.jpg?s=c42243a0e492f337c82ea738461b4064&fit=crop)
Masennuslääkekokeilu – Elämäni kamalimmat päivät
Mielialalääkkeet ovat yleistyneet myös suomalaisessa lintukodossa, ja nuorista naisista on tullut niiden suurkuluttajia. Minulle masennuslääkkeiden kokeileminen oli kokemuksista kamalin, josta selvisin ystävien ja perheen tuella. Vaan entä jos on kovin yksin?
.jpg)
Olen ollut pienestä pitäen sitä herkkää murehtijatyyppiä, joka ottaa kannettavakseen enemmän huolia, kuin on voimia. Opiskeluaika on ollut minulle erityisen raskasta, ja kurjempia kausia on ollut silloin tällöin opiskelujen takkuillessa tai elämän heitellessä ihmissuhteissa. Työ- tai opiskelukykyäni en ole menettänyt, mutta itkuisuus ja väsymys ovat ajoittain tehneet arjesta kaksin verroin rankemmin talsittavaa.
Onnellisuutta purkista
Viime syksynä päätin parisuhteen vaikeuksien ja raskaan opiskelu- ja työrupeaman keskellä pyytää lääkäriltä reseptiä masennuslääkkeisiin. Kasvoin hyvin lääkevastaisessa ympäristössä ja opin ajattelemaan lääkkeiden olevan mieluiten kaukana itsestä pidettäviä keinoja. Olin kuitenkin kuullut niin monia hyviä kokemuksia ikäisiltäni kolmea kymppiä lähestyviltä nuorilta naisilta, että päätin antaa pillereille mahdollisuuden.
Olin kuvitellut, että lääkkeet saadakseen tarvitsee vain astella vastaanotolle, itkeä tirauttaa pari kyyneltä ja lompsia resepti kourassa apteekkiin. Aivan näin helposti se ei kuitenkaan – onneksi – sujunut. Lääkäri oli jopa aluksi sitä mieltä, että lääkkeet eivät ehkä ole oikea ratkaisu tilanteeseeni. Olin kuitenkin päättänyt saada lääkemääräyksen, ja ottihan lääkäri toki huoleni jaksamisesta vakavasti.
Toivoin tietenkin lääkkeitä mahdollisimman vähäisillä sivuvaikutuksilla. Lääkäri selasi paksua opustaan ja päätyi uudemman polven valmisteeseen, joka kuulemma oli sopinut mainiosti lähes kaikille hänen hoitamilleen nuorille. Yllätyksekseni sain kuulla, että silläkin on vaikutusta muun muassa koordinaatiokykyyn ja rytmitajuun. Olin huolissani tanssiharrastukseni puolesta.
Liian laiha sopusuhtaisena
Lääkärini oli erityisen kiinnostunut ruokailutottumuksistani. Olen normaalipainoinen, mutta hoikka ja urheilullinen, ja lääkäri tivasi useaan otteeseen, onko minulla ongelmia syömisen kanssa. Hänen mielestään olin liian laiha. Minusta tämä tuntui täysin absurdilta. Enkö saisi olla hoikka ja hyvässä kunnossa, vaikka mieli on pahana? Auttaisiko asiaa jotenkin, jos olisin kymmenen kiloa lihavampi ja voisin myös siksi huonosti itseni kanssa?
Kysyin lääkäriltä suoraan, vaikuttaako hänen aikomansa lääke painoon. Lääkärin myönsi sen saattavan lisätä ruokahalua. Sanoin, etten missään tapauksessa halunnut lihoa ja että koin esimerkiksi tanssiharrastukseni vaikeutuvan painonnousun myötä. Sanoin myös, ettei minusta siinä ole mitään väärää, että toivon pysyväni samassa painossa. Olisiko parempi, että mielialaani vaikutetaan kemiallisesti ja samaan aikaan kuvioon lisätään yksi epämiellyttävyystekijä lisää?
Pienemmällä määrällä liikkeelle
Apteekissa vastasin hämmentyneenä farmaseutille, etten ollut aikaisemmin syönyt hakemaani lääkettä. Farmaseutti oli ystävällinen ja katsoessaan reseptiäni kehotti aloittamaan pienemmällä määrällä kuin mitä lääkäri oli suositellut. Olen edelleen kiitollinen tälle ystävälliselle naiselle. Lääkäri oli määrännyt suoraan päiväannoksen, johon farmaseutin mukaan yleensä mennään vähitellen. Mietin edelleen, millainen olo isommasta annoksesta olisi tullut.
Ensimmäisen napin otin samana iltana. Minulla on mainiot unenlahjat, mutta aamuyöstä heräsin sellaiseen tunteeseen, kuin joku olisi napsauttanut valot päälle päässäni. Pyörin ikävissä tunteissa viimeiset tunnit ennen nousemista.
Haarukka ja veitsi vapisten
Ensimmäinen päivä meni kuin harson takana. Kävin yliopistolla vastaamassa tenttiin, mutta en oikeastaan muista tilaisuudesta muuta, kuin että pelkäsin jatkuvasti pudottavani kynän tai kompastuvani kävellessäni palauttamaan paperia. Epämiellyttävyys oli vasta tulossa: lounaalla ystäväni kanssa eivät haarukka ja veitsi meinanneet pysyä kädessä. Luikin onnettomana kotiin ja toivoin olon menevän ohi.
Todellinen epätoivo iski seuraavana päivänä tanssitunnilla. En kertakaikkisesti kyennyt toistamaan opettajan näyttämää lyhyttä koreografianpätkää kokonaan kertaakaan. Tavallisesti helpoksi kokemani rytmi muuttui epäselväksi puuroksi, eivätkä kädet menneet sinne minne olisin halunnut. Pahinta oli pirueteissa, joissa en tiennyt miten päin olin. Valittelin opettajalle flunssaa ja sanoin olon olevan siksi hieman pökkyräinen.
Kotona itkin. Miten lääkkeet voisivat parantaa oloani, jos ne samalla veisivät minulta rakkaan harrastuksen?
Vatsa pohjiaan myöten ympäri
Lääkekokeilu sai tärinää ja tanssitunnin epäonnistumista ikävämmän lopetuksen. Kolmantena aamuna heräsin kuuden aikaan järkyttävään pahan olon tunteeseen. En kyennyt kääntymään sängyssä sanoakseni töihin lähtevälle avopuolisolleni hei, sillä pelkäsi oksentavani siihen paikkaan. Aamupäivän aikana sain alas pari lasia vettä, hieman mehua ja jogurtin. Illan aikana nekin tulivat ulos.
Iltapäivään mennessä en ollut kyennyt liikkumaan sängystä enkä juuri juomaankaan. Lopulta soitin hyvälle ystävälleni, joka tuli alle tunnissa paikalle, makasi vierelläni sängyssä ja katsoi, että pääsin takaisin lepäämään lukuisten vessakäyntien jälkeen.
Ikävää tilanteessa oli, etten tiennyt kenelle soittaa ja kysyä, olivatko reaktiot normaaleja. Lääkäriasema oli jo kiinni, enkä ollut saanut minkäänlaista päivystysnumeroa. Kiitos ystäväni puhelinsoiton sain neuvon odottaa seuraavaan päivään – oireet olivat kuulemma sinänsä normaalit, ettei auttanut kuin odottaa lääkkeen poistumista. Tuolloin mietin vain, miten olisin pärjännyt yksin ilman ystävän apua.
Kiitos, mutta ei kiitos
Tuona iltana en ottanut neljättä tablettia (sitä mukavan farmaseutin suosittelemaan pienempää annosta). Kun vesi alkoi pysyä sisällä, sanoin ystävälleni ja kotiin tulleelle avopuolisolle, että jos tämä on vaihtoehto, en enää koskaan aio olla masentunut.
Tiedän tietenkin, ettei minun tilanteeni ollut pahimmasta päästä ja että toisille lääkkeet voivat olla elämän pelastus. Minulle ainakaan kyseinen lääke ei sopinut, enkä voinut kuvitellakaan, että olisin lähtenyt siihen rumbaan, jossa kokeillaan erilaisten valmisteiden sopivuutta. En ole koskaan ollut kipeämpi kuin tuona perjantaipäivänä.
Kuka huolehtii yksinäisestä
Sittemmin silmiini on toisinaan osunut keskustelupalstoilta hajakommentteja kokeilemastani lääkkeestä. Viimeksi joku kyseli, onko hiustenlähtö ihan normaali sivuvaikutus lääkettä käyttävillä. Hiukset ovat naisen kruunu, tapaa hyvä ystäväni sanoa. Turhamaista tai ei, oloani ei ainakaan olisi parantanut, jos olisin menettänyt voimia antavan harrastukseni lisäksi myös hiukseni.
Eniten kummissani olen siitä, miten yksin sain jäädä voimakkaasti vaikuttavien lääkkeiden kanssa. Entä jos minulla ei olisi ollut rakasta ystävää ja avopuolisoa tukenani? Entä jos he eivät olisi sanoneet, ettei lääkettä ole pakko ottaa, jos se aiheuttaa noin pahan olon? Lääkkeitä saa ja pitää antaa niille, jotka niitä tarvitsevat, mutta silloin pitäisi olla olemassa myös riittäviä tukitoimia.
Ninni
Kommentit
Masennuslääkkeet voivat joskus olla ehkä hyödyksi, mutta pääosalla niissä ainoa positiivinen vaikutus tulee mahdollisesti lumevaikutuksesta, eli siitä, että terveydenhoidossa joku kuuntelee ja vähän seuraa tilannetta, ja että uskoo pillerin auttavan. Viime vuosina on etenkin SSRI-lääkkeiden osalta ollut aktiivista akateemista debattia siitä, että vaikuttaako lääke edes niin kuin on väitetty ja niin kuin purkissa lukee. Tänä vuonna (2022) esimerkiksi maailman kuuluisimmassa ja arvostetuimmassa tiedelehdessä Naturessa julkaistiin artikkeli ”The serotonin theory of depression: a systematic review of the evidence”, jonka johtopäätös oli että serotiniiniteorialta on lähtenyt uusimpien tutkimusten myötä tieteellinen perusta alta, ja sillä olettamalla ole enää kestävää tieteelliseen tietoon perustuvaa pohjaa, että serotiniinin määrää aivoissa kasvattamalla masennukset edes vähenisivät – vaikka SSRI eli serotiniinin estäjä -lääkkeet on tehty aiheuttamaan juuri sitä. Näitä lääkkeitä on syöty paljon Suomessakin. Sivuvaikutukset ovat varmoja ja tunnettuja, mutta hyötypuoli on kyseenalaistunut samalla kun lääketehtaista riippumattomiakin tutkimuksia on julkaistu yhä enemmän ja enemmän.
Lääketehtaat rahoittivat alan ensimmäiset tutkimukset. Seurantatutkimuksista usein alkuun julkaistiin vain ne, joissa tuli positiivisia tuloksia ja jätettiin julkaisematta ne, joissa positiivisia vaikutuksia ei havaittu. Sen seurauksena oli pitkään julkaisuvinouma lääkkeen positiivisista vaikutuksista. Uudet tulokset ovat muuttaneet kuvan serotiniinin roolista masennuksessa, ja ne tiedot ovat ristiriidassa monen masennuslääkepurkin tuoteselosteen kanssa, joissa vaikuttavaksi mekanismiksi väitetään sellaista, jolla esimerkiksi tuon Nature-lehden koosteen mukaan ei ole enää nykyisin edes tieteellistä pohjaa, kun niin monet uudet tutkimustulokset ovat olleet väitteen kanssa ristiriidassa.
Kommentit
lakkaa vikisemästä.
Halusin toivottaa sinulle, kaimani kaikkea hyvää ja toivon, että löydät keinot saada elämäsi mahdollisimman mielekkääksi.
Minä sain joitakin aikoja sitten loistavasti toimivat Zipralex tms.(purkki ei täällä, missä kirjoitan..).
Olin ollut jo vuosia hyvin stressaantunut ja lopuksi uuvuin, niin että ilo lähti ja jopa itsemurhan mahdollisuus alkoi pyöriä päässä, vaikka elämän piti vihdoin olla hyvin(ammatti, vakityö ja asunto, rakastava mies…uusi ihan autokin..).
Olin vain niiiiin väsynyt ja lopuksi en enää jaksanut, mitään. Sain pitkän sairasloman ja nämä lääkkeet ja heti perään kesälomani…Kyllä asiat järjestyy aina:) Käy blogillani http://www.ninnun64.suntuubi.com. Voi hyvin t. Nina*
Johan oli törppö ja omanapainen kirjoitus.
Että ihan neljä päivää kokeilit.
Vai vielä tukitoimia.. :O
Ensinnäkin, lääkkeet eivät ole mitään ”onnellisuuspillereitä”, jotka ykskaks tekevät elämästä hauskaa. Toisekseen, niitä pitäisi määrätä vain todelliseen tarpeeseen – eli kun sairauden oireet ovat pahemmat kuin mahdolliset sivuvaikutukset. Kolmanneksi, kolmen päivän kokeilulla et voi vielä tietää, olisiko lääkkeistä ollut sinulle apua. Jokaisella lääkkeellä on sivuvaikutuksensa, ja usein ne ovat juuri alussa pahimmillaan.
Jotenkin kirjoituksesta paistaa läpi, että masennuslääkkeitä voi käydä noin vain hakemassa, jos on allapäin. Sitten odotetaan että ne tekevät heti taikatemppunsa, muuttavat mielen iloiseksi ja tottakai ilman mitään sivuoireita. Newsflash, ne ovat LÄÄKKEITÄ, eikä niitä pitäisi syödä jos ei ihan oikeasti tarvitse! Lääkkeillä voi olla sivuoireita, sen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.
Asenne lääkärin kyselyäkin kohtaan kuulosti ylimieliseltä. Tottakai lääkäri kyselee ja hänen PITÄÄ kysellä muustakin elämäntilanteesta, eikä vain tyrkätä kouraan reseptiä ja sanoa ”pärjäile”.
Mitä masennuslääkettä otetaan noin monta tablettia päivässä? Olen kuullut,että niitä otetaan vain yksi päivässä.
Voi hyvänen aika. Miksi valitat, että jäit ”yksin” lääkkeiden kanssa, kun itse vinguit ja painostit reseptin lääkäriltä, joka ei edes lääkitystä suositellut? Olet itsekeskeinen marisija, joista monet luulevat olevansa ”herkkiä huolehtijoita”.
Lääke on aina lääke.
Ja maailmassa inhottavia kommentteja.
Yritä siinä sitten pysyä hengissä.
Itse olen saavuttanut jonkinlaisen tasapainon ottamalla kalaöljyn säännölliseen käyttöön.
Hyvä aihe, mutta totta on myös, ettei kolmen päivän kokemus oikein kerro vielä mitään. Ymmärrän hyvin kyseisen herkkyyden tässä kovassa maailmassa. Toivottavasti edelläolevat asiattomat kommentit jäävät omaan arvoonsa. Vaikea käydä oikeaa keskustelua, jos kommentit ovat noin turhanpäiväisiä.
Itse sairastuin 6v sitten ja nyt on loppu ikäinen lääkitys ja psykoterapia kerran viikkoon. En ymmärrä miksi lääkeitä syövät ihmiset joiden todelliset ongelmat voitaisiin hoitaa puhumalla ammatti ihmisen kanssa. Ei lääkeet ole hyvän olon tuojia vaan todelliseen sairastumisen hoitoon. Terveyskeskus lääkäreiltä pitäisi kieltää mieliala lääkeitten reseptien kirjoittaminen jos eivät ole erikoistuneet hoitamaan masennuspotilasta. Lääkeiden ohella on mielestäni oltava hyvä hoito mielenterveystoimiston kautta siten saadaan paras tulos. Luettuani kirjoituksen tuli tunne että masennuslääkkeet on nyt muotia, niiden kanssa ei pidä leikkiä ovet terveelle yhtä vaarallisia kuin insuliini sille joka ei sairasta sokeritautia
Jos ihminen olisi tarkotettu lääkkeitä syömään Luoja olisi järjestänyt lääkepurkin kouraan suntymän yhteydessä.Nykyaikainen terveydenhoito suomessa perustuu lääkitykseen; ei ihmisen parantamiseen . Vaarallisia psykoosilääkkeitäkin syötetään potilaalle vuosikausia vaikka lääketehtaiden ohjeet kertovat ihan muuta en usko että masennus paranee ikinä lääkkeillä, vaan lääkkeet turruttavat ihmisen ajatusmaailman, joten ongelmat on lakaistu maton alle. Parantuakseen ihminen tarvii lepoa ja aikaa, ja mahdollisesti hyviä ystäviä ja joskus elämäntavan muutoksia. Yhteiskunta asettaa ihmiselle nykyään hirvittäviä paineita että pysyy elämänmenossa mukana, En yhtään ihmettele vaikka suurin osa ihmisistä masentuisi.Rahan vallalla tämäkin lama aiheutettu. Yksinkertainen konsti nykyisen atk:n aikana olisi tietty perustoimeentulo, joka maksettaisiin tilille . Eikä vaatisi valtiolta ihme satsausta. Talous pyörisi ja ihmisten ei tarvisi jonottaa Kelan eikä toimeentuloturvaluukulla. Kaikille ei tuu ikinä’ töitä riittämään koska yhteiskunta koneellistuu jatkuvasti, Nykyiset päättäjät kaikkialla maailmassa elävät menneen maailman ajatusmaailmassa, Nykyinen talouspolitiikka ei tule kaikille antamaan työtä tai toimeentuloa pitäisi ottaa järki käteen.
Vai olisikio vaihtoehtona hyvä että tuotaisiin Saksasta kaikki ydinjätteet Suomeen ja saataisiin siitä korvaus , jolla kansalaiset eläisivät.
Kuka päättää puolestamme?
Masennuslääkkeet alkavat vaikuttaa vasta jonkin ajan kuluttua käytön aloittamisesta ( viikkoja menee ) . Lääkäreillä on aikamoinen tehtävä karsia potilaista ne jotka oikeasti hyötyvät . Mitään ns. pikakeinoja onneen ne eivät ole ja tuskin ovat ihan tavallisen, lähes jokaiselle joskus tulevan , masennuskauden hoitoon tarkoitettukaan .
Itse söin masennuslääkkeitä n. 7v sitten tukihoitona aika kamalaan , lähes koko toimintakykyni vieneeseen , masennuskauteen . Oireet olivat kasautuneet jo pidemmän aikaa. Auttoivat hienosti yli kriittisen vaiheen rauhoittavien jälkeen ja terapian myötä . Lopetin niiden syömisen aivan itse ( ei sallittua ) n. 4 kk jälkeen sillä koin itse että niistä alkoi silloin olla enemmän haittaa kuin hyötyä !
No, ehkä tämän kokemuksen kirjoittajalla ei ollut kovinkaan pahaa masennusta/ahdistusta. Itse olen vinut paljon paremmin ja tuntenut vihdoin oloni ”normaaliksi” käyttämällä Seroxat -lääkitystä. Positiivinen vaikutus alkoi viikon kuluessa ja kertaakaan en ole katunut käyttöä.
En halua lopettaa, sillä en halua vanhaa kamalan ahdistavaa elämääni takaisin 🙁
Väsymys ja voimattomuus ei aina johdu masennuksesta, minäkin kulutin itseni loppuun, en kertakaikkiaan enään jaksanut, nukuin koko ajan ja sekään ei riittänyt olin edelleen väsynyt…Romahdin täysin ja menin itkien lääkärille, diagnoosiksi sain depressio. Kokeilin kahta eri lääkettä ja väsymys vain jatkui, olin ehtinyt olla sairaskirjoilla n.10 kk kunnes päätin mennä yksityiselle ja aloitettiin tutkimukset…epäilin itse kilpirauhasiin liittyvää mutta verikokeet olivat normaalit. pääsin kuitenkin ultraan koska oireet voimakkaat ja tuloksena Struuma.
Olen edelleen kiinni masennuslääkkeissä koska väsymys vieläkin voimakas ja kotona pitää jaksaa pienten lasten kanssa, toivon kuitenkin pääseväni niistä joskus kunhan muu lääkitys saadaan kohdalleen ja voimat takaisin….Voimia muillekin voimakkaan väsymyksen kanssa kamppaileville…
itselläni stressin seurauksena ajoittain tulee masennuskausia.Haluan silti pysyä arjessa ja työelämässä kiinni ,eli haluan siis elää tavallista elämää.
SIKSI käytän masennuslääkkeitä.Olen oivaltanut asian niin että minun pääni toimii näin,se on minun heikko kohtani, se on minun sairauteni ja siihen on olemassa lääkkeet.
Mietin tässä sitä että jos kysymyksessä on illalla otettava lääke joka auttaa myös unensaantiin,en ihmettele oloasi yhtään.Itselläni on myös yksi tällainen kokemus.Tämän lääkkeen kanssa pitäisi saada mielestäni sairauslomaa,se tekee olon tokkuraiseksi.En jäänyt odottamaan tottumista tähän lääkkeeseen.
Itselläni on tällä hetkellä Cipralex,jonka otan aamulla.
Aluksi oli hikoilua,muita ihmeellisiä sivuvaikutuksia ei ole ollut. Lääke toimii ja elän tavallista elämää.
Surullista että sinulle kävi näin..
Jos kuitenkin koet vielä oikean masennuksen,suosittelen että et jää sinnittelemään ilman apua.Tosiasia on mielestäni että masennuksesta ei selviä ilman apua.Sillä on enemmän tai vähemmän taipumus uusiutua jos sen on riesakseen saanut.Keskusteluavulla esim. mielenterveystoimistossa on erittäin suuri merkitys. Kuitenkaan se ei aina riitä.
Masennus on oikea sairaus, joka johtuu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä. Oikeanlainen lääkitys normalisoi tilanteen. Jutun kirjoittaja ei selvästikään ollut sairastunut masennukseen, vaan kävi läpi rankkaa elämänvaihetta. Terve ihminen sietää elämässä niin ylä- kuin alamäetkin; ei ajoittaiseen alakuloon mitään lääkkeitä tarvita. Itse olen ollut aina hyvin voimakkaasti tunteva ihminen, mutten koskaan edes kuvitellutkaan olevani mitenkään sairas. Kun sitten avioero osui aivan yllättäen kohdalleni muutenkin stressaavassa elämänvaiheessa, sairastuin. Ja nyt sairastumisen kokeneena tiedä, mikä ero on normaaleilla mielialan vaihteluilla ja todellisella masennuksella. Ilman lääkkeitä ja terapiaa en olisi toipunut. Kova palahan se oli myöntää olevansa oikeasti sairas. Mielenterveyden häiriöt ovat edelleen tabu. Masennusta pidetään häpeällisempänä kuin esimerkiksi diabetesta, vaikka sairauksia ovatkin molemmat eikä niitä todennäköisesti kukaan itselleen pyydä. Olen samaa mieltä erään juttua kommentoineen kanssa, että psyykelääkkeitä ei pitäisi saada yhtä helposti kuin niitä nyt saa. Itsekin kävin useaan otteeseen psykiatrin juttusilla, kunnes kohdallani päädyttiin lääkkeiden ja terapian yhdistelmään. Koin saavani hyvää hoitoa ja riittävän tuen. Mielenterveyshäiriöiden hoidossa Suomessa lienee suuria alueellisia eroja, näin olen käsittänyt.
Masennuksen hoito on ainakin omien kokemusteni mukaan Suomessa aika alkeellista. Kunnon hoitoon on vaikea päästä, vaikka masennus olisi sitä paremmin hoidettavissa, mitä pikemmin siihen päästäisiin puuttumaan. Nythän uutisoidaan paljon siitä, miten nuoretkin ovat työkyvyttömänä mielenterveysongelmien vuoksi, joten hoidon tehostaminen olisi tarpeen. Psykiatrin puheille on lähes mahdoton päästä, vaan lääkityksen määrää terveyskeskuslääkäri, jolla ei välttämättä ole juuri minkäänlaista kokemusta asiasta. Lääkitys on mainio ”kainalosauva” hankalassa tilanteessa, eikä sitä kannata epäröidä tai hävetä, jos lääkäri kokee sen tarpeelliseksi. Useimmissa tapauksissa lääkkeet kuitenkin hoitavat vain oireita eikä niiden syitä, joten lisäksi tarvittaisiin jotain muuta – useimmiten terapiaa. Siihen on kuitenkin kovin hankala päästä.
Masennuspotilaan taakkaa lisää se, että hän saa kuulla kaikenlaista kommenttia sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä, mistä on kyse. Esimerkiksi ruokavalion tarkastaminen ja liikunnan lisääminen voivat olla suureksi avuksi lievässä masennuksessa ja myöskin vakavammasta masennuksesta toipuessa, kun alkuun on jo päästy jollain muulla konstilla, mutta kun aivojen kemia on pahan kerran sekaisin, maalaisjärkiset konstit ja ”itseään niskasta kiinni ottaminen” eivät enää auta. Masennus vääristää ajattelun sen verran pahasti, että myönteisiin asioihin keskittyminen ei enää onnistu.
Lääkitys on hankala kysymys. Lähes kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa. Lääkärin ja potilaan pitäisi yhteistyössä pohtia, painaako lääkkeen myönteinen vaikutus vaa’assa enemmän kuin sivuvaikutukset. Sopivan lääkkeen löytämisessä saattaa kestää tuskastuttavan pitkään, mutta toisaalta se voi löytyä helpostikin. Omasta tuttavapiiristä löytyy yllättävän paljon ihmisiä, joille löytyi hyvä lääkitys heti kerrasta. Toisaalta löytyy myös eräs tapaus, jolle kerta kaikkiaan mikään lääkitys ei sopinut ja jonka toipuminen alkoi vasta, kun hän uskalsi lopettaa tuskastuttavan pitkään jatkuneet lääkityskokeilut.
Voimia kaikille masennusta sairastaville.
Kyllä no:11 on oikeassa,että mieliala lääkkeen vaikutus alkaa näkyä vasta 3-4 viikonpäästä,mutta vaikutus yksilöllistä ja onko masentunut vai muute mielimaassa joka on normaalia,että elämään kuuluu myös ”alamäet”olen itse myös nuorena käyttänyt ”neurolebteja”siis masennuslääkkeitä jotka ei aiheuta riippuvuutta ja jokainen masennuspotilas on yksilö ei massatuote..sellainen henkilö joka ei ole käyttänyt lääkkeitä tulee sivuvaikutukset olemaa jopa suuremmat kuin itse sairaus ja yksilääke sopii toiselle paremmin kuin toiselle..kannattaa keskustella lääkärin kanssa onko masentunut vai muuten pahaolo..ystävientuki on tärkeä myös jos on tuttuja jotka ovat käyneet masennuksen läpi..voimia sulle.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä toisten ongelmia, mutta itse olen käynyt läpi melkomoisen lääke/sivuoire helvetin, joten tavallaan ymmärrän. Neljän päivän lääkekokeilu ei ole kovinkaan kummoinen, eiväthän antibiootitkaan auta kuin 5-7 pvän kuurina :). itselläni ongelmat alkoivat jo yläasteella, mutta ajattelin alakulon ja melankolian kuuluvan teini-iän tunneskaalaan ja kasvamiseen. Nukkumisen kanssa mulla on ollut ongelmia todella pitkään. Noin parikymppisenä poikaystäväni avusti minut mielenterveystoimistoon, jossa puhuin lääkärin kanssa ja sain masennuslääkkeen ja unilääkkeitä. Sinnittelin masennuslääkkeillä puolisen vuotta ja söin unilääkkeitä joista ei juurikaan ollut apua. Yleensä vain lapset saavat yöllisiä kauhukohtauksia, mutta aloin saada niitä parikymppisenä. Pyörin yöt sängyssä saamatta unta ja sain päivisin paniikkikohtauksia. (Mtt:n lääkäri määräsi toisen masennuslääkkeen joka ei myöskään auttanut). Menin mtt:lle uudestaan ja tällä kertaa lääkäri määräsi triptyliä. Siitähän se riemu repesi. Kuukautiset tulivat laiskasti, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Kainalokarvat eivät enää kasvaneet takaisin, ruokahalu kasvoi. Reaktiokyky heikkeni, kädet vapisivat. Uniongelmat pahenivat ja mieli oli tosi maassa. Voin päivittäin todella pahoin, olo oli voimaton ja heikko. Valitin samalle lääkärille ja tämä määräsi pertriptyliä ongelmiini. Söin niitä jonkin aikaa kunnes lopetin ne omatoimisesti ja kärsin pahoista vieroitusoireista. Ryömin yksityiselle ja kappas minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen. Miten hemmetissä mtt:llä ei tätä huomattu vaikka seikkaperäisesti selitin ongelmiani ja oireitani. Tosin eihän kukaan manioissaan lekuriin mene yleensä. Sain psykoosilääkityksen (neuroleptejä) ja näillä mennään vaikka asentohuimaus on iltaisin ja varhain aamulla melko paha ja olo on aamupäivän jokseenkin mitäänsanomaton (tylsä ja ajatus ei kulje). Makuaistin kanssa on ongelmia vielä vuosienkin käytön jälkeen. Ruoka ei maistu ihan joka päivä. Kuitenkin paras lääke kaikista niistä mitä minulle oireisiini on määrätty. Toisilla menee vuosikaudet ennen kuin sopiva lääke löytyy joten parin lääkevaihdon ja muutamien sivuoireiden takia ei välttämättä kannata marista. Musta tuntuu, että lievästä masennuksesta joka liittyy vaikeaan elämäntilanteeseen selviäisi kunnon keskusteluavulla. Sitähän kyllä tarjoillaan erittäin kitsaasti. Enemmän varoja mielenterveystyöhön! Jaksamista kaikille mielellisesti kamppaileville ja yritetään nauttia kesästä!
kaikki tollaset pillerit on ihan turhia ja lisäksi vaarallisia
Olen käyttänyt kahta mielialalääkettä ilman mitään sivuoireita, ensimmäinen taisi olla nimeltään Zipralex ja toinen sitä halvempi lääke. Tosin molempia otetaan aamuisin, miksi ihmeessä niitä otettaisiin illalla?? Reseptiä uusiessaan lääkäri kehotti vähentämään lääkemäärää keväällä ja aloinkin puolittamaan tabletin. Ihan kokonaan en lääkettä uskalla jättää, sillä ahdistavia ajatuksia tulee ajoittain (olen elänyt lapsuuteni alkoholistiperheessä). Ehkä lomalle lähtiessä ”unohdan” lääkkeet kotiin, saapa nähdä…
Järki käteen.
Jos kaikille annettaisiin rahat suoraan tilille ilman, että joutuisi käymään Kelalla tai hakemaan erillista toimteentulotukea, käydä koulutuksissa tai hakea töitä, niin eihän ketään enää huvittaisi käydä töissä. Tällöin kukaan ei saisi enää rahaa kun ne jotka nykyään maksavat työttömien rahat olisivat itsekin työttömiä.
No voihan ihmetys. Lääke toimii,tosin käsittämättömän nopeasti eikä toivotulla tavalla??? Etsi KUNNON lekuri. Itse 15vuodessa toistakymmentä eri lääkettä kokeillut eikä mikään ole masennukseeni auttanut.EI sivuvaikutuksia ei mitään. Rahaa mennyt,elämä jatkuu.
Masennus seuraa minullakin usein stressistä, tai se pahenee. Ensimmäisen kerran kävin mielenterveystoimistossa 17-vuotiaana, tosin nimeä masennus en kuullut, kuulema murrosikäni oli syynä.Olen myös miettinyt, miksi pitää käydä juttelemassa samat asiat uudelleen ja uudelleen psykiatrian polin sh:n kanssa, kun minun tilanteeseeni se juttelu ei auta.Olen töissä ylikuormitettu – vaikka maassa on kai jo suurtyöttömyys. Haaveilin osa-aikaeläkkeestä, no sitäkin rajaa nostetaan taas 2 vuotta. Olisi joku nuori mahdollisesti saanut työpaikan, meillä kun on useampikin, joka olisi mielellään jäänyt osa-aikaeläkkeelle. Ja masennuslääkkeitä ON syötävä, töissä ei voi olla itkuinen ja vihainen. Oravanpyörä pyörii…ja Keva käyttää eläkerahojamme moottorikelttatehtaaseen!
Olisipa rohkeutta sanoa itsensä irti, ei kai Suomessa nyt ihan nälkään kuole, velat vaan ulosottoon ja sossariin.
Onneksi minulla ei ole koskaan ollut moisia sivuvaikutuksia lääkkeistä. Masennus sen sijaan on pahimmillaan tappava tauti.Yksinäisyys on myöskin.
Ihmetyttää kyllä, miksei täällä ole enemmän jotain KUNNON terapiaa, harvat pääsevät Kelan terapiaan ja käsittääkseni pitäisi matkustaa monta kertaa viikossa isoon kaupunkiin terapeutin luo, jos sellaista saisi.
Miten masentuneella, sairaslomalaisella on rahaa sellaiseen? Psykodraamaakin on jossain tarjolla, vaan ei taida olla ihan lähialueella. Miten tämä sairaus on edelleen NIIN erilainen kuin ns. fyysiset sairaudet? Ettei vaan olisi jokin asennevika jopa yhteiskunnassakin?
Jos on käsi tai jalka kipeä, siihen saa ilman muuta fysioterapiaa. Mutta kun mieli on kipeä…;(
Olipa todella hyvä kirjoitus. Kiitos!
Ja todella typeriä kommentteja.
Ilmeisesti kaikille ihmisille ei edelleenkään mahdu päähän, että ihmisiä ja elimistöjä on erilaisia, eivätkä kaikki todellakaan voi elää ja olla samalla tavalla, vaikka nämäkin diktaattorit täältä olisivat pakottamassa mitä.
Ajatus siitä, että masennusta voitaisiin hoitaa pillereillä on ylipäätänsä naurettavuuksien huippu. Geneettiset oireet ovat toki asia erikseen. Muuten tiedän kyllä tasan tarkkaan, että kun minua ”masentaa”, syynä on se, miten tämän maailman hyvinvointi on rajattu vain tietyille. Vika ei todellakaan ole näkökulmassani. Moni on vain liian sinisilmäinen näkemään, miten päin p*tä ihmiset ovat tämän maailman rakentaneet. Ja haluaa mieluummin osallistua samaan ahneuteen. Pahinta, mitä voisi tehdä on nimenomaan ottaa se pilleri tai miksei mennä saman tien lobotomiaan ja nielaista kaikki mahdolliset valheet, mitä ympäröivä yhteiskunta syöttää.
nro. 24 se vasta kipee onkin, sulta ilmeisesti puuttuu kyky eläytyä toisen ihmisen asemaan ja missä olit kun empatiakykyä jaettiin. Älä hauku, se on typerää. Toki länsimaalainen hyvi..pahoinvointiyhteiskunta on omiaan ruokkimaan masennusta. Sille me emme voi mitään. Kaikki se, tätä sinun pitäisi olla ja osta tämä niin olet onnellisempi tekee meistä sairaita. Haluaisin mennä töihin ja olla kuin kaikki muutkin. Tai haluaisin opiskella uuden ammatin. No, tähän en tällä hetkellä kykene vaikka haluaisin, joten parannan maailmaa satunnaisesti työskentelemällä vapaaehtoishommissa ja kasvissyöjänä. Ja kuinka ollakaan se ei riitä, olen epäonnistunut, epäkelpo ihminen yhteiskunnallisesti. Minut on aivopesty kuvittelemaan millaista elämän kuuluisi olla. Masennustaipumus muuten periytyy.
Masentunut tarvitsee tukea, se on selvä. Mutta vaikka miten paljon toivoisi, että kaikki halukkaat saisivat henkilökohtaisen terapian, ei se ole mahdollista taloudellisista syistä. Ja vaikka terapian saisivat vain kaikki masentuneet, sekin määrä on itse asiassa hyvin suuri, kyse kuitenkin on kansallistaudista. Siksi terapia on mahdollista vain rajatulle ryhmälle rajatun aikaa. Monissa terveyskeskuksissa on psykologeja ja ammattitaitoisia psykiatrisia sairaanhoitajia, joista monet esimerkiksi lievää masennusta sairastavat ovat saaneet apua.
Vai mistä supistetaan? päivähoidosta? nostetaan veroprosenttia? hallintoa on aina helppo supistaa, mutta merkitys jää pieneksi koska todellisuudessa valtaosa kustannuksista tulee terveydenhuollosta ja koulutuksesta.
Jopahan oli outoa tarinaa!Itse olen syönyt lievään masennukseen kahteen eri otteeseen mielialalääkkeitä,enkä tosiaan ole vastaavia kokenut.Toisen lääkitykseni olen juuri lopettanut puolen vuoden käytön jälkeen.Puoli vuottahan on minimiaika mikä lääkettä pitäisi syödä että päästään siihen mitä lääkityksellä haetaan.Minä sain lääkityksen myötä yöuneni takaisin mikä oli tarkoituskin.
masennuslääkkeet terapian kera pelastivast elämäni… joten ei niitä sovi vähätellä. Mutta todellakin kannattaa muistaa että ne eivät voi toimia jos oikeasti ei ole masentunut. Yksinkertaisesti silloin pahimpaan aikaan tuntui siltä etten oikeasti selviä edes joulun yli. Ystävistä ja perheestä ei ollut apua koska masennuksen lisäksi mulla oli paniikkihäiriötia ja siitä johtuen myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joten kukaan ei ymmärtänyt millaista helvettiä mulla oli. Lääkkeet poistivat paniikkihäiröt ja pelon.. ja pikkuhiljaa terapian avulla myös masennuksen..
Hävytöntä sairauden vähättelyä ja oman navan tuijottamista. Kyllä vaan kestää vähän sivuoirettakin kun on oikea tarve. Ihan oikein, mitäs ruvetaan leikkimään ”sairasta”. Psyykelääkkeet on sairaille, ihan kuin muutkin lääkkeet, ei nämä mitään viagraa ole!
Haloo ettekö vastaajat näe TÄMÄ ON VEDÄTYS :DDDDDDDDDDDD
Hei Ninni! Minusta sinun olisi ehdottomasti pitänyt neuvotella lääkkeen käytön lopettamisesta sen määränneen lääkärin kanssa. Rajut oireesi lääkkeen käytön alussa ovat ilmeisesti varsin normaaleja: minulle kävi aivan samoin, kun aloin oman lääkekuurini. Oksentelu, tärinä ja yleinen paha olo helpottivat parissa päivässä, ja sen jälkeen oloni kohentui nopeasti: pitkästä aikaa nukuin joka yö kunnolla ja elämä alkoi kuin uudestaan. Muutaman päivän kokeilun jälkeen et vielä todellakaan tiedä, olisiko ko. lääke sinulle sopinut ja mitä hyötyä sinulle siitä olisi ollut! Jos masennusoireesi palaavat ja pahentuvat, suosittelen lämpimästi, että hakeudut uudelleen lääkäriin. Kysy lääkäriltä myös mahdollisista sivuvaikutuksista, kun aloitat lääkkeen käytön. Lue myös lääkkeen tuoteseloste huolellisesti: siinä kerrotaan yleisistä ja harvinaisemmistakin sivuvaikutuksista, joita valmisteen on käyttäjille todettu vaikuttavan.
Ja jos oma terveysasema on kiinni, kannattaa kiireellisessä tapauksessa soittaa vaikka suoraan päivystykseen. Sen voi ihan hyvin tehdä: kyllä masentuneen asia otetaan päivystyksessä(kin) vakavasti, kun kertoo juuri aloittaneesi mielialalääkkeen käytön ja oireilevansa rajusti. Ei siis tarvitse jäädä vain omaisten ja ystävien tuen varaan.
Farmaseutti tietysti tapaa työssään laajan kirjon potilaita ja lukee runsaasti reseptejä, mutta noin yleisesti ottaen ei ole viisasta kuunnella enemmän apteekin henkilökuntaa kuin sinut tutkinutta ja hoidostasi vastuullista lääkäriä.
Viestille 16: Kirjoitit että ”psykiatrille on melkein mahdoton päästä”.
Miten niin, Suomi on täynnä yksityispsykiatreja, ei niille ole mitenkään vaikeeta päästä. Ja se ensimmäinen jonka luona käy, ei välttämättä ole itselle se oikea, kannattaa käyttää omaa arviointikykyä eikä todellakaan tarvitse syödä sellasia pillereitä joista tulee noin paha olo mitä artikkelin kirjottaja kuvas.
Monet masennuslääkkeet latistaa tunteiden ääripäitä, saattaa pitkällä tähtäyksellä tehdä ihmisestä kömpelön, useimmat lihottaa, monet vähentää seksuaalisia haluja ja mielikuvia ja vaikka mitä sivuvaikutuksia – voi olla – ei niitä kaikille tule.
Toisille näitä ei tule, ja jotkut voi hyvin ainoastaan kun peruslääkityksenä on joku hyvä masennuslääke, muuten depressio ja ahdistus on aivan sietämätön.
Hyvää psykiatria saattaa joutua etsimään jonkun aikaa.
Viestille 21: Kirjoitit ilmeisesti kansalaispalkasta todeten ”sitten kukaan ei rupeisi opiskelemaan”
Siis ei kukaan? Eikö ketään sitten enää kiinnostaisi opiskella mitään? Toteuttaa itseään minkäänlaisessa työssä?
Eikö ketään kiinnostaisi ansaita enemmän ku ehdotettu 700 euroa kuussa?
Voi hyvä lapsi, älä kirjota puppua. Kansalaispalkka ois erinomanen perustienesti jolla yhteiskunta säästäis lukemattomat sossu, kela, työkkäri sun muut kulut ja niiden paksuperseisten työntekijöiden palkat säästyis yhteiskunnalta.
Ei siinä tarvita mitään moralisointa, se ois pelkkää järkevää yhteiskuntapolitiikkaa. Mutta Suomihan ei oo hirveen järkevä maa.
http://www.lintukoto.net/tutkimus/hyvinvointivaltio/
linkkivinkki, mitä sinä jättäisit pois? …….
Voi elämä näitä kommentteja…
Se on hianoa ku suomalainen on aina toistaan parempi: ”Ei tuo nyt mitään OIKEAA masennusta ole – minä olen tappanut itseni jo kolmesti!”
Jokaisen pääkoppa on jokaisen henkilökohtainen, eikä kukaan voi sanoa että ’ei tuo oikeasti ollut niin kamalaa kuin sinä nyt pienessä päässäsi luulet.’ Ei masennusta olotilana voi verrata, se on jokaiselle yksilöllinen.
Sinäänsä vähän tyhjänpäiväinen artikkeli, johon etäisetsi saatiin tolkkua ottamalla puheeksi yksinäiset ihmiset systeemin jaloissa.
Itse syön viittä eri lääkettä masennukseen. Lääkkeiden annostusta on nostettu pikkuhiljaa. Vaikean masennukeni on todennut oma työpaikkalääkärini noin kaksivuotta sitten ja aloitti lääkkeiden annon.
Psygiatri on tarkistanut lääkkeiteni annosmäärät puolivuosittain, eikä niitä ole pitänyt muuttaa hänen mielestään. Käyn myös kerran viikossa psygologin vastaanotolla. Käyn myös lääkärini luona kolmen viikon välein ja minulla on noin tunnin aika hänelle, niin ettei hän tee mitään liukuhihnatyötä vaan todella välittää potilaistaan. Kyllä minulla on käynyt uskomaton onni, koska tiedän, että on KAKSI IHMISTÄ HALUAA MINUN PARANTUVAN. Kaikkihan tietävät, ettei masennuslääkkeitä saa lopettaa itse, vaan aina on keskusteltava lääkärin kanssa. Lääkkeet lopetetaan pikkuhiljaa.
IHANAA KESÄÄ KAIKILLE.
Mietinpähän tässä vain sitä, miten työkyvyttömänä muka olisi varaa yksityispsykiatriin? Ne kun laskuttaa siinä 60-90eur kerta…
Sossu voi maksaa lääkkeet, mutta perusterveydenhuollon ulkopuolisia juttuja se ei mielellään kustanna… Että silleen…
JOKAISELLA O OIKEUS SANOA MIELIPITEENSÄ..ilman et siitä tarvii alkaa riijellä..
uskokaa tai ÄLKÄÄ USKOKO mite lääkärit teille määrää..NE O IHAN OMAAN NAPAANSA TUIJOTTAVIA HULLUJA..
ottakaa vaa laillista reseptivapaata..menkää aina kotii älkääkä lähtekö mistään KARAOKEbUAREISTA vieraitte matkaan–ne saattaa leikkiä hyvää laulajaa tunteitte suurta tulkkia..käyttää vaan sitte hyväksee ku ovat ni tuttavallisia..
PITÄKÄÄ HUOLTA itsestänne lapsista sitte elämänkumppanista.
KAVERIA EI JÄTETÄ!!!!!
Masennus on ihan oikea sairaus – eikä kanssaihmisten väheksyvät kommentit ja asenteet sitä tippaakaan paranna!
Lääkkeitten kanssa saa ja pitää olla varovainen: kaikki ei sovi jokaiselle. Olen itse sairastellut elämäni aikana lukuisia lääkeaineallergioita – muodossa jos toisessakin – kerran tulehdusarvoni olivat yli 400…!
Masennus-, ja kuukautiskipulääkkeet eivät sopineet itsellenikään: Tuli jotenkin ihmeellinen olotila, kuin olisi ollut irti maasta, ja nähnyt unta. Kaiken huipuksi nauroin myös sellaisille asioille jotka oikeasti eivät olleet vähääkään huvittavia. Totesin että ko. lääkkeet tekivät minusta ”kahjomman” kuin olinkaan.
Nyttemmin selviän masennuskausista liikunnan ja perheen + antioksidanttien voimin. Mieluummin niin kuin muuttua zombiksi.
Monien on kuitenkin pakko käyttää masennut / psyykelääkkeitä vaikkeivat haluaisikaan. En siis ole ketään itsekään tuomitsemassa ja vähättelemässä! Kun masennus on vaikea, ilman lääkkeitä ja psykoterapiaa ei selviä.
8 vuotta lääkkeitä syöneelle vierailijalle vastaisin, että työpaikkalääkäri
kirjoittaa lähetteen ensin oman kunnan tai kaupungin mielenterveyasemalle,
jonka myös itse lääkäri lähettää sinne. Sieltä tuli minulle kahdenviikon sisällä
aika psygologille. Jatkosta psygologin luona päätää psygologi itse, kun määrittelee montako kertaa viikossa tai kuukaudessa tarvitsee hänen vastaanotolla käyntiään. Yhtään laskua en ole saanut vastaanotollakäynneistä.
Psygiatrikin, joka käy määrättyinä päivinä kyseisessä toimistossa on laskuttanut ainoastaan B-todistuksen kirjoittamisesta. Minulle ainakin oma
lääkäri ja psygiatri kirjoittavat molemmat B-lausunnon, joka menee minun
työeläkekassaan. Ovatpa lääkärini ja psygiatrini olleet puhelinyhteydessä
sairauteni vuoksi ja psygiatrini on ollut myös mukanani lääkärikäynnilläni
silloin kuin haluan hänet mukaan. TERVEISIÄ VAAN KAIKILLE.
Näköjään käytännöt eroavat paljon eri sairaanhoitopiireissä. Ei täällä kyllä psykiatrian polin psykiatrilla ole aikaa tulla potilaan/asiakkaan kanssa lääkärille. Hienoa, että jossain toimitaan noin kokonaisvaltaisesti. Itse olen sairastanut syövän, jonka kontrollit ohi. Nyt tulee tunne, että missään ei hoideta minua, vaan joku lääkäri hoitaa sitä ja toinen tätä. Täällä eivät työterveyshuollon ja psyk.polin potilastiedotkaan välity eri tietokantoihin.
Oman onnensa nojaan täällä jää kunnallisella puolella. Aina sitä juhlapyheissa jauhetaan, miten mielenterveyspotilaisiin pitää satsata. Todellisuus on toinen; tuntuu, että on aivan sama vaikka hyppäisi junan alle.Onhan sitten yksi surkimus vähemmän hoidettavana.
Juu, ja työelämässä jaksamista pitäisi tukea, varmasti!
Kuinkahan kauan pitäisikään jaksaa, kun 38 vuotta on jaksanut?
Hei Deppie. Minulla onkin käynyt uskomaton onni lääkärin ja psygologin kanssa. Itsetuhoajatuksia on myös monella muullakin mielessä, ei vain meillä kahdella. Kun pohjalla on, niin ei jaksa itse edes hakea apua. Lääkeet ovat kuitenkin rauhoittaneet tuntemuksia, vaikka niitä vielä onkin, mutta pystyn tällä hetkellä aika hyvin kontroloimaan itseäni. Tunnepuolenhan nämä lääkkeet ovat saaneet pois. Ei itktetä eikä naurata, mutta ainakin parempi nyt, kun mieliala ei mene vuoristorataa. Huonoa omaatuntoa koin, kun piti jäädä pitkälle sairauslomalle, mutta se meni ajan kanssa ohi, kun tajusin, ettei minusta ollut todellakaan työntekoon. Olen isossa yrityksessä töissä ja kun kävin loppujen lopuksi näyttämässä B-todistuksen lausunnon työjohtajalle ja vakuutuin, ettei se mene muiden korviin, miksi olen sairaslomalla. Itsestä se oli SUURI HÄPEÄ. Kun työnjohtaja luki sen, niin hän itki ja osittain syytti myös itseään, vaikka sanoin, että tämä on monien vuosien summa. PALJON JAKSAMISTA SINULLE JA TOIVOTTAVASTI SINULLA ON JOKU LUOTTOHENKILÖ, JOLLE VOISIT KERTOA MITÄ TODELLA TUNNET.
Selvästi et todellakaan ollut masennuslääkkeiden tarpeessa. KuteGrow up totesi, Olet itsekeskeinen marisija, joista monet luulevat olevansa ”herkkiä huolehtijoita”.
Masennuslääkkeen hyötyjä ei näe parissa päivässä. Toivon mukaan tällaiset kirjoitukset eivät estä sellaisia ihmisiä, jotka todella apua tarvitsevat, lopettamaan lääkitystä. Itselläni positiiviset vaikutukset alkoivat näkyä noin kolmessa kuukaudessa. Aloitekyky parani ja sohvaperunasta tuli lenkkeilevä ja jatkuvasti puuhasteleva aktiivinen nainen. Tuntui siltä, kun olisi saanut jostain paljon energiaa. Haittapuolena huomasin, että alkoholin kanssa lääkitys ei sopinut yhteen, vaikka lääkkeessä ei siitä erikseen mainittu. Mielestäni lääke aiheutti alkoholin kanssa agressiivisuutta, sellaista ongelmaa itselläni ei koskaan aiemmin ole ilmennyt, ei myöskään lääkkeen lopettamisen jälkeen. lääkettä ei myöskään saa lopettaa ominpäin, kuten kirjoittaja oli tehnyt. Lopettamisesta on neuvoteltava lääkärin kanssa, ja jotkin lääkkeet on lopetettava pikkuhiljaa. Tsemppiä kaikille masennuksesta kärsiville, olkaa kärsivällisiä – aurinkoinen päivä koittaa vielä, kun jaksatte sietää hetken pimeyttä!!!
Hups, mikä lukihäiriö: piti kirjoittaa ” Toivon mukaan tällaiset kirjoitukset eivät kannusta sellaisia ihmisiä, jotka todella apua tarvitsevat, lopettamaan lääkitystä.”
Tapio, on nyt siis Pitkässä-niemessä, paperitehtaalta lähti,musta-sukkaisuus nimi merkki on muu. On se masentunut!
Mulla meni myös monta kuukautta ennen kuin lääke alkoi vaikuttaa, mutta onneksi jaksoin odottaa. Alku kyllä turhautti, kun tuli vain negatiivisia vaikutuksia esille. Nykyään kaikki ok Cipralexin kanssa ja olen saanut siitä paljon apua, älytön hikoilu vaan ärsyttää. Minulla ei jostain syystä pienemmät annokset olleet riittäviä, vaan muutaman annoksen noston jälkeen päädyimme lääkärin kanssa 20 mg x 1. Toivon kuitenkin, että voisin joskus lopettaa lääkkeen syömisen, mutta aika näyttää…
hyvät ihmiset ,jaksamista kaikille masentuneisuutta sair.mä olen sair.sitä jo yli kakskym.vuotta ny on lääkitys päällä ja se on auttanut,mutta on toki ollut vaikeita jaksoja elämässä.mutta pitää uskoa,että helpottaa jonain päivänä,ja uskon ,että rukouksella on suuri voima.taivaan isän siunausta kaikille !ja ajatelkaa elämää positiivisesti ja eläen päivä kerrallaan.terveisin kissahullu hämeestä.
Hei asiaa puhuit,mutta mul ei masennuslääk.toiminut eli aloitin ryyppäämisen ja olo on mahtava!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hei ootko tossissasi että A-tuotteet auttavat masennukseen?kysyy Maritta oulun läänistä?
Voi Vittu MITES NY MURITTA NOIN ON MIELTÄ?TERV;ERÄS vaan
Moikka onko yhtään ns.syömishäiriöstä kärsiviä paikalla,haluaisin teidän kokem.ko.asiasta.kiitos!mä oon menos laih.leikkaukseen parin kk kuluttua.Terveisin Birgitta-gitta
vittu
Masennuslääkkeiden käyttö tulisi AINA aloittaa valvotuissa olosuhteissa! En usko, että niiden todellisista vaikutuksista ihmismieleen tiedetään saati sitten puhutaan tarpeeksi. Ei auta, että ihmiselle sanotaan tehon alkavan viikkojen päästä, nämä viikot voivat olla kohtalokkaat.
Isäni sairastui masennukseen viime kesänä. Hänelle määrättiin lääkkeet, joita hän vastentahtoisesti söi (suhtautui aina kaikkiin lääkkeisiin varsin varauksellisesti ja pelkäsi sivuvaikutuksia). Sivuvaikutukset olivat voimakkaat, eikä hyötyä saavutettu. Lääkäri vaihtoi isälleni uuden lääkkeen – 10 päivän päästä tästä isä hirtti itsensä.
Kokeilin kanssa 4 eriä SSRI -lääkettä. Kaikista tuli samanlainen olo: puoli tuntia lääkkeenoton jälkeen iski kaamea paniikki, oksetti ja huimasi. Meinasin tulla oikeasti hulluksi kun sivuvaikutukset hyökkäsivät päälle. Käytin lääkkeitä 2 vikkoa kunnes lopetin. Nyt käyn vain terapiassa.
Elämä jatkuu vaikka et sitä aina tahtoisikaan.
t. Jätetty, irtisanottu ja lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty
Olipas kertakaikkisen kamala kirjoitus. Oltuani niin väsynyt että se häiritsi elämääni nukkumisen ja jatkuvan itkemisen muodossa, minut puoliksi pakotettiin aloittamaan mielialalääkitys. Olin aina ollut sitä vastaan. Ensimmäinen kuukausi oli kamala, sillä en nukkunut koska tärisin enkä voinut syödä pahan olon ja oksentelun takia. Niinkuin KÄYTTÖOHJEISSAKIN lukee, lääkkeisiin tottumiseen menee yleensä noin kuukausi, sen jälkeen sivuvaikutukset katoavat lähes kokonaan. Oliko kirjoittajan tanssiharrastus niin tärkeä, ettei voinut odottaa kuukautta että mielenterveys saataisiin kuntoon? Jos lääkäri ei halunnut lääkkeitä edes määrätä, miksi ne oli pakko ottaa? Että saataisiin kirjoitettua tälläinen propagandistinen juttu? Nyt on katsottava hieman omia motiiveja tälläiseen. Itseäni elämäni kamalimman kuukauden sietäminen palkitsi nykyisellä terveellä mielellä ja elämällä. Pahoinvoitu kuukausi ei ole hinta eikä mikään siitä, että sain tulla taas onnellisemmaksi.
Tyypillinen ”mulle heti kaikki”, vaikka pilleripurkista. ”Pikkuvaimolla” on ollut hieman riitaa parisuhteessa ja on hieman masentanutkin. Voi ei! Nyt siis menen hakemaan lääkkeen ja tulen heti ekan pillerin jälkeen onnelliseksi. Eikä mitään sivuoireita saa tulla, muuten en aio ollakaan masentunut.
Mulle mirtatsapiini toi oikeat yöunet, joista olin vain uneksinut lapsuuden jälkeen. Junakiskoille meneminen on lähes poistunut ajatuksistani, kun venlafaksiini alkoi estää ahdistuksen syventymistä.
Jaa, no onko parisuhdehuolia? Mietipä jos olisit itse voinut seurustella 30 vuoden aikana noin 4 kk. Kyllä siinä väistämättä kokee itsensä jotenkin epäonnistuneeksi, kun kuitenkin olisi aina kaivannut kumppania.
Kyllähän tuosta huomaa, että ihan piruilumielessä tuo on kirjoitettu. Ihan hyvä journalisti sinusta varmaan tulee – kunhan et vaivu masennukseen ja itsemurhan partaalle.
Nyt kyllä vähän kiukuttaa. Tässä vähän aikaa sitten sain hengenvaarallisia sivuoireita eräästä lääkkeestä. Hyvä etten sairaalaan päätynyt. sitten toisesta tuli erittäin rajua pahoinvointia jota yritin kompensoida matkapahoinvointilääkkeillä, tosin lääkäri käski sitten lopettaa ko. lääkkeen kun oireet vain pahenivat. mä olen valmis sietämään melkomoisen sivuoirehemmetin, jotta voin taas elää suht normaalia elämää. Opiskelut jäi kesken ja olen työkyvytön. Olisi ihanaa suorittaa tutkinto loppuun vielä jonain päivänä.
Moni epätoivoinen rakentaa masennuspillereistä itselleen rukousnauhaa. Jotain mihin ripustautua. Kun joku sitten kertoo omista kammottavista lääkekokemuksistaan, niin reaktio näillä ripustautujilla on usein uskonnollista fundamentalismia muistuttava suuttumus. Se ilmenee usein mielenkiintoisina sanankäänteinä, kuten, ”On aika vastuutonta ylipäätään ilmaista tuollaisia mielipiteitä. Masennus on kuitenkin hengenvaarallinen sairaus.” Kielteisiä lääkekokemuksia ei siis saisi käsitellä, koska ne saattavat horjuttaa jonkun farmakologista uskon linnaketta.
Lisäksi minua jurppii masennusdiskurssiin liittyvä kiusallinen emotionaalinen kiristys ja manipulointi, joka ilmenee esim. juuri viittauksina masentuneen itsemurhataipumukseen. Ristiriitaista siinä on se, että masennuslääkkeiden hengenvaarallisista vaikutuksista ei kuitenkaan saisi puhua.
Jokin aika sitten Helsingin Sanomissa kerrottiin tutkimuksista joissa oli osoitettu masennuslääkkeisiin liittyvä itsemurhariski. Se poiki paljon vihaista lukijapalautetta, jossa valiteltiin tyypilliseen tapaan, että masennus on kuolemanvakava sairaus eikä masennuslääkkeistä pitäisi sen vuoksi puhua muuta kuin hyvää. Kiinnostava ristiriita: masennukseen liittyvästä itsemurhataipumuksesta pitää puhua, mutta kun lääkitykseen liittyy lisääntynyt itsemurhataipumus, niin siitäpä ei saisi puhua lainkaan! Mikä tässä siis pidetään oikeasti tärkeänä? Sitä että säästyy ihmishenkiä, vai sitä että lääkkeitten maine säilyy puhtoisena?
Masennuslääkkeet voivat joskus olla ehkä hyödyksi, mutta pääosalla niissä ainoa positiivinen vaikutus tulee mahdollisesti lumevaikutuksesta, eli siitä, että terveydenhoidossa joku kuuntelee ja vähän seuraa tilannetta, ja että uskoo pillerin auttavan. Viime vuosina on etenkin SSRI-lääkkeiden osalta ollut aktiivista akateemista debattia siitä, että vaikuttaako lääke edes niin kuin on väitetty ja niin kuin purkissa lukee. Tänä vuonna (2022) esimerkiksi maailman kuuluisimmassa ja arvostetuimmassa tiedelehdessä Naturessa julkaistiin artikkeli ”The serotonin theory of depression: a systematic review of the evidence”, jonka johtopäätös oli että serotiniiniteorialta on lähtenyt uusimpien tutkimusten myötä tieteellinen perusta alta, ja sillä olettamalla ole enää kestävää tieteelliseen tietoon perustuvaa pohjaa, että serotiniinin määrää aivoissa kasvattamalla masennukset edes vähenisivät – vaikka SSRI eli serotiniinin estäjä -lääkkeet on tehty aiheuttamaan juuri sitä. Näitä lääkkeitä on syöty paljon Suomessakin. Sivuvaikutukset ovat varmoja ja tunnettuja, mutta hyötypuoli on kyseenalaistunut samalla kun lääketehtaista riippumattomiakin tutkimuksia on julkaistu yhä enemmän ja enemmän.
Lääketehtaat rahoittivat alan ensimmäiset tutkimukset. Seurantatutkimuksista usein alkuun julkaistiin vain ne, joissa tuli positiivisia tuloksia ja jätettiin julkaisematta ne, joissa positiivisia vaikutuksia ei havaittu. Sen seurauksena oli pitkään julkaisuvinouma lääkkeen positiivisista vaikutuksista. Uudet tulokset ovat muuttaneet kuvan serotiniinin roolista masennuksessa, ja ne tiedot ovat ristiriidassa monen masennuslääkepurkin tuoteselosteen kanssa, joissa vaikuttavaksi mekanismiksi väitetään sellaista, jolla esimerkiksi tuon Nature-lehden koosteen mukaan ei ole enää nykyisin edes tieteellistä pohjaa, kun niin monet uudet tutkimustulokset ovat olleet väitteen kanssa ristiriidassa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous