Liikunta

Näin löysin liikunnan ilon – 3 naista kertoo, miten he siinä onnistuivat

Kiire, motivaation puute, huonot kokemukset – syitä välttää liikuntaa on monia. Leena Jäppinen, Merituuli Kerman ja Maria Jukka kertovat, mikä sai heidät muuttamaan asennettaan ja miten liikunnan ilo löytyi.
21.9.2018 Teksti: Heidi Moisio Kuvat: Heli Hirvelä ja Pekka Nieminen/Otavamedia ja OM-arkisto, iStock

Leena Jäppinen, 40, piti itseään taiteilijatyyppinä, jolle liikunta ei kuulu

”Alkava osteoporoosi sai asenteeni muuttumaan”

En harrastanut aikaisemmin mitään liikuntaa. Minulla ei ole kilpailuviettiä, enkä osaa kisata edes itseni kanssa. Lokeroin itseni pitkään boheemiksi taiteilijatyypiksi, jolle liikunta ei kuulukaan.

Mielikuvani liikunnan harrastamisesta olivat negatiivisia: esimerkiksi ryhmäliikuntaan kuvittelin osallistuvan vain tosi taitavia sporttisia maratoonareita, joiden joukossa en kehtaa näyttäytyä oman huonouteni, kokoni ja osaamattomuuteni takia. Ryhmien nimetkin olivat pelottavia, eihän niistä edes ymmärtänyt mitään. Urheilutrikoisiin survoutuminen oli kammottava ajatus.

Osa reisiluustani on korvattu proteesilla ollessani alle 20-vuotias, ja sen takia jalkani taipuu vain 90 asteen kulmaan. Käytin tätäkin tekosyynä liikunnan karttelemiseen. En erityisesti edes kokenut kaipaavani liikuntaa.

Alkava osteoporoosi sai minut arvioimaan tilanteeni uudestaan kolmisen vuotta sitten. Näin itseni mielessäni kuusikymppisenä pyörätuolipotilaana ja päätin ryhdistäytyä. Uskaltauduin ilmoittautumaan pienen kuntokeskuksen Rapakondis-ryhmään. Ryhmä ei kuitenkaan täyttynyt, joten keskuksesta ehdotettiin minulle personal traineria. Tapasin Suvia aluksi kerran viikossa ja ryhdyin liikkumaan helppoja lihaskuntoharjoituksia tekemällä. Tapaamistahtia lisättiin, ja lopulta uskaltauduin myös ryhmäliikuntatunneille.

Tarvitsen edelleen ulkopuolisen vetäjän määräämään, mitä teen. Tuntien pitää olla lukujärjestyksessä, ja kun olen ilmoittautunut niille, niitä on iso kynnys perua. Personal trainerin kanssa käymieni keskustelujen ansiosta tunnistan itse paremmin omat toimintamallini ja suhtaudun nykyään paljon avoimemmin uuden kokeiluun.

Huonouden tunne on vaihtunut huumoriin: vedetään, vaikka olisi ihan hirveää. Trikootkin olen hankkinut.

Leena Jäppinen

Personal trainer innosti liikkeelle. Liikkumaan lähteminen voi vieläkin tuntua vaikealta, mutta Leena Jäppinen tietää, että palkintona on hyvä olo.

 

Merituuli Kerman, 44, löysi toisella yrittämällä oikean motivaation

”Ihastuin hitaiden lenkkien tuomaan tunteeseen”

Aloitin liikunnan harrastamisen vähän päälle kolmikymppisenä, kun kaksi raskautta olivat nostaneet painoani ja havahduin epämukavaan oloon. Halusin laihtua, joten aloin harrastaa juoksua ja syödä terveellisemmin. Painoa putosikin kolmisenkymmentä kiloa, mutta koska laihtuminen oli ainoa syy harrastaa liikuntaa, en löytänyt juoksemisesta iloa ja ryhtiliikkeeni hiipui vähitellen.

Toisen kerran aloitin elämäntaparemontin 40-vuotissyntymäpäivieni kynnyksellä. Perustin heti blogin, koska ajattelin, että jos teen asiasta julkisen, minun on vaikeampi luovuttaa kesken matkan.

Tällä toisella yrittämällä halusin oppia nauttimaan liikunnasta. Oivalsin, että uusi elämäntapa pitää aloittaa pienin askelin. Ensin kävelin, sitten juoksin lyhtypylväiden välejä. Aluksi tahtini oli silti liian kova. Sittemmin olen ymmärtänyt myös palautumisen ja lepopäivien tarpeellisuuden.

Tällä kerralla ymmärsin myös juoksemisen helppouden ja aikatauluttomuuden. Ihastuin hitaiden lenkkien tuomaan tunteeseen. Kauniit maisemat jäävät mieleen toisin kuin kovaa juostessa.

Ensimmäinen 10 kilometrin juoksu alle tuntiin lappu rinnassa oli hieno kokemus ja antoi nälkää uusiin tavoitteisiin. Lähestyessäni ensimmäistä kertaa maratonjuoksun maalia mietin, että minä tein sen – minä, jolle pienetkin pyrähdykset olivat aiemmin vaikeita. Liikutuin ja tuuletin todella näkyvästi maalissa. Parhaillaan valmistaudun ultrajuoksuun.

Ylläpidän innostustani hakemalla vertaistukea Facebookin juoksuryhmistä ja liikuntablogeista. Järjestän myös yhteislenkkejä.

Olen tyytyväinen olotilaani. Ajatuksenikin ovat rennompia. Jos perhe huomaa pinnani kiristyvän, he passittavat minut lenkille.

Merituuli Kerman

Blogin pitäminen kannusti jatkamaan. Elämäntapamuutos pitää tehdä pienin askelin, sanoo Merituuli Kerman.

 

Maria Jukka, 68, alkoi liikkua uuden elämäntilanteen edessä

”Omaishoitajana en pärjäisi huonossa kunnossa”

Uravuoteni olivat niin työntäyteisiä, etten ehtinyt juurikaan liikkua, pelasin vain satunnaisesti golfia ja tennistä. Painoa kertyi.

Jäätyäni eläkkeelle viitisen vuotta sitten elämässäni alkoi yllättäen uusi vaihe: puolisoni sai aivoinfarktin, ja ryhdyin hänen omaishoitajakseen. Ymmärsin, etten pärjäisi tässä elämäntilanteessa siinä kunnossa, jossa olin. 75-kiloisen miehen hoitaminen vaatii fyysistä voimaa.

Ryhdyin määrätietoisesti pudottamaan painoani muuttamalla syömistottumuksiani ja aloittamalla juoksuharrastuksen. Käytin apunani yhdentoista viikon päiväkohtaista ohjelmaa, joka alkoi ihanilla, aivan kevyillä kävely- ja juoksuharjoituksilla, joihin pystyy kuka vain, ja päättyi kymmenen kilometrin juoksemiseen. Lopulta juoksinkin kymmenen kilometrin lenkkejä. Liikunta tuntui alusta asti kivalta, koska painonpudotus toi tyydytystä.

Nykyään viikkooni kuuluu parina päivänä 700 metrin uintiharjoitus, sulkapallotreenit, lenkkeilyä sekä omaishoitajille tarkoitettu kuntopiiri. Vaihtelevasti harrastan myös muuta liikuntaa, esimerkiksi golfaan lapsenlapseni kanssa. Hyötyliikunta, vaikkapa portaiden kulkeminen, on minulle itsestäänselvyys. Hyötyliikuntaa on myös puolisoni pyörätuolin työntäminen.

Olen huomannut, että liikun enemmän, jos mittaan aktiivisuuttani, kuten askeleitani, älypuhelimellani.

Ajattelen, että meillä on käytössämme tietty määrä minuutteja ja aina mahdollisuus muuttaa oma elämä mielekkäämmäksi.

Luin artikkelin, jossa aivotutkija painotti tasapainon harjoittamisen tärkeyttä. Otin tavakseni seistä hammaspesulla yhdellä jalalla kolmekymmentä sekuntia kerrallaan ja vaihtaa sitten jalkaa. Tämän treenin ansiosta voitin kesäjuhlissa yhdellä jalalla seisomiskilpailun, ja että se tuotti minulle mielihyvää!

Maria Jukka

Painonpudotus toi lisää motivaatiota liikkumiseen. – Liikunnan avulla pystyn ylläpitämään niin henkistä kuin fyysistäkin toimintakykyäni, sanoo Maria Jukka.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *