Terveys

Mitä tehdä, jos kumppani ei suostu hakemaan apua masennukseen? Näin autat masentunutta läheistä

Mikäli epäilee kumppaninsa olevan masentunut, asiaan kannattaa puuttua. On kuitenkin myös asioita, joita masentuneen henkilön kumppanin ei kannata tehdä.
11.1.2018 Teksti: Johanna Jantunen Kuvat: iStock

Jos kumppani on ollut yli kaksi viikkoa allapäin, eikä tilanne tunnu parantuvan, hän saattaa olla sairastunut masennukseen.

– Alakulo ja väsymys ovat masennuksen tyypillisiä oireita. Ne eivät masennuksessa mene ohi vaan pikemminkin lisääntyvät, psykoterapeutti Ritva Karila-Hietala Suomen Mielenterveysseurasta kertoo.

Puolison masennuksen voi tunnistaa myös siitä, ettei hän enää iloitse asioista, joista on aiemmin iloinnut. Mikään ei oikein enää huvita, eikä hän saa asioita samalla tavalla aikaiseksi kuin aikaisemmin.

– Masentunut ihminen alkaa nähdä synkkiä asioita itsessään ja elämässään. Itsetunto laskee.

Tyypillistä masentuneelle on lisäksi se, että kiinnostus seksiin katoaa ja unirytmi sekoittuu: ihminen alkaa nukkua joko liikaa tai liian vähän.

Miten toimia, jos puoliso ei halua apua?

Mikäli epäilee puolisonsa kärsivän masennuksesta, häntä kannattaa rohkaista hakemaan apua. Kun sairaus saadaan tunnistettua ja hoito aloitettua mahdollisimman varhain, toipuminenkin pääsee nopeammin käyntiin.

– Jos masentunut ei halua lähteä yksin lääkäriin, voit ehdottaa, että lähdette yhdessä.

Mutta mitä tehdä, jos puoliso väittää pärjäävänsä ilman ammattiapua?

– Aina on ihmisen omassa vallassa, lähteekö hän hakemaan apua. Muuta mahdollisuutta ei oikein ole kuin ottaa asia puheeksi. Kumppanilta voi esimerkiksi kysyä, huomaako hän itse, että hän on muuttunut. Myös vertailevaa keskustelua voi käydä ja kysyä, huomaako toinen, että aikaisemmin kävitte siellä ja siellä, mutta nyt hän haluaa olla vain kotona.

Apua voi pyytää myös muilta läheisiltä. Jos masentuneella henkilöllä on ystäviä, heihin voi esimerkiksi ottaa yhteyttä ja pyytää keskustelemaan asiasta.

Pidä itsestäsi huolta ja muista, ettet ole terapeutti

On olemassa myös asioita, joita masentuneen henkilön kumppanin ei kannata tehdä.

– Kannattaa muistaa se, että puoliso on puoliso: ei terapeutti tai hoitaja. Tärkeintä on huolehtia siitä, että arki rullaa ja pysyy mahdollisimman samanlaisena kuin ennen – etenkin, jos perheessä on lapsia. Masentunutta ei myöskään kannata syytellä siitä, että hänestä on tullut laiska, vaan ymmärtää, että väsymys johtuu sairaudesta.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää omat rajansa ja pitää itsensä terveenä. Tukea ja apua on tarvittaessa saatavilla.

– Usein on niin, että kun masennusta hoidetaan, myös puolisoa pyydetään mukaan hoitoprosessiin. Siihen kannattaa ilman muuta mennä. Jos tuntuu, että lisäksi tarvitsee itse tukea, keskusteluapua voi hakea.

Mistä apua masennukseen?

  • Elämäntilanteesta riippuen masentunut voi hakea apua työterveyshuollosta, opiskelijaterveydenhuollosta, terveyskeskuksesta tai yksityiseltä lääkäriasemalta.
  • Mielenterveystalon nettisivuilta löydät tilanteeseesi parhaiten sopivien palveluiden yhteystiedot.
  • Mielenterveysomaisten keskusliitto, FinFami, on mielenterveyspotilaiden omaisten järjestö, josta omaiset voivat saada tukea ja apua.
  • Valtakunnallinen kriisipuhelin, josta saa myös apua ja ohjausta, päivystää numerossa 010 195 202 (arkisin klo 9.00–07.00 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15.00–07.00)