Ihmiset ja suhteet

Luksusvalmennus – tie itsevarmaan synnytykseen

Teksti:
Anna.fi
Luksusvalmennusta

Englannissa on alkanut pyöriä varsin houkuttelevia synnytysvalmennuskursseja, joita ei järjestetäkään neuvoloissa, vaan luksushotelleissa. Kurssit kestävät päivän tai viikonlopun ja tarjolla on oppituntien lisäksi hierontaa, aromaterapiaa, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Ellit kysyy nyt: kuka ja mikä on idean takana?

“Puhelimeni soi nykyaan lakkaamatta”, nauraa Sallie Ward, kätilo ja toinen kursseja pyörittävän Birth & Beyond -konsulttiyrityksen perustajista. Sallie ja ystävänsa Julie Green, myöskin kätilö ja Hullin yliopiston kätilölinjan opettaja, päättivat puolitoista vuotta sitten, että Britannian kansallisen terveyspalvelun NHS:n (National Health Service) synnytysvalmennuskursseissa oli toivomisen varaa. 

Tilanteen hallintaa ja vastauksia kysymyksiin

“Huomasimme, etta kursseista puuttui toden tuntu”, Julie kertoo. “Synnytyksessä kaikki lähtee itsevarmuudesta ja siitä, etta synnyttävä nainen tuntee hallitsevansa tilanteen kuin tilanteen”, Sallie jatkaa. Hänen ja Julien vetämat viikonloppukurssit alkavatkin yleensä Julien pitämällä oppitunnilla synnytyksen keskeisestä työvälineestä: lantiosta ja sen lihaksista. Hän neuvoo myös, kuinka hormonit voivat edesauttaa synnytyksen kulkua.

Nykyään jopa 60% brittisynnyttäjistä tarvitsee selkaydinpuudutuksen, joten Birth & Beyondin kursseilla käsitellään myös sitä ja muita odottavia äitejä ja isiä askarruttavia kysymyksiä. “Näytamme roolileikin välityksellä, miten puudutus tapahtuu ja käymme myös läpi vähemmän puhuttuja asioita, kuten esimerkiksi synnytyksen käynnistämistä”, Sallie kuvailee. “Tarkoituksena on, että odottavat äidit osaisivat tilanteen tullen kysyä oikeat kysymykset oikeassa paikassa”, Julie kiteyttää.

Synnytykseen valmentautuminen

Menestyksen takana ammattitaidon ylläpitäminen

Koska Birth & Beyondin tarkoituksena ei ole tehda taloudellista voittoa, pyörittavat Sallie ja Julie kurssejaan sairaalatyövuorojensa lisäksi. “Kun työkaverimme kuulivat yrityksestämme, he luulivat heti, että meistä tulisi ökyrikkaita ja että ajelisimme pian Bentleyilla. Meni kauan ennen kuin he tajusivat, että saamme kursseistamme vain minimipalkkaa”, Sallie paljastaa. “Olemme Ison-Britannian ainoa synnytysvalmennuskursseja järjestava yritys, joka toimii näin”, Julie jatkaa. “Mutta syy menestykseemme on se, etta työskentelemme yhä NHS:n sisälla. Kätilöt mainostavat palvelujamme odottaville äideille”, Sallie kertoo.  Ja koska brittisairaalat tarjoavat nykyään vain yhden, lyhyen synnytysvalmennusillan, päättaa moni ekakertalainen mennä suoraan Sallien ja Julien oppiin ja viettää samalla hemmotteluviikonlopun.

“Viikonloppuseminaarimme ovat jo pitkään olleet loppuunmyytyjä, joten olemme alkaneet järjestää kursseja myos arki-iltaisin”, Sallie ilmoittaa. Iltakurssit toimivat kuuden viikon jaksoissa, joiden aikana kaydään läpi mm. synnytyssunnitelman teko, vesisynnytys ja vaihtoehtoterapiat, vauvan hoito ja elämä synnytyksen jälkeen. “Julie on myos alkanut pitää hypnoterapiailtoja, joissa odottavat äidit opettelevat käyttamään hypnoosia apuna synnytyksessä”, Sallie lisää. Yrityksen palveluille ja sen omistajien luovuudelle ei siis tunnu näkyvan rajoja. 

Kursseilla tuetaan niin äitejä kuin isiäkin

 “Yritämme tarjota laatua emmekä ristiriitaisia neuvoja, sillä tietoa on nykyään tarjolla vähän liiankin runsaasti. On internet ja hurja määra kirjoja, jotka eivät aina välttämättä ole ajan tasalla. Ja sitten on kätilöitä, jotka vain antavat tietoa, eivätkä kuuntele odottavia äitejä”, Sallie toteaa. Molemmat pitävät ehdottoman tärkeänä sitä, että tulevat vanhemmat oppivat jo ennen vauvan tuloa tekemään omia päätoksiä ja pysymään niissä.

Sallie ja Julie eivat myoskään ole unohtaneet isän roolin tärkeyttä synnytyksessä. Viikonloppukurssit on järjestetty niin, että sillä aikaa kun äidit kokeilevat hierontaa ja haistelevat erilaisia aromaterapiaöljyjä, isät menevät kahville juttelemaan Sallien ja Julien kanssa. “Teemme näin, jotta isät saisivat kerrankin mahdollisuuden puhua avoimesti synnytykseen liittyvistä peloistaan”, Sallie kertoo. “Yksikin isä pelkasi kertoa vaimolleen, ettei hän halua leikata napanuoraa”, hän jatkaa. “Ja moni pelkää pyörtyvänsä kesken kaiken tai olevansa tiellä synnytyssalissa”, Julie lisää.

“Miehet lähtevät yleensä hieman nahkeasti synnytysvalmennuskursseille, mutta yllättyvät siitä, miten hauskaa meidän kursseillamme on ja tulevat innokkaasti takaisin seuraavalla viikolla”, Julie nauraa. “Itse asiassa monet pariskunnat hankkiutuvat kursseillemme sen vuoksi, etta heistä on hauskaa seurata meidän yhteistyötä”, Sallie lisää. Heista hehkuukin niin iloinen ja kannustava energia, ettei ole ihme, että jokaisen viikonloppukurssin tai illan jälkeen lähtee kotiin hymyileviä odottajia.

Synnytykseen valmentautuminen

Positiivisena kohti tulevia haasteita

“Kaikki lähtee positiivisuudesta”, Sallie tietää. “Esimerkiksi kun synnyttävalle naiselle sanotaan, etta kohdunsuu on vasta 2 senttiä auki, me opetamme häntä ajattelemaan, etta kohdunsuu on JO 2 senttiä auki”, han lisää. “Ja ennen kaikkea haluamme valtuuttaa odottavia äitejä niin, että he tuntevat voivansa päättää asioista, sen sijaan että heistä tuntuu jälkeenpäin, ettei heillä ollut minkäänlaista kontrollia koko synnytyksestä”, Julie napauttaa.

Ja mitkä mahtavatkaan olla Birth & Beyondin tulevaisuuden suunnitelmat?

 “Haluaisimme avata kahvilan, jossa olisi kunnon tilat vaunuille, hyvät lastenhoitomahdollisuudet ja mukava, imetysystävallinen ilmapiiri”, Julie kertoo.  “Pyörittaisimme siellä kursseja vauvaperheille, ja he voisivat sitä kautta tavata muita samassa tilanteessa olevia”, hän lisää. “Olemme valmiit siirtymään seuraavalle tasolle”, Sallie toteaa hymyillen. Ja olipa haasteena sitten kahvila, kirja tai mika tahansa, on selvää etta he ryhtyvät siihen rakkaudesta ammattiaan -ja odottavia äitejä –  kohtaan.

Minna Dufton

X