Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 31. Naisen ymmärtämisen teoreettisesta viitekehyksestä (20/100)

Teksti: Teppo M

VC Tapasin marraskuussa eräässä seminaarissa pienen account managerin, jonka silloin hetken aikaa kuvittelin saavani helposti mukaan listalleni. Tuntien sitkeän yrittämisen jälkeen päädyimme hänen hotellihuoneensa ovelle, jossa nainen kuitenkin vain suuteli minua poskelle ja toivotti hyvää yötä.

– Mitä vittua? minä kysyin hieman epäkohteliaasti ja en kovinkaan selvin päin.
– No, että minä menen nyt nukkumaan, nainen vastasi.
– Miten sä voit olla noin kiihottunut ja jättää silti minut tänne käytävään?
– Noh… se onkin hankalaa… Mutta… Tämä ei vain tavallaan tunnu oikealta.
– Tavallaan?
– Niin… Se on monimutkaista. Hyvää yötä nyt kuitenkin, nainen sanoi ja katosi niine hyvine huoneeseensa.

Olin aivan varma, että nainen oli matkalla panemaan vielä hississä, mutta sitten jokin sai hänet päättämään toisin. Ehkä käytävässä oli ollut vääränlainen haju tai valaistus tai sitten hänen kätensä oli osunut avainkorttia etsiessään taskun pohjalla lojuneeseen sormukseen. Kuka tietää ja pitäisikö minun?

Toisinaanhan naista selvästi ohjaavat geenit, joskus taas yhteiskunnan odotukset, henkilön omat traumat, alhainen verensokeripitoisuus tai premenstruaalinen oireyhtymä. Oliko tämä käyttäytymisen takana jokin sellainen naisen käyttäytymisen muoto jota en vielä ymmärtänyt? Onko meidän hyväksyttävä se, että naiset ilmenevät meillä useimmiten käsittämättöminä ja toisiaan epäloogisesti seuraavina reaktioina erilaisiin ärsykkeisiin? Onko parasta, mitä voimme tehdä ratkaista pieniä yksittäisiä osia arvoituksesta, ymmärtämättä koskaan laajaa kokonaisuutta? Kuinka monta teoriaa naisesta ylipäänsä on olemassa?

Tieteellinen menetelmä on hyvin johdonmukainen prosessi teorian todistamiseksi. Esittäkäämme ihan vain esimerkin vuoksi teoria, että naisen pään sisällä elää pieni, naista jatkuvasti arvosteleva olento, jota nainen luulee omaksi äidikseen. Täydellisesti teorian voisi todistaa vain, jos se käsittelisi itse määrittelemäämme maailmaa. Lopulliseen totuuteen elämästä itsestään meillä ei ole pääsyä, sillä emme pysty tarkkailemaan maailmankaikkeutta ulkopuolelta samoin kuin vaikkapa matematiikkaa. Teoria voi olla kuitenkin hyvä tai huono riippuen siitä, kuinka hyvin sen avulla pystytään ennustamaan tutkittavan kohteen käyttäytymistä.

Tässä tapauksessa voisimme muodostaa hypoteesin, jonka mukaan naisen asunnon lattialla lojuva sukka saa pienen pään sisäisen äidin syyttämään häntä kyvyttömäksi hoitamaan kotia ja näin ollen kaikkien esiäitiensä silmissä arvottomaksi naiseksi. Tällaiset syytökset aiheuttavat naisen mielessä syvää ahdistusta, joka suotuisissa olosuhteissa todennäköisesti purkautuu aggressiivisena käytöksenä lähimpänä olevaa ihmistä kohtaan. Erityisesti, jos lähinnä oleva ihminen on mies ja tapahtumaketjun aloittaneen sukan omistaja.

Seuraava askel tieteellisessä metodissa on nimetä ilmiö vaikkapa pseudokontributiiviseksi verbaaliagressioksi, sillä jos puhuisimme nalkuttamisesta, tavalliset ihmiset voisivat luulla ymmärtävänsä, mistä on kyse. Varmuuden vuoksi voimme myös lisätä teoriaan muutaman hienon lyhenteen (TIM – Tiny Imaginary Mother), jonka jälkeen voimme siirtyä kentälle tutkimaan, lisääkö lattialle jätetty sukka riskiä joutua pseudokontributiivisen verbaaliagression kohteeksi, kuten teoriamme ennustaa.

Tämä kaikki on selvää ja yksinkertaista, mutta tieteellisen tiedon muodostamisen todellinen haaste ja näennäisen loogisen toiminnan harmaa alue on itse teorian kehittäminen. Sen vääräksi tai oikeaksi osoittaminen vaati vain hieman analyyttistä kykyä ja sitkeyttä, mutta oleellisen mahdollisuuden oivaltaminen on herkkää ja intuitiivista työtä.

Mielenkiintoista ei ole, mikä yksittäinen tekijä sai Account managerin muuttamaan mielipidettään, vaan mitä yleisiä lainalaisuuksia hänen käyttäytymisensä noudatti. Ja kuinka tähän viitekehykseen sopii pari viikkoa myöhemmin naiselta saamani sähköposti, jossa hän ilmiselvästi, ilman sen todellisempaa aihetta yhteydenottoon, halusi vain muistuttaa olemassaolostaan. Vastasin jotain ympäripyöreää ja pari viikkoa myöhemmin sain sähköpostiini hassun hauskan videonpätkän pingviineistä. Kukaan ei lähetä pingviinivideoita satunnaiselle tuttavuudelle, ellei toivo saavansa seksiä. Nainen kuitenkin asui länsirannikolla ja asia jäi näin ollen toistaiseksi keskeneräiseksi.

Viime viikonloppuna päätin palkita itseni siitä hyvästä, että olin toipunut kiitettävästi sotavammastani ja lähdin viikonlopuksi automatkalle ja käydä samalla tapaamassa Account manageria. Söimme illallisen torin laidalta löytyneen hotellin ravintolassa ja päädyimme sen jälkeen hieman epämääräiseen baariin kuuntelemaan paikallisen pumpun hämmentävää näkemystä kolmen soinnun kantrin parhaiden ja sukkahousuhevin huonoimpien ominaisuuksien yhdistämisestä yhdeksi tyylilajiksi.

Ehdotin, että account manageri lähtisi hotellihuoneeseeni yömyssylle.

– Kuulostaa hyvältä, nainen innostui
– Oletko varma? Haluatko lukita tämän vastauksen? minä kysyin varmistaakseni selustani pettymykseltä.
– Äh… Minä olin silloin aivan hölmö. Minulle tuli vain sellainen outo olo.
– Ahaa, minä sanoin koska en keksinyt mitään muutakaan sanottavaa.

Komppikitaristilta katkesi kieli, mikä sai yllättäen bändin kuulostamaan parempivireiseltä. Jostain syystä tilanne aiheutti minulle voimakkaan dejá vun. Yritin keksiä, mikä tilanteessa olisi tuttua, mutta vastaus oli joko kaikki tai ei mitään. Nainen oli jatkanut oudon olonsa selittämistä ja minä olin unohtanut kuunnella.

– Ymmärrän, minä valehtelin ja nyökytin päätäni ymmärtäväisesti.
– Minä en ole saanut miestä kolmeen kuukauteen, Account manageri tunnusti.
– Sellaisestakin voi tulla outo olo.
– Niinpä.

Elämä on viimeisten viiden miljardin vuoden aikana kehittynyt pieniä hetkellisiä takaiskuja lukuunottamatta koko ajan kohti yhä monimutkaisempia rakenteita ja tämän monimutkaisuuden huippuna voidaan aivan hyvin pitää naista. Luomusta, jonka jälkeen itse ukko jumalakin piti parhaana hieman hengähtää ja tuumata tovi, että mitä sitä oikein tuli taas kännipäissään kuudennen päivän iltana sekoiltua.

Pelkkä monimutkaisuus ei kuitenkaan riitä, kuten jokainen tuotekehitysinsinööri ennemmin tai myöhemmin joutuu oppimaan. Kaikki mahdolliset tekniset innovaatiot sisältävä vitkutin jää armotta varastoon pölyttymään, kun helppokäyttöinen, säälittävän yksinkertainen ja muotivärien mukaisilla vaihdettavilla kuorilla varustettu palikka menee heittämällä ohi.

Monimutkaisuuden lisääntyessä on myös organismin integraatioasteen kehityttävä samaa vauhtia. Ruumiissamme hermo- ja sukusoluiksi erikoistuneet geenipakkaukset olisivat turhia ilman keskinäistä integraatiota, yhteiskunnassa account managerin erityisasiantuntemus olisi merkityksetöntä ilman integroitumista maanviljelyasiantuntemukseen ja jarruteknolgian monimutkaistuminen olisi jo aikaa sitten ohittanut kaiken järjellisyyden rajat ilman integroitumistaan televisiolähetysten kanssa.

Kehityksen kannalta sekä differentiaation että integraation edistyminen on yhtä välttämätöntä. Puhtaaseen differentiaatioon perustuvassa maailmankaikkeudessa ei olisi mitään mieltä ja pelkkään integraatioon perustuvassa taas koko maailmankaikkeus olisi voitu jättää alunperinkin perustamatta. Molempien kehittyessä teoreettiseen huippuunsa muodostuisi koko universumi lopulta yhdestä suuresta tietoisuudesta.

Käsittämättömimmillään nainen edustaa puhdasta differentiaatiota. Naiselle TMI, kytkinpoljin, pian alkava tapaaminen ja ovulaatio ovat kaikki yhtäaikaa olemassa. Naiselle on tärkeää, että verhotankoja ei koteloida piiloon, että keittiön lattia on pinnaltaan hieman epätasaista klinkkeriä ja että talossa on pieni aurinkoinen veranta, johon voi kattaa aamukahvin kahdelle. Tarvitaan kuitenkin mies rakentamaan nämä kolme välttämättömän tärkeää yksityiskohtaa toisiinsa integroiva rakenne.

Naista on siis vaikea ymmärtää yksinkertaisesti siksi, että naista ei sido miehen ajattelua rajoittava vaatimus johdonmukaisuuteen ja loogisuuteen.

Account manager ei tällä kertaa kääntynyt ovella, vaan pääsi listalleni numeroksi 21. Sunnuntaiaamuna söimme vielä yhteisen aamiaisen hotellissa.

– Halutko tietää, miksi minä silloin syksyllä karkasin, nainen kysyi yllättäen sekoittaessaan mysliä jugurttiin.
– Tottakai, minä vastasin.
– Sinulla oli sellaiset kalvosinnapit, jotka näyttivät ihan naisen ostamilta ja ajattelin, että rakastat yhä vaimoasi, kun käytät hänen antamaansa lahjaa.
– Ihanko totta?
– Pidät varmaan minua nyt ihan hulluna, account manager sanoi ja kiemurteli viekoittelevasti tuolissaan.

En minä pitänyt häntä hulluna. Olisin voinut toki kertoa pitäväni häntä irrationaalisena yksityiskohtien ja tunteidensa vankina, mutta miksi minä niin olisin tehnyt?

– Vaikuttavaa. Olit puoliksi oikeassa, minä myönsin.

X