Terveys

Onko sinulla iho-ongelmia? Syy voi olla suolistossasi

Kiusaavatko finnit tai kuiva iho? Suolistoa voi epäillä iho-ongelmien aiheuttajaksi varsinkin, jos samanaikaisesti kärsii toiminnallisista vatsavaivoista, sanoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Teksti:
Maria Tojkander

Finnien ja muiden iho-ongelmien syy voi olla huonosti voivassa suolistossa.

Kiusaavatko finnit tai kuiva iho? Suolistoa voi epäillä iho-ongelmien aiheuttajaksi varsinkin, jos samanaikaisesti kärsii toiminnallisista vatsavaivoista, sanoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Jos iho voi huonosti, syy voi olla suolistossa.

– Kun suolisto voi hyvin, ravintoaineet imeytyvät hyvin, sanoo laillistettu ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Ihon pintasolukko, hiukset ja kynnet ovat tavallaan elintoimintojen kannalta tarpeettomia. Siksi elimistö joutuessaan aliravitsemustilaan karsii ensi niistä.

Jos kärsii iho-ongelmista, Palssa kehottaakin tarkkailemaan, oireileeko myös suolisto.

– Varsinkin jos samanaikaisesti kärsii toiminnallisista vatsavaivoista eli esimerkiksi vatsan turvotuksesta, vatsakivuista, ummetuksesta, ripulista ja ilmavaivoista, suolistoa voi epäillä iho-ongelmien aiheuttajaksi.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on yleinen vaiva: arviolta 10–20 prosenttia ihmisistä kärsii siitä. Hoito on sopiva ruokavalio. Usein oireita aiheuttavat imeytymättömät eli FODMAP-hiilihydraatit eli esimerkiksi pavut, herneet ja sipulikasvit. Niitä välttämällä suolisto voi rauhoittua.

Syö itsellesi terve suolisto ja terve iho

Ei kuitenkaan tarvita ärtyvän suolen oireyhtymää siihen, että suolisto ja sen seurauksena iho voivat huonosti. Vääränlainen ruokavalio riittää.

Viime aikoina on puhuttu paljon suolistomikrobien vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin. Suolistobakteeristo on joskus myös ihon hyvin- tai pahoinvoinnin syy.

Terveessä suolistossa mikrobisto on mahdollisimman monimuotoinen ja tasapainossa.

– Jos haluaa terveen suoliston ja terveen ihon, on tärkeää syödä kunnolla. Se tarkoittaa esimerkiksi tarpeeksi kasviksia ja kuitua. Kannattaa myös noudattaa säännöllistä ateriarytmiä, liikkua tarpeeksi ja nukkua hyvin.

Jos suoli ei kotikonsteilla rauhoitu muutamassa kuukaudessa, Palssa suosittelee ravitsemusterapeutin apua.

Kuivalle iholle öljyä ja pähkinöitä

Jos ongelma on ihon kuivuus, Palssa tarkistaisi ruokavaliosta kaksi asiaa: päivittäisen rasvan ja nesteen määrän.

– Kuiva iho voi kertoa siitä, että nestettä ei tule tarpeeksi, hän sanoo.

Naisten tulisi virallisen suosituksen mukaan saada nestettä kaksi litraa vuorokaudessa, miesten kolme.

– Tähän lasketaan kaikki neste, myös ruoan mukana tullut. Liikaakaan ei kannata juoda.

Yksilölliseen nesteen tarpeeseen vaikuttaa moni seikka, kuten peruslämpötila ja hikoilu.

Toinen kuivan ihon ystävä on rasva.

– Rypsiöljy sisäisesti nautittuna on maailman paras ihovoide. Suosittelen ihan ottamaan sitä lusikalla, kaksi ruokalusikallista päivässä. Lisäksi kannattaa syödä esimerkiksi pähkinöitä ja kalaa.

Rasvaa pitäisi saada päivässä 60–100 grammaa päivässä, josta 2/3 on tyydyttymättömiä eli hyviä rasvoja.

Finnejä? Karta sokeria ja valkoista vehnää

Entä finnit?

– Niihin vaikuttaa eniten hormonitoiminta. Murrosiässä ja vaihdevuosi-iässä finnit puskevat tyypillisesti pintaan, Palssa sanoo.

Finnejä on kuitenkin muillakin kuin murros- tai vaihdevuosi-ikäisillä. Silloin Palssa kehottaa katsomaan taas kerran lautaselle.

– Sokeri ja valkoiset, puhdistetut viljat ruokkivat matala-asteista tulehdusta kehossa ja voivat aiheuttaa myös näppylöitä. Jos kärsii finneistä, kannattaa miettiä, tuleeko syötyä paljon makeaa.

– Myös runsas maidon kulutus voi mahdollisesti liittyä asiaan.

Suolisto ei ole ainoa syy iho-ongelmiin

Iho-ongelmat eivät tietenkään aina kerro huonosti voivasta suolistosta, vaan taustalla voi olla myös esimerkiksi tupakointi, liiallinen auringolle altistuminen tai liiallinen alkoholin käyttö.

Mahdollinen aiheuttaja on myös jokin sairaus, kuten vaikkapa allerginen ihottuma, punajäkälä tai psoriasis.

Palssa suositteleekin hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, jos oireena on laaja ihottuma, jos iho on tulehtunut tai rikki tai jos ihovaivat jatkuvat pitkään.

X