Taikausko – kuvassa onnenkalu
Onko sinulla jokin onnenkalu hyvää onnea tuomassa?
Itsetuntemus

Mitä taikausko kertoo ihmisestä ja milloin se on liiallista? Kysyimme asiantuntijalta

Taikauskoinen ihminen saattaa luottaa onnenkalun onnea tuovaan vaikutukseen tai koputtaa puuta, kun hän haluaa jatkossakin välttyä joltain ääneen sanotulta ikävältä asialta.
Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Jos olet taikauskoinen, et ole yksin: taikausko on varsin yleinen asia.

– Kun asiaa on tutkittu, noin puolet ihmisistä kertoo olevansa taikauskoisia. Taikausko on niin yleinen ilmiö, ettei siinä ole mitään kummallista, sanoo psykologi Outi Olani.

Taikausko on jopa niin yleistä, että se näkyy muutenkin kuin yksittäisten ihmisten elämässä.

– Joidenkin lähteiden mukaan 80 prosentissa maailman pilvenpiirtäjistä ei ole 13. kerrosta ollenkaan, Olani antaa esimerkin.

Lue myös: Tommi Läntinen on oppinut kuuntelemaan intuitiotaan kantapään kautta: ”Haistan heti, jos jokin on falskia”

Taikausko kumpuaa intuitiivisesta ajattelusta

Ajattelumme koostuu Olanin mukaan analyyttisesta ajattelusta ja intuitiivisesta ajattelusta. Analyyttinen ajattelu on tietoista ja hidasta, intuitiivinen ajattelu taas tiedostamatonta ja nopeaa.

– Molempia näistä tarvitaan. Ihmiset eroavat kuitenkin siinä, kuinka he hyödyntävät näitä ajattelun prosesseja. Voimakkaasti analyyttiseen ajatteluun nojaava on todennäköisesti vähemmän taikauskoinen kuin intuitiivisesti ajatteleva, Olani selittää.

Taikauskoisia ihmisiä yhdistää siis voimakas intuitiivinen ajattelu. Intuitiivisesti ajattelevat ovat Olanin mukaan myös herkempiä näkemään erilaisia yhteyksiä ja merkityksiä ympärillään.

Yleiset taustatekijät sen sijaan eivät vaikuta yhdistävän taikauskoisia.

Tutkimuksissa on huomattu, että iällä, sukupuolella, koulutustaustalla eikä kuormittavilla elämäntilanteilla ole vaikutusta siihen, onko ihminen taikauskoinen vai ei.

Taikausko voi parhaimmillaan olla hyödyllistä

Ajattelitko, että taikausko on vain huuhaata, josta ei ole mitään hyötyä? Olanin näkemys asiasta on toinen.

– Taikauskosta voi olla suurta hyötyä.

Esimerkiksi urheilijat käyttävät usein onnenkaluja tai taikauskomaisia rutiineja, kuten eleitä, suoritustaan parantamaan.

On tutkittu, että tällaiset harmittomat taikauskoiset rituaalit ja onnenkalut lievittävät stressiä, rauhoittavat hermostoa ja lisäävät itseluottamusta ja hallinnan tunnetta. Taikausko voi antaa ekstrabuustia ja sitä kautta parantaa suoritusta.

Taikausko – kuvassa neliapila

Liittyvätkö löydetty neliapila ja onnenpotku toisiinsa? Intuitiivisesti ajattelevat ovat asiantuntijan mukaan herkempiä näkemään erilaisia yhteyksiä ja merkityksiä ympärillään.

Pelkästään taikauskoon tuudittautuminen on merkki liiallisesta taikauskosta

Taikausko voi kuitenkin olla myös liiallista.

– Taikausko on mennyt överiksi, jos sen takia tuudittaudutaan väärään turvallisuudentunteeseen. Oma toimijuus kärsii, jos luotetaan siihen, että jokin taikavoima tuo tuloksia ilman omia ponnisteluja.

Taikausko on liiallista myös silloin, jos se alkaa ahdistaa voiman tuomisen sijaan.

– On haitallista, jos taikauskoisen ihmisen herkkyyttä tukeutua maagisiin asioihin käytetään hyväksi ja vallankäytön välineenä esimerkiksi kultinomaisissa yhteisöissä.

On äärimmäisen haitallista, jos taikauskoiselle ihmiselle saadaan esimerkiksi uskoteltua, että jokin hänen oireilunsa on pahojen voimien aikaansaamaa.

– Tällöin taikauskon takia voi jäädä jokin psyykkinen tai somaattinen sairaus hoitamatta.

Toimi näin, jos taikauskosi on mennyt liiallisuuksiin

Jos taikausko on mennyt liiallisuuksiin, kannattaa Olanin mukaan ensimmäiseksi yrittää palauttaa ajatukset siihen, miten voin itse vaikuttaa oman tilanteeseeni omilla ratkaisuillani ja teoillani. Myös läheisten kanssa jutteleminen voi kirkastaa ajatuksia siitä, miten tilanteessa kannattaisi toimia.

Jos oma taikausko on sen sijaan muodostunut isoksi ongelmaksi ja aiheuttaa haittaa omassa arjessa, on Olanin mukaan oikea paikka pohdiskella asiaa mielenterveyden ammattilaisen eli psykologin tai psykoterapeutin luona.

– On hyvä muistaa, että ripauksen taikauskoa voi pitää mukana elämässä. Mutta päähuomion on oltava maailmassa, jonka koemme aistiemme kautta.

X