Hyvinvointi

Naiset ja miehet kertovat, miksi lopettivat ihokarvojensa ajelun: ”Olen oikeasti ylpeä karvoistani, koska ne ovat naiseuteni merkki”

Selvitimme, millainen suhde Annan lukijoilla on kehonsa karvoihin. Mitä karvoja kehosta halutaan poistaa ja miksi? Entäpä miksi osa on päättänyt, ettei poista karvojaan ollenkaan? Näin kyselyyn vastattiin.
18.7.2018 Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Ihokarvojen poistamiseen vaikuttavat kauneusihanteet vaihtelevat. Nykyään moni nainen jättää sääri- tai kainalokarvat ajelematta, mutta miten hyväksyttyjä ovat esimerkiksi takapuolen karvat tai viiksikarvat?

Kysyimme Annan lukijoilta, millainen suhde heillä on kehonsa karvoihin. Mitä karvoja he poistavat tai siistivät ja miksi? Entä miksi karvojen puolestaan annetaan kasvaa?

Emme huomioineet kyselyssä hiuksia, kulmakarvoja tai ripsikarvoja, sillä yleensä ihmisillä on niihin hyvin erilainen suhtautuminen kuin muihin kehon karvoihin.

Harva jättää kaikki ajelematta

Kyselyyn osallistui kaikkiaan 107 ihmistä. Vastaajista 80 oli naisia, 23 miehiä ja neljä jotain muuta sukupuolta.

Vain viisi henkilöä eli noin viisiä prosenttia vastaajista kertoi, etteivät he poista mitään ihokarvoistaan. Heistä yksi oli nainen, kolme miestä ja yksi jotain muuta sukupuolta.

Naiset poistavat tunnollisesti kainalo- ja säärikarvansa

Naiset poistavat kyselyn mukaan ahkerimmin viiksi- ja partakarvojaan. Kaikki kyselyyn vastanneet, joilla kyseisiä karvoja kasvoi, kertoivat poistavansa ne.

Toiseksi yleisintä oli kainalokarvojen poistaminen. Jopa 91 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista kertoi ajelevansa kainalot. Melkein yhtä suuri osa, 87 prosenttia vastaajista, kertoi poistavansa säärikarvat.

Ajelen kainalokarvat (91 prosenttia)
Poistan säärikarvat (87 prosenttia)

Suurin osa naisista siistii bikinirajaa

Lähes kaikki vastaajat joko poistivat alapään karvoituksensa tai siistivät sitä esimerkiksi ajelemalla bikinirajan tai lyhentämällä karvoja saksilla. 61 prosenttia naisista kertoi poistavansa häpykarvansa kokonaan ja puolet naisista kertoi siistivänsä niitä. Osa siis vastasi sekä poistavansa että trimmaavansa häpykarvoitusta.

70 prosenttia niistä naisista, jotka kertoivat, että heillä kasvaa karvoja takapuolessa, kertoivat poistavansa ne. Täsmälleen yhtä suuri osa vastaajista kertoi myös poistavansa rinnoissa kasvavat karvat, jos sellaisia heillä oli.

Melko pieni osa naisista kertoi poistavansa käsi-, nenä- ja reisikarvojaan. Käsikarvoja poisti 26 prosenttia niistä naisvastaajista, jotka kertoivat, että heillä niitä kasvaa. Nenä- ja reisikarvat poisti noin kolmannes naisista.

Lisäksi poistettaviksi karvoiksi mainittiin vatsakarvat, varpaiden ja jalkapöytien karvat sekä luomissa kasvavat vahvat karvat.

Miehet poistavat eniten nenäkarvojaan

Myös miehet poistavat kyselyn mukaan eniten viiksi- ja partakarvojaan. Yhtä paljon miehet poistavat nenäkarvoja. Heistä joilla kyseisiä karvoja kasvoi, 80 prosenttia poisti nenäkarvat ja 77 prosenttia ajeli viikset ja parran.

Miehet poistavat etenkin nenäkarvojaan.

Suuri osa kyselyyn vastanneista miehistä poistaa myös häpykarvojaan, kainalokarvojaan, korvakarvojaan ja peppukarvojaan. 65 prosenttia vastanneista miehistä kertoi poistavansa häpykarvansa kokonaan ja 21 prosenttia siistivänsä niitä.

Korvakarvat poisti 85 prosenttia heistä, joilla niitä kasvoi. Noin puolet vastanneista miehistä kertoi ajelevansa kainalokarvansa, ja noin 40 prosenttia kertoi poistavansa peppukarvansa.

Karvakysely

Moni nainen kertoi kyselyssä tuntevansa olonsa naisellisemmaksi, kun sääret ovat sileät ja pehmeät.

Miksi karvoja poistetaan?

Moni vastasi poistavansa karvat esteettisistä syistä, kuten jos karvat ovat tummia tai niitä kasvaa paljon. Oma olo tuntui monen mielestä siistimmältä ja miellyttävämmältä ilman karvoja. Naiset vastasivat usein tuntevansa itsensä naisellisemmaksi, kun esimerkiksi sääret ovat sileät ja pehmeät.

Paljon mainintoja keräsivät myös hygieniasyyt, vaikka hygienian vuoksi karvoja ei varsinaisesti tarvitse poistaa. Karvoja kuitenkin kuvailtiin joissain vastauksissa inhottaviksi ja häiritseviksi.

”Jos karvat rehottavat pikkareiden alta, minulle tulee hoitamaton ja huolimaton olo. Haluan olla ryhdikkään näköinen jo ihan oman hyvinvointini takia. Samasta syystä poistan myös kainalokarvat. Ne tuntuvat myös jokseenkin ällöttäviltä pitkinä.” Nainen, 23

Karvojen poistamiseen kerrottiin myös käytännöllisiä syitä: deodorantti tuntui monen mielestä toimivan paremmin sileällä iholla. Häpykarvoja poistettiin seksin mukavuuden vuoksi ja peppukarvoja siksi, että takapuoli on helpompi puhdistaa.

”Hygieniasyistä. Esim. kainalot eivät haise niin helposti, kun ne sheivaa. Seksi on miellyttävämpää karvattomana.” Mies, 51

Miksi karvoja ei poisteta?

Karvojen poistamattomuutta perusteltiin vähemmän. Vastauksissa todettiin muun muassa, että karvojen poistamista ei koeta syystä tai toisesta tarpeelliseksi. Yksi syy oli se, että karvat ovat vaaleat tai muuten huomaamattomat.

Osa vastasi, että heidän mielestään häpykarvoitus kuuluu aikuiselle ihmiselle.

”Poistin häpykarvat kerran kokonaan ja näytin mielestäni aivan 10-vuotiaalta. Tunsin oloni kaljuksi ja kurjaksi. Omasta mielestäni siistitty karvakolmio kuuluu aikuisen naisen ulkomuotoon. Naiseus on mielestäni jaloa ja vahvaa, eli kaikki naiseuteen yhdistettävä kantaa myös mukanaan ylpeyttä. Olen oikeasti ylpeä karvoistani, koska ne ovat naiseuteni merkki.” Nainen, 23

Muita syitä jättää karvat poistamatta oli esimerkiksi ikävältä tuntuva sänki. Monet miehet vastasivat, että karvojen poistamisessa olisi liian suuri työ.

”Olen sen verran karvainen kaveri, että se olisi kokopäivätyö, jos alkaisin kaikki karvat poistamaan.” Mies, 38

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme