Kotiäiti: Kotiäiti kyläilee
En halua vetää jakoa lapsettomien ja perheellisten ystävien välille, koska tosiasia on se, että vaikka elämäntavat lasten myötä olisivatkin alkaneet erota toisistaan, tosiystävyys joustaa, ymmärtää, mukautuu ja kestää sen. Tosiystävät eivät kiistele siitä kumman arki on hienompaa tai vaikeampaa, kummalla on enemmän rahaa, menoja, aikaa, harrastuksia tai tavoitteita. Mutta hienoinen ero näkyy kyläilyssä.
Lapsiperheissä kyläily on vähän helpompaa. Vahdittavia asioita on vähemmän esillä ja vaarapaikat on valmiiksi eliminoitu. Lastenhoitotarvikkeita on lainattavissa, jos jotakin on sattunut jäämään kotiin ja pienet pissavahingot ovat todennäköisesti tuttua kauraa isäntäväellekin. Lisäksi talon oma jälkikasvu ja koeajamattomat lelut usein pitävät pikkuväen kiireisenä niin, että saatan ehtiä itsekin istuma-asentoon.
Kun lapsettomat ystävät kysyvät minulta, että milloin meidän revohkamme tulisi kylään, joudun vastaamaan jotakuinkin seuraavaa: heti kun olette saaneet siirrettyä kaiken arvokkaan ja särkyvän 1,5 metrin korkeuteen, piilottaneet makeiset ja kaikki suuhun mahtuvat esineet, teipanneet kiinni laatikot ja kaapit, sekä valmistautuneet siihen, että lattiallenne tullaan levittelemään kourakaupalla keksinmuruja ja rusinoita.
Ja sitten, kun olen itse täysissä sielun ja ruumiin voimissa, jotta kykenen kaitsemaan termiittejäni täydellä teholla.
Vaikka nämä järjestelyt kyläpaikassa olisikin toteutettu, joudun silti juoksemaan kieli vyön alla ja napsimaan etenkin nuoremman kädestä pois johtoja, eläinten ruokaa, kirjoja ja milloin mitäkin.
Rauhallista kahvihetkeä on siis turha odottaa. Toisaalta kuulumisten vaihto on minun taholtani melko nopea suorittaa muutenkin. ”Mitä kuuluu?” ”Mitäs tässä, eilen käytiin kirjastossa, tänään ehkä repäistään ja mennään oikein kirpputorille. Entäs teille?”
Saatan jopa tuntea hienoisen kateuden piston kuullessani uusista leffoista, joita itse en ole ehtinyt ajatellakaan katsovani, tai railakkaista baari-illoista, joissa olisin halunnut olla mukana. Toisaalta saatan kuulla myös opiskelupaineista, työkiireistä, rahapulasta, uhkaavasta burn-outista tai vaikkapa kiusallisesta jumppavetäjästä tai kaukorakkaudesta ja muistan, että myös lapsettomilla ystävilläni on stressinaiheita siinä missä minullakin.
Olettakaamme, että olemme selvinneet suhteellisen pienillä tuhoilla ja sotkuilla vierailun loppuun asti ja tulee kotiinlähdön aika, ja kas, siihen saakka suht. mallikelpoisesti käyttäytynyt esikoinen vetää jarrut kiinni, alkaa nakella vaatteitaan ja huutaa ei:tä niin, että käytävä raikuu. Viimeistään tässä vaiheessa olen varma, että lähtöämme hurrataan oven sulkeuduttua ja seuraavaa kutsua saadaan odottaa.
Mutta onneksi ystäväni ovat sopeutuneet siihen, että tulen nykyään kylkiäisten kanssa. He useimmiten tulevatkin kylään meille päin, ettei vierailua tarvitse sovittaa muksujen rytmien mukaan klo 13.00-16.00 tai 17.30-19.30 välille. He myös ymmärtävät sen, etten välttämättä ole ihan hajulla mistään uutuuksista ja puheenaiheeni pyörivät pitkälti lapsiin liittyvissä asioissa, vaikka koitankin välttää sitä, että höpisisin pelkästään vaippamerkeistä ja neuvolakäynneistä.
Niinpä kyläilyreissut kaikessa vaativuudessaan ovat kuitenkin aina piristäviä tapahtumia ja pitäisi ottaa itseään niskasta tehdäkseen niitä useammin. Jokainen käynti muistuttaa siitä miten tärkeitä ystävyyssuhteet ovat ja miten niitä pitäisi vaalia, riippumatta siitä onko kyseessä toinen uhmaikäisen kiukutteluista kärsivä äiti vai vaikkapa urheilulle omistautunut sinkkutoveri.
Heli Koppila
Kommentit
Keskustelunaiheiden valinta on kyllä hankalaa. Itse lapsettomana kuuntelen kyllä ihan mielelläni lapsellisten ystävieni juttuja kasvatuksesta, hampaista, ensiaskelista tai viimeisimmästä kommelluksesta. Mikäs siinä. Mutta välillä sitä toivoisi myös, että lapsen omaavat ystävät voisivat kuunnella, edes kohteliaisuudesta, lapsettomien ystäviensä juttuja. Pidemmän päälle jää harmittamaan, jos itse olisi halunnut keskustella ystävättären kanssa jostain mieltä askarruttavasta asiasta tai ongelmasta eikä koskaan ehdi selvittää asiaa puoleenkaan väliin kun taas palataan lapsiin ja korvatulehduskierteeseen. Peruskohteliaisuutta siis molemmille puolille. Ystävätär varmasti mieluummin kuuntelee sinun murheesi jos kuuntelet välillä häntäkin. Ja toisaalta jaksaa keskittyä niihin kasvatusasioihin ja riemunhetkiin mikäli itsekin olet kuunnellut hänen ilonsa.
Kommentit
Tuo on niin totta, niin totta !
Kumma kyllä perheen miehet jotenkin aina ehtii juoda kahvit rauhassa
istuksien ja nauttia herkkujakin,
puhumattakaan uuden Tekniikan Maailman tai Tuulilasin selaamisesta
joista jokaikisen värkin ehtii vielä hyvin arvostelemaankin….
Naureskellaan rauhassa toisen ”hyville” vitseille ja sovitaan uusi tapaaminen piakkoin, vaikka terassikierroksella….
Kotimatkalla ihmetellään perheen äidille ” Kulta miks sä oot taas noin kiree,
ihan kivaahan meillä oli ?!”
Jep. Oli. Niillä jotka ehti rauhassa istumaan ilman huolen häivää….
IHANAA kuulla, että joku muukin ajattelee kyläilyistä näin (tähän asti olin pitänyt vain itseäni jotenkin rajoittuneena…)!! Kylläpä piristi päivääni, KIITOS :)) Ja yhdyn täysin myös edelliseen kirjoitukseen – niiiiiin totta!! Terveisiä sinulle :)) Meillä kaksi energistä poikaa pian 2 ja 4v…
Mukavaa päivää myös kaikille muille kotiäideille! Ja tietysti kaikille lapsettomille ystäville jotka varmasti myös huokailevat tietoisesti tätä lukiessaan 😀
Eikö niitä lapsia sitten voi jättää isän vahdittavaksi sillä aikaa kun itse käy kyläilemässä?
Kolmoselle vastaan, että toki voi, jos haluaa aina käydä erikseen kylässä. Meillä kun sattuu olemaan yhteisiä ystäviä, niin kurjaa sekin on, jos täytyy tehdä vuorotaulukko seinään ja miettiä kumpi kävi viimeksi ja kenen luona.
Itseäni harmittaa se, että iso osa ystävistä asuu jonkinmoisen matkan päässä jolloin kyläily hankaloituu entisestään. Osa lapsettomista kavereista ei vieläkään käsitä sitä, että en voi lähteä nopealla varoituksella juuri koskaan minnekään (joskin muutaman kerran olen päässyt lähtemään jopa viihteelle täysin minuuttivarootuksella!). Onneksi suurin osa ymmärtää kuitenkin, että yhtäkkiset ideat ja suunnitelmat ei enää muksun kera toimi.
Lapselliset kaverit tosiaan käsittävät kulkemis ongelmat yms paremmin, mikä on ihan luonnollista.
Sinänsä on kiva, että poika kasvaa koko ajan ja ei tarvitse äitiä enää niin paljoa. Se helpottaa omia menoja ja kyläilyä. Sinänsä Topi osaa olla helppo kyläilijä, kunhan tarjolla on pari pikkuautoa ja tyhjä sohva niin herra on tyytyväinen 😀
Ei meille ainakaan traumoja jäänyt pikkuherrojen vierailusta, tervetuloa toistekkin =). Välillä lähinnä pelotti mihin pöydän tai hyllyn kulmaan juniorit onnistuu lyömään päänsä tai muulla tavoin telomaan itsensä. Eikä meillä vierailun aikana perheen isä ehtinyt sohvalla lojumaan sen enempää.
Seuraavalla kerralla voisi tietenkin itse olla fiksumpi ja siirtää niitä matalalla olevia irtotavaroita ja kissojen ruokia toisaalle =)
Juuri synnyttänyt kaverini jokin aika sitten totesi, että ennen pysty lähtemään käymään virastossa viidessä minuutissa, nykyään menee kaksi tuntia:D
Tuo kaikki on niin toden totta…sain lisäenergiaa itselleni luettuani kaikkien kommentit. Lapsuus on niin ihanaa aikaa, ja kuitenkaan ei kestä kauan aikaa,kohta ovat pienokaiset jo isoja. Itse olen 5v lapsen yh-äiti, ja huomaan että ei se ole helppoa vaikka perheessä isukkikin olisi paikalla…ihan samalla tavalla oli yh tai ei nuo lapsukaiset ovat energisiä ja vaativat huomionsa. Kaikkihan menee lapsen kellon mukaisesti. Rastit on vedetty aikoja sitten toisten jutuille, jotka liittyvät esim. baari-iltoihin, tms trendikkäisiin menoihin ja harrastuksiin….kuntosalijutut ja jumppatuntijutut ym en voi kuin naureskella itsekseni, että hoh hoh, itse en pääse jumppaamaan, koska yleensä ne on joko kamalan kalliita, tai sitten illalla aina myöhään, eli homma on jo hoidettu etukäteen. Mun jumppa on päivän rutiinin pyöritys ja kaupassa käynti, nyt talvella auton raapiminen jäästä, ja pihan lapiointi kun on lunta….siinäkin saa jumpata tavallaan….(tosin ei ole niin mielekästä katseltavaa kuin joku jumpparyhmä musiikin tahdissa ja urheilutamineet päällä…..on lähinnä hampaat irvessä, naama punaisena ja hiki päässä…) Kivahan noita ystävien juttuja on kuunnella, mutta välillä tosiaan tuntuu, ettei omat juttuni oikein jaksa kiinnostaa, kun asiat pyörivät kasvatuksen ym ympärillä. Eli mun jutut ei ole kovin trendikkäitä.
Kun kello on yhdeksän illalla, niin olen jo naatti, ja katson telkkarista vain mitä milloinkin mielekästä tulee….eli se siitä trenkikkyydestä….en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt leffateatterissa.
nyt on helpompaa kun lapsi on jo iso, mutta kun oli pienempi, niin kaikki noi ylläkirjoitetut jutut ovat kyllä aivan mainiota luettavaa, niin totisen totta. Mutta ihanaa aikaa on tämä kaikki, ja mitään en vaihtaisi pois. Lapsista se ilo tulee, ja elämän merkitys…Hyvää joulua kaikille lapsiperheille ja lapsettomille.
Keskustelunaiheiden valinta on kyllä hankalaa. Itse lapsettomana kuuntelen kyllä ihan mielelläni lapsellisten ystävieni juttuja kasvatuksesta, hampaista, ensiaskelista tai viimeisimmästä kommelluksesta. Mikäs siinä. Mutta välillä sitä toivoisi myös, että lapsen omaavat ystävät voisivat kuunnella, edes kohteliaisuudesta, lapsettomien ystäviensä juttuja. Pidemmän päälle jää harmittamaan, jos itse olisi halunnut keskustella ystävättären kanssa jostain mieltä askarruttavasta asiasta tai ongelmasta eikä koskaan ehdi selvittää asiaa puoleenkaan väliin kun taas palataan lapsiin ja korvatulehduskierteeseen. Peruskohteliaisuutta siis molemmille puolille. Ystävätär varmasti mieluummin kuuntelee sinun murheesi jos kuuntelet välillä häntäkin. Ja toisaalta jaksaa keskittyä niihin kasvatusasioihin ja riemunhetkiin mikäli itsekin olet kuunnellut hänen ilonsa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous