Ihmiset ja suhteet

Näin käynnistät seksielämän uudelleen

Teksti:
Anna.fi

Se voi tuntua hypyltä kylmään veteen. Sinkulla, eronneella tai leskellä saattaa olla edellisestä seksikerrasta uuden kumppanin kanssa vuosia. Jos on viimeksi harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa parikymppisenä tyttönä, on nelikymppisenä eri ihminen niin mieleltään kuin vartaloltaankin. Tällöin eka kerta voi tuntua lähes neitsyyden menetykseltä.

Moni on epävarma ennen ensimmäistä kertaa. Tässä ratkaisut tavallisimpiin ”neurooseihin”.

Kelpaako vartaloni?

Viimeksi deittaillessani olin nuori ja hyväkroppainen. Nyt on tullut kiloja, imetys on venyttänyt rintoja ja raskaudet näkyvät vartalossa. Näilläkö uusiin valloituksiin?

– Aikuisetkin toki pohtivat ennen uutta seksisuhdetta, olenko riittävä ja haluttava. Kiloista ja rypyistä huolimatta he ovat yleensä kuitenkin varmempia kuin nuorena. Moni keski-ikäinen nainen kantaa ylpeydellä kroppaansa, koska se on suoriutunut monesta, Anna Kolster sanoo.

Seksi on aikuisena usein parempaa kuin nuorena, eikä vähiten siksi, että aikuinen nainen tuntee paremmin oman vartalonsa, tietää miten se toimii ja mistä nauttii. Naisen itsevarmuus sängyssä on kumppanistakin seksikästä.

Ja nyt seuraa shokkipaljastus: Aikuiset miehet tietävät, miltä tavallinen nainen näyttää. He eivät odota täydellisyyttä tai nuoren tytön vartaloa, vaan ovat iloisia siitä, että saavat seksiä – eiväthän he itsekään ole täydellisiä.

Mitä pitäisi osata?

Nykyään puhutaan paljon suu- ja anaaliseksistä ja villeistä kokeiluista. Pitääkö tämä kaikki osata?

– On totta, että varsinkin nuoret kokeilevat näitä juttuja, aikuisetkin enemmän kuin ennen. Mutta ei ole mikään oletus, että kaikkia näitä pitäisi tehdä, Kolster sanoo.

Seksissä, varsinkin ensimmäisillä kerroilla uuden kumppanin kanssa, on kyse ennen kaikkea läheisyydestä ja toiseen tutustumisesta. Harvalla on heti mielessä kymmenen eri asennon lista.

– Kannattaa edetä hitaasti ja kuulostella, miltä tämä tuntuu. Vaikka tuntee oman kroppansa, ei voi tietää, mistä toinen pitää. Sinustakin uuden kumppanin kosketus voi tuntua aivan erilaiselta kuin eksän.

Anna Kolster näkee työssään, että uudessa suhteessa ihminen voi innostua harrastamaan aivan erilaista seksiä kuin entisessä. Hän kannustaa asiakkaitaan kokeilemaan uusia juttuja, jos se vain vähänkin kiinnostaa.

Kolsterin mukaan meillä on seksissä vihreä alue, jolla on mukavaa ja turvallista, mutta ehkä vähän tylsää. Punaisen alueen asiat ovat niitä, jotka eivät ehdottomasti ole minun juttujani, ja tätä rajaa pitää kunnioittaa.

– Mutta siinä välissä on oranssi alue, joka ei tunnu ihan omalta ja mukavalta, mutta saattaa vähän kutkuttaa. Kun ollaan oltu yhdessä jo vähän aikaa ja luotetaan toisiinsa, kannattaa tarttua tilaisuuteen, jos kumppani ehdottaa. Se voi avartaa seksielämää paljon.

Karvat pois?

Kun uimahallissa vilkuilee ympärilleen, vähintään joka toinen nainen on poistanut karvoitustaan. Kehtaako luonnollisella pehkolla enää mennä sänkyyn vai pitääkö käydä brassivahauksessa?

– Sekä miehet että naiset siistivät karvoitusta nykyisin enemmän kuin ennen, ja se on trendi myös aikuisilla miehillä ja naisilla. Mutta se ei suinkaan tarkoita täysin posliinia, Kloster sanoo.

Hermoileeko mies?

Myönnän, että ensimmäinen kerta seksiä vuosiin hermostuttaa minua – mutta ajatteleekohan tuo mieskin samoin?

– Sanoisin, että jokainen mies miettii ennen ekaa kertaa uuden naisen kanssa, että toimiikohan kaikki, Anna Kolster sanoo.

Ei ole harvinaista, että miehellä ei seiso, jos hän on kovin hermostunut. Hän on onnekas, jos kumppanina on aikuinen nainen, joka ymmärtää, että tämä on tavallista eikä ota asiasta itseensä.

– Jos asialle ei anneta siinä hetkessä liian suurta merkitystä, miehellä voi samassa tilanteessakin vielä alkaa seisoa.

Jos seksi on huonoa?

Oho, olen päätynyt kiinnostavan tyypin kanssa sänkyyn ja odotukset ovat korkealla. Mutta homma ei tunnukaan miltään – tai ei onnistu lainkaan. Oliko tämä tässä?

– Jos tyyppi on muuten ihana, niin en kyllä kerrasta heivaisi häntä huonon seksin takia. Lähtisin siitä, että minun pitää avata toiselle omaa seksuaalisuuttani ja seksimaailmaani, Anna Kolster sanoo.

Aikuisena tuntee itse toiveensa ja tarpeensa, mutta toinen ihminen ei voi lukea ajatuksia. Seksi on harvoin parasta ensimmäisellä kerralla uuden kumppanin kanssa. Se paranee, kun oppii tuntemaan toisen ja uskaltaa kertoa, mistä oikeasti tykkää. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että seksi ei parane eikä suhde lähde rakentumaan.

– Aikuinen nainen tietää yleensä jo, mitä haluaa ja että nauttii seksistä oikean kumppanin kanssa. Hän ei tyydy ihan mihin vain.

Vieläkö uskallan?

Olen yli seitsemänkymmenen ja edellisestä seksisuhteesta on aikaa. Vieläköhän uskaltaisin heittäytyä?

– Yhtä suuri osa seitsemänkymppisistä kuin kaksikymppisistä ihmisistä harrastaa seksiä, Anna Kolster muistuttaa.

Seksiä ei kannata hylätä vain iän takia, koska se voi tuoda elämään paljon iloa ja nautintoa. Ehkäisyn ja turhan ujostelun voi viimeistään nyt unohtaa.

Anna Kolster neuvoo yli seitsemänkymppisiä naisia pitämään emättimensä toiminnan aktiivisena, jos haluaa vielä vuosien päästäkin harrastaa seksiä.

– Jos iäkkäällä naisella ei ole vuosiin minkäänlaista seksielämää, emätin voi surkastua. Sitä voi pitää omin avuin kunnossa käyttämällä sormea tai pientä dildoa.

Koska hommiin?

Milloin on sopivaa ryhtyä uuteen seksisuhteeseen yksin jäämisen jälkeen?

Vaikka heti, jos sinusta siltä tuntuu.

– Moni eronnut kokee eläneensä parisuhteessa pitkään ilman seksiä ja tunneyhteyttä ja kaipaa lohtua. Laastarisuhteet ennen pysyvämpiä suhteita ovat yleisiä, Anna Kolster sanoo.

Ole kuitenkin rehellinen sänkykumppanillesi, jos et tunne olevasi vielä valmis uuteen suhteeseen. Älä johda toista harhaan.

– Voit sanoa, että olisi mukava harrastaa seksiä, mutta tunnepuoli kaipaa vielä työstämistä enkä halua uutta suhdetta. Jos olet avoin omasta tilanteestasi ja se on toiselle ok, odottaa ei tarvitse.

Teksti: Matilda Katajamäki
Kuvat: Thinkstock

Lue myös:

Seksiä uuden kumppanin kanssa – Viisi vinkkiä onnistuneeseen ekaan kertaan 

Näin puhut seksistä uuden kumppanisi kanssa – Lue seksuaaliterapeutin neuvot

Näistä merkeistä tunnistat, onko mies hyvä sängyssä

X