Ihmiset ja suhteet

Koti Brysselissä, osa 5: Karnevaaleja isoille ja pienille

Teksti: Anna.fi

Jos Suomessa kevään odotus alkaa hiihtolomasta, niin Belgiassa ja muualla Keski-Euroopassa se käynnistyy karnevaaleista. Kuten monet katoliset juhlat ja lomat, myös karnevaalit periytyvät esikristillisiltä ja pakanallisilta antiikin Kreikan ja Rooman ajoilta. Nimityskin tulee latinasta, carne vale, hyvästijättö lihalle.

Joulun ja pääsiäisen väliin sijoittuvana aikana on siis tullut tavaksi irrotella ja hullutella. Ja totta kai, kuten nykyään kaikki mahdollinen, myös karnevaalit on tuotteistettu. Kun halloweenit ja joulut on saatu hoidettua, esille ilmestyy kaikkea hassunhauskaa. Paras kohderyhmä ovat tietenkin lapset.

Markkinointiponnistuksia tukee myös paikallinen koululaitos, joka järjestää loman alkamisen kunniaksi naamiaiset. Ja mikäs siinä, tuohan se väriä ja iloa keskitalveen, kun yhtenä aamuna koulubussista vilkuttavatkin merirosvot, narrit ja prinsessat hämähäkkimiehistä puhumattakaan.

Mutta eivät vain lapset. Näihin kalenteriaikoihin on ujutettu kaikenlaisia kinkereitä myös aikuisille ja eräänä perjantaina tämänkin perheenisän matka vei pukuvuokraamoon.

Ovesta sisään, bonjour…

Tiukkailmeinen nuori räätäli arvioi heti päästä jalkoihin, kietaisee mittanauhan kaulan ympäri ja mumisee jotain itsekseen. Hän on tehnyt tämän tuhansia kertoja eikä häntä hätkäytä edes asiakkaan jukolamainen, lyhyenläntä ruumiinrakenne. Hetkeäkään epäröimättä hän valitsee seinustan pitkästä rivistöstä sopivat koot. ”Näiden pitäisi olla teille juuri sopivia, Sir.”

Ei epäilystäkään. Olen päätynyt Dickensin romaaniin tai vielä pahempaa, ehkä tämä onkin joku musikaaliversio. Takanani seisova muu asiakaskunta, ryhmä harmaantuvia herrasmiehiä, puhkeaa varmasti laulamaan ja tanssahtelemaan minä hetkenä tahansa.

Havahdun räätälin toteamukseen. Hän tuijottaa alaspäin. ”Sir, kengät. Aivan liian urheilulliset.” Parhaat, mustat läskipohjani. Näillä on päästy ripille ja menty naimisiin. Ja tämä juippi pitää niitä lenkkareista seuraavina! Mutta minkäs teet. (Kenkä)lusikka kauniiseen käteen ja lakerit jalkaan.

Koskaan en olisi uskonut tuntevani kohtalonyhteyttä Uosukaisen Topin tai Arajärven Penan kanssa. Mutta nyt tunnen. Edessä ovat nimittäin elämäni ensimmäiset (ja viimeiset?) diplomaattitanssiaiset. Itävaltalaisten järjestämä Wiener Ball on Brysselin alkukevään traditio, sosieteetapahtuma Euroopan Unionin virkamieskunnalle.

Historian ja tradition painolasti on musertava. Kuten esite muistuttaa, kaikki alkoi vuoden 1815 Wienin tanssivasta kongressista. Vastaan ei siis ole pullikoimista, vaikka Napoleon ilmeisesti onkin jo kukistunut.

Mukaan pääsee vuosittain vaihtuva porukka ja avecit (kuten allekirjoittanut) seuraavat tietenkin mukana. Yksin eivät poloneesit ja masurkat onnistu. Koulun vanhojen tansseista on reilut parikymmentä vuotta. Missä kohtaa pitikään kumartaa? Ja koska alkoikaan se laukka? Mein Gott, parasta varautua julkiseen häpeään.

Suuri ilta koittaa ja lapsilla on kotona ollut hauskaa: äiti näyttää kauniilta ja isä pingviiniltä. Mutta olo on lähinnä kuin uhrilampaalla. Kattokruunut loistavat ja Wienistä roudattu orkesteri virittelee jousiaan. Tonava kaunoisen, Keisarivalssin ja muiden straussien on mentävä just eikä melkein.

Ja sitten, viimein. Kapellimestari kohottaa puikkonsa. Musiikki alkaa. Television uudenvuoden konsertti, nyt livenä. Tyhjennän ripeästi pari valkoviinilasillista ja sitten se on menoa. Siinä me sitten pyörimme, kahdenkymmenenviiden jäsenmaan Brysselin etäispäätteet.

Eikä meitä haittaa, vaikka askeleet välillä sekoavat. Väkeä on niin sankasti, ettei kukaan huomaa tai välitä. Näinhän se menee, Linnan juhlissakin.

Eikä meitä haittaa, vaikka monikulttuurista Eurooppaa edustavissa juhlissa on värillisiä ihmisiä vain yhden käden sormille. Näinhän se menee, isommissakin saleissa.

Ja aivan pian kauppojen ikkunoille ilmestyvät jo ensimmäiset pääsiäispuput.

Ellien ps.

Toimittaja Pekka Vänttinen, 45, pakkasi laukkunsa ja muutti perheensä kanssa neljäksi vuodeksi Brysseliin. Hän kirjoittaa kerran kuussa perheensä belgialaisesta arjesta.

Lue lisää: Koti Brysselissä, osa 6: Pappilan hätävara

Teksti: Pekka Vänttinen / A4 Media Oy (28.2.2005)

X