Hollolan maaseudulla elää erityinen yhteisö, johon Liliana hakeutui Kolumbiasta asti: ”Minulle arvostava kohtaaminen oli uutta ja ihmeellistä”
Hollolan maaseudulla sijaitseva Myllylähde-yhteisö on koti ja työpaikka erityisaikuisille. – Olemme kaikki tasavertaisia ja opimme toinen toisiltamme, korostavat yhteisön perustajiin kuuluva Maija Kuusisto, 76, ja hänen miniänsä Liliana Kuusisto, 54.
Liliana Kuusiston ja hänen anoppinsa Maija Kuusiston välillä on vahva yhteys. He tutustuivat toisiinsa jo 1990-luvun alkupuolella, kun Liliana tuli vapaaehtoistöihin Myllylähteelle.
Hollolan maaseudulla sijaitseva Myllylähde-yhteisö on koti ja työpaikka erityisaikuisille. – Olemme kaikki tasavertaisia ja opimme toinen toisiltamme, korostavat yhteisön perustajiin kuuluva Maija Kuusisto, 76, ja hänen miniänsä Liliana Kuusisto, 54.
Miten kaunis tämä maisema onkaan, huokaa Maija Kuusisto. Jokaisena vuodenaikana ikkunasta aukeaa erilainen näkymä.
Talvella metsät ja pellot peittyvät puhtaan valkeaan lumeen, keväällä hennot versot ja silmut puskevat sinnikkäästi esiin, kesä on vihreyden ja vehreyden aikaa ja näin syksyllä maisema koristautuu okraan, oranssiin, ruskeaan, viininpunaiseen ja keltaiseen.
– Minulle tämä näkymä merkitsee rauhaa ja turvallisuutta, Maija sanoo.
Hän on nähnyt maiseman muuttuvan vuodenkierron myötä lukuisia kertoja, sillä vuonna 1989 Maija ja hänen miehensä Aimo Kuusisto aloittivat elämäntyönsä tällä hollolalaisella maatilalla.
He olivat mukana perustamassa Myllylähde-yhteisöä, joka tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua ja työtoimintaa erityistä huolenpitoa ja tukea tarvitseville aikuisille.
Maija seisoo Saarni-nimisen rakennuksen olohuoneessa. Viereisessä keittiössä kilahtelevat astiat, kun pöytää katetaan valmiiksi lounasta varten.
Yksi yhteisön asukkaista, Samuel Larimo, esittelee kuppiaan, jota koristaa ilveksen kuva. Ei jää epäselväksi, mitä jääkiekkojoukkuetta hän kannattaa. Kolmekymppinen Samuel kättelee napakasti ja kertoo asuneensa Myllylähteellä jo kaksitoista vuotta.
Myllylähde tarjoaa erityisen ilmapiirin
Myllylähde yhteisön toiminta on rakennettu luonnonmukaisesti viljellyn maatilan ympärille. Paikkoja on viidelletoista asukkaalle – tai kyläläiselle kuten heitä täällä kutsutaan. He asuvat maatilan kolmessa eri asuinrakennuksessa, ja noin puolelle heistä Myllylähde on ollut koti yhteisön alusta asti.
Toimintaa ylläpitää lahtelainen Sylviakoti-yhdistys, jolla on Myllylähteen lisäksi neljä muuta yksikköä erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Arjen perustana on sosiaalipedagogiikka ja yhteisöllinen ajattelu: tasa-arvoinen kohtaaminen, jokaisen itsemääräämisoikeus ja osallisuus sekä toisen ihmisen kunnioittaminen omine erityispiirteineen.
Toimintaa ohjaa steinerpedagogiikka ja sen kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka mukaan olemme sekä ruumiillisia, sielullisia että henkisiä olentoja.
Myllylähteen työntekijät ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, kuten sairaanhoitajia, sosionomeja ja lähihoitajia.
Nykyään Myllylähteen vetovastuussa ovat Maijan ja Aimon vanhin poika Ilkka Kuusisto ja hänen vaimonsa Liliana Kuusisto. Ilkka ja Liliana asuvat maatilalla nuorimmaisensa kanssa. Heidän muut lapsensa ovat jo lentäneet pesästä. Poikia Kuusistojen perheissä riittää, sillä Maijalla ja Aimolla on viisi ja Lilianalla ja Ilkalla neljä poikaa.
Yhteisössä on aina myös kansainvälisen vaihdon kautta tulevia vapaaehtoistyöntekijöitä. Yksi heistä, saksalainen Helen Buchenberger, imuroi parhaillaan Saarnin uudessa osassa. Välivuotta viettämässä oleva Helen puhuu yhteisöstä kauniisti.
– Ilmapiiri täällä on aivan erityinen. Tämä tuntuu kuin perheeltä. Ihmiset välittävät toistensa hyvinvoinnista ja kaikille löytyy oma paikka. Minulle Myllylähde on antanut todella arvokkaan oppitunnin siitä, miten huolehtia toinen toisesta.
Liliana ei osannut alkuun edes kävellä kumisaappailla
Maija kertoo, että alussa Myllylähteen arki oli hyvin erilaista kuin nykyään, sillä silloin toimintaa ei määritelty kovin tarkkaan lainsäädännössä. Nykyään esimerkiksi palveluasumisesta on säädetty paljon tarkemmin sosiaalihuoltolaissa.
– Toiminta oli alussa paljon yhteisöllisempää, sillä me työntekijät asuimme samoissa taloissa asukkaiden kanssa. Minä, Aimo ja pojat asuimme yläkerrassa ja kyläläiset alakerrassa. Olimme kuin yhtä suurta perhettä. Elimme yhdessä ja opimme toisiltamme.
Kun Myllylähde oli ehtinyt toimia kolme vuotta, sen pihalle putkahti nuori nainen Kolumbiasta, Liliana Carrillo.
Liliana opiskeli tuolloin Bogotassa, Kolumbian pääkaupungissa, hammaslääkäriksi ja halusi pitää välivuoden. Alun perin hänen piti viettää vuosi Helsingissä, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Uusi paikka löytyi vapaaehtoistyötä organisoivan järjestön kautta keskeltä maaseutua.
Maija muistaa vielä, miten tapasi Lilianan ensimmäisen kerran.
– Hän seisoi tuolla pihalla. Aimo tuli sanomaan minulle, että herran jestas – mitä me oikein teemme tämän tytön kanssa? Hän on hammaslääkäri ja eksoottisesta maasta.
Miljoonakaupungin kasvatti Liliana oppi tilan töihin, vaikka hän ei alussa osannut edes kävellä kumisaappailla eivätkä hänen käsivoimansa riittäneet kottikärrykuorman työntämiseen. Silti Liliana vaikuttui paikan ilmapiiristä.
– En osannut mitään, mutta kyläläiset kannustivat ja opettivat minua. Olin vajavainen, ja silti minua arvostettiin yhtä lailla. Kolumbiassa olin tottunut siihen, että on vain pärjättävä.
Vuoden päästä Liliana palasi Kolumbiaan jatkamaan opintojaan. Hän oli rakastunut Kuusistojen esikoispoikaan Ilkkaan, mutta hän ajatteli kuitenkin, että Myllylähde oli vain yksi vuosi hänen elämästään.
Jokainen osaa jotain
Syksyn lehdet saavat kyytiä, kun ulkotyöryhmä panee tuulemaan. He haravoivat lehdet kasoiksi, jotka kärrätään kottikärryillä traktorin kauhaan.
Lehtikasojen jälkeen kauhaan päätyvät kuivuneet auringonkukat, joiden varret ovat ranteen paksuisia. Ulkona touhuaa asukkaiden ja työntekijöiden lisäksi kultainennoutaja Vili.
Kun lehdet on haravoitu, Maijan ja Aimon poika Elias Kuusisto, joka myös asuu perheineen tilalla, lähtee ulkotyöryhmäläisten kanssa nostamaan maassa vielä olevia kyssäkaaleja.
Työtoiminta on olennainen osa Myllylähteen arkea. Asukkaat ja henkilökunta työskentelevät yhdessä maatilalla ja työpajoissa.
– Meidän ajatuksenamme on, että jokainen osallistuu johonkin ja jokainen osaa jotakin. Meillä ei ole erikseen puutarhureita, siivoojia, keittäjiä tai maataloustyöntekijöitä, vaan teemme kaiken yhdessä, Liliana kertoo.
Tammi-nimisen rakennuksen keittiössä valmistuu päivän lounas: kalakastiketta, kantarellikastiketta ja perunamuusia. Ohjaaja Eeva Pietilä tarkistaa uunissa kypsyvää kastiketta samalla, kun asukkaat Taru Angelma, Linnea Hagström ja Tytti Marola valmistavat salaattia. Pilkotut kurkut, tomaatit ja paprikat päätyvät isoihin salaattikulhoihin.
Tila on hyvin pitkälle omavarainen. Talouskeittiössä se konkretisoituu. Täällä lingotaan omien mehiläisten hunajaa hunajalingolla, leivotaan ruisleipää yli sata vuotta vanhaan juureen, säilötään tilan antimia, kuten kesäkurpitsoja, papuja ja marjoja, ja säilötään pakasteina oman tilan kyyttöjen lihaa.
Ilkka marssii reippaasti eteenpäin esitellessään tilan rakennuksia ja toimintaa. Lääniä riittää, sillä omaa viljelymaata ja metsää on yhteensä 50 hehtaaria. Lisäksi tila vuokraa peltomaata.
Myllylähde veti Lilianaa puoleensa
Liliana antaa katseen kiertää suomalaisessa maalaismaisemassa. Hän sanoo, ettei hän uskonut koskaan lähtevänsä rakkauden takia Kolumbiasta ja perheensä luota. Mutta niin vain kävi. Elämä saattaa tuoda eteen asioita, joita ei ole suunnitellut.
Vuonna 1994 Ilkka oli muuttanut Sveitsiin opiskelemaan sosiaalipedagogiikkaa. Liliana halusi mennä tapaamaan häntä ja katsomaan, tulisiko heistä jotakin.
Aika Sveitsissä venähti yhteentoista vuoteen. Lilianasta ja Ilkasta tuli pari ja he saivat lapsia. He opiskelivat ja asuivat isossa, yli sadan hengen yhteisössä.
Kun perheen esikoinen oli kouluiässä, piti alkaa miettiä, mihin he elämänsä rakentaisivat. Lilianalla oli Suomeen muutolle kaksi ehtoa: pitää asua kaupungissa ja lasten pitää päästä steinerkouluun. Niinpä he suunnittelivat muuttavansa Turkuun.
– Mutta sitten täällä Myllylähteellä alkoi olla yhä enemmän tarvetta Ilkan ja minun työpanokselle. Pikkuhiljaa otimme vetovastuuta ja vuonna 2018 Maija ja Aimo jättäytyivät kokonaan pois toiminnasta.
Tehtävä siis valitsi Lilianan.
Kolistelemme sisään kutomoon, jossa ollaan työn touhussa. Yhdessä huoneessa putsataan suppilovahveroita ja toisessa huoneessa Sanna Hiltunen neuloo värikästä kaulahuivia ystävälleen.
Kolmannessa huoneessa paukkuvat kangaspuut, kun Pia Eronen kutoo sisustustyynyn päällistä.
Myllylähteellä voi monessa paikassa ihailla Pian kädenjälkeä, sillä hän on kutonut useita kauniita verhoja ja esiliinoja. Kun Pia sanoo, että kukaan muu ei osaa kutoa niin hyvin kuin hän, on helppo olla samaa mieltä.
Myllylähde ei ole mikään sisäänpäin kääntynyt yhteisö
Pihatossa tilan kyytöt kurottelevat kohti ja yrittävät nuolaista isolla kielellään. Elias ajaa traktorilla paikalle uuden heinäpaalin, jonka ulkotyöryhmäläiset levittelevät talikoilla kyyttöjen syötäväksi.
Alkaa olla ihmistenkin ruoka-aika. Lounas tarjoillaan jokaisessa kolmessa asuintalossa. Matkalla takaisin Saarniin vasemmalle jää Elovainio-niminen asuinrakennus ja oikealle vanha navetta, jossa säilytetään oman maan perunoita, porkkanoita ja sipuleita.
Ilkka pohtii, että jotkut saattavat ajatella, että myllylähteeläiset asuvat kovin syrjässä, kaukana palveluista.
– Myllylähde tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka eivät halua asua ja työskennellä kaupungissa. Emme ole myöskään mikään sisäänpäin kääntynyt yhteisö, vaan hengitämme vahvasti ulospäin, hän korostaa.
Myllylähteeläiset käyvät esimerkiksi Sinfonia Lahden torstaikonserteissa ja mahdollisuuksien mukaan teatterissa, taidenäyttelyissä ja elokuvissa. He osallistuvat myös erilaisiin yleisötapahtumiin, kuten toreille ja markkinoille, joilla he myyvät tilan tuotteita ja käsitöitä.
Taide ja kulttuuri kuuluvat kiinteänä osana yhteisön arkeen. Myllylähteellä harrastetaan muun muassa musiikkia, maalausta, draamaa ja eurytmiaa, joka on steinerpedagogiikkaan kuuluva liiketaidemuoto.
Lisäksi jokaisella asukkaalla on oma harrastus, johon he pääsevät vammaislain mahdollistamalla vapaa-ajan kuljetuspalvelulla, eli taksi vie ja tuo.
”Minulle arvostava ja kunnioittava kohtaaminen oli uutta”
– Maasta versonut on vilja tämä, armaan aurinkoisen kypsyttämä…, lausuu Liliana ruokarunoa ja alkaa sen jälkeen annostella ruokaa lautasille.
Myllylähteeläisillä on tapana laskea, kuinka moni syötävä ruokapöydässä on omasta maasta. Nyt oman maan antimia ovat ainakin peruna, kesäkurpitsa, sipuli, salaatti, lehtikaali ja kurkku sekä jälkiruokakiisselin marja-aronia. Liliana kertoo hauskan jutun: kun hän näki kiisseliä ensimmäistä kertaa, hän luuli ihmisten syövän hilloa.
Hän palaa vielä uudestaan siihen hetkeen, kun hän saapui Myllylähteelle 23-vuotiaana vapaaehtoisena. Se, mitä hän tuolloin koki, oli hänestä käänteentekevää.
– Minulle sellainen arvostava ja kunnioittava kohtaaminen oli uutta ja ihmeellistä. Olimme erilaisia ja taitoinemme eritasoisia, mutta silti tasa-arvoisia.
Lilianan kokemukseen kiteytyy Myllylähteen koko ydinajatus, pohtivat Maija ja Liliana. Olemme täällä kaikki auttamassa ja oppimassa toisiltamme. Yhteys rakentuu aina uudestaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 46/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous