Ihmiset ja suhteet

Ellit muistelevat – romanttisia kohtaamisia kesällä

Teksti:
Ninni

Kesä ja ne kuuluisat kärpäset, Maarit Hurmerinnan Jäätelökesä, kesäheilat – rakas vuodenaika esiintyy monessa yhteydessä. Jokaisella Ellillä lienee kesään liittyviä hattaranpunaisia muistoja siitä, miten rakkaiden ihmisten kanssa on kohdattu. Vaali ja tallenna ihania muistoja, sillä ne antavat voimia niinäkin päivinä, kun sataa kissoja ja koiria ja koko kesä tuntuu huijaukselta.

Tuhansien romanttisten järvien maa

Suomen kesä ilman peilityyntä järven pintaa, mitä ihmettä? Ei sellaista olekaan. Suomalaisneito ei juuri romanttisempaa paikkaa itselleen ja treffiseuralleen voi keksiä kuin jokin puhtaista ja kauniista järvistämme.

Nainen, 33 vuotta: Kouluaikainen poikaystäväni näytti minulle kotipaikkakuntamme kauneimman järven. Se on piilossa katseilta metsän keskellä, ja sen kalliot tarjosivat meille suojaisia koloja romanttisille hetkille. Järvi on syvä ja sen vesi on yleensä viileää pitkälle kesään, mutta kuumana kesäpäivänä se viilensi kuumia suudelmia kummasti.

Nainen, 22 vuotta: Kerran olin päättänyt yhden pojan kanssa juuri edellisenä viikonloppuna, että olemme vain kavereita. Seuraavana viikonloppuna poika vei minut nätille syrjäiselle järvelle uimaan. Uimme pienelle karille. Siellä se poika kysyi, saako suudella minua. Sai suudella, ja siitä alkoi ihana kesäromanssi.

Juhannustaikojen aikaan

Jollei juhannukseen liity romanttisia muistoja, niin ei sitten mihinkään. Keskikesän juhla on uusille ja vanhoille pareille ihanaa aikaa.

Nainen, 22 vuotta: Viime juhannuksena rakensimme poikaystäväni kanssa mökillä kokkolautan. Hinasimme sen järven keskelle soutuveneellä, sytytimme ja jäimme vähän matkan päähän vierekkäin veneeseen ihastelemaan tekeleemme palamista. Ja hetken kuluttua myös sen uppoamista, sillä lautalla oli vähän vaikeuksia pysyä pinnalla. Se oli mieleenpainuva juhannusyö.

Sininen taivas, valkoiset pilvet

Kesäisenä päivänä on aikaa vain maata ja tuijotella taivaalle. Pilvien tarkasteluun voi uppoutua yllättävän pitkäksi aikaa etenkin hyvässä seurassa.

Nainen, 30 vuotta: Romanttisin kesämuistoni on päivältä, jolloin tutustuin nykyiseen avopuolisooni. Se oli heinäkuinen päivä, taivas oli sinisempi kuin koskaan ja aurinko lämmitti uskomattomalla tavalla. Pilvet olivat sinä päivänä jotenkin omituisia, ne olivat ohuita harsonpalasia, jotka tuntuivat pyörivän ympäri ja ympäri taivasta. Muistan pilvet tarkasti, koska makasimme nurmikolla juttelemassa kasvot kohti taivasta. En edes muista tarkkaan mitä juttelimme, mutta jälkeenpäin poikaystäväni sanoi ihmetelleensä, miten jonkun kanssa voi olla niin hyvä olla.

Nainen, 42 vuotta: Tuore avomieheni oli pyytänyt minua varaamaan tietyn illan vain meille kahdelle. Hän oli etukäteen hyvin salaperäinen, eikä suostunut kertomaan, mistä oli kyse. Kysyin, pitäisikö minun syödä työstä tultuani, sillä pohdin olimmeko menossa syömään. Hän kehotti minua syömään. Kysyin, pitäisikö ottaa mukaan vedenpitävät vaatteet, sillä ajattelin, että olimme ehkä menossa veneilemään. Avomieheni sanoi, etten tarvitsisi muuta erityistä mukaani kuin aurinkolasit. Ajoimme Kaivopuistoon, jossa salaisuus paljastui: rannassa odotti kuumailmapallo. Olimme molemmat haaveilleet kuumailmapallolla lentämisestä kerran elämässä. Useamman sadan metrin korkeudessa mieheni kysyi, haluaisinko lähteä hieman pidemmälle matkalle hänen kanssaan. En arvannut, mistä oli kyse vaan kysyin nauraen, kuinka pitkästä matkasta oli kyse. Elämän pituisesta, kuului vastaus. Mieheni otti sormukset esiin ja pyysi minua vaimokseen. Ympärillä olevat ihmiset vitsailivat, että niin korkealla ei kannattanut vastata kieltävästi. Menimme naimisiin parin kuukauden kuluttua lennosta.

Järjestettyjä romanttisia hetkiä kahdelle

Romanttisia hetkiä voi ihan hyvin myös järjestää itse. Ei aina tarvitse odottaa, että tapahtuu jotain mullistavan pakahduttavaa, vaan kesäisestä arjesta voi nauttia yhdessä kumppanin kanssa yksinkertaisten asioiden parissa.

Nainen, 27 vuotta: Parasta kesässä ovat kiireettömät iltapäivät, jolloin voi maata sängyllä, lukea päivän lehdet yhdessä ja nukkua päiväunet toisen kainalossa (päiväuniin vakiona kuuluvat kuolavanat = not so romantic). Romanttista on myös valmistaa suuri piknik-kori täyteen molempien herkkuja ja löytää hiljainen paikka, jossa herkutella kahdestaan. Tärkeää on, että ruokaa on aina mieluummin liikaa kuin liian vähän ja vielä tärkeämpää on olla unohtamatta viinipullonavaajaa.

Nainen, 30 vuotta: Kesäviikonloput on yleensä pakattu (liian) täyteen ohjelmaa, kun on häitä, rippijuhlia, mökkireissuja ja syntymäpäiviä. Romanttisimpia muistoja viime kesältä ovat poikaystävän kanssa vietetyt kiireettömät sunnuntaiaamut, jolloin aamuaurinko herättää ja kahvit juodaan sängyssä. Kahvin jälkeen tietysti rakastellaan ja halitaan rauhassa ennen kuin noustaan nauttimaan kesäpäivästä.

Sateista syntymäpäiväonnea

Herrasmies on paikalla, kun häntä tarvitaan. Kesäsateen likomäräksi uittaman syntymäpäiväseurueen voi pelastaa oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan saapuva herra Hurmaava.

Nainen, 25 vuotta: Minulla on syntymäpäivät keskellä kesää. Olin eräänä kesänä ystäväpiirini ainut sinkku, ja koin yhteiset juhlat joskus tuskallisiksi. Päätin kuitenkin ottaa ilon irti syntymäpäivistäni ja laitoin itseni mahdollisimman kauniiksi ja varasin pöydän koko joukkiolle kantapaikastamme. Syntymäpäivänäni satoi sitten kaatamalla ja välttääkseni sadattelemasta säätä tai sydänsurujani, join viiniä illan mittaan kovin paljon. Valomerkin tullessa taksirahoja ei enää löytynyt ja vettä tuli myrskyävästi. Samassa ravintolan eteen ajoi auto, josta ilmaantui kaveriporukastamme muualle opiskelemaan lähtenyt mies ja sanoi tulleensa viemään meitä kotiin. Istuin päivänsankarina etupenkillä, ja olisin suonut tuon matkan kestävän aamuun asti, niin hurmaava oli tuon miehen ele ja hymy ja ulkona pauhaava ukkonen.

Summer work and work

Toisinaan lempi leimahtaa työpaikalla. Kesätyö voi muuttua paljon siedettävämmäksi, jos aamuisin lähtee innoissaan työpaikalle nähdäkseen ihanan miehen.

Nainen, 25 vuotta: Omituisesti minulla on romanttisia kesämuistoja töistä. Olin vuosia sitten äärimmäisen ihastunut työkaveriini, ja kesän tullen huomasimme usein olevamme kahden lähes autiossa toimistossa. Teimme pitkää päivää muutenkin, mutta jotain erityistä hohdetta on jäänyt niihin iltoihin, kun jäimme vain istuksimaan toimiston parvekkeelle ihailemaan maisemaa ja juomaan kahvia kuppi toisensa perään. Muiston romanttisuuden selittänee myös se, että väillemme myöhemmin kehittyi suhde.

Nainen, 29 vuotta: Olin muutama kesä sitten projektiluontoisessa työssä, jossa oli mukana muutama tyttö ja muutama poika. Huomasin aika äkkiä, että yksi pojista osoitti minulle hieman enemmän huomiota kuin muille työporukan jäsenille. Projektin päätteeksi hän pyysi minua ulos, ja vietimme ihanan ja hauskan kesäpäivän ulkoillen. Mitään vuosisadan rakkaustarinaa siitä ei tullut, mutta työn ajatteleminen saa minut edelleen hymyilemään. Aamuisin oli kiva laittautua hieman huolellisemmin ja mennä aurinkoisesti hymyillen töihin.

Mansikkaisia muistoja

Mansikat kuuluvat olennaisesti rakkauden kesään. Sanasta mansikanmyyjä ei yksinkertaisesti voi syntyä negatiivisia mielikuvia.

Nainen, 25 vuotta: Vielä nykyäänkin, kun ensimmäiset mansikkakojut ilmestyvät kaduille ja toreille, muistan nuoruusvuosieni ihanan pojan, joka valloitti sydämeni kertomalla, että oli nähnyt minusta unta. Unessa olin syöttänyt hänelle kirsikoita – poika oli kesätöissä torilla myymässä mansikoita ja kirsikoita, joten mielikuva ei ollut kaukaa haettu. Hän kutsui minua Kirsikkatytökseen, enkä silloin tai vieläkään pysty kokemaan nimitystä imelänä vaan ainoastaan suloisena.

Ensisuudelma kesäyössä

Nainen, 29 vuotta: Tuskin olen ainoa, joka on saanut ensisuudelmansa kesällä. Minä sain omani aivan loppukesästä hämärtyvässä illassa, jossa tuoksui jo pikkuisen syksy. Olin kuolettavan ihastunut poikaan. Suudelma tuntui hyvältä, vaikka hampaamme kalahtivat yhteen. En taida olla ainoa, jolle näinkin on käynyt.

Dramaattinen kohtaaminen

Joskus romanttiset kesämuistot voivat olla myös huvittavia, tai jopa vaarallisia kuten tytöllä, joka tapasi poikaystävänsä saadessaan vahingossa osuman pojan heittämästä tyhjästä pullosta.

Nainen, 26 vuotta: Istuimme erään saaren rantahietikolla, kun päähäni kopsahti perisuomalainen kaljapullo. Joskus salaman sijaan rakkaus voi iskeä näin myös maallisemman tuotannon välityksellä.

Millaisia romanttisia kesämuistoja sinulla on? Entä mikä on huvittavin vastakkaiseen sukupuoleen liittyvä kesäinen muistosi?
X