Ihmiset ja suhteet

Kata Kärkkäinen ja julkisuuden penteleet

Teksti: Anna.fi

Pitkän linjan julkkis kertoo lapsuudestaan ja kohelluksistaan suomalaisessa mediassa.

”Kata Kärkkäinen ei anna haastatteluja. Hän on tehnyt periaatepäätöksen pysyä poissa julkisuudesta”, kustantamosta sanotaan napakasti, kun soitan kysyäkseni Kärkkäisen puhelinnumeroa. Hurjapää-julkkistytön roolia viitisentoista vuotta mediassa vetänyt Kärkkäinen itse asiassa ilmoittaa saman asian omaelämäkerrallisessa kirjassaan ”Tulikärpäsiä”, joka ilmestyi viime keväänä.

”En kaipaa pintaliitoa enkä julkisuutta, vaan olen ainakin toistaiseksi luopunut kaikesta turhasta eikä minulla ole aikomustakaan palata takaisin sauhuamaan seurapiireihin, vaikka joskus tulevaisuudessa jonnekin kutsuvieraskokkareille eksyisinkin. Olen tehnyt elämässäni täydellisen suursiivouksen, priorisoinut asiat uudestaan ja rakentanut elämäni viimeinkin kestävälle perustalle”, 36-vuotias Kärkkäinen kirjoittaa.

”Tulikärpäsissä” onkin äänessä tuore pikkutytön äiti, jonka arkea pyörittää vastasyntyneen vauvan lisäksi Kasimir-poika ja kaksi koiraa. Taakse on jäänyt shampanjahumalainen julkisuus ja tiuhaan vaihtuvat miessuhteet. Taakse on myös jäänyt niitä seuranneet paniikkihäiriöt, pitkä terapiajakso ja yksinäisyys – Suomenlinnan idyllinen erakkoresidenssi on sekin vaihtunut asuntoon Pakilassa. ”Olen siis esikaupunkialueella asuva, keski-ikää väistämättä lähestyvä yksinhuoltajaäiti”, hän toteaa.

Hylätty pikkutyttö

Kata Kärkkäinen ponkaisi julkisuuteen Playboy-lehden mallina 19-vuotiaana. ”Tulikärpäsissä” hän kuvaa elävästi karkureissuaan ensin lehden kuvauksiin Milanoon ja sitten Yhdysvaltoihin ökyelostelija Hugh Heffnerin palatsiin. Kuvauksista oli kuitenkin hilpeä glamour kaukana, sen sijaan nuori lukiolaistyttö vihasi kameran edessä riisuutumista ja oli yksin ja peloissaan.

Nuori Kata ei kuitenkaan viisastunut kokemuksestaan, sillä hän oli päättänyt jo pienenä tulla julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Kärkkäinen maalaakin surullisen kuvan yksinäisestä pikkutytöstä, jonka lapsuutta leimasi menestyvien uravanhempien poissaolo. Pienenä koettu hylkäämisen kokemus oli korvattava parrasvaloilla ja pääsyllä huomion keskipisteeksi. Ja siinä Kata Kärkkäinen onnistui, kuten me kaikki tiedämme.

Mitä uutta tällaisessa kertomuksessa sitten on? Ei niin juuri mitään, sillä julkkisten sanakarillinen traagisuus on osa viihde-elämän folklorea. Surulliset kertomukset rakkaudettomasta lapsuudesta, huume- ja alkoholiongelmista ja parisuhdesekoiluista ovat kuitenkin yhtä tärkeitä kuin ne, jotka kertovat shamppanjasta ja vaahtokarkeista. Ja jos surulliset tarinat kerrotaan hyvin, ne koskettavat.

Kata Kärkkäinen onnistuu, melkein. Hänen tekstinsä tekee pieniä iskuja lukijan sydämeen, ja tavallinenkin nainen voi samastua moniin hänen kokemuksiinsa. Tuhoisista miessuhteistaan hän kirjoittaa ilman katkeruutta, jopa hauskasti.

”Ystäväni aina sanoivat, ettei heillä ollut minkäänlaista käsitystä miesmaustani. Ei ollut itsellänikään. Jälkikäteen saatoin vain ihmetellä, kuinka olin saattanut niin palavasti rakastua mieheen, joka ei kuukauden kuluttua merkinnyt minulle enää mitään. (—) Sen toki oivalsin, että olin ’tyttöystävä helvetistä’ ja että se oli tuhoisin ja ikävin kaikista rooleistani, niin itselleni kuin varmasti myös monille niistä miehistä, joiden kanssa seurustelin.”

Liikuttavinta ”Tulikärpäsissä” ovat kuitenkin kuvaukset äidinrakkaudesta, ja Kata Kärkkäinen kuljettaakin pikkutyttöään, Kianaa, tarinan halki kuin kalleinta aarrettaan.

Liikaa huuhaa-paasausta

Parhaimmillaan Kärkkäinen on, kun hän kertoo saippuaoopperaa muistuttavasta arjestaan pohjolan laidalla, ”pölvästien periferiassa”. Siitä hän saisi kirjoittaa enemmänkin, koska arjen kuvaukset kantavat ja viihdyttävät. Myös Hugh Heffnerin palatsista ja Playboy-malli -ajoista olisi ollut kiinnostava tietää enemmän.

Harmi vaan, että kirjassa on mukana myös uuvuttava määrä paasausta psykoterapiasta, joogasta ja kaiken maailman hyvistä ja huonoista energiavirroista. Niitä on yksinkertaisesti liikaa ja loppua kohden paasaus sen kuin yltyy. Ehkä filosofointi olisi kuitenkin hyvä jättää niille, jotka ovat jaksaneet lukea muutakin kuin Jungia, Herman Hesseä ja Paolo Coelhoa. Toisinaan vaatimattomuus kun saattaa myös kaunistaa. Huuhaa-jorinoita lukuun ottamatta Kärkkäinen kirjoittaa tekstiä, jossa on sydän paikallaan.

Kata Kärkkäinen: Tulikärpäsiä. Tammi 2004. s. 241. n. 26 €.

Teksti: Tyyne Pennanen / A4 Media Oy (19.7.2004)
Kuva: Tammi

X