Kaksinaista: Sinkun silmin
Mistä virallinen sinkkuusaika lasketaan? Jos jää sinkuksi parisuhteen jälkeen, laskutoimitus on helppo. Jos yksikään täysi-ikäisyyden jälkeisistä suhdessäädöistä ei täytä parisuhteen tunnusmerkistöä, lasketaanko sinkkuuden alkaneen kehdosta? Tämähän on asenteellista, eihän parillisiakaan nimitellä alituiseen parillisiksi.
No, minä olen ollut sinkku kauan. Lähimmät ystäväni ovat kaikki olleet parisuhteissaan kauan. Minä olen seurannut näitä ystävieni suhteita hartaasti – kasaan itselleni tietoa, miten toimia, jos joskus sekin ihme tapahtuisi että Evellä olisi poikaystävä.
Sinkun silmin seuraavat asiat vaikuttavat täysin päättömiltä:
1. Miksi nainen suunnittelee ajankäyttönsä siten, että maksimoi yhteistä aikaa puolisonsa kanssa, kun en ole nähnyt yhdenkään miehen tekevän niin? Suurin osa ystävistäni muistaa ulkoa puolisonsa luentoajat, treenit, tärkeät työtapahtumat ja miehen sukulaisten merkkipäivät – ja kun tämä ei ole vielä tarpeeksi outoa, niin nainen vielä sitten asettelee omat menonsa näiden menojen mukaan. Tiedän, että tämä tapahtuu monilla aivan luonnostaan ja vaivatta, mutta olen aivan satavarma että tämä toiminta alitajuisesti aiheuttaa kaiherrusta naisen mielessä, kun mies ei vain muista tai spontaanisti tajua, että viikon ainutta yhteisaikaa ei nyt voikaan käyttää pleikan peluuseen.
Suosittelen myös, ettei kukaan siivoa yhteistä asuntoa ilman että molemmat osapuolet ovat paikalla. Lause ”Ikävää sitten siivota, jos molemmilla olisi kerran aikaa olla yhdessä” on täysi fiktio. Siinä käy niin, että poissaolijalla ei ole aavistustakaan että on siivottu, koska hän ei ole nähnyt tapahtumaa ja tulostenkin huomioiminen vaatii hiukan avustamista (”Muistatko miltä vessan peili näytti vielä eilen?”). Siivotkaa yhdessä, sanoo sinkku.
2. Miksi miehet ovat niin hiljaisia, kun naisen ystäviä tulee käymään? Olen vieraillut monissa kodeissa, ja mies ei ole keksinyt tervehtimisen jälkeen sanaa suustaan. Kieltäydyn uskomasta että kaikki ystäväni tuntevat vetoa mykkiin miehiin.
Kysyin miespuoliselta kaveriltani kerran, että miksi miehet eivät vaivaudu tutustumaan tyttöystäviensä ystäviin. Mies tokaisi ensin, että hän ei tarvitse lisää ystäviä – hänellähän on jo omat hyvät toverinsa. Kun selitys ei aivan kattanut sitä mihin keskustelukyky katoaa, mies selitti, että naiset myös tulevat niin helposti mustasukkaisiksi.
Apua. Yhden parisuhde-arvoituksen takaa paljastuukin toinen. Mustasukkaisia? Omista ystävistään? Siinä on luottamus korkealla sekä omaan puolisoon että omiin ystäviin.
Tuhannesti apua. Muistin juuri, että olin viime kesänä häissä, jossa morsian oli sulhasen ex-avovaimon paras ystävä..
3. Kun nyt päästiin noihin häihin, haluaisin myös tietää, miksi ja miten kaikista ”En ole mikään häähössöttäjä” – naisista tulee askarteluun hurahtaneita laihduttajia?
4. Kun olen sopinut tapaavani ystäväni, minusta on hämmentävää, jos tapaamispaikalle ilmaantuu ystäväni lisäksi tämän puoliso, jos tästä ei ole ollut puhetta. Paitsi että itse valikoin sanomisiani vähemmän tuntemani puolison seurassa (ks. kohta 2), samoin tekee ystäväni. Tapaamisen luonne on täysin eri. Ei sillä, ettenkö tahtoisi viettää aikaa ihmisen kanssa, joka on ystävälleni rakkain maailmassa, mutta tätä ei voida olettaa ilman eri sopimista.
Tapaamiset, joissa sitten vältellään kaikkein henkilökohtaisimpia aiheita, ovat suora tie tilanteeseen, jossa ystäviä näkee enää kolme kertaa vuodessa pariskunta-illallisilla – ja ihmetellään miten joskus riitti tuntikausiksi juoruttavaa. Läheisyys ja ystävyys vaativat luottamista ja itsen avaamista. Sille varattua tilaa ja aikaa pitää varjella – vaikka puolison sitten joutuisikin jättämään kotiin.
5. Miten ihmisen viinapää huononee kun tämä on parisuhteessa? Kyse ei edes ole vanhenemisesta, vaan alkoholin sietokyky korreloi nimenomaan kumppanin olemassaolon kanssa. Parisuhteessa elävillä ystävilläni on pahemmat krapulat päänsärkyineen ja pahoinvointeineen kuin sinkkuystävilläni. Ylläri: parisuhteessa elävät alkavat myös helpommin riitaisaksi ja itkuisiksi humalassa.
Lopuksi tahtoisin tietää, sillä tätä en ole omin silmin havainnut, että kuinka moni teistä parisuhteessa elävistä vannoi sinkkuaikoinaan olevansa toisentyyppinen tyttöystävä kuin mitä nyt on? Että ei olisi se nolo tapaus ravintolassa, joka ei osaa päättää mitä syö (ennen miestä valinta oli aina helppo), eikä se kauhean pirttihirmun maineessa oleva tyttöystävä, joka soittelee miehensä perään, eikä ainakaan se, joka nalkuttaa kotitöistä. Onko mahdollista olla toteuttamatta stereotypioita?
Kommentit
Tottakai on mahdollista olla toteuttamatta stereotypioita! Tosin ehkä se omalla kohdalla johtuu siitä, että olin sinkku 27-vuotiaaksi… En siis oppinut nuorena olemaan se kotiorja/pirttihirmu. Kotityöt tulee jakaa tai ne jäävät tekemättä, ja miehen perään en ole soittanut KERTAAKAAN kun hän on menossa kavereidensa kanssa (hän yleensä soittaa tosin minulle jossain vaiheessa iltaa ja kertoo esim. kuinka pitkään mahdollisesti menee tms.).
Mielestäni en ole muuttunut lähes lainkaan parisuhteessa, omaa aikaa ja harrastuksia on molemmilla, toki sitä yhteistäkin. Mutta tapaamisia kavereiden kanssa en peru siksi että miehellä sattuu olemaan vapaailta. Niin ja jos joskus naimisiin menemme (mies on muuten se joka haluaa, minulle se ei ole tärkeää), niin se toimitus tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa ja mahdollisimman nopeasti.
Mutta sitten tietysti, ehkä minä olenkin se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ainakin avomieheni on sanonut minun olevan maailman paras tyttöystävä koska en saa itkuraivareita, yritä kontrolloida hänen elämäänsä, tai nalkuta. Ja hyvin menee 🙂
Kommentit
Eksyin väärään paikkaa ja aamiainen odottaa laittamista. Kommentoin muutamalla rivillä silti. Kommentoin, vaikka olen mies. Enkä edes sinkku.
Sinkkuna elämisestä minulla on sen sijaan kokemusta. Niin myös parisuhteessa elämisestä, yhteisestä kodista, lemmikkieläimestä, pesutupavuorosta, lomamatkoista, arjen haasteista, imuroimisesta, klapien hakkaamisesta, veden kantamisesta, sieniretkistä ja nykyään myös yhteisestä lapsesta.
Kuvaamasi stereotypiat ovat luonnollisesti provokatiiviseen suuntaan viritettyjä, mutta mielestäni pikemminkin fiktiota kuin faktaa. Toki saatan olla väärässä, mielipiteistä ja henkilökohtaisista havainnoistahan tässä on kyse, mutta itse en havaintojasi allekirjoita. Mielestäni niissä kuvattu elämä ei kuulu hyvään parisuhteeseen. Miehenä en voisi kuvitella eläväni niissä kuvatulla tavalla toimivan naisen kanssa. Enkä toivoisi kenellekään naiselle niissä kuvattua miestä.
Kotitöistä on turha tehdä numeroa. Niitä on niin paljon, että molemmille löytyy varmasti omansa. Tai ainakin hivenen mieleiset. Itse en juuri imuroi, mutta laitan ruokaa, vien matot pihalle ja pesen lähes päivittäin pyykkiä. Toisinaan pyyhin myös pölyjä. Ikkunat olen pessyt vain kerran, mutta kaupassa käyn pari kertaa viikossa. Tiskaamisessa olen tarkan luonteeni vuoksi omimmillani. Tulee puhdasta. Kotitöitä ei ole jyvitetty meillä millään tavalla. Molemmat tekevät kaikkea, mutta ajan mittaan molemmille on kieltämättä löytynyt ”omat hommat”. Ja työt jakautuvat melkoisen tasaisesti.
Itse en voisi kuvitella pelaavani yhteisen aikamme kunniaksi pleikkaa, jota toki pelaan mielelläni. Kuvaamasi sohvalle pesiytynyt laiskajaakko on mielestäni pikemminkin kuvaus loisesta kuin miehestä. Ja loisiahan ei kannata elättää…Toivon hartaasti, että esittämäsi kuvaus ei ole osa elävää elämää kovin monelle.
Miesten hiljaisuus on myytti. Itse olen kaikkea muuta. Myös vaimoni ystävien seurassa. Kuvaamaasi hiljaista hiihtäjää en ole tavaannut myöskään omassa tuttavapiirissäni. Epäsosiaalisuudesta ei pisteitä jaeta ja puolison ystävät kuuluvat parisuhteeseen, joten eipä tästä sen enempää. Tai ehkä vähän. Kohtaamaasi hiljaisuutta on vaikea selittää, ellet sitten ole jollain tavalla pelottava, päällekäyvä, pohjattoman tylsä tai tai sosiaalilta taidoiltasi vajavainen. Kenties suun vuoroa ei saa? Voihan se toki olla niinkin, että ystäväsi ovat parisuhteessa käytöstaidottomien ja sosiaalisilta taidoiltaan vajaavaisten nuijien kanssa, mutta aika pelottavaa on, jos kaikilla on sama tilanne.
Häähössötys on vastenmielistä. Ylipäänsä hössötys on. Sitä on mahdoton ymmärtää, selittää ja sen kanssa on vaikea elää.
Puolison raahaaminen mukaan kaikkialle on vihon viimeinen virhe. Itse en änge mukaan kaikkiin arjen aktiviteetteihin. Oma aika ja omat ystävät ovat yhteisten kuvioiden lisäksi välttämätöntä parisuhteessakin. Minulla on yksi miespuolinen ystävä, joka raahaa tylsämieliseltä vaikuttavaa, mutta muodollisesti pätevää tyttöystäväänsä joka paikkaan mukanaan. Vaikka kutsuu kylään/kaljalle yhden, aina saa kaksi. Kuinka rasittavaa? Erittäin.
Pariskunta-aktiviteetit. Voi jeesus. Hirvitysten hirvitys. Tehdään tekemällä hauskaa yhdessä. Voi kun sen voisi välttää. Toistaiseksi on onnistuttu hyvin.
En tosiaan käsitä miksi ihmeessä pariskunnittain pitäisi pitää hauskaa? Sama kai se on millä seurueella ollaan liikenteessä. Mitä sitä pariskunta-hommaa alleviivaamaan. Jos homma toimii luontevasti niin mikäs siinä. Ja jos ei toimi niin miksi ihmeessä edes vaivautua pilaamaan iltaansa tuolla konseptilla.
Jos sosiaalinen kuvio valitaan ja valmistellaan tuohon tapaan, on se mielestäni yhtä teennäistä ja hirveää kuin lapsiperheiden yhteiset sessiot ja vanhempien ”bondaaminen” vauvauinnissa pelkästään sillä perusteella, että meillä molemmilla on lapsia/parisuhde/molempia. Ei mielestäni riitä syyksi tutustua tai viettää yhteistä vapaa-aikaa. Siihen tarvitaan aitoa kiinnostusta. Vähän kuin oikeaan ystävyyteenkin.
Viinapää liittyy taas suoraan harjoittelun määrään. Parisuhteessa kippaaminen jää usein vähemmälle, joten ylilyöntejä sattuu helpommin. Amatööri ammattilaisten kehässä. Tietäähän sen kuinka siinä käy. Ja sitäpaitsi tuo viinapää on melkoinen myytti muutenkin. Dokaaminen on taitolaji. Niin hyvässä kuin huonossakin. Toiset eivät sitä ikinä opi ja toiset taas oppivat vähän turhankin paljon. Kännistä akkaa ei somenna sinkkustatus. Eikä persettä puristelevaa perheelllistä se yöbussimatkan päässä odottava parisuhde. Molemmat ovat samaan tapaan rasittavia, ärsyttäviä, himottavia tai haluttavia. Joskus jopa useampaa näistä, mutta se on ihan katsojasta kiinni se.
Itse sanoisin, että juoda voi huoletta ja humalassakin olla, mutta känniin ei kannata tulla koskaan. Mikään ei ole ikävämpi tapaus kuin känninen akka. Paitsi ehkä känninen ukko. Yhdistelmänä ne ovat vähintäänkin liikaa. Ainakin yöbussiin ja naapuriin.
Mutta asiaan. Stereotypioitta voi elää. MInäkin elän. Tapasin naisen, jonka kanssa se on mahdollista ja änkeydyin tämän sinkkuneidin elämään mahdollisimman monipuolisesti. Muutaman viikon kuluttua pääsin pussaamaan ja kolmessa vuodessa naimisiin. Ja hyvin menee. Ilman stereotypioita. Arki on välillä harmaata, mutta yleensä siinä on sävyjä. Joskus paljonkin. Mutta sitähän se arki on. Ja parisuhde sen sietämistä yhdessä.
Taisi tulla aika pitkästi ja monimutkaisesti esitettyä tämä vastalause, mutta minkäs tekee. Jep, nyt sitten vihdoin keittämään puuroa.
Hienoa Mattson, loistavasti kirjoitettu! Huomattavasti parempi teksti kuin Even väenvängällä provosoiva yleistys.
Minusta sekä Even että Mattsonin kirjoitukset olivat loistavia. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä keksin muutaman syyn siihenkin, miksi vuodesta toiseen olen enimmäkseen sinkku. Ikävä kyllä itseään on niin vaikea muuttaa.
mattson, näin on meilläkin ja tuttavillani.
Hyvin kirjoitettu=)
Noita hiljaisia miehiä on tullut minullekin vastaan. Oma mieheni on valitettavasti sellainen suurimmalle osalle minun (tyttö)kavereistani, mutta olen huomannut myös, että huomattavan suuri osa puolisoni kavereista ei puhu minun kanssani jos satutaan samaan paikkaan. Monesti olen yrittänyt jututtaa heitä ja keksiä puheenaihetta vaikka mistä, mutta joskus he vain tylysti ovat vastaamatta.
Niin ja tottakai parisuhteessa pitää siivota yhdessä! Kyllä niitten miestenkin pitää hommia tehdä yhteisen kodin eteen.
Omasta mielestäni Even kirjoitus osui naulankantaan.
Ystäväni on nyt vuoden seurustellut ja samoja asioita olen itse ihmetellyt kuin kirjoituksessa pohdittiin.
Miksi pitää sovittaa kaikki aikataulut miehen mukaan jos vapaa-aikanaan mies pelaa pleikkarilla tai nukkuu ja tyttöystävä murjottaa toisessa huoneessa?
Baarissa käyminen taas aiheuttaa riitoja koska jostain syystä ystäväni saa tuollaisia raivo ja itkukohtauksia.Ja nämä alkoivat heti kun seurustelukin alkoi…
Olen itse miettinyt että tuollaistako seurustelun nykyisin pitää olla vai voiko olla että heidän suhteessaan on jotain pahasti vialla.Onneksi on muitakin ihmisiä joiden mielestä edellä mainittu on outoa.
Kerronpa sulle pari totuuden sanaa josta saattaa olla sinulle jatkossa paljon hyötyä. Et vältämättä pidä niitä hirveän mielyttävänä mutta arvostat tuota joskus, sillä se on totuus teistä naisista.
Ennen kaikkea ymmärrän ihan täysin että miksi olet sinkku ja olet pitkään ollut. Todellisuus on se että et voi loputtomiin selittää epäonnistumisiasi elämässä toisen sukupuolen dissaamisella. Jos se oikea mies ei ole löytynyt sulle, se ei tarkoita että sinun pitäisi olla noin katkeraa kaikkea kohtaan. Tuolla asenteella kun et vaan ikinä löydä sellasta miestä. Edellinen vaimoni kun sai juuri samoista syistä potkut.
Meillä miehillä kun on erilainen ajatusmaailma ja logiikka. Meidän on vaikea ymmärtää teitä ja teidän vaikea meitä! Useinmiten keskusteluissa kyse on kompromisseista mutta hyvin harvoin ollaan ruohojuuritasolla samoilla linjoilla. Se että me ei muisteta milloin teidän systereillä on synttärit ja milloin teidän pappa täyttää 89-vuotta johtuu AINOASTAAN siitä että se ei kiinnosta meitä pätkääkään!! Kun rakkaus haihtuu suhteesta ja tulee ns. arki vastaan niin ne ovat ne elämän todelliset arvot ja asiat joiden varaan jatkossa tullaan suhdetta rakentamaan. mm. Luottamus, Moraaliarvot, Kunnioitus jne jne. Ei se että miksi pitäisi mennä salille kun pitää siivota. Tämän kun ihmiset tajuaisivat niin uskoisin että monia asioita saataisin ratkaistu.
Minä myöskin sinkkuna allekirjoitan Even sanat pääosittain!
Ystävieni miesten kanssa tule hyvin juttuun, ongelmia ei ole ollut, vaikka tottahan sinne joukkoon muutama hiljaisempikin miekkonen mahtuu. Luotto on kyllä pelannut erinomaisesti ystäviltäni sekä minun että miestensäkin suuntaan. Normaalissa pari- ja ystävyyssuhteessa en pysty edes tällaista mustasukkaisuusongelmaa ymmärtämään.
Yhteiset illanvietot tosin päättyvät normaalisti hyvin ajoissa, koska mies ei jaksa mukana roikkua tyttöjen laukkunarikkana tai kauniimpi osapuoli pariskunnasta ottaa lasillisen liikaa. Ja harjoittelun puutetta se ei ole; väittäisinpä jopa, että parisuhteessa elävät juovat enemmän: viiniä illalla, muutama saunaolut jne. Itsekin otan hyvin harvoin ja kohtuudella, ilta ei osaltani kyllä nelivetoon ole päättynyt toisin kuin parisuhteessa elävillä tuttavillani. Vaikka onhan meitä tietysti moneen junaan. Ehkä sinkkujen julkijuominen kulmakunnan kuppiloissa on sitten vain se silmäänpistävämpi muoto alkoholin käytöstä kuin tämä sivistynyt neljän seinän sisällä tissuttelu.
Häähulluksi on muuttunut jokaikinen ystäväni, joka alttarille on astellut, pukuja on valittu ja soviteltu viikkokaupalla, kampauksia ja meikkejä mietitty joka kukkapuskan tyyliin ja sävyihin sopivaksi, ja mitäpä sitten ne kukkapuskat ja tarjottavat, herran jestas sentään!
Eikä se sinkkuuskaan mikään synti ole. En sano, että olisin täydellinen ja tielleni vain ”viallisia” miehiä osunut, varmasti itsessänikin vikaa on. Mutta nimenomaan tätä siivoushullun aikataulunsovittelija-tyypin viittaa kun en ole niskaani ottanut, niin ehkäpä sitten vika on ollut minussa..? Omat menot ja yhteiset huvit erikseen on kai sitten sopimatonta käytöstä.
En sano, että kaikki tällaisia olisivat, mutta on se kumma kun näitä ”sterotypioiden” edustajia niinkin paljon ympäristöön on osunut.
Hieman aiheen vierestä muutamia kummastelun aiheita parisuhteissa. Yllättävän monet ihan fiksutkin naiset solahtavat ”me-maailmaan” aivan suhteen alkumetreillä. ”Me olimme ostoksilla. Me olimme elokuvissa. Me pidämme nahkasohvista. Nico-Petteri ei pidä naisista, joilla on kynsilakkaa.” (Ketään ei kiinnosta…) Mies tapailee samaan aikaan useita naisia, mutta nainen valitsee häämarssia unohtaen täysin mm. ystävien kanssa sovitut tapaamisen ja mummon merkkipäivän. Ns. tyttöjen illallisen aikana lähetetään pusi-pusi-pian-nähdään -viestejä viikko sitten tavatulle miehelle, josta on tullut hetkessä maailman keskipiste. Jälleen kerran. Eron jälkeen ystävät muistuvat taas mieleen näppärinä kotiterapeutteina, kunnes sulhaskandidaatti nro 17/2008 astuu kuvioihin.
Toinen ikihämmästyttävä asia on rahankäyttö parisuhteista. Naisen pikkupalkalla maksetaan puolet asumiskuluista, ruoat, naisen ja mahdollisten lasten vaatteet ja harrastukset. Miehen kaksinkertaisesta palkasta pulitetaan puolet asumiskuluista, autokulut ja loput mies voikin sitten iloisesti käyttää huolettomaan poikamieselämään esim. skimbareissuun kavereiden kanssa Alpeilla, golfaamiseen ja tietenkin viihde-elektroniikkaan. Ei, ketään (naista) ei kiinnosta montako tuumaa siinä (vaikkapa tv:ssä) on ja paljonko se maksoi.
Kyseessä on kuitenkin olevinaan parisuhde tai jopa perhe. Miesten itsekkään sikailun jotenkin vielä käsittää, mutta miten ihmeessä moni nainen tyytyy elämään henkisen teinin kanssa? Onko millainen tahansa parisuhde parempi kuin yksin eläminen?
Järkevimmätkin korkeakoulutetut naiset alistuvat helposti kotiorjiksi, kun ”ei se meidän Matti (voi sitä Mattia!) osaa tiskata/siivota/pestä pyykkiä tms.” Jos aikuinen ihminen ei osaa siivota, niin hänelle löytynee jostain sovelias hoivakoti (pölvästeille).
Seksittömyys suhteissa on hämmästyttävää. Aina valmiina oleva mies tuntuu olevan ennemminkin myytti, koska hätkähdyttävän moni nainen haluaisi huomattavasti enemmän seksiä kuin kotona on tarjolla. Eihän Santeri mitenkään ennätä, kun Santerin pitää a) notkua netissä 24/7 b) lukea sanomalehtiä c) käydä stres-saa-vas-sa työssä d) pelata kössiä/tennistä/fudista/lätkää kavereiden kanssa jne. jne. Noloakin nolompaa. Tosimies haluaa kerran päivässä! Jos miehestä ei ole mihinkään, niin sitten naisen on vaan pakko tyytyä kertaan päivässä…
Agm kirjoitti:
”Kun rakkaus haihtuu suhteesta ja tulee ns. arki vastaan niin ne ovat ne elämän todelliset arvot ja asiat joiden varaan jatkossa tullaan suhdetta rakentamaan. mm. Luottamus, Moraaliarvot, Kunnioitus jne jne. Ei se että miksi pitäisi mennä salille kun pitää siivota.”
Kun arki tulee vastaan, se suhde todellakin voi kaatua erimielisyyksiin siivoamisesta. Samanlaiset arvot ovat toki edellytys yhdessä pysymiselle, mutta tämäkään ei vielä takaa mitään.
Itse asiassa väittäisin, että keskimäärin suurimmat ongelmat parisuhteessa tulevat juuri niistä pienistä arkisista asioista. Kuten vaikkapa siitä, kuka tekee kotityöt, miten tulot ja menot jaetaan, tai miten on omaa aikaa ja menoja. Jos näistä ei puhuta avoimesti ja näitä ei osata sovittaa molemmille mieleisiksi, tyytymättömyys voi jäädä hiertämään kuin pieni kivi.
Onneksi ei tarvi jos ei halua.
1. Ei pade muhun, sosiaalista elamaani rajoittaa lapsi, joka tietysti itsekin on kylla sosiaalinen elavainen 🙂 Ukkeli jaa kotiin hoitamaan hanta saannollisesti, jotta paasen yllapitamaan muita ihmissuhteita.
2. Mm. edella mainitusta ja ympariston ihmisten vaihtuvuuden takia ystaviani ei usein kay. Kun heita nakyy mies on sosiaalisempi kuin mina.
3. Itse en ole koskaan laihduttanut, kaikkein vahiten raskaana ollessani haajuhlaani valmistellessa, ja poytakoristeet (kukat ja lautasliinat) hoiti haapaikan henkilokunta.
4. Tottahan pitaa sopia tavataanko kahdestaan vai miekkosen kera.
5. Perseet olen vetanyt ja krapuloita karsinyt sinkkuna ja parillisena.
Kolmas kerta toivottavasti toden sanoo. Olen parisuhdeleikkeja sen verran kokeillut, etta kunpa olisin tarpeeksi oppinut matkan varrella 🙂
Tottakai on mahdollista olla toteuttamatta stereotypioita! Tosin ehkä se omalla kohdalla johtuu siitä, että olin sinkku 27-vuotiaaksi… En siis oppinut nuorena olemaan se kotiorja/pirttihirmu. Kotityöt tulee jakaa tai ne jäävät tekemättä, ja miehen perään en ole soittanut KERTAAKAAN kun hän on menossa kavereidensa kanssa (hän yleensä soittaa tosin minulle jossain vaiheessa iltaa ja kertoo esim. kuinka pitkään mahdollisesti menee tms.).
Mielestäni en ole muuttunut lähes lainkaan parisuhteessa, omaa aikaa ja harrastuksia on molemmilla, toki sitä yhteistäkin. Mutta tapaamisia kavereiden kanssa en peru siksi että miehellä sattuu olemaan vapaailta. Niin ja jos joskus naimisiin menemme (mies on muuten se joka haluaa, minulle se ei ole tärkeää), niin se toimitus tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa ja mahdollisimman nopeasti.
Mutta sitten tietysti, ehkä minä olenkin se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ainakin avomieheni on sanonut minun olevan maailman paras tyttöystävä koska en saa itkuraivareita, yritä kontrolloida hänen elämäänsä, tai nalkuta. Ja hyvin menee 🙂
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous