Terveys

Kaamosmasennuksesta kärsivä Anita on kokeillut kaikki konstit, mutta yhdestä hän on ”todella riippuvainen”

Anita Mäntynen-Hakemille, 49, kaamosmasennus on jokavuotinen riesa. Kun hän virittelee kirkasvalolamput jo syyskuun ensimmäisinä harmaina aamuina, pimeys ei ole aivan kaiken nielevää.

Teksti:
Jaana Kalliokoski
Kuvat:
Heli Hirvelä

– Syyskuu vielä menettelee, mutta lokakuussa kaipaan jo pois Suomesta, aurinkoon, myöntää Anita Mäntynen-Hakem.

Anita Mäntynen-Hakemille, 49, kaamosmasennus on jokavuotinen riesa. Kun hän virittelee kirkasvalolamput jo syyskuun ensimmäisinä harmaina aamuina, pimeys ei ole aivan kaiken nielevää.

Aurinkokennoihminen. Se on ystävän luonnehdinta kellokoskelaisesta Anita Mäntynen-Hakemista, 49.

– Olen todella valolla käyvä ihminen. Valoa riittää tiettyyn pisteeseen, mutta sitten kenno taas tyhjenee.

Nuorempana Anitalla diagnosoitiin kaamosmasennus, ja edelleen pimeä vuodenaika vetää hänen mielialansa herkästi matalaksi. Helpotusta oireiluun on tuonut erityisesti ajoissa aloitettu kirkasvalohoito.

Masennus ja kaamosoireilu kulkevat käsi kädessä

”Aina kesän päättyessä ja syksyn saapuessa minulle tulee muuttolintuolo. Samalla pieni pakokauhu iskee, että apua, nyt se pimeys taas alkaa. Syyskuu vielä menettelee, mutta viimeistään lokakuussa tahtoisin pois Suomesta, aurinkoon. Maaliskuun puolivälin jälkeen voisin sitten palata.

Jopa valoisana vuodenaikana harmaa päivä vaikuttaa mielialaani. Huomaan sen itsestäni jo katsoessani peiliin. Näytän mielestäni erilaiselta pilvisenä kuin aurinkoisena päivänä.

Kun olin kolmekymppinen, sain kaamosmasennusdiagnoosin. Tuolloin olin muutenkin vakavasti masentunut. Sain mielialalääkityksen ja kävin psykotera­piassa Kelan tuella. Kun sain apua masennukseeni, myöskään kaamoksen vaikutus ei ollut ihan niin voimakas. Masennus- ja kaamosoireilu ovat aina kulkeneet minulla jokseenkin käsi kädessä.

Olen kipuillut masennuksen kanssa aika ajoin elämäni aikana. Viimeksi kärsin uupumuksesta, ja siihen liittyvä psykoterapiaprosessi päättyi muutama vuosi sitten. Myös uupumuksen aikoihin kaamosmasennusoireet pahenivat.

Jossain vaiheessa masennuksen kanssa rämpiessäni ymmärsin ottaa kirkasvalolampun käyttööni. Alkuvuosina heräsin sen tarpeeseen kuitenkin vasta lokakuussa, jolloin kaamosoireilu oli jo alkanut. Tunsin väsymystä ja vireystilani oli alhainen. Teki myös mieli syödä suklaata ja muita hiilareita huomattavasti enemmän kuin valoisaan vuodenaikaan.

Anita kävelee päivittäin kodin lähellä sijaitsevan joen varrella.
Anita kävelee päivittäin kodin lähellä sijaitsevan joen varrella.

Joka talvi pitkäksi aikaa aurinkoon

Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on aina ollut mahdollisuus viettää talvisin aikaa ulkomailla auringossa. Esimerkiksi Egypti on kuulunut elämääni jo yli 15 vuotta. Minulla on egyptiläinen mies, ja meillä on 11-vuotias poika. Meillä on Sharm el-Sheikhissä Punaisen meren rannalla toinen koti. Egypti tuli tosin elämääni jo ennen puolisoani, sillä työskentelin aikoinani kansalaisjärjestössä, jolla oli kehitysyhteistyöprojekti Kairossa.

Puolisoni säästää kaikki kesälomansa talveen. Kun itse työskentelin pelkästään yrittäjänä, minunkin oli helpompi viettää talvisin pitkiä ajanjaksoja Egyptissä.

Nyt kun olen päätoimisesti palkkatyössä, auringossa oleskelu on talvisin vähän vaikeampaa, vaikka toisaalta etätyö mahdollistaa sen osittain. Myös lapsen koulu sekä jalkapalloharrastus rajoittavat ulkomailla oleskelua. Asumme joka tapauksessa talvisin kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen Egyptissä.

Kun emme ensimmäisenä koronatalvena voineet matkustaa talvella aurinkoon, mietin hyvissä ajoin, miten selviän tulevasta pimeydestä. Silloin päätin, että otan kirkasvalolampun ajoissa käyttöön enkä odota lokakuuta. Niinpä virittelin lampun jo ensimmäisinä syyskuun alun harmaina aamuina keittiön pöydälle, ja join aamukahvit sen äärellä. Toisen lampun sijoitin etätyöpisteeseeni. Annoin valon hoitaa minua koko aamupäivän ajan, ja talvi menikin yllättävän kivuttomasti ilman oikeaa aurinkoa. Olen lampusta todella riippuvainen.

”Hassua kyllä, vaikka pääsisin ulos vasta pimeän tullessa, ilman valoakin kävelylenkki virkistää.”

Luonto ja etätyö helpottavat kaamosaikaa

Olen myös huomannut luonnon parantavan vaikutuksen kaamosmasennuksen hoidossa. Kun pandemian myötä työ siirtyi kotiin ja palaverit Teamsiin, otin tavaksi lähteä joka päivä töiden jälkeen suoraan kävelylle. Kotini lähellä on ihana jokimaisema patoineen, ja tapasin tehdä päivittäin saman lenkin joen varrella. Se antoi virtaa.

Teen edelleen paljon etätyötä, ja vaikka ihmiset tuovat minulle voimaa, olen huomannut etätyön helpottavan kaamosaikaa. En nimittäin ole aamuihmisiä. Kun minun ei tarvitse lähteä aamuvarhaisella liikenteeseen ja pystyn aloittamaan työnteon vähän myöhemmin, huomaan voivani paremmin. Saatan myös pitää hieman pidemmän lounastauon ja lähteä kävelylle rakkaaseen jokimaisemaan.

Vaikka olisin ulkona vain vartin verran, sillä on uskomaton vaikutus, erityisesti jos sattuu olemaan valoisa päivä. Ja hassua kyllä, vaikka pääsisin ulos vasta pimeän tullessa, ilman valoakin kävely­lenkki virkistää.

Myös vesi on minulle tärkeä voimaa antava elementti ja kaamosmasennuksen hoitaja. Minulla oli aikoinaan Heinolassa piilopirtti lammen rannalla. Silloin tapasin uida lammessa joka päivä niin myöhään syksyyn kuin jäät antoivat myöten ja aloittaa uimisen taas heti jäiden sulettua. Uiminen jäi, kun muutin pois. Avantouintia en ole harrastanut – siihen minulla on vähän kynnystä, mutta ymmärrän hyvin, miksi moni kaamosmasennuksesta kärsivä harrastaa sitä.

Etätyö mahdollistaa ulkoilun valoisaan aikaan, mikä tuo pirteyttä päivään.
Anitan etätyö mahdollistaa ulkoilun valoisaan aikaan, mikä tuo pirteyttä päivään.

Kirkasvalolampun voimalla

Ensimmäisestä koronavuodesta lähtien olen ottanut syksyisin kirkasvalolampun hyvissä ajoin käyttöön. Tämä on hoitanut ennaltaehkäisevästi kaamosmasennustani. Nykyään nautin lampun valosta aamupäivisin noin puolen tunnin ajan. Minulle tulee kyllä sitten tunne, kun se kannattaa sammuttaa. Joillakin kirkasvalolamppu laukaisee migreenioireet, mutta vaikka itsekin kärsin migreenistä, lamppu ei onneksi provosoi kohtauksia. Se ei myöskään ole heikentänyt yöuniani, vaikka joskus olenkin valon ääressä vähän pidempään.

Nykyään pyrin välttämään sokeria ja hiilareita, koska olen huomannut, että ne vain lisäävät väsymystä. Vehnäleipää en syö lainkaan, ja punaista lihaa en ole syönyt vuosikymmeniin. Syön kasvispainotteisesti. D-vitamiinin tankkaus on aivan ehdoton kaamosmasennuksen hoidossa. Sillä ja monilla muilla lisäravinteilla on omaan vireystilaani positiivinen vaikutus.

Suomessa valon määrä on jotenkin ihan hullua. Kesäisin sitä on valtavasti, ja talvisin tuskin lainkaan. Minulle ihanteellisinta olisi, että illalla ja yöllä olisi pimeää ja aamusta alkaen valoisaa. Kuitenkin jo ajatus, että pääsen välillä talvella aurinkoon, auttaa minua.

Myös tänä vuonna olen virittänyt kirkasvalolamput keittiön pöydälle ja työpisteeseeni. Jo elokuun lopussa oli muutama harmaa aamu, jolloin melkein käynnistin lamput. Valon kaipuu on minussa läsnä koko ajan.”

X