Terveys

Yöhikoilu vaivaa etenkin vaihdevuosien aikana – lääkäri kertoo, milloin siitä kannattaa huolestua

Tyypillinen syy yöhikoilulle ovat vaihdevuodet, mutta myös jotkut sairaudet voivat olla yöllisen hikikohtauksen syynä. Lääkäriin on syytä mennä, kun alkaa kärsiä yöhikoilun kanssa samaan aikaan myös muista oireista, kuten esimerkiksi päiväväsymyksestä tai kuumeilusta.
29.11.2019 Teksti: Tanja Kröger Kuvat: iStock

Yöhikoilu on yleinen vaiva – sitä esiintyy noin viidellä prosentilla suomalaisväestöstä, sanoo Terveystalon työterveyslääkäri Tanja Vuorela.

– Sitä voi olla minkä ikäisillä tahansa ja myös lapsilla.

Hikirauhasten toiminnan säätely tapahtuu tahdosta riippumattoman hermoston eli autonomisen hermoston toimesta. Hikirauhaset aktivoituvat ruumiillisen rasituksen ja kuumuuden johdosta. Hieneritys viilentää kehoa.

– Fysiologisesti yön aikana ruumiin lämpötila nousee. Monesti, kun menee illalla nukkumaan, on kylmä, mutta yöllä tulee kuuma.

Yöhikoilu ja vaihdevuodet

Tyypillinen syy yöhikoilulle on vaihdevuodet: silloin taustalla vaikuttavat hormonit.

Vuorelan mukaan yöhikoilun esiintymishuippu onkin 40–60-vuotiailla. Heistä vajaat 20 prosenttia kärsii yöhikoilusta.

– Yöhikoilu voi johtua sekä naisilla että miehillä vaihdevuosista – tosin miehillä vaihdevuosiin liittyviä oireita on harvemmin ja miedommin kuin naisilla.

Naisilla yöhikoilua esiintyy usein noin 50-vuotiaana, kun estrogeenitaso alenee vaihdevuosien vuoksi. Miehillä taas testosteronitason lasku voi aiheuttaa yöllistä hikoilua.

Vaihdevuosiin liittyy kuitenkin myös muita oireita, kuten kuumia aaltoja ja sitä, ettei saa nukuttua.

Myös kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi voi olla syynä yöhikoiluun.

– Usein silloin on myös päivähikoilua, sydämentykytystä ja laihtumista, Vuorela lisää.

Liian lämmin makuuhuone vai jokin sairaus?

Vuorelan mukaan yöhikoilu johtuu usein yksinkertaisesti siitä, että ihmiset pitävät makuuhuoneensa liian lämpimänä. Silloin yöhikoilusta pääsee eroon yksinkertaisella tavalla – viilentämällä huone ja ottamalla käyttöön kevyempi peitto. Sopiva makuuhuoneen lämpötila vaihtelee yksilöittäin, mutta useimmille se on noin 18 astetta.

– Tavallinen huoneenlämpö on liikaa yöllä.

Myös lihavuus on tyypillinen syy yöhikoilulle.

– Ylipaino lisää yöhikoilua ja ylipainon seurauksena tai liitännäissairautena voi olla diabetes tai uniapnea.

Uniapneaan liittyy myös kuorsausta, lyhyitä hengityskatkoksia yöllä sekä päiväväsymystä. Diabeteksen aiheuttama autonomisen hermoston vaurio voi puolestaan olla syynä yöhikoiluun.

Myös refluksitauti, eli mahansisällön takaisinvirtaus mahalaukusta ruokatorveen ja jopa suuhun asti, voi olla yöhikoilun taustalla.

– Yöhikoilu voi olla tässä tapauksessa jopa ainoa oire, Vuorela huomauttaa.

Milloin lääkäriin?

Harvinaisempia syitä yöhikoilulle voivat olla esimerkiksi reumaattiset sairaudet.

– Esimerkiksi lihasreumassa yöhikoilu alkaa äkillisesti.

Hyvin harvinaisia syitä yöhikoilulle ovat puolestaan erilaiset infektiot, kuten tuberkuloosi tai HIV, sekä harvinaiset syöpätaudit, kuten imusolmukesyöpä tai krooninen leukemia.

Myös sydämen vajaatoiminta voi joskus aiheuttaa yöhikoilua.

– Makuulla ollessa sydän joutuu tekemään silloin enemmän työtä ja se voi aiheuttaa yöhikoilua.

Yksittäisenä vaivana yöhikoilu on harmiton, eikä pelkkään yöhikoiluun ole lääkettä.

– Lääkäriin kannattaa mennä, jos tulee myös päiväväsymystä, suun kuivumista, lihaskipuja, laihtumista tai kuumetta. Yöhikoilusta tulee ongelma, kun alkaa kärsiä sen lisäksi myös muista oireista.

Lue myös: 

Näin erotat liikahikoilun normaalista hikoilusta – hoitamaton liikahikoilu aiheuttaa haittoja sekä psyykelle että muulle terveydelle

Mistä pistävä hienhaju voi johtua? Tämän hiki kertoo terveydestäsi

Liikahikoilu voi olla syövän oire – näissä tilanteissa hikoilun takia pitää mennä lääkäriin

Lue myös

Suosittelemme