Unten mailla: Päiväunet vai kahvikuppi?

”Päiväunilla on ihan liian paha ja syntinen maine – välillä niilläkin on suotavaa tasata menoa!” Näin nimimerkki Uniformu kommentoi ensimmäistä postaustani.

Ensinnäkin haluan kiittää teitä kommenteista – niitä on tullut mukavasti! Toisekseen alan hiljalleen olla Uniformun kanssa samaa mieltä.

Aiheesta lueskellessani olen nimittäin oppinut yhtä  jos toistakin nokkaunten terveysvaikutuksista. Myös sen, että muualla kuin meillä keskipäivän nokosiin osataan ehkä myös suhtautua terveemmin.

Siinä, missä välimerelliset kulttuurit siestoineen voivat lähtökohtaisesti toimia koko päiväunikeskustelun malliesimerkkeinä, voidaan oppia hakea myös vaikkapa japanilaisilta. Samaan aikaan meillä aikuisten nukkumat päiväunet herättävät lähinnä vain huvitusta. Ilman hyvää syytä nautitut päiväunet ovat laiskan hommaa.

Vaan olisiko kuitenkin niin, että viimeviikkoisten uutisten hengessä  olisi aika tarkastaa asenteita?

Normaalissa unirytmissä päiväunille on nimittäin todellinen tilaus, sillä elimistössä tapahtuu puolen päivän jälkeen notkahdus. Tällä ei kuitenkaan viitata siihen, kun itsekuri äkillisesti pettää työpaikan keksikulhon tai jälkiruokatarjottimen äärellä, vaan siihen, että keho vaatii aidosti lepoa. Osa sinnittelee sen yli, toiset (minä) korjaavat tilaa kahvikupillisella (kahdella).

Kuitenkin myös päiväunten kohdalla herää kysymys kohtuudesta: kuinka paljon on tarpeeksi? Ja vielä painokkaammin: kuinka paljon on liikaa?

Usein päiväunten mitaksi ehdotetaan noin kahtakymmentä minuuttia. Siinä, missä yhden asiantuntijan mukaan päiväunilla ei tulisi vajota syvään uneen, ehdottaa kuitenkin toinen, että juuri syvän unen jälkeisessä univaiheessa aivot vasta pääsevät nollautumaan. Tällöin päiväunten mitaksi suositellaan joko 20 minuuttia tai vaihtoehtoisesti puoltatoista tuntia.

Vaikka päiväunten mitasta väännettäisiinkin kättä, vaikuttaisi yhdestä seikasta löytyvän yksimielisyyttä: juuri syvästä unesta herääminen aiheuttaa tokkuraista oloa, ja tämä kumoaa päiväunten piristää vaikutusta. Toisaalta, jos aikoo nukkua yli puoli tuntia, voi unihumalaksikin kutsuttua tokkuraista tilaa ehkäistä juuri ennen unia nautitulla kahvikupillisella. Onko teillä tästä kokemusta?

Lopulta käytännön kriittisenä ihmisenä jään pohtimaan päiväunten toteutusta. Vaikka torkkujen ajatuksesta viehättyisikin, miten niitä käytännössä pääsee testaamaan, jos viettää juuri kriittiset iltapäivän tunnit töissä?  Ja toisaalta, voisikohan iltapäiväisillä rentoutusharjoituksilla olla samantyyppistä, aivoja virkistävää vaikutusta?

Kysynkin siis, miten te selätätte iltapäivän väsymyksen? Kallistutteko torkkuihin vai kahvikuppiin, vai selviydyttekö alkuiltapäivän tunneista niin virkeinä, että koko kysymys tuntuu oudolta?

Anne