Hyvinvointi

Esiintymisjännitys sai Emmi Lohvan pahimmillaan itkemään – psykologin mukaan suomalaiset jätetään tunteidensa kanssa liian usein yksin

70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt esiintymistä jossain tilanteessa. Emmi Lohva on yksi heistä. Nyt hän kertoo, miten pääsi yli esiintymispelostaan.
3.11.2019 Teksti: Tanja Kröger Kuvat: Petri Blomqvist

Oli tammikuu, kun yrittäjä Emmi Lohva, 29, kävi mielessään läpi ajatusleikkiä. Vielä viisi ennen minua, neljä ennen minua, kolme ennen minua. Vuoro lähestyi koko ajan. Pian Emmi esittelisi itsensä lyhyesti yrittäjien kokouksessa. Hän oli treenannut 30 sekunnin esiintymistä koko edellisen illan. Emmi mietti, kuinka sanoisi ääneen kuka on, missä asuu ja mitä tekee.

Esitys tuli uniin, ja esitystä edeltävänä yönä Emmi nukkui vain tunnin.

– Tavoitteenani oli pysyä pystyssä, löytää sanat ja selvitä tilanteesta, Emmi kertaa tapahtumia.

70 prosenttia suomalaisista jännittänyt

Emmi ei ole jännityksensä kanssa yksin. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) raportissa kerrotaan, että 70 prosenttia suomalaisista on jännittänyt esiintymistä jossain elämänsä vaiheessa.

Esiintymisjännitys alkoi vaivata Emmiä yläasteen jälkeen, ja jännitys paheni lukiossa. Pahimmillaan Emmi itki miettiessään, että taas pitäisi esiintyä. Emmi olisi ennemmin lintsannut ja istunut jälki-istunnossa kuin seisonut luokan edessä pitämässä esitelmää.

– Minusta tuntui, että mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä isompi mörkö siitä tuli.

Emmi ei tiedä varmasti, mistä hänen esiintymisjännityksensä sai alkunsa. Emmi uskoo, että se kumpuaa ainakin jossain määrin hänen tarpeestaan tavoitella onnistumista. Hän on aina ollut määrätietoinen ihminen, joka haluaa pitää langat omissa käsissään.

– Olen ihminen, jolla on isoja unelmia ja haaveita.

Esiintymisjännitys alkaa tyypillisesti murrosiässä

Jännittäjäryhmiä vetävä psykologi ja psykoterapeutti Minna Martin on huomannut, että esiintymisjännityksestä kärsivät muun muassa herkät, ujot ja introvertit.

Martinin mukaan jännittäminen alkaa tyypillisesti vasta murrosiässä, ja sen taustalla on monia syitä. Monella lapsella ja nuorella esimerkiksi muutto toiselle asuinalueelle voi laukaista jännityksen. Myös traumaattiset asiat, kuten kiusatuksi tuleminen, voivat vaikuttaa jännittämiseen.

– Toisilla se voi olla taas esiintymistilanne, joka on mennyt pilalle ja siitä on vaikea päästä yli, sanoo Martin ja lisää, että kouluissa esiinnytään tänä päivänä enemmän kuin vielä vuosia sitten.

Se ei Martinin mukaan kuitenkaan riitä – jännityksestä pitäisi puhua nykyistä enemmän ääneen.

– Kulttuurimme on etäännyttävä. Suomessa on tyypillistä, että lapsi jätetään yksin selviämään tunteidensa kanssa.

Jännittäjä kaipaa tukea ja ymmärrystä

Yksin jäi myös Emmi. Lukiossa opettaja hyväksyi usein sen, että Emmi saisi tehdä esityksen suullisen sijaan kirjallisesti. Tämä johti taas siihen, ettei Emmin esiintymisjännitys poistunut, koska kokemustakaan ei kertynyt.

Aina Emmin ei kuitenkaan onnistunut välttää esiintymistä. Kun Emmi opiskeli lukiossa, hän lähti puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi Kiinan Shanghaihin.

Emmi muistaa Shanghaissa englanninkielen tunnilta tilanteen, jolloin hänen piti pitää esitys ilman valmistautumista. Kun Emmin vuoro tuli, hän lamaantui täysin.

– En pystynyt sanomaan mitään ja purskahdin itkuun. Ajattelin siinä hetkessä, että miten selviän tästä ja mitä nuo minusta ajattelevat.

Tilanteen jälkeen muut kuitenkin kannustivat, eivätkä kyseenalaistaneet sitä, miksi Emmi ei esiintynyt.

– Ihmiset olivat empaattisia ja kannustavia. Se on aina kiva asia. Koin saavani heiltä tukea ja ymmärrystä.

Suuri päätös

Emmi valmistui lukiosta vuonna 2011. Sen jälkeen hän ei juurikaan esiintynyt, eikä myöskään työstänyt jännitystään.

Tammikuussa 2019 hän teki kuitenkin suuren päätöksen. Tämä tulisi olemaan se vuosi, jolloin hän pääsisi yli esiintymispelostaan.

Syy siihen oli konkreettinen: Emmi aloitti uudessa työssään itsenäisenä yrittäjänä kosmetiikka-alalla, ja hänellä oli nyt oma koulutusryhmä, johon kuuluu yli 50 ihonhoitokonsulttia.

Emmi sanoo, että nykyinen työ onkin ollut hänelle avain esiintymisjännityksen voittamiseen. Hän kirjoitti aiheesta postauksen myös Facebookiin.

”Pelko ei ole merkki heikkoudesta, mutta rohkeus on merkki siitä, että uskaltaa toimia pelosta huolimatta.”

Postauksen jälkeen monet kysyivät Emmiltä, miten hän on voittanut omat pelkonsa. Vastaus oli lyhyt ja yksinkertainen: harjoittelemalla.

Lisäksi Emmi on huomannut hyväksi keinoksi kirjoittaa paperille ranskalaisin viivoin esityksensä sanat. Hän tekee myös etukäteen mielikuvaharjoituksia esiintymistilanteesta.

Emmin julkaisu jännityksen kanssa elämisestä kosketti monia. Hän sai paljon kiitosta julkaisustaan sekä viestejä ihmisiltä, joilla oli samanlaisia kokemuksia esiintymisjännityksestä.

– Se merkitsee itselleni valtavasti, jos sanoistani on apua muille.

Esiintymisjännitys on voitettavissa. Emmi Lohvan mukaan jännitys kertoo usein siitä, että asia on itselle tärkeä.

Esiintymisjännitys on voitettavissa. Emmi Lohvan mukaan jännitys kertoo usein siitä, että asia on itselle tärkeä.

Matkalla hyväksi esiintyjäksi

Vielä alkuvuodesta 2019 Emmistä tuntui, että esiintyminen lamaannutti. Kesäkuussa työkaveri kuitenkin kehui, ettei ollut hetkeen nähnyt kenenkään kehittyvän niin nopeaa vauhtia.

– Ymmärsin, että olin sokaistunut omalle tilanteelleni. En edes huomannut kehityskaarta.

Elo-syyskuun vaihteessa Emmi kävi lavalla vastaanottamassa palkintoja työstään – hän oli muun muassa vuoden tulokas itsenäisenä ihonhoitokonsulttina kauneudenhoitoalan tapahtumassa Ruotsin Göteborgissa. Yleisössä oli yli tuhat henkeä.

– Minulla on selkeä visio, että haluan tulla esiintyjänä hyväksi. Haluan saada ihmiset nauramaan. Aion opetella tätä lisää.

Eroon esiintymisjännityksestä

  1. Hyväksy jännittäminen, sillä se kuuluu asiaan. Ole oma itsesi.
  2. Valmistaudu erityisen huolellisesti esityksesi aloitukseen ja alkuvaiheisiin.
  3. Luo päälinjat aiheestasi ja pidä lähelläsi paperi tai kortti, josta voit tarpeen tullen
    katsoa, ellet muista.
  4. Suunnittele näköisesi esitys, anna persoonasi näkyä ja murteesi kuulua. Älä kuitenkaan suunnittele liikaa.
  5. Itselle mukavien asioiden tekeminen ennen esiintymistä suuntaa ajatukset pois peloista. Esimerkiksi liikunnan harrastaminen edeltävinä päivinä auttaa monia.
  6. Harjoittele esitystä ääneen puhumalla. Toiset hyötyvät peilin edessä harjoittelusta, toiset puheen äänittämisestä, joku
    pitää esityksen ystävälleen.
  7. Lyhennä odotusaikaa ja tarjoudu esittämään oma osuutesi alussa tai ensimmäisten joukossa.
  8. Luo mielessäsi silta helpottumiseen: ”Tunnin päästä/huomenna tämä on ohi.”
  9. Hyväksi puhujaksi ei synnytä vaan opitaan. Etene pienin askelin: harjoittele taitojasi eri vuorovaikutustilanteissa, pyydä palautetta ja ota rohkeasti oppia virheistä ja vastoinkäymisistä.

Lähde: YTHS, Jännittäminen osana elämää – opiskelijaopas 

Lue myös: 

Esiintymisjännityksestä kärsinyt Viivi Pumpanen: ”Olen itse asiassa aika ujo”

Pelkäätkö esiintymistä? – Näillä ohjeilla pääset eroon häiritsevästä jännittämisestä

Lue myös

Suosittelemme