähes päivittäin karvoja kasvoistanikin – minulle kasvaa nykyään hennot viikset ja yksittäisiä partakarvoja muualle kasvoihin, sekä poskiparta.
Tulevalle aviomiehelleni kerroin ongelmastani avoimesti jo seurusteluvaiheessa. Lastensaamisessa ei ollut ongelmia – päin vastoin: tulin joka kerta raskaaksi heti kun ehkäisy jätettiin pois, eikä raskausaikanakaan ollut ongelmia.
Karvaisuuteni ei ole ollut koskaan miehelleni minkäänlainen ongelma, ja laskemme siitä toisinaan jopa leikkiä. Onneksi tyttäreni on tullut isäänsä väreiltään, ja on ristiverinen.
Jossakin Kreikassa sulautuisin täysin joukkoon…!
Täällä kohtalosisar! Edellinen miesystävä oli karvattomampi kuin minä!!! Hänellä kasvoi parta-aluetta lukuunottamatta karvat paljon pehmeämpinä ja vaaleampina kuin minulla. Koko yhteiselämämme ajan häpesin itseäni. Iän myötä uuden poikaystävän seurassa vihdoin pystyn rentoutumaan paremmin, sillä hän on selkeästi karvaisempi ja maskuliinisempi kuin eksäni. Silti en halua seksiä valoisassa, jottei käy niin, että mieheni katsoo tarkkaan kasvojani huomaten yksittäisen pitkän tumman karvan törröttävän leuasta tms.
Itse annan talvikautena säärien ja reisien sekä bikinirajojen rehottaa. Vain kesäkaudeksi tsemppaan ja poistatan vahalla karvoituksen naismaisemmaksi kosmetologilla. Itse on vaikea saada karvat pois vahalla esim. takareisistä ja peppuvaosta. Ongelmana on lisäksi herkkä ja vaalea iho, joka ärtyy helposti. Vahaaminen on ollut toistaiseksi paras keino, mutta siinäkin tulee herkästi sisäänpäin kasvavia karvoja. Leuasta ja ylähuulesta karvat lähtevät pinseteillä.
Leuasta vaaleaa pitkää haituvaa saa parhaiten pois epilaattorilla, joka varsinaisesti on tarkoitettu vain säärikarvojen ajeluun, mutta vaaleita leukakarvoja poistaessa epilaattori ei edes tee kasvoihin punaisia ärtyneitä laikkuja, kuten se tekee säärien paksuihin karvoihin. Pinsetit paksuihin karvoihin + epillaattori hentoihin karvoihin + meikkiä sen verran, ettei lyhyt sänki näy (siis se sellainen, joka on niin lyhyt, ettei se tartu pinsetteihin), niin näillä eväillä pärjään.
Ymmärrän tarinan ’Ninjaa’ loistavasti. Itsellänikin on olo, kuin kantaisin sisälläni suurta salaisuutta. Kenellekään en ole kehdannut kokonaisuudessaan kertoa karvaisuuden laajuuttani kaikilta osin. Kosmetologilta en ole koskaan esim. kasvojen karvoja pyytänyt poistamaan.
Välillä raivostuttaa joidenkin miesten kommentit, joissa ’vaaditaan’ naisia pitämään karvoituksensa kurissa ja alapäänsä karvoituksen tietyn mallin mukaisena. Kyllä minäkin jaksaisin hentoja vaaleita karvoja sheivata, mutta tässä laajuudessa karvojen poisto esim. kerran kuukaudessa vahan kanssa on lähes koko illan operaatio yksin suoritettuna.
Omalla kohdallani raskaaksitulo ei myöskään ole ollut ongelma. En ole koskaan tarkistuttanut hormonitasoani tms., mutta epäilen vahvasti, että syynä on geeneissä tuleva karvaisuus, koska sekä isäni että äitini suvun miehet ovat todella karvaisia (hartiakarvoja jne).
En sitten tiedä, johtuuko lähes ylitsepursuava seksuaalisuus sitten mahdollisesti testosteronin määrästä
”Hirsutismi on myös kulttuurisidonnaista. Esimerkiksi Välimeren maissa naisilla on voimakkaampi karvoitus kuin suomalaisilla. Heille se on täysin normaalia.”
En tajua edella olevaa kommenttia. Valimeren maissa naisilla voi olla voimakkaampi karvoitus kuin suomalaisilla – tama ei tee hirsutismista *kulttuurisidonnaista*. Hirsutismiin suhtautuminen voi hyvinkin olla kulttuurisidonnaista.
Jos Valimeren naisilla on voimakkaampi karvoitus ja he poistavat lisaksi karvojaan vahemman kuin suomalaiset, niin sitten he nayttavat karvaisemmilta kuin suomalaiset. Valimeren naisista voi olla normaalia nayttaa karvaisemmalta. Tuskin kirjoittaja tarkoittaa sita, etta Valimeren naisista on normaalia, etta he ovat karvaisempia kuin suomalaiset?
Sorry mutta sekava kirjoittelu rupesi hairitsemaan. Sinansahan kaikki karvaisuus on normaalia. (Ellei vaikuta lasten saamiseen tms)
Minä olen kärsinyt runsaasta karvoituksesta murrosikäisestä lähtien. Kun kasvoissa karvat ryöpsähtivät villiin kasvuun, äiti vei minut ensi kertaa gynelle. Tämä vain tuumasi että koska isä on tumma ja karvainen, se johtuu hänen sukunsa geeneistä.
Nuoren ikäni vuoksi mitään kummempaa hoitoa en ongelmaani saanut.
Jossain vaiheessa äiti oikein tulistui ja käski minua ajella leuan alusen partakoneella ja HETI. Tunsin suunnatonta häpeää ja nöyryytystä, olisi asian voinut hienomminkin murrosikäiselle sanoa tai etsiä vielä apua joltain lääkäriltä. No tokkopa siihen aikaan tässä asiassa lääketiedekään oli kovin kummoista.
No siitä partakoneella ajamisesta tulikin sitten elämänikäinen riesa. Pinseteillä nyppien iho on siistimpi ehkä jokusen tunnin pitempään, mutta tuntien nyppimisellä ei isoa aluetta käsitellä koska mustaa karvaa pukkaa joka reiästä.
Reisien sisäpinnoille levinnyt alapään karvoitus saa olla, koska jos siihen koskisin, siitä tulisi valtava ongelma.
Rintakarvat joko nypin tai sheivaan, samoin vatsalla navan ympärillä olevat.
Kesällä aurinko vaalentaa käsikarvat.
Olen aikuisella iällä ollut tarkoissa hormoonitutkimuksissa, kaikki arvot olivat ok. Myöskään munasarjoista ei löytynyt asiaa selittävää. Olen kokeillut erilaisia e-pillereitä, ei mitään vaikutusta. Ei myöskään kokeilussa, jossa käytin eturauhaslääkkeitä jokusen kuukauden – paino vain nousi kohataen. Lääkärin mielestä hirsutismini on luokkaa ”Erittäin vaikea”.
Lasten saannissa ei ole ollut mitään ongelmaa, heti on tärpännyt kun päätös on tehty. Raskausaikana karvat kyllä räjähtivät kasvuun niin, että ihmiset kääntyivät tuijottamaan kasvojani häpeilemättä. Koko kasvojen alue oli karvan peitossa. Silloin otin käyttöön hiusten vaalennusaineen että edes jotenkin sain lievennettyä näkyä. Karvat lähtivät synnytyksen jälkeen lähes sormilla repien pois mutta samat alueet jäivät pysyvästi karvaisisksi mitkä ennen raskauttakin.
Näköjään iän karttuessa karvat vain leviävät ja ovat tiukemmin kiinni alustassaan.
Joka aamu sheivaan leuan alusen ja nypin yksittäiset karvat esim. poskista pinseteillä.
Ihme juttu, että kulmakarvat ovat siinä kuosissaan miten olen ne jo nuorena tottunut nyppimään, ne eivät rehota eikä niitä tarvitse siistiä kuin jokusen kerran vuodessa !!!
Koskaan en voi poistua kotoani ilman kunnon peittävää meikkivoidekerrosta jolla orastavn mustan sängen saa piiloon.
Iho kärsii jatkuvasta räpläämisestä ja pakkeloimisesta, mutta pelkään hoitaa ihoani hyvin koska silloin karvatkin kasvavat entistä jäykempinä ja kiiltävän terveinä.
Ihmisten seurassa pitää kokoajan muistaa, että en nosta leukaani ettei sänki näy. En myöskään voi päästää ketään juttelemaan kovin lähelle kasvojani.
Haluaisin niin kovasti päästä jo helpommalla. Haaveilen että joskus saisin kasaan niin paljon rahaa että vosin kokeilla laserhoitoa. Sekin yksi kerta riittäisi minulle jos sillä saisi edes hieman rajoitettua tätä rehoitusta.
mietin että kuinka vahvaa ja mitä merkkiä pillereistä olette syöneet?
onko ollut tehokasta lievässä hiritismissa?
mietin myös, että jos syö estrogeenipitoisuudeltaan voimakkaita pillereitä, onko aivohalvausriski huomattava,vaikka olisi omassa hormonitoiminnan takia näitä syötävä, ts. oma estrogeenituotanto on pientä/testosteronituotanto suurta?
itse olen tumma suomalaiseksi naiseksi ja karvoitus on myös tummaa.ylähuulessa ja leuassa kasvaa muutamia itseäni häiritseviä karvoja, näihin ei läheskään kaikki edes kiinnitä huomiota,mutta itselleni se on häiritsevää ja laskee itsetuntoani. ja niistä joskus nuorempana saanut kuulla kommenttiakin. poistan yksittäisiä karvoja pinseteillä aina sillon tällöin. gynekologille on iso kynnys mennä puhumaan asiasta!
karvat kasvavat säärissä voimakkaasti ja reisistäkin poistan karvaa.
Olen käynyt kaksi kertaa laserhoidossa, ja karvankasvu säärissä ja reisissä on hillitympää, tosin niiden vaaleiden karvojen ,jotka eivät lähde, sänki tuntuu koko ajan. Ensimmäisen hoidon jälkeen alkoi sitkeä yskä, joka paheni toisen hoitokerran jälkeen. Lääkäri totesi minun saaneen astman. Voi, olla että olen analysoinut itse väärin, mutta itse en enää uskalla mennä laserhoitoon.
Olen ollut aika kauhuissani, kun rinnoissani on tummia ja aika pitkäksi kasvavia karvoja, joita olen nyppinyt pari kertaa kuussa pinseteillä. Vaikken tietysti ole iloinen vielä huomattavasti karvaisempien naisten ”kohtalosta”, on helpottavaa lukea olevansa sittenkin täysin normaali.
Olen oikeasti luullut, että olen jotenkin friikki. Lehdet ym, mallikuvat kun antavat sellaisen vaikutelmat, että sänkeä ei pukkaa norminaisilla laisinkaan.
”laserhoito maksaa n. 50-380e kerta.”
en ymmärrä miksei moiseen vaivaan saa apua, ja miksi lääkärit vähättelevät sanoen että sitä on vain perinnöllistä. ei se yhtään auta eikä varsinkaan vähennä karvankasvua!!
ja valitettavasti kaikki eivät voi käyttää hormonihoitoja koska seuraukset voivat olla vaaralliset, aivohalvausriski mm.
pitäisi olla joku raja mikä on itsensä maksettava koska itse ei ole pystynyt vaikuttamaan siihen kuinka karvaiseksi on syntynyt. ja jo 50e/kertakin on monelle aivan liikaa.
kela voisi tulla apuun korvaamalla karvojenpoistosta aiheutuneita kuluja. korvaahan se monia muitakin kuluja.
moni nainen saa kärsiä tarpeeksi jo yksittäisten ihmisten möläytyksistä. joillekin voi olla utopista kuvitella ettei karvainen asianomainen kärsisi näistä mielipiteistä.
aivan kuin liiallinen karvankasvu olisi pätevä syy pilkkaamiseen.
olen leikkinyt ajatuksella että valtio voisi perustaa (johonkin korkeasaareen) oman osaston meille apinansukuisille, sitten kun olemme väsyneet karvojen hölväämiseen tai emme sitä enää jaksa, näe tms. syystä voi sitä enää itse tehdä.
Itselläni liikakarvoitus pysyy aisoissa Diane Nova -pillereillä. En tosin haluaisi syödä pillereitä, koska ne aihettavat turvotusta, selluliittia ja vievät seksihalut. Toisaalta, kun en syö niitä, karvaisuuteni aiheuttaa niin paljon vaivaa ja häpeää, että seksielämä kärsii silloinkin :). Että niin tai näin…
luulin olevani ihan ”normi” tapaus, mutta luettuani tuon jutun en olekaan enää varma, siis eikö naisilla tosiaan normaalisti ole joitain erottuvampia karvoja just ”viiksinä”, leuas, nännien ja navan ympäril ja häpykarvoitus ulotumyös reisille ja peppuvakoonkin? ja siis kyllähän niitä esim kasvoista joutuu nyppii.
monkey_girl_79
minkä sortin pillereitä ovat Diane Novat ?
ilmeisesti reseptilääke.
tämänkin asian ympärillä on tyrkyllä kaikenlaista luontaishoitotuotetta, ja ne jotka niihin turvautuvat hätäpäissään, voivat pettyä pahemman kerran jos apu ei sitten löydykään pilleripurkin sisällöstä.
Minulla on alkanut kasvaa kypsässä 35 v. iässä yllättäen mustia karvoja mainitsemiinne paikkoihin viimeisten kuukausien aikana. Olen tähän asti ollut aina ”alikarvainen” ja esim. sääreni olen ajellut vain kesäisin, kainaloita vain silloin tällöin. Bikinirajaa en oikeastaan ollenkaan. Se on riittänyt hyvin, aikasemmin..
Kuukautishäiriöiden ilmestyttyä kävin gynellä, joka totesi, että hormonitasapaino ei ole kunnossa. Sain keltarauhashormoneja (Terolut) JA Spiresis nimistä lääkettä ihan pelkästään hillitsemään karvan kasvua. Reseptissäkin lukee ”liikakarvoituksen hoitoon”. Eikö kukaan muu ole saanut mitään lääkkeellistä hoitoa karvan kasvuun???
Olen myös kärsinyt tästä samasta vaivasta murrosiästä lähtien. Jalat saa sheivata alhaalta ylös asti, karvoja nyppiä pitkin kasvoja, rintojen ja navan ympäriltä ja käsivarsien karvat vaalennan. Monet kerrat, varsinkin nuorempana, kirosin itseäni ja ihmettelin, miksi tälläinen riesa on minulle suotu. Häpesin itseäni ja pidin peittäviä vaatteita ja välttelin esim. saunomista muiden kanssa. Olisin vain halunnut olla niinkuin muutkin! Raskaaksi tulo oli vaikeaa, mutta saimme lopulta yhden lapsen (toista ei sitten kuulunutkaan). Syön nyt Femilar- nimistä ehkäisypilleriä, joka ehkä hieman auttaa, mutta ei mitenkään kovin merkittävästi. Tämänkin lääkkeen Kela-korvaus poistettiin ja Diane Nova ei minulle sovi. Onnenani on oma kultani, joka ei välitä karvoistani. Joskus vieläkin asia harmittaa, mutta ei ole enää niin merkityksellistä elämässäni.
millä vaalennat ihokarvasi? veetillä on jokin vaalennusvoide mutten ole kaupoissa nähnyt…??voiko sitä käyttää mihin vaan ja onko tehokas??
Tiitiäinen ! Spiresis ???? Tämä on ainakin ollut tietääkseni nesteenpoistolääke eli diureetti ! Kummastuttaa….
Vertaistuki on parasta tukea! Huojentavaa lukea kokemuksista, joiden kanssa ei olekaan yksin. Ärsyttää niiiin kuunnella muiden naisten karva”ongelmista”, jotka ovat vain sitä kun joutuu sheivaamaan sääret.
Itseltäni ei sheivaus onnistu, koska iho on niin herkkää että on välittömästi punaisilla näppylöillä. Kesällä käyn joskus sokeroinnissa (loistava, jos pitäisi karvat vähän kauemmin poissa ja jos ei olisi niin kallista) ja talvisin epiloin jalat ylhäältä alas n. viikon välein.
Haaveilen siitä, että kesällä voisi pitää hameita. Surettaa myös, että vaikka rakastan uimista, niin ongelma rajoittaa sitäkin. Ehkä ei vaan pitäisi välittää…
En syö pillereitä koska en halua hormonikyllästää itseäni, mutta ehkäpä ne vain tasapainottaisivat hormonitoimintaa.
Täytyy vielä kiittää omaa ja muita ihania miehiä, jotka tuntuvat hyväksyvän karvamme paremmin kuin me itse!
Juu no huhhuh vaa:S
Kyllä mun mielestä toi on aika tosi normaalia, että navan, nännien, ja suun ympärillä kasvaa karvoja?:O
Mulla on tosi monia tyttökavereita jotka nyppii ”viikset” ja sheivaa masun:)
Siis meinaan nyt ihan mustia ja paksujakin karvoja:D
Talvisin antaa kasvaa, ja kesällä parhaamme mukaan poistetaan piinaavat karvat!
Kyllä se muakin on välillä ihmetyttänyt tai hävettänyt, kun on ”liikaa” karvoja..
Mutta vaikka niitä paljon olisikin, ei se vielä tarkoita sairautta niinkuin tossa ”ninjan” tapauksessa…:(
Ja sit vielä se, että ei mun mielestä kannata arastella miesten seurassa! Jos se joku oikeasti on kiinnostunut, ei se mistään ”parrasta tai selkäkarvoista” välitä:**D
Ihana lukea, etten ole ainoa tästä riesasta kärsivä. Itselläni ei karvat ole koskaan kasvaneet rintojen tai navan seuduilla, mutta reisille asti ne jaksavat kyllä ulottua. Pulmana on myös se, että karvoitus jatkuu aina alushousujen yläreunaan saakka, enkä uskalla poistaa karvoja siltä alueelta, sillä pelkään että karvoitus leviää. Onko tämä vain hölmöä pelkoa vai onko jollakin kokemusta karvojen leviämisestä niiden sheivaamisen jälkeen?
Huomasin hetki sitten, että karvoja löytyy myös takareisistä. Ne ovat osittain vaaleita, mutta alkoipa ärsyttämään! Onneksi eivät näy ainakaan kovin pitkälle, elleivät sitten auringon valossa yms. Saunat ja rannat ovat aina olleet minulle aivan ehdottoma ei. Sen verran kyllä hävettää noi karvat, ettei kehtaa mennä muiden naisten tuijotettavaksi…
Heippa! Mullakin tota hirsutismia on, tosin ainakin vielä (koputtaa puuta) aika lievää. Kaikki alkoi sen jälkeen kun 2,5 vuoden e-pillereiden syönnin jälkeen ne lopetin. Hormonitoiminta tais mennä siinä vaiheessa ihan mullin mallin eikä ole palautunut vieläkään normaaliksi (nyt siitä kulunut siis 8 kuukautta kun pillerit lopetin). Kävin testeissä jossa katottiin stressihormonin, kilpirauhashormonin ja testosteronin tasot, ja kas kummaa kaikki oli normaalilla tasolla :O. Eli taitaa naishormoneissa olla vika eikä noissa. Karvotus vaan tasasesti tummenee, pitenee ja leviää aina vaan. Nyt huhtikuussa on edessä ultaäänitutkimus jossa katotaan onko mulla noi monirakkulaiset munasarjat. NIIN ja mulle määrättiin Diane Nova e-pillerit joita söin n. 2 viikkoa mutta piti lopettaa koska ne aiheutti mulle migreeniä jota mulla ei koskaan ennen ole ollut :O. Nyt sit tämän takia on kaikki e-pillerit mulla pannassa koska hyvin tod.näk. estrogeeni tulee aiheuttamaan mulle jatkossakin migreeniä kun se on jo kerran niin tehnyt. No sitte sain reseptin Terolut merkkiseen keltarauhashormoniin, alotan ne vasta tossa viikon päästä, saa nähdä mitä tapahtuu.. Sen kyllä tiedän että aika kauan saa noita hormoneja syödä ennen ku näkyy vaikutusta karvankasvuun (lääkärin mukaan ainakin diane novien kohdalla noin 6 kuukautta) jos näkyy sitte ollenkaan. Itelläni myös aina kuukautiset tullu ihan miten sattuu, ollu tosi kivuliaat ja nyt sitte on akneaki ruvennu tulee viime syksystä (eli just e-pillereiden lopettamisen jälkeen). Niin ja viikset oon käyny vahauttamas ja nyt nypin niitä omin toimin. Masussa ja nännien ympärillä karvojen kasvu villiintyy vaan enemmän ja enemmän.. Noh meen ostamaan vahaa ja vetäsen pois ni kai se siitä 🙂 Niin ja käsikarvatki pidentyneet, tuuhentuneet ja tummentuneet tässä 8 kuukauden aikana. Siinä mun tarina.. 🙂 Mä toivotan voimaa kaikille tän asian kans!!:) Myös mulle 😀
Tietoa ihokarvojen laseroinnista.
Päätös ihokarvojen poistamisesta laserhoidon avulla on jokaisen oma. Kasvojen alueella kasvavaa ihokarvaa kannattaa kuitenkin mielestäni ehdottomasti laseroida. Näin varsinkin, jos on kysymyksessä nainen, jolla kasvaa tummaa karvaa, ja jos tilanne on vielä sellainen, etteivät karvat pysy pois näkösältä nyppimättä.
Muualla vartalolla oleva karva voi olla hyvin häiritsevää, mutta ei ole samalla tavalla niin ulkopuolisten silmissä, kuin kasvoja ”koristava” karva. Toisaalta jos iho on vaalea, ja karva tummaa, tekee 5-6 laserkäsittelyä jo ihmeitä. Tiedän monta onnellista, hyviä hoitotuloksia saanutta. Vähän hoitohinnat vaihtelevat, mutta esimerkiksi Epilaserin hinnastossa sääret maksavat 270 euroa ja koko alaraajat 550 euroa, mutta esimerkiksi kasvot/kaula vain 80-130 euroa.
Parhaat tulokset ja tyytyväisimmät asiakkaat saavutetaan kokemukseni mukaan aleksandriittilaserhoidolla. Olen kokeillut sekä diodia että aleksandriittilaseria. (Muihin hoitoihin en menisikään) Aleksandriittilasereita löytyy Tampereen Koskiklinikasta ja Helsingin Lääkärikeskuksesta. Myös Mehiläisessä Helsingissä on aleksandriittilaser käytössä. Ja Kuopiossa Aidassa. – Ainakin näissä pisteissä hoito onnistuu ja hoitokokemusta löytyy. Tiedoksi vaan kaikille, joita ongelma koskettaa!
Keskustelu on jo vanha, mutta yritän silti vielä osallistua.
Minä olen myös jonkinasteisesta hirsutismista kärsivä nainen. Kuten niin monta muuta, ylenmääräinen karvoitus rajoittaa minunkin elämääni: ei saunaa, ei kesäsääriä, jatkuvaa nyppimistä ja aivan liian pitkä aika edellisestä seksisuhteesta. Todella, karvoitus aiheuttaa kärsimystä, näppylöitä ja häpeää.
Ratkaisu ei mielestäni kuitenkaan ole siinä, että tavanomaista runsaampi karvoitus määritellään sairaudeksi ja että näistä karvoista pyritään pakonomaisesti pääsemään eroon. Poistan kyllä karvoja, häpeissäni, mutta odotan sitä aikaa, kun voin elää tyytyväisenä tähän ruumiiseeni, näihin karvoihini.
Poikkeus tavanomaisesta on nimenomaisesti juuri sitä: poikkeus tavanomaisesta. Ei sen tarvitse olla sairaus.
Minä olen täynnä häpeää ja salaisuutta, mutta siitä huolimatta kieltäydyn parantumasta. Tai ei, ei sittenkään. Häpeästäni haluan parantua.
”Välillä raivostuttaa joidenkin miesten kommentit, joissa ’vaaditaan’ naisia pitämään karvoituksensa kurissa ja alapäänsä karvoituksen tietyn mallin mukaisena. Kyllä minäkin jaksaisin hentoja vaaleita karvoja sheivata, mutta tässä laajuudessa karvojen poisto esim. kerran kuukaudessa vahan kanssa on lähes koko illan operaatio yksin suoritettuna.”
Juuri näin 🙂
Kärsin myös hirsutismista. Lisäksi minulla on krooninen karvatupentulehdus, joka on levinnyt ympäri kehoa. Olen täynnä punaisia märkiviä paiseita niiltä osin kehoa missä karvat kasvavat (eli lähes kaikkialta päänahkaa lukuun ottamatta). Säärikarvani, kuten myös suurin osa näistä muista epämiellyttävistä karvoista, kasvavat sheivauksen jälkeen takaisin selvänä sänkenä noin 8 tunnissa. Mustina ja paksuina, tietenkin. Lisäksi en ole aivan varma olenko mies vai nainen kun katson epämuodostunutta vartaloani alasti peilistä. Suurin osa ennen paksuista hiuksistani on tippunut. Minulla ei ole minkäänlaisia ihmissuhteita. En ole ikinä ollut täysin alasti ja avoimesti kenenkään edessä. Olen käynyt kerran gynekologilla (olen kohta 30 v.), ja hänkin meni hämilleen. Olen ollut vakavasti masentunut jo vuosikausia, minulla on paniikkihäiriö, alkoholiongelma, kolme vakavaa ihosairautta (jo mainittujen lisäksi) ja migreeni, johon eivät lääkkeet auta. Olen myös juuri jäänyt työttömäksi surkeapalkkaisesta työstäni. No, kelpaanpa sentään raiskausyritysten kohteeksi. Voitteko kuvitella kuinka paljon inhoan itseäni?
Voi Mila! Luin viestisi ja järkytyin. Toivottavasti saat lukea tämän vastaukseni. Ensinnäkin sinulle on paikka tässä yhteiskunnassa sellaisena kuin olet. Toiseksi, yritä löytää empaattinen ja asiantunteva lääkäri/terapeutti – kyllä niitä on! On myös miehiä, joille naisen sisin on tärkeämpi kuin ulkokuori. Itsellänikin meni yli 20 vuotta uskoa tämä. Voimia itsesi hyväksymiseen, sekä onnea mahdollisen avun ja elämän ilon löytymiseen ja näiden kautta aidon rakkauden kokemiseen!
Hei, no täältä sitten löytyy mies, kuka pitää karvaisista naisista. Ja olen jo pitempään toivonut sellaista, mutta kun kaikki haluavat olla karvattomia, ja vielä huvittavampaa – suomalaisnaisille ei edes karvat juurikaan kasva, mutta aina ollaan ajelemassa ja valittamassa.
Noh, mun kanssa, sä jokin, saisit olla ihan sellainen kuin oot eikä tarvis ajella. Ja oon ihan suomalainen mies, satun vaan pitämään karvaisia naisia kauniina yms. 🙂
No, jos semmoinen nainen sattuisikin tätä lukemaan, niin mulle saa lähettää rohkeasti osoitteeseen dynjams@live.com, niin jatketaan juttua… 🙂
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous