Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Avuttomat kaupunkilaismiehet

Teksti:
Eve
eve

Kati kirjoitti Timo Hännikäisen pakkopuutteesta. Olen itsekin elänyt pitkiä ajanjaksoja vailla seksiä, vaikka olen seksiä halunnutkin ja olen Hännikäisen luokittelujen mukaan seksuaalimarkkinoiden kermaa: nuori, viehättävän näköiseksi sanottu nainen. Ikinä mieleenikään ei ole tullut vihata miehiä; edes niitä tapailemiani miehiä, jotka kieltäytyivät kohteliaasti tai vähemmän kohteliaasti seksistä kanssani. Kun kokee itsensä torjutuksi ja seksuaalisesti tylsäksi, olo ei ole erityisen mahtava. Mutta olen ikikiitollinen, että kyseiset miehet eivät antaneet minulle seivästä säälistä. Sen tiedon kanssa olisi ollut huomattavasti masentavampi elää.

Hännikäisen tilitys toi esiin paitsi hänen henkilökohtaiset kärsimysvuotensa, myös jotain paljon enemmän vaiettua: yliopistomaailmassa kytevää naisvihaa. Naisopiskelijoita on lähes kaikilla aloilla enemmistö, mutta tytöt eivät silti tappele tiedekuntiensa harvoista kolmijalkaisista, vaan etsivät kumppaninsa muualta. Tämä voi sapettaa. Varsinkin kun yliopistojen harvalukuinen miesjoukko on omaksunut feminismiä, ihonpuhdistusta ja (aatteellista, jotenkin eettistä tai reilua) shoppailua sekä muita naisten juttuja – eikä silti käy flaksi.

Päinvastoin. Valtiotieteitä opiskelevalla ystävälläni Annalla meni juuri suhde nurin samasta tiedekunnasta valmistuneen poikaystävänsä kanssa. Kuuntelin hänen tilitystään tuopin ääressä, ja Annasta ex-miehessä raivostuttavinta oli tämän totaalikyvyttömyys kaikkeen. ”Ei siinä mitään, jos mies ei osaa huoltaa autoja tai rakentaa huonekaluja. Olisi vanhanaikaista olettaa sellaista. Mutta kun tyyppi ei yhtäkkiä osaa enää edes tehdä ruokaa ja siivota. Miten hän eli ne 27 vuotta ennen kuin tapasi minut? Miten sen ikäinen mies vain levittelee käsiään kun viemäri on tukossa?”. Ex-mies oli selittänyt avuttomuuttaan viittaamalla siihen, että on enemmän intellektuelli ajattelija kuin pragmaattinen tekijätyyppi. Paitsi että pariskunta oli opiskellut samassa paikassa, niin he tekivät myös samoja palkkatöitä. Annasta oli hämmentävää, että intellektuellin ajattelijan rooli ei tehnyt häntä kyvyttömäksi oppia arkiaskareita – jotka eivät häneltäkään tulleet mitenkään luonnostaan.

Modernit miehet ovat tajunneet, että nainen ei jotenkin sukupuolisuutensa vuoksi ole erityisen innoissaan helloista ja siivouskomeroista, mutta miehiltä on jäänyt huomaamatta, että arjen hallintaan ei ole vielä kehitetty robottejakaan. Eikä aivan kaikilla ole varaa taloudenhoitajaan.

Haluaisinn kieltää ilmaisun ”osallistuu kotitöihin tai lastenhoitoon”. Miksi niin usein nainen ”tekee” ja mies ”osallistuu”? Aivan kun jonkun mielettömän hyvänsuopuutensa ja nykyaikaisuutensa pyhittämänä mies osallistuu ja pitää kolme viikkoa isyyslomaa. Hämmennys ja naisviha voi siinä vaiheessa iskeä kiinni, kun moderni mies saa kuulla, että hänen Suuri Osallistumisensa on yhtä tyhjän kanssa. Ja varsinkin siinä kohtaa, kun nainen alkaa ihailla käsistään käteviä työmiehiä. C’mon, eikö ole kliseistä fantasioida jostain timpureista? kysyy akateemikko-mies akateemiselta naiseltaan. No, joo on, mutta minusta on jotenkin viehättävää, että tuo työmies ei pohtinut tukkeutuneen likakaivon problematiikkaa puoltatoista viikkoa, vaan tarttui hommaan ja sen jälkeen suihkussa saattoi jatkaa rakastelua kaikessa rauhassa, vastaa nainen.

Olen ollut aikuisikäni kyllästynyt nais- ja miesasian kommentointiin. Hännikäisen purkaus toi kuitenkin esiin sen, että sukupuolten välillä on yhä selvittämättömiä asioita. Akateemisten alojen naisviha heijastelee sitä, että miesidentiteetti irrallaan vanhasta työnjaosta hakee vielä paikkaansa. Kaikki modernit miehet eivät koe, että oikeus olla osaamatta perinteisiä huoltotöitä olisi vapauttanut heidät intellektuelleiksi hurmureiksi, varsinkin kun naiset – nuo julmat, pinnalliset oliot – tuntuvat aivojen lisäksi vaativan mieheltään hartioita.

Voidaan katsoa, että naisten vaativuus on kovaa. Mutta kuinka moni nainen haluaa kumppanikseen miehen, joka ei vaadi kumppaniltaan älykkyyttä?

X