Hyvinvointi

Itsetunto-ongelmat kiusaavat nuoria naisia - Kehitä hyvä itsetunto

Teksti:
Anna.fi

Moni kaunis nuori nainen painiskelee itsetunto-ongelmien kanssa. Upea olemus ei ole takuu itsevarmuudesta. Eletty elämä tuo mukanaan muutaman naururypyn, mutta usein myös huomattavasti itsevarmuutta.

Itsetunto-ongelmat kiusaavat nuoria naisia - Kehitä hyvä itsetunto

Huono itsetunto tuo ongelmia

Nuorilla naisilla huono itsetunto liitetään usein yhtenä syynä syömishäiriöiden, masennuksen ja ahdistuksen syntymiseen. Menestys, kaunis ulkonäkö ja hyvä tyyli eivät kerro mitään nuorten naisten itsevarmuudesta. Yllättävän usein juuri ne luokan prinsessat ja kuningattaret ovat kaikista epävarmimpia.

Meri masentui jo lapsena

Meri, 28, kärsi jo lapsena huonosta itsetunnosta. Merin vanhemmat erosivat hänen ollessa muutaman vuoden ikäinen.

– Isäni lähti toisen naisen matkaan ja äitini masentui. Tulehtunut perhetilanne johti nopeasti siihen, että masennuin. Olin erittäin epävarma nuori ja ajattelin usein kaikkien vihaavan minua. 

Meri kuitenkin suoritti kiltisti koulua, vaikka koki itsensä kaikin puolin epäkelvoksi yksilöksi. Asiaa eivät helpottaneet muutamat ylimääräiset kilot. Masennus syveni entisestään Merin siirtyessä lukioon.

– En uskonut olevani hyvä missään. Vaikka sain positiivista huomiota pojilta, en tuntenut oloani viehättäväksi. Olin aina ollut tyytymätön rintoihini ja heti täysi-ikäisenä tilasin ajan rintaleikkaukseen Tallinnaan. Alkuun olin tyytyväinen, mutta nopeasti tunne haihtui ja aloin katua koko leikkausta. Poistatin koteloituneet implantit vuosi sitten. Häpeän edelleen vartaloani, mutta henkisesti olen vahvempi kuin koskaan ennen. Ikä ja kokemukset ovat tuoneet varmuutta.

Nuoret naiset itsetunto-ongelmissa - Kehitä hyvä itsetunto

Millan elämä muuttui raskauden myötä

Milla, 35, kärsi huonosta itsetunnosta jo pienenä.

– Elin äitini kanssa ja suhde isään oli etäinen. Äitini kärsi paino-ongelmista, ja hän toisinaan sanoi isäni lähteneen hänen lihomisensa takia. Ala-asteella painoni nousi ja ahdistuin asiasta. Herkut kuitenkin houkuttivat, ja murrosiässä minulle kehittyikin bulimia. Pitkään jatkuneen bulimian takia olin välillä todella huonossa kunnossa. Koin pettymyksiä ihmissuhteissa ja elin itsetuhoista elämää. Vaikka tein mallintöitä ja monet kehuivat ulkonäköäni, itse näin vain virheeni.  

Millan elämä muuttui, kun hän kohtasi nykyisen miehensä.

– Tajusin ensimmäisen kerran, että minun oli haettava apua. Olin aivan loppu työelämässä ja itsetunto-ongelmani piinasivat suhdettani. Raskaaksi tulo kuitenkin muutti asiat. Löysin vihdoin itsestäni rauhan ja vahvistuin. Vasta nyt osaan arvostaa itseäni ja ajatella, että olen kaunis äiti. Kamppailen kuitenkin edelleen asioiden kanssa.

Mistä on hyvä itsetunto tehty?

Nuoret naiset itsetunto-ongelmissa - Kehitä hyvä itsetunto

Hyvä itsetunto rakentuu itsensä arvostamisesta, kyvystä tehdä itsenäisesti päätöksiä ja sietää epäonnistumisia. Hyväitsetuntoinen ihminen pystyy näkemään myös muut hyvässä valossa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimuksen mukaan nuoret liittävät hyvään itsetuntoon tavallisen elämän ja pärjäämisen koulussa, harrastuksissa sekä ihmissuhteissa. Huonon itsetuntoon liitetään usein yksinäisyys, ahdistus ja vaikeudet koulussa. Huonoitsetuntoinen ei pärjää sosiaalisissa tilanteissa ja uskoo, ettei kukaan pidä hänestä.

Miten saat lisää itseluottamusta?

Elämäntapakouluttaja Marika Borgin mukaa itsetuntoa voi kehittää. Hyvän itsetunnon resepti on yksinkertainen; kehitä kykyäsi nähdä itsesi ja muut hyvässä valossa. Kaikki ihmiset haluavat tulla hyväksytyksi.

Borgin mielestä ulkoisilla asioilla kuten ulkonäöllä ei ole niin suurta merkitystä hyvän itsetunnon kanssa kuin usein lullaan. On ihmisiä, jotka säteilevät sisäistä vetovoimaa, joka toimii kuin magneetti.

Teksti: Tarja Vilén

X