
Kadotettu g-piste

Yllättävän moni tuntuu olevan ihan kuutamolla mitä tulee naisen sukuelimiin. Klitoris tiedetään, mutta naisen g-piste on joko kadoksissa tai muuten vaan unohdettu. On järjetöntä, että seksielämää piristetään kaikella anaaliseksistä parinvaihtoon, vaikka edes perusanatomia ei ole hallussa. Asentoakrobatian sijaan suosittelenkin syvällistä tutustumista omaan sekä toisen anatomiaan.
Jo yleissivistyksenkin vuoksi on hyvä tuntea naisen sukupuolielinten rakenne. Tätä tietoa tarvitsee naisen itsensä lisäksi myös hänen kumppaninsa. Useimmilla naisilla on siis g-piste, kaikki eivät vain sitä ole löytäneet. G-piste ei nimestään huolimatta ole piste, vaan vaihtelevan kokoinen alue. Se sijaitsee vaginan etuseinämässä vatsan puolella. Se on karkeasti arvioituna kolikon kokoinen ja sijaitsee noin 4 – 6 senttimetrin syvyydessä.
G-piste on toisinaan hankala löytää eli sitä etsivän on syytä varautua urakkaan. G-pistettä etsiessäsi muista esileikki, sillä osa naisista kokee alueen hyväilyn miellyttävänä vasta ollessaan jo valmiiksi seksuaalisesti kiihottuneita. Alueen herkkyys siis lisääntyy kun nainen kiihottuu.
G-pisteen löytää helpoiten itse sormin. Laita yksi tai kaksi sormea vaginan sisälle. Hiero ja paina niitä vaginan etuseinämää vasten. Jos löydät hiukan karhean pinnan olet osunut oikeaan kohtaan. Jatka pisteen stimuloimista. G-piste on lähellä virtsaputkea, joten aluksi voi tuntua siltä kuin sinua pissattaisi. Tunne kuitenkin muuttuu nautinnoksi. Nautinnon lisäämiseksi voi myös hieroa klitorista samaan aikaan. Saattaa olla että g-pisteorgasmin lähestyessä ejakuloit, eli emättimestä erittyy läpinäkyvää, hajutonta nestettä. Se on normaalia.
Vinkkejä g-pistepuuhailuun:
– Sukupuolielinten käsittelyssä on aina syytä muistaa että limakalvot hankautuvat herkästi rikki. Kuiva hinkkaaminen tuntuu ikävälle eli muista siis kosteutus! Käsiin tai kohteeseen voi laittaa liukastetta.
– G-pisteen etsimisessä kannattaa edetä rauhallisesti. Jokaisen naisen g-piste toimii hiukan eri tavoin. Alueen aktivoiminen voi vaatia useammankin etsintäsession. Löytyi g-piste tai ei etsintä on hauskaa puuhaa.
– G-pisteen etsintään ja kiihottamiseen sopivat myös tähän tarkoitukseen valmistetut kaartuvat g-pistesauvat. Suosittelen valitsemaan sellaisen, jossa värisevä osa on sauvan kärjessä, eikä sen alaosassa.
– Kun g-piste on löydetty, sen kiihottamiseen voi kiinnittää huomiota myös yhdynnässä. G-pisteen stimuloimiseen sopivat yhdyntäasennot joissa mies tulee sisään takaapäin. Kun naisen ylävartalo on tällaisessa asennossa koholla penis hyvin todennäköisesti hankaa g-pistettä. Lantiopohjalihasten supisteleminen työntöjen tahdissa sekä tempovaihtelut työnnöissä ovat myös kokeilemisen arvoista.
HUOM! Seksivinkit ovat vain minun mielipiteitäni. Niitä ei kannata noudattaa kirjaimellisesti, sillä kaikki ihmiset eivät pidä samoista asioista. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tapoja harrastaa seksiä. Parhaaseen seksuaaliseen kokemukseen pääset keskustelemalla kumppanisi kanssa ja kuuntelemalla häntä.
Kuva: Juha Helminen
Kommentit
Hieno löytää tuo iso vesi piste(kostu todella), kamasutra mainitsee tästä
Kommentit
Rakelin kirjoituksia on kiva lukea 🙂 ..Nyt vain odottelemaan äkäistä viesti-tulvaa tiukkapipoisilta Suomalaisilta 😛
ihmiset ottaa vähän liian tosissaan seksielämänsä eikä siedä neuvoja tai avoimuutta 🙂
Minä luulen että g-pisteeni löytyi ollessani 28-vuotias kun sain ensimmäisen yhdyntäorgasmini. Kumppanin kanssa oltiin oltu kimpassa vajaan vuoden verran. En tarvinnut muuta kiihottamista lainkaan(siis esileikki kuiteskin, tietenkin:) ja tunne oli tajunnanräjäyttävä. Seksielämäni olen aloittanut 14-vuotiaana eikä minulla ollut hajuakaan tuollaisesta nautinnosta. Siis seksielämä oli toki tyydyttävää tuohonkin asti, klitta löytyi kyllä jo silloin teininä 🙂
Asiallinen kirjoitus jälleen Raakel, ne naiset (miehetkin) jotka kokee seksielämänsä tylsäksi vois tulostaa tän kumppanilleen 🙂
Ja niitä keitä ei taas miellytä neuvosin hyppäämään yli aiheen, minä lukisin mielelläni aiheesta asiallista keskustelua ja jos joku jakaisi kokemuksiakin..?
Minulla on sellainen ongelma, että seksi sattuu etenkin takaapäin-asennossa ja juuri siinä g-piste-asennossa, eli naisen jalat miehen olkapäillä ja lantio kohotettuna. Gynekologini sanoi joskus, että kohtuni on jotenkin takana tms. kun valitin yhdysntäkivuista. Onko minun turha haaveilla g-piste nautinnoista?
Voi helvetti, kirjoita johonkin omalle sivullesi, kyllä ne ”apua” tarvitsevat sinne löytää! :/
Onkohan tämä nyt ihan jees ? Miksihän kukaan ( Henry itse esim ) kirjoita
meille miehille näitä ajatuksia. Tuntuu että vanha pornokuningatar vain pitää itseään ”lämpimänä” ja hekottaa näiden vastanneiden naisten kirjoituksia. Ihan ääliömäistä.
siis tällaisille kirjoituksille ihan oma paikka! ja jessus. aina jotain seksistä! siis en ymmärrä kun pelkkää sitä hoetaan. kyllä jokainen pärjää ilman näitä neuvojakin!
Takaapäin asennossa naisen emätin on lyhimmillään, joten todennäköisesti se kipu johtuu siitä, että miehen penis ”hakkaa” kohdunsuuta, joka on naiselle kivuliasta. Jos miehellä on pitkähkö kalu ja/tai naisella lyhyehkö emätin, niin takaapäin oleva asento ei ole välttämättä suositeltava.
Itselläni G-piste on tosi herkkä eikä siedä ylimääräistä peukalointia. Kun ensiksi kiihottuu hyväilemällä ihan muualta kuin sukuelinten alueelta, niin seuraavaksi pitäisi hyväillä klitorista ja sitten vasta loppuvaiheessa yhdynnällä G-pisteestä.
Itselläni myös kävi niin, että G-piste löytyi vasta yli 30-vuotiaana. Kiva, kun ”vanhanakin” pystyy oppimaan uusia juttuja itsestään:)
Mitä helvettiä te peräkammarin tytöt/pojat luette näitä Rakelin blogeja kun joka kerta aina sama helvatan itku tulee!
Jälleen kerran asiallinen kirjoitus ns ”pyhästä” asiasta, jonka jokainen mies ja nainen joilla on elämää mamboasennoissa, tulisi lukea ja opetella 😉
Kuitenkin te tiukkapipot näitä juttuja luette, eli aihe salaa kiinnostaa 🙂
Hyvä ja asiallinen juttu! G-piste on paikallistettu, mutta vasta pari vuotta sitten joskus 28-vuotiaana.
Voi meitä ihmisiä!! Muistakaa kuitenkin että meitä on täällä joka lähtöön!! Olisin todella onnellinen jos mieheni löytäisi g-pisteeni tai edes viitsisi etsiä!!!! Olisipas noissa miehille suunnatuissa pornolehdissä neuvoja miten tyydytät naisen.. etsi naisesi g-piste…tms… Yritäin vain sanoa että seksistä on hyvä puhua!! Luen mielelläni. Kiitos Rakel!
Kiva lukea noita Rakel- juttuja, kyllä niistä jotain ”teinitytöt”oppii mutta ehkä enempi miehille suunattu ”vinkki”se siitä yksi vinkki sopii yhdelle toinen toiselle..jokaisella oikeus nauttia seksistä..jne.
Kiitos kaikille kommenteista.
Joku kyseli miksi kirjoitan aina seksistä. Vastaus on yksinkertainen. Minulta on tilattu tänne blogi nimenomaan seksistä.
Iloa ja valoa!
Vau! Todella hieno kirjoitus Rakel!Olen itse aina ollut sitä mieltä,että kun mies pikkusen näkee vaivaa naisensa paikkojen etsimisesä ja löytämisessä ,sitä paremmat kyydit.Ja koskaan en kyllästynyt tutkimaan naiseni vartaloa ja salaisia sopukoita.Ja olenpa onnistunut näyttämään yhdelle partnerilleni missä se hänen G-pisteensä on….Toivottavsti hän on pitänyt siitä huolta!Olen nyt onnellisesti naimisissa ja muistan niitä iloisia iltoja-öitä kun tapasin vaimoni ja aloitin oman tutkimusmatkani hänen kehosaan…
Oma vaimoni ”pelkää” etukäteen g-pisteorgasmin rajuutta. Jälkeenpäin on kyllä kiitellyt mutta rajulta meno kyllä näyttää… ”Normaalit” orgasmit saavat aikaan eri reaktion, ei huonoja nekään. Taitaa olla makuasia!
kerropas Raakel, missä sijaitsee miehen G-piste. Aika yllättävässä paikassa.
Näitä Raakkelin juttuja on kiva lukea.Ne on ihan asiaa.Jos joku ei tykkää oma
asiasa.Minä olen etsinyt g,pistettä partnereilta,mutta jos ne ei aina ilmaise
kun tuntuu hyvältä niin arvaukseksi mänöö.Mutta pärjätty on joteskii.
Löysin tuon g-pisteen ikäänkuin ”vahingossa” aloittaessani geishapallojen aktiivisen käytön useita vuosia jo aikaisemmin.
Silloin tuo jälkimmäinen pallukka jäi juuri tuon herkän kohdan päälle aiheuttaen todella ihmeellisiä tuntemuksia. Pian opin jumppaamaan pallon pois juuri siintä kohdasta sinne syvemmälle. Tämäkin hieno taito löytyi itsestään. Ja näitä asioita on kyllä hyödynnetty rakastelussa.
wow
Elämä ei ole pelkkää seksiä. Olen kuluttanut itseni seksin kanssa harrastamalla sitä lähes joka päivä lähes teini-iästä saakka keski-ikääni asti. Hain kaikkiin tarpeisiini tyydytystä seksistä, vaikka se oli vain eräs minun tarpeistani. Minusta tuli seksin orja, seksi oli jopa niin tärkeä osa elämääni että arkiaskareet jäi tekemättä. Rupesin tajuamaan että kyseessä oli seksomania. Näillä palstoilla opastetaan muita ihmisiä siihen mikä minun kohdallani oli ongelmani – seksin uusiin ulottuvuuksiin kun entiset eivät enää toimi. Kun perusjutusta ei nauti, niin siirrytään aina vahvempaan, ja putken loppupäässä on puolison vaihto kun puolisostakin tulee seksi-esine ”joka ei lopulta enää tyydytä”. Elämäni on rikkaimmillaan silloin kun elämä ei ole seksikeskeistä ja kun löytää ihmisestä ihmisen. Entisenä seksomaanina uskallan sanoa että seksi on lähinnä vain lasten hankkimista varten ja vain yksi kaikista parisuhteen ylläpitämisen magneeteista. Tää on mun mielipide. Pääasia on ennenkaikkea yhteisymmärrys puolison kanssa. Kohtuus kaikessa eikä kohtu-kaikessa.
x-6omaani: On totta, että elämä ei ole pelkkää seksiä. Tämä blogi kuitenkin käsittelee seksiä, siksi siitä täällä kirjoitetaan.
Minkäkokoisia geishapalloja kantsisi käyttää? Treenaantuuko lihakset paremmin hieman pienillä, kun tuntuu, että ne vois lähteä valumaan?
ääh, älkää ottako niin vakavasti, ei Rakelin kirjoituksia ole pakko lukea jos ei kiinnosta tai pistää vihaksi! jotkut taitavat olla periaatteesta näitä tekstejä vastaan….
Mitenpä olisi jos moni suomalainen nainen, vaimo, avovaimo, tyttöystävä, jne voisi/osaisi hiemankin vartalonliikkein, pienin äänin ”ottaa osaa” ja samalla näyttää että ”tuosta minä nautin”. Muista, ei mies ole ohjelmoitu ”kone” vaan loppujen lopuksi herkkä olento joka nauttien mukautuu melkein kaikkeen hyvän olon tekevään. Kyllä partneri useimmin on erittäin herkkä tuntemaan ja kuulemman partenerin oikeita tuntoja ja uskoisin että tämä koskee useimpia ihmisiä, miehiäkin. Nuorempana uppoutuu tuohon nautintoon herkemmin ja nautinto on jopa taattua, molemmille. Miksi muuttaa tätä herkkyyttä ”itsekkyyteen” kun kuitenkin molemmat näin nauttivat tästä ehkä elämänsä loppuun saakka. Jatka tätä tietä oppien, elämän polkua eteenpäin ilman liian vähän/liikkaa itsekyyttä niin elämä kaikissa muodoissa hymyilee. Älä keskeytä tätä hyvää elämänvaihetta/tapaa , siitä voi tulla tapa. Jos unohtui, niin vähitellen uudestaan takaisin hyvän olon polkuja. En tarkoita että naapuri tarvitsisi joka kerta kuulla elämän touhuista … partneri on herkkä kuulemaan/tuntemaan kaikki hiljemminkin. Nainen ole anna nautintosi tuntea, näkyä ja miksei kuulua. Mies ei osaa keskittyä vain itseensä kun ilmassa on nautinnon atmosfääriä vaan kaikki tarvittava nautinto tulee partnerin kautta.
Voi sexiseikailijat! Yheltä naisiltä kerran löysin jopa viisi G-pistettä. Ja ma luulen näitä löytty paljon-paljon enempi. Kun joku kirjoiti että G-piste jossa virtsaputkin vieressa, mutta see vasta ensimmäinen.
Hyvät herrat! Hihat ylös ja tutki paikoja vähän syvempi. Eli minun ennätys 5 kpl. Kerro sinä omija ennätyksija.
Terv. kaikkille seksi seikailille, teijen Momar Trampez.
Miessukupoulen edustajanakin on aina mukava lukea tämä palsta. Jokainen, joka ahdistuu näistä teksteistä voi jättää lukematta, tai ainakin kommentoimatta. Valittajien seksielämä on varmaan olematonta tai pystyynkuollutta, max. kerran kuussa pimeässä peiton alls ja perinteisellä tyylillä. Pidän rakastelemisesta kuten naisystävänikin ja siksi haluan tuottaa hänelle mahdollisimman suurta nautintoa. Kaikesta voi oppia, jos haluaa, ja sitäpaitsi nämä Rakelin kirjoitukset ovat sisällöltään siistejä, eikä mitään pornoromaaneja. Kiitos ja Hyvää Kevättä!
Seksiin liittyvät vinkit ja normaali kirjoitus on tosiaan ihan aiheelista ja kaikinpuolin ok.
Vinkit liittyen miten myydä itseään, ja itsensä myymisen glorifiointi ei ole.
Hyvässäkin parisuhteessa seksi on osa suhdetta ja siksi tärkeää. Mielestäni pitäisi olla iloinen että voimme avoimesti puhua seksistä ja nautinnosta. Itse en ainakaan haluaisi elää maissa jossa ainoat neuvot saa juuri ennen hääyötä ilkeiltä eukoilta. Kymmenen vuotta samassa suhteessa ja ei aikasempia seksisuhteita, eli kokeilen mielelläni mieheni kanssa uusia juttuja. yhdessä on g-pistekin löydetty.
vai että vielä joku g-piste, kyllä se nyt on vaan niin että kyrpää sisään ja mällit vittuun, siinä sitä g-pistettä kerrakseen.
Huh, olipas ”toikalla” hurja kommentti! Onneksi ei tarvitse noin kylmäkiskoisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.. Tuollaisesta touhusta olisi kyllä nautinto kaukana!!
Vaan oma partnerini osaa ottaa minut huomioon, se on äärettömän tärkeää. Ja sen huomaavaisuuden ansiosta g-pisteen tuottamasta hurmasta olen saanut nauttia. 🙂
-Hyvä Raakel, lisää näitä…
Mitä v…tun järkee on kertoo tämmösiä asioita? Eikö ne löydy aikanaan ihan itsestään!
>>Mitä v…tun järkee on kertoo tämmösiä asioita? Eikö ne löydy aikanaan ihan itsestään!>>>
No ei todellakaan löydy itsestään!! Luultavasti moni nainen on kuollut vanhuuteen kokematta g-piste orgasmia kertaakaan!!!
puhukaa mitä puhutte….
mulle oli ainakin ihan uusi asia koko g-piste, jotain uutta opin siis.
Kun meikäpoika lataa jortikkansa, gimmat päästää yleensä korkean C:n. Mutta kokeillaan ens kerralla sitä matalaa G:täkin. Oppija ikä kaikki.
Hyvä Rakel! On ihan todella mukava lukea näitä. Luonnollista aivan,että juttellaan. :O)
Mä voisin tulla tunnustelemaan tuolta Rakelilta löytäisinkö hänen G-pisteensä.Mitä jos me tehtäisiin semmonen testi, että onko nämä opit menneet jakeluun?
Ihan asiallinen ja siisti teksti. Samaa mieltä olen, että näistäkin asioista voi keskustella.
Hyvä, että kirjoitetaan.
Esim. Kari Heusala myös kirjoittanut suomalaisesta seksielämästä ja seksuaalisuudesta mielenkiintoisia, ihan luettavia kirjoja. Löytyy vaikka Hesan kaupunginkirjastosta.
Antaa sitten palaa lakanoissa!
mikä sen mukavamaa kun etsiä sitä ”pistettä”Koko yö. jippii ja jahuu.
Onko miehet koskaan ajatellu että naiset saattavat esittää saaneensa orgasmin? Korkea C olisi ihan jees (yleensä feikattu, sanoisin) mutta jos sitä matalaa G etsii ja löytää sen, niin sitten voi melkeen olla varma naisen saaneen oikean orgasmin. Sama koskee ”toikkaa”. Jos sen vaan työntää sisään ja hoitaa omat hommansa ilman et välittää naisen nautinnosta, on vaan saavuttanut puolet ja luultavasti homma jää sitten siihen.
Itse nautin eniten kun huomaan myös kumppanini nauttivan siitä mitä teemme. Ja täytyy sanoa että mulla on täydellinen rakastaja! Osaa hoitaa hommat niin että kaikki pisteet ym on löydetty, eikä siinä ole kyse siitä että laitetaan ”kyrpää sisään ja mällit vittuun”. Yhteinen nautinto on tärkeintä seksissä!
Asiallinen kirjoitus Rakelilta. Hyviä vinkkejä niille jotka eivät viellä ole löytäneet g-pistettä.
Ei ole kukaan kieltänyt keskustelemasta, paikka on väärä, tällaisella haetaan vaan julkisuutta.
Ei v…sta tarvi puhua ku leivästä!
Olen sitä mieltä, että nämä jutut ovat aivan nätisti ja asiallisesti kirjoitettu.
Ihmettelen vain sitä, miksi jotkut viitsivät mollata näitä tärkeitä asioita.
Jos nämä asiat eivät kiinnosta, miksi yleensä kurkitte tälle palstalle?
Eiköhön seksi kuulu jokaiseen parisuhteeseen olennaisena osana?
Kiitos Rakel!!
Sanotaan, että nuoret yleensä liioittelee omaa seksuaalisuuttaan.
Tämä asia on väärin ilmaistu, tosin aikuiset tekevät usein niin. Puheet on kovat, todellisuudessa ollaan sitten hiiriä.
Milloin naiset huomiovat miesten tarpeet eivätkä makaa kuin lahna tekemättä mitään? Kuinka moni uskaltaa ottaa suihin?
Eipä tulis kurkittua kun poistaisivat tämän etusivulta!
Hyvä Rakel
Olet jälleen kerran hienosti kuvannut tärkeän asian, joka on hyödyksi
sekä naisille itselleen että myös miehille, lisäämään tietoisuutta
kehosta ja luomaan henkisempää yhteyttä omaan itseensä.
Tietoisuus naisen kehosta on avautunut voimakkaasti ja nopeasti
muutaman vuosikymmenen aikana, joka aiheuttaa ihmisissä sekä tunteita
että emootioita. Tästä johtuen hiljentyminen kuuntelemaan ennen
muuta omaa itseään ja kehoaan on siksikin tärkeää.
Klitoris ja G-piste ovat tulleet tutummiksi osiksi naisen kehoa,
ja niistä nauttiminen naisen ehdoilla on ihana asia, erityisesti
naisille mutta myös miehille rakastajina. Kaikessa on vain hyvä
muistaa takertumattomuuden antama voima eli antamalla jokaisen
uuden kosketuksen olla uusi alku uudelle on avain rakkauteen.
Klitoris ja G-piste ovat voimakkaasti naista kiihdyttäviä kehon
osia, jolloin hiljentyminen vain olemaan esimerkiksi rakastelussa
heikentyy erityisesti kun kaikki huomio kohdentuu pelkästään toiseen
niistä, ja voimistaa esimerkiksi orgasmikeskeisyyttä. Miksi tehdä
15 sekunnin huipentumasta kaiken keskipiste.
15 sekuntia / orgasmi eli vuodessa noin tunti / pari, ja mikä määrä
energiaa tähän yhteen tuntiin ihmiset käyttävät. Rakastelu antaa
ihmisille paljon paljon enemmän hitaasti edettynä.
Rakastelussa on itsessä oleminen kaiken ytimessä. Nainen on
voimakkaammin seksuaalisesti energisoitunut rinnoistaan kuin
mies rintakehästään, ja vastaavasti mies on taas voimakkaammin
seksuaalisesti energisoitunut peniksestään kuin nainen vaginasta.
Tämä mahdollistaa energiankierron naisen ja miehen välillä.
Ei missään nimessä kannata kieltää itseltään mahdollisuutta tutustua
klitorikseen ja G-pisteeseen vaan päinvastoin kannattaa olla itseään
ja pariaan kohtaan suvaitsevainen tässä suhteessa. Edellä esitetty
energiankierto kuitenkin heikentyy g-pisteen kiihdyttämisestä, ja
tästä johtuen mies herkästi joko ylikiihottuu tai latistuu.
Rakastelun lähtökohtana on iloita miehen ja naisen eroavaisuudesta,
ja siksi ilman liiallista kiihdyttämistä yhdyntä missä miehen penis
vain yhtyy vaginaan antaa miehen ja naisen koko kehoille tasaisen
energiankierron, joka vaikuttaa pitkäkestoisesti ja laajasti kehoissa.
Pitkäkestoinen ja laajasti kehoihin vaikuttava rakastelu luo yhteyttä
parin välille energisoiden parin arkielämää.
Rakkautta kokonaisvaltaisesti ja pitkäkestoisemmin
Olen seurannut tätä blogia, ja sen aiheista kummunneinta mielipiteitä sekä asenteita ja haluaisin kommentoida niitä muutamalla sanalla.
Yllättävän moni nainen tuntuu olevan täysin kuutamolla miehensä seksuaalisuudesta. Tai miesten seksuaalisuudesta ylipäätänsä. Ja nähtävästi naisen seksuaalisuuden ja anatomian yksityiskohtainen ymmärtäminen on jokaisen sivistyneen miehen velvollisuus. Miehen seksuaalisuutta ei kuitenkaan sen enempää tarvitse ajatella. Ilmeisesti kuvitellaan, että miehellä ei ole moninaisia tarpeita tai tunteita liittyen omaan seksuaalisuuteensa.
Esimerkiksi miehen sukuelimen koosta voi vapaasti keskustella, tulematta leimatuksi junttiääliöksi. Naisten vartaloa ei sen sijaan ole soveliasta ääneen arvostella. Miksi näin?
Voin teille ignoranteille naisille kertoa, että on hyvin yleistä, että miehen tekee mieli katsella muita naisia, sitäkään ei tarvitse demonisoida, eikä siitä liioin tarvitse loukkantua. Se on mieheltä aivan normaalia käytöstä. Lisäksi luuloistanne huolimatta mies ei aina ejakuloidessaan saa nautintoa. Nautinnon määrä on riippuvainen omasta suorituksestanne.
Osa teistä varmasti tietää mistä puhun, mutta kokemuksella voin sanoa, että on huolestuttavan paljon naisia, jotka eivät ymmärrä miehistään yhtikäs mitään.
Kiitos. Jo helpotti.
Kerran eksyin sattumalta Rakelin blogiin ja luin sitten kerrallla kaikki jutut, sillä ne ovat hyvää kieltä, miellyttävää luettavaa ja saapa niistä vinkkejä ja virikkeitä. Ainoa asia mikä on hiukan harmittanut on aivan saatanan typerät kommentit. Typerimmissä kommenteissa kirjoittaja kilvan itsenäs kanssa vakuuttaa miten ei kiinnosta ja silti on täällä lukemassa ja vieläpä kommentoimassa. Toinen perkeleellinen viestien aihe on ahtaiden moraalikäsityksien tukehduttamien ihmisten vuodatukset ja heidän pyrkimyksensä levittää kapean ja ahtaan ajattelumallin surusanomaa.
Joidenkin ihmisparkojen itselleen asettama moraallihirttosilmukka on niin kireällä, että vapaasti hengittävän kansalaisen on välillä vaikea sitä todeksi uskoa. Kirjoituksesi ovat kuitenkin hyvin siistejä (jopa liiankin, köh köh :D).
Joku jossain kommentissa totesikin ihmetellen, että miten ihmeessä jaksat pitää blogia näinkin surkealle ja valittavalle yleisölle. Suureen joukkoon mahtuu kuitenkin kaikenlaista vipeltäjää ja osalla ei kapasiteetti riitä käsittelemään kirjoituksiasi. Onneksi kommenttien taso on hiljalleen parantunut ja myös kommenttit alkavat olla lukukelvollisia.
Kaunista kevättä.
Hyvä mies 28
Silloin kun on oivaltanut, että rakkauden lähde on oma itse, se pulppuaa ensin omassa kehossa sisäisesti, mutta ennen pitkää se alkaa pumppuamaan myös omasta kehosta kohden maailmaa, rakkautena.
Ihmiset oivaltavat asioita omassa tahdissaan, ja näin sen pitääkin olla. Surkea ja valittava yleisö on hyvä ottaa itselleen henkiseksi harjoitukseksi, joka opettaa itsessä olemista, rakkautta elämään.
Me jokainen olemme vajavaisia, joiden mieli saattaa varjostaa uhkaavana tummana pilvenä auringon edessä estämässä tietoisuuden valon tulemista itseemme. Toisten pilvet ovat vain tummia sadepilviä, kun taas toisten hitaasti ohi vaeltavia poutapilviä… pilvet tulevat ja menevät.
Rakkautta kevääseen mies 28
Juhani Lehtinen, miksi et menisi jonnekin muualle kirjoittamaan tekstejäsi? Eikös tämä ole Rakelin blogi? Mielestäni kirjoittajan itse tulisi vastata oman bloginsa kommentteihin, eikä vierailijan joka kirjoittaa vieläpä pitkästi ja useimmiten jaaaaaaaaaaaarittelemalla. Kiitosta vaan.
Kiitos Raakel!
Olin yllättynyt otsikosta ja kiirehdin oitis lukemaan myös tekstin sisällön,enkä pettynyt.
G-piste on todellakin vähän tunnettu,mikä johtuu etupäässä naisista,sillä kovinkaan moni heistä ei tunnista sen sijaintia,eivätkä näin ollen osaa johdattaa miestä kohteeseen.
Tämä johtuu varmaan siitä,että piste aktivoituu vasta pitkän esileikin jälkeen,kuten kirjoituksessakin arvelit.
On hämmästyttävää joidenkin miesten vähättelevät kommentit G-pistettä kohtaan,sillä kaikkihan koituu miehen iloksi, mitä enemmän naista kiihottavia kohtia hän löytää.
Harmi,että nuoruudessani löysin vain klitoriksen!!
Olen luultavasti ”törmännyt” kyllä g-pisteeseen useita kertoja,koska silloin kumppanini sai todella pelottavan rajuja orgasmeja,kuten joku vierailijakin kuvasi tapahtunutta.
Nyt kuitenkin alkaa aktiivinen g-pisteen etsintä kiitos Raakelin.
esaias39
mä olen 14 vuotias ja mä en ole enään neitsyt. mun 17 vuotias poikaystävä on kerran jo löytänyt mun g- pisteen ja se tuntui hyvältä kun hän hieroi sitä. !mä olen jo kokeillut anaaliseksiä ja muuta kivaa, mun poikaystävä on kerran leikitellyt jo mun glitoriksella ja oon ottanu siltä suihin jo pariin otteeseen!ja se on jo nuollu mun alapäätä. se tuntui kivalle! mun äiti ei tiedä että en ole enään neitsyt.
Hmmm… Tätä ei löydykään wikipediasta;) (en tosin ole katsonutkaan)
voi v! kyllä tämä löytyy wikipediasta 😀
Kyllä nämä Rakelin tekstit ovat aina olleet hyvin asiallisia ja mukavia lukea. Minua ihan harmittaa näiden tiukkapipojen kommentit. Toisaalta ymmärrän heitä; hekin haluaisivat nauttia seksistä ja omasta seksuaalisuudestaan. Nämä vihaiset kommentit ilmentävät mielestäni juuri puutetta näiden asioiden saralla- kyvyttömyyttä nauttia seksistä ja siihen liittyvistä asioista. Sitten ne omat turhaumat ja huonommuudenkin tunteet ilmenevät kiukkuna ja jopa vihana näillä palstoilla. Vahvan seksuaalisen itsetunnon omaavan ei tarvitse ”kuohua” ja kimpaantua näistä asiapitoisista kirjoituksista. Toivon, että nämäkin kiukkupussit löytäisivät seksuaalisen ilon elämäänsä. =)
kyllähän mäkin haluaisn joskus ihan vaan kyrpää sisään ja mällit perään muta jos todella haluan nauttia seksistä niin kyllä klitoriksen hieronnan lisäksi olisi kiva jos kaveri edes yrittäisi etsiä sitä kuuluisaa g-pistettä joka irrottaisi kynnetkin varpaista, mutta mulla sattuu olemaan valitettavasti niin huono kumppani että joudun useinkin omin käsin onnehen
Näytääpi olevan Naisten palsta pääasiallisesti kommentoin kun tunnen että kotona Vaimoni ei anna nuolla pilluaan eikä anna viedä sinne sormea .G pisteen kyllä tiedän olen sen aikaisemmilta naisiltani kokeillu tuon karhean kyhmyn sanotaneen se tuolla ilmaisulla.Kun vaimo harvoin haluaa ees kulliani .Olenkin joutunut sivuraiteilta etsimään naista petipuuhiin tulosta kuitenkaan saavuttamatta .Näin olen joutunut olemaan tavallaan puolinautinnollisessa elämän tilanteessa ilman nautinnolista sex:iä..Kulli on saanut viikolla usein omaehtoista hierontaa.OLEN hankkinut aihetta koskevaa kirjallisuuta vaimolle että sais tietoutta hellyyskäsiteeseen kehontarpeisiin erogeenistenalueiden tuntemiseen .Olen antanut luvan voit sextata vieraan miehen kanssa olen ajatellut jos sitäkautta avautumista tapahtuis .No eipä kehoitus ole tuottanut tulosta.KUKA haluaa etmun kulli tulee sun G pisteelle naisin ketä vaan kuka olis innokas tuntemaan et nainti tekee hyvät kiimat käytäntöön.
Kyllä me miehekkin jouutahan käsi kynkälle ku muija ei suostu ees runkkaa,on muuten noloo naiselta tommonen kannattaa sillo vaihtaa maisemaa ps:parempi terve käsi ku lahana emäntä…
Hieno löytää tuo iso vesi piste(kostu todella), kamasutra mainitsee tästä
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous