Ihmiset ja suhteet

Hellyysharjoituksilla rakkaus eloon

Teksti: Anna.fi

HellyysMonia ahdistaa puhe työn tekemisestä parisuhteen eteen. Mitä sillä edes tarkoitetaan? Pitääkö raskaan työpäivän jälkeen lähteä kotiin raatamaan iltavuoroa parisuhteen hyväksi? Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Parisuhteen hoidolla tarkoitetaan hyvin yksinkertaisia asioita kuten pieniä huomionosoituksia ja spontaania läheisyyttä. Pienet hipaisut, rapsutukset ja katseet riittävät kertomaan välittämisestä. Ellit lähtivät kartoittamaan hellyyden maailmaa ja erilaisia tapoja herätellä hellyys uuteen kukoistukseen.

Rakastumista kestää kolme vuotta

Väestöliiton asiantuntijat tarjoavat kirjassa Pysytään yhdessä käytännön ohjeita ja tehtäviä parisuhteeseen. Läheisyys liittyy olennaisena osana parisuhteeseen, mutta tavat haluta ja antaa läheisyyttä ovat hyvin yksilöllisiä. Kun joku toinen on täysin hukassa fyysisen kosketuksen suhteen, toinen janoaa jatkuvaa rapsuttelua.

Rakastumisen vaiheessa pari sulautuu ikään kuin yhdeksi. On arvioitu, että rakastumisvaihe voi kestää korkeintaan noin kolme vuotta. Rakastumisen jälkeen silmät pikkuhiljaa avautuvat näkemään parisuhteen todellisen luonteen. Tässä vaiheessa voi kumppanista nousta esiin hyvin negatiivisia piirteitä ja mahdollisesti halutaan irtisanoa koko parisuhde. Ihmiset, jotka kaipaavat vain kiihkeää rakastumisen tunnetta, saattavat lähteä suhteesta, koska pelkäävät hylätyksi tulemista. Krooninen hylkääjä on pohjimmiltaan onneton ja tarvitsee ammattilaisen apua. Omia ajatuksiaan on mahdollista kuitenkin ohjailla positiivisiksi. Jos molemmat pystyvät parisuhteessa hyväksymään realiteetit, voidaan suhteessa selvitä eteenpäin.

Iho on sukupuolielin

HellyysAlex Comfort kirjoittaa seksioppaassa Rakasta hellästi että hellyys näkyy tavassa koskettaa kumppaniaan ja merkitsee tietoisuutta siitä, mitä hän tuntee ja haluaa. ”Lue kumppanisi reaktioita ja tunteita. Miehet yleisesti ovat liian kovaotteisia kun taas naiset liian pehmeitä. Pelkkä ihokarvojen sively vaikuttaa yleensä enemmän kuin intiimialueen kouraisu. Puhaltaminen ja hengittäminen toisen iholla voi olla hyvin kiihottavaa”, Comfort neuvoo. ”Ärsytyksensietokyky lisääntyy kiihottumisen myötä ja kipuaisti palautuu heti orgasmin jälkeen. Oma intuitio, kun kumppanin tuntee hyvin, kertoo yleensä parhaiten miten edetä. Intuitiotaan voi kehittää keskustelemalla kumppaninsa kanssa.” Comfortin mukaan mitä säännöllisempää sukupuolielämää pari viettää, sitä korkeampia ovat harjoituksella saavutetut huiput. Hän toteaa myös, että kulttuurimme on liiaksi sukuelinkeskeinen. Meille seksi tarkoittaa usein siittimen panemista emättimeen. Ihmisen koko iho on kuitenkin yhtä sukupuolielintä.

Tiede tutkimassa hellyyttä

Tutkijat ovat selvittäneet tutkimuksissa, kuinka rottaemon erilaiset hoivaamistavat vaikuttavat poikasten hormonineritykseen aikuisena. Tutkijat osoittivat, että ensipäivinään runsaasti nuollut ja silitellyt rotanpoikaset erittivät enemmän kilpirauhashormonia. Herkemmän säätelyjärjestelmänsä vuoksi varhaisvaiheessa emonsa runsaasti hellimät rotat erittivät aikuisena vähemmän lisämunuaisen stressihormoneja. Iäkkäinä näiden samojen rottien aivojen vanheneminen oli myös hitaampaa kuin vähän nuoltujen rottien. Vastaavanlaisissa tutkimuksissa on myös osoitettu, että ensipäivinään enemmän hellityt rotat ovat aikuisena käytökseltään uteliaampia. Tämä viittaa siihen, että enemmän emon hoivaa saaneiden rotanpoikasten aivot kykenevät muodostamaan ahdistuslääkkeiden tapaisia ja siis pelkoa vähentäviä aineita paremmin. Ehkä ne ovat sen vuoksi myös käytökseltään rauhallisempia kuin poikasena vähemmän hoivaa saaneet.

Tieteellisissä apinakokeissa taas on osoitettu, että eläimet ovat riippuvaisia kosketuksesta ja läheisyydestä. Apinat, jotka olivat jääneet ilman hellyyttä, saattoivat riutua ja kuolla, tai niillä ilmeni myöhemmin seksuaaliongelmia kuten esimerkiksi kyvyttömyyttä rakastella tai pariutua.

”Kiitos, että olet puolisoni”

Sexpo -säätiö toimii seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijana. Säätiön tutkimuspäällikkö Anu Suomela kertoo, että erkaantuminen kuuluu normaaliin parisuhteen kaareen. Kun arjen velvollisuudet vievät kaiken ajan, on normaalia, että parisuhde etääntyy. Yhteyden voi kuitenkin löytää uudelleen, kun luovutaan syyttelystä ja syyllisyydestä. Läheisyys ja hellyys ovat spontaaneja tekoja ja hellyydenosoitusten tekemisestä pakoksi voi aiheuttaa hellyyden tulemisesta epämiellyttäväksi. Etääntymisvaiheessa tulee yrittää säilyttää positiivisuus ja muistuttaa itseään kumppanin hyvistä puolista. Lyhyt toteamus: ”Ai kuinka sä ole ihana, että olet siinä. Kiitos siitä, että olet puolisoni”, voi riittää kantamaan huonojen päivien yli.

Eroon syyllisyydestä

HellyysSuomela tahtoo ravistella ihmisiä irti rakastelun ja seksuaalisen hellyyden orgasmikeskeisyydestä. Ajatus, että seksissä pitää aina tyydyttää toinen, voi johtaa helposti syyllisyyteen ja seksin leimautumiseen suoritteeksi. Suomela muistuttaa, että seksi on ennen kaikkea rentouttavaa, hauskaa leikkiä, eikä sen tulisi olla pakottavaa orgasmin metsästystä.

Kun hellyydestä tulee normi, se ei tunnu enää miellyttävältä ja spontaanius katoaa. Positiivisen elämänasenteen ylläpitäminen ja opetteleminen vaatii oman elämän tarkastelua aika ajoin. ”Onnellisen ihmisen kanssa on hyvä olla, koska hänellä ei ole tarvetta syyllistää tai syyllistyä”, Suomela huomauttaa. ”Tarkastele omia tottumuksiasi ja sisäistä dialogiasi. Kun itsellä on riippumatta toisesta hyvä olla, ei ole tarpeen syyllistää. Jos syyllistää itseään helposti, koodaa myös toisen sanat helposti syyllistämiseksi, vaikka näin ei olisi edes tarkoitettu.” Syyllisyyden opitusta mallista on päästävä eroon.

Parisuhde voi eheyttää ihmistä

Kataja ry on vuonna 1994 perustettu yhdistys, joka kokoaa yhteen eri parisuhde – ja avioparityötä tekeviä järjestöjä. Yhdistyksen toiminnanjohtaja ja parisuhdekouluttaja Raija Alhosaari kiinnittää huomion ihmisen luontaiseen läheisyyden tarpeeseen. Ihminen on luotu läheisyyteen ja kyky antaa ja vastaanottaa läheisyyttä juontavat osaltaan lapsuuden kokemuksista. Melkein kaikilla ihmisillä on lapsuudessa eriasteisia kokemuksia torjutuksi tulemisesta. Nämä kokemukset saattavat saada meidät kokemaan myös puolison käytöksen torjunnaksi, vaikkei se sitä olisikaan.  ”Jos lapsena on jäänyt hellyyttä ja kosketusta vaille, voi fyysinen läheisyys tuntua pelottavalta. Parisuhde voi kuitenkin hoitaa läheisyysvajetta, ja parisuhteen kautta on mahdollista saada korvaavia sekä eheyttäviä kokemuksia läheisyydestä. Turvallisuudentunne ja luottamus puolison kanssa määrittävät paljon sitä, mihin ihminen uskaltautuu seksuaalisesti.”

Läheisyysongelmia voidaan avata keskustelun avulla. Keskustelun kautta puolison ymmärtäminen lisääntyy ja voidaan nähdä, että asiat eivät johdu välttämättä itse parisuhteesta vaan puolison muista kokemuksista elämässä, jolloin syyllisyys puolin ja toisin helpottuu”, Alhosaari sanoo.

Tämän päivän hektinen tahti ja stressi ovat seksuaalisen läheisyyden pahimpia vihollisia. Suhde tarvitsee aikaa ja tulisi pyrkiä edes pieneen hipaisuun päivittäin.” Jos suhteessa on vakavia ongelmia läheisyyden kanssa, kannattaa pariskunnan hakeutua parisuhdeterapiaan.  Terapiaan voi mennä myös ilman puolisoa ja terapiasta hyötyy varmasti kuka tahansa.

Alhosaaren mukaan oman kumppanin tulisi olla ensisijainen hellyyden kohde. ”Lapsen saaminen on tietysti poikkeustilanne. Lapsen syntymän jälkeen miehen tehtävänä on hoivata naista ja lasta, ja luoda heille turvallinen olo. Tässä tilanteessa mieheltä vaaditaan aikuisuutta ja miehen on pystyttävä antamaan naiselle aikaa. Miehen hellyyden ja huolenpidon kautta ajan kanssa naisessa herää uudestaan eroottinen halu miestä kohtaan, mutta naisen on annettava toipua synnytyksestä rauhassa ilman miehen vaatimuksia huomiosta.”

Hellyysharjoituksia kurssilla

Kataja ry järjestää Sylikkäin -parisuhdekursseja, joilla käsitellään seksuaalista läheisyyttä ja hellyyttä parisuhteessa. ”Kurssi tähtää parisuhteen seksuaalisen läheisyyden rikastuttamiseen. Se ei ole tarkoitettu kriisissä oleville pareille. Sylikkäin -kurssi sopii esimerkiksi pareille, joilla suhde aikaisemmin on toiminut normaalisti, mutta on ajan saatossa päässyt hiipumaan. Kurssilla nostetaan suhteen hyviä puolia esiin. Sen lisäksi on tärkeää kartoittaa tilannetta ja käydä läpi, mitä kummatkin kaipaavat ja tarvitsevat suhteelta. Omia tarpeitaan ja toiveitaan ei ole aina helppo ilmaista kumppanille ja kurssi auttaa siinä.” Alhosaari kertoo.

Sylikkäin -kurssilla työstetään myös konkreettista suunnitelmaa siitä, mihin halutaan suhdetta kehittää. Kurssilla ohjaaja antaa puolisoille keskustelutehtäviä ja hellyysharjoituksia, jotka tehdään kahdestaan oman kumppanin kanssa. Kahdenkeskisten tehtävien jälkeen ryhmä keskustelee yhdessä kokemuksistaan, mutta jokainen pari valitsee itse minkä verran omia asioitaan haluaa tuoda yhteiseen keskusteluun.

Henkinen tantra

Hellyyttä parisuhteessa voidaan kehittää myös harjoittamalla tantraseksiä. Tantrassa ei ole kyse pelkästä yhdynnästä tai uusista asennoista, vaan tantrinen rakkaus sisältää paljon hellää kosketusta, hierontaa, ja kumppanin kuuntelemista. Tantran tarkoituksena on parantaa parisuhteen vuorovaikutusta ja auttaa ristiriitojen yli. Tarkoituksena on oivaltaa, kuinka rikas ja monipuolinen elämänvoima seksuaalisuus on, ja että yhdyntä on vain pieni osa sitä. Tantrasta voit lukea lisää Ellien artikkelista tantraseksiaä ja elämän filosofiaa.

Harjoitellaan hellyyttä

HellyysSexpo -säätiön nettisivuilta on löydettävissä hellyysharjoitus, joka voi toimia apuna pareille, jotka haluavat kehittää hellyyttä suhteessaan. Sexpo -säätiön Anu Suomelan mukaan hellyysharjoitus on hyvä työkalu, kun seksi on urautunut ja rutinoitunut. ”Harjoitus tähtää siihen, että putsataan pöytä kaikista vanhoista tavoista. Hellyysharjoituksen avulla tutustutaan uudestaan ja jaetaan tunteita siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Harjoituksessa opitaan aistimaan oma ja toisen fyysinen keho ja rajat sille, mitkä asiat tuntuvat minusta hyvältä ja miltä toisen koskettaminen tuntuu.”

”Hellyysharjoitusta voidaan käyttää yhtenä työkaluna myös parisuhdeterapiassa, jotta pari pääsee uudestaan lähelle toisiaan. Jos suhde on etääntynyt, saatetaan pariskunnalle terapiassa suositella selibaattijaksoa, jolla pyritään löytämään yhteys toiseen uudestaan. Moni on saanut hyötyä selibaatista, kun parisuhteeseen ei kohdistu niin paljon odotuksia tai vaateita.” Tarkoitus on tottua uudestaan yhdessäoloon.

Hellitään suhdetta

Suhdetta voi piristää ihan itse kumppanin kanssa ilman kursseja tai oppaita, mutta hellyysharjoitukset antavat vinkkejä siitä, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota kun mietitään suhteen tilaa. Ehkä on hyvä aina väliajoin suorittaa suhteen katsastus ja muistuttaa itseään siitä, mikä kumppanissa viehättää ja miten toisen voi päivittäin ottaa pienillä asioilla huomioon. Hellyys on ihmisen perustarve joten kosketelkaa toisianne.

Kirjoittanut: Tarja Vilén

Parisuhdekeskus Kataja ry
Sexpon hellyysharjoitus

X