Saarijärven Joogaopisto on suomijoogan koti – ”En tiedä, olisinko tänä päivänä työkykyinen ilman joogaa”
Saarijärven Joogaopisto pysyy, vaikka joogatrendejä tulee ja menee. Suomalaiset joogan harrastajat ovat kokoontuneet vanhalle kyläkoululle jo lähes 50 vuoden ajan.
Joogaopistolla järjestetään vuosittain noin 70 kurssia.
Saarijärven Joogaopisto pysyy, vaikka joogatrendejä tulee ja menee. Suomalaiset joogan harrastajat ovat kokoontuneet vanhalle kyläkoululle jo lähes 50 vuoden ajan.
Lokakuisena torstai-iltana Suomen Joogaopisto Saarijärvellä aloittelee kolmen vuorokauden mittaista läsnäolon ja tilan kokemisen kurssia.
Alussa on hengitys. Sisään, ulos, sisään, ulos.
Joogasalin hämärässä kymmenkunta kurssilaista kuulostelee selinmakuulla, miltä kehossa tuntuu tässä hetkessä.
Liike alkaa seurata hengitystä. Sopivalla sisäänhengityksellä lantio nousee matosta, kädet kaartuvat päälaen yli ja kurottuvat pitkälle taakse. Uloshengityksen saattelemana keho palautuu takaisin alkuasentoon.
Hiljaisuudesta lähdetään jälleen seuraavaan liikeharjoitukseen, joogakielellä asanaan.
Tarkoituksena on kuulostella ja hoivata omaa sisäistä maisemaa joogaharjoitusten, rentoutumisen ja meditaation avulla.
Vanhasta koulusta tuli Suomen Joogaopisto
Pieni tienviitta kuusien reunustamassa risteyksessä neuvoo tulijan perille. Suomen Joogaopisto eli keltainen puurakennus seisoo ruskan täplittämällä tontilla, joka alempana rajautuu Saarijärven rantaan.
Täällä kansakoululaiset ahkeroivat aikanaan aapiskukkojensa äärellä, sittemmin tarpeettomaksi käynyt koulurakennus myytiin Suomen Joogaliitolle. Vuosi oli 1973 ja kauppahinta 120 000 markkaa, nykyrahassa noin 20 000 euroa. Joogan ystävät olivat saaneet kauan kaivatun kodin kurssitoiminnalleen.
Opistosta kertova kyltti vaikuttaa ulkopuolisen silmään varsin vaatimattomalta siihen nähden, millainen merkitys paikalla on ollut suomijoogan tähänastisessa historiassa.
Ja samalla se ei voisi olla sopivampi.
– Joogaopiston toiminnan perustana on aina ollut ilo yhdessä tekemisestä, aatteen palo joogaan ja vapaaehtoistyö. Kouluttajat ja kurssien ohjaajat saavat ruoan ja majoituksen, mutta eivät pyydä opettamisestaan palkkiota, kertoo Rovaniemeltä kurssille saapunut Ritva Kuure.
Ritva kuuluu Joogaopiston veteraanikävijöihin. 1990-luvun alussa hän saapui opistolle omien sanojensa mukaan ”valmiiseen pöytään”, aluksi kurssilaisena, myöhemmin myös ohjaajana ja jooganopettajien kouluttajana.
Joogakotiinsa Saarijärvelle Ritva on palannut niin monta kertaa, että laskutoimituksen tekeminen on mahdotonta. Tähän viikonloppuun hän on poikkeuksellisesti saapunut kurssilaisen roolissa, ilman vastuita.
– Koetan muistaa olla sovittamatta avainta huoneeseen numero 1, joka on perinteisesti varattu vetäjille, hän sanoo pilke silmäkulmassa.
Alkuaikoina Ritvan joogaharrastus kirvoitti sutkautteluja työkavereilta. ”Taasko lähdet joogaamaan? Etkö vieläkään ole valaistunut?” he kiusoittelivat, kun Ritvan kohteena oli taas kerran Saarijärven Joogaopisto.
– En vielä valaistunut, mutta kurssia vaille! oli Ritvan vastaus kiinnostuneille kyselijöille.
Joogaopisto on ainut paikka Suomessa, jossa voi pätevöityä sertifioiduksi jooganopettajaksi
Kello on kuusi illalla, kun opiston käytävällä kumahtaa kello. Ruokasalin noutopöytä on katettu kasvisruoalla: vegebolognesea, kurkumakaalia, ituja ja vihersalaattia. Juureen leivotun leivän tuoksu herauttaa veden kielelle.
Muutama kurssilaisista muistelee, kuinka paikallinen huippukokki Maija Silvennoinen kävi aikanaan toteamassa opiston ruoat gourmet-tason herkuksi. Samettista porkkanakeittoa maistellessa tämä on helppo uskoa.
Valkoiset pöytäkynttilät luovat tunnelmaa, kun keskustelemme aterian ääressä hyvän joogaohjaajan ominaisuuksista.
Saarijärven joogaopisto on ainoa paikka, jossa voi pätevöityä Suomen Joogaliiton sertifioimaksi jooganopettajaksi. Koulutukseen ei hakeuduta hetken päähänpistosta: kokelaalla tulee olla vähintään kahden vuoden kokemus joogan harjoittamisesta koulutetun opettajan ohjauksessa sekä yksi lyhyempi kurssi Joogaopistolla käytynä.
Taustalla on ajatus sitoutumisesta pitkäjänteiseen työskentelyyn ja itsensä kehittämiseen – opinnot suorittaneella jooganopettajalla on takanaan yhteensä 660 tuntia perusopintoja ja syventäviä opintoja, joista noin 500 tuntia suoritetaan lähiopetuksena Saarijärvellä.
Valmistuttuaan jooganopettajalla on oikeus käyttää nimensä perässä Suomen Joogaliiton rekisteröimää jooganopettaja SJL -nimikettä. Se on hyväksytty ja tunnustettu myös Euroopan Joogaunionissa, jonka ainoa pohjoismainen jäsen Suomen Joogaliitto on.
Ritva on ohjannut joogaa jo yli 20 vuotta. Hänen mukaansa oma säännöllinen harjoitus on perusta muiden opettamiselle.
– Opettamalla toisia opin itsekin. Ammennan edelleen tekemiseeni opettajakollegoilta, opistolla vierailevilta luennoitsijoilta ja täydennyskoulutuksista.
Suomen Joogaliiton opettaman joogan juuret ovat intialaisen joogin Krishnamacharyan (1888–1989) perinteessä, mutta yhtä ainoaa gurua liitto ei tunnusta.
– Jooga on elävää, eikä ole olemassa yhtä kiveen hakattua tulkintaa tai tapaa tehdä asanaa. Jooga on tehty ihmistä varten”, Ritva muistuttaa Krishnamacharyan sanoista.
Joogaa mielen ja kehon hyväksi
Perjantaiaamuna, kun keho ja mieli on herätelty aamuharjoituksella, istahdamme kahvin ja puuron äärelle kurssin ohjaajien, jooganopettajien Jenni Anderssonin ja Sanna Suikulan kanssa. Näissä opiston tiloissa ystävykset tapasivat toisensa vuonna 2011 aloittaessaan oman koulutuspolkunsa. Tuolloin Jenni oli ehtinyt harjoittaa joogaa kymmenkunta vuotta, Sanna viiden vuoden ajan.
Lohjalainen Jenni kiinnostui henkisestä kasvusta jo 16-vuotiaana. Hän alkoi meditoida itsekseen ja lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, josta osa käsitteli myös joogaa.
Ensimmäisellä kansanopiston lempeällä hathajoogatunnillaan Jenni koki meditaatiosta tutun mielenrauhan leviävän fyysisten harjoitteiden myötä myös kehoon. Nyt, keskellä äitiyden ja työn tuomia ruuhkavuosia, Jenni kertoo joogan harjoittamisen ja viikoittaisen ohjaamisen antavan tyyneyttä ja rauhaa arjen hetkiin.
Joogaopisto on saanut Sannan ja hänen perheensä vieraiksi Inkeroisista. Kun Sanna on ohjausvastuussa, puoliso hoitaa pariskunnan tyttäriä, 3,5-vuotiaasta Menniä ja vasta 5-viikkoista kuopusta.
Toisin kuin Jennillä, Sannan ensikosketus joogaan ei ollut kovin ruusuinen.
– Makasin matolla Kymenlaakson kansalaisopiston jumppasalissa, jonne olin tullut kaverini houkuttelemana. Palelin ja selinmakuu teki kipeää paitsi selkään, myös niskaan, Sanna muistelee takkuista alkua.
Ystävä ei jatkanut joogaamista, mutta samaisen salin matolle hävisivät jonkin ajan kuluttua Sannan iskiaskivut. Nyt hän ohjaa ryhmää kansalaisopistolla kerran viikossa.
– En tiedä, olisinko tänä päivänä työkykyinen ilman joogaa, hän pohtii.
Joogaopisto on paikka, jossa talkoohenki elää
– Kuin kotiinsa tulisi, Jenni ja Sanna luonnehtivat kuin yhdestä suusta Saarijärven Joogaopistoa. Sama lause toistuu lähes kaikkien kurssilaisten puheissa, vain muutama on opistolla ensimmäistä kertaa.
Opiston toimistosihteeri Tuula Sironen kehuu paikan talkoohenkeä. Neljä kertaa vuodessa opistolla järjestetään erillisiä talkookursseja, joissa vuodenajasta riippuen muun muassa siivotaan, kunnostetaan taloa, poimitaan marjat ja yrtit sekä korjataan liinavaatteita.
Tuula viittoilee mukaansa ruokasalin päätyovista avautuvaan pieneen kirjastohuoneeseen. Seinällä valokuvakehyksissä hymyilee Joogaliiton entinen puheenjohtaja ja primus motor, edesmennyt teologi Elvi Saari. Suurimman huomion vievät kuitenkin joogasta, mietiskelystä ja terveellisestä elämäntavasta kertovat teokset, joita huoneessa on hyllymetreittäin. Ne on kaikki saatu lahjoituksina ja aakkostettu kirjatalkoissa huolellisesti paikoilleen.
Vuosikymmenten aikana Joogaopistollakin on nähty erilaisten joogatrendien nousevan ja laskevan. 1990-luvulla harrastajamäärät räjähtivät astangajoogan myötä, ja tänä päivänä lajien kirjossa vain mielikuvitus on rajana. Perinteisen joogan lisäksi tarjolla on skumppa-, nauru- ja jopa vuohijoogaa.
Ritva ajattelee, että vaikka kukin on vapaa joogaamaan tyylillään, muoti-ilmiöt tarjoavat vain pintavaahdon siitä, mitä joogalla olisi annettavana.
– Jooga ei ole massojen laji. Eivät kaikki ole kiinnostuneita tai valmiita lähtemään henkisen kasvun tielle, Ritva toteaa.
– Uskon silti, että vuosituhansia vanha joogan ydin – fyysisestä harjoituksesta eteneminen kohti meditointia – tulee säilymään puhtaana muoti-ilmiöistä huolimatta.
Yhteisön voimaa
Kurssipäivän päätteeksi valot sammuvat sisäoppilaitoksen huoneissa. Kohtaamisia kerratessa on helppo yhtyä opistolaisten ajatukseen rakkaudellisuuden ja yhteisöllisyyden voimasta, joka kuuleman mukaan on kantanut Suomen Joogaliiton ja Joogaopiston toimintaa tähän saakka ja tulee varmasti kantamaan myös tulevina vuosina. Niin lämmin on ollut vastaanotto ja sävy kurssilaisten ja henkilökunnan puheissa.
Yhteisön merkitystä korosti myös Suomen Joogalehden silloinen toimitussihteeri Eeva Koistinen helmikuun 1989 numerossa, opiston laajennustyön valmistumisen kynnyksellä:
– Olemme olleet käsittämättömän onnekkaita. Olemme saaneet olla hyvässä johdatuksessa, jossa kaikki asiat tuntuvat toteutuvan ajallaan ja oikein. Yhdessä toisistamme välittäen ja toisiamme arvostaen voimme kulkea kohti uusia tehtäviä, uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia.
Haastateltavien lisäksi jutussa on käytetty lähteenä Suomen Joogaliiton historiikkia Jooga juurtui Suomeen – Suomen Joogaliiton 40-vuotistaival (2010).
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 10/2022.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous