Ihmiset ja suhteet

Murehtiminen ratkaisee ongelmat – ja laihduttaakin vielä

Teksti: Anna.fi

Tilanne ei parane murehtimalla. Näin meille on ainakin opetettu. Mutta entä jos ongelmat korjaantuvatkin huolta kantamalla? Ellis Weiner kääntää vanhan uskomuksen päälaelleen kirjassaan Murehtien onneen.

Murehtiminen ratkaisee ongelmat – ja laihduttaakin vielä

”Älä murehdi” on lausahdus, jota työkiireitä tai rahahuolia valittava usein kuulee lohduttavana eleenä. Kulttuurissamme murehtimista pidetään heikkouden merkkinä. Se on pessimistin tapa elää tai täysin turhaa toimintaa, josta ei hyvää seuraa. Murehtimallahan ei maailmaa muuteta.

Ellis Weiner on kuitenkin toista mieltä. Kirjailijalta on vuoden alussa ilmestynyt uutuusteos Murehtien onneen, jossa murehtimisen asiantuntija kehottaa iloitsemaan kalvavasta huolesta ja muuttamaan henkisen paineen voimavaraksi. Weinerin ilosanoma on omiaan synkälle, suomalaiselle kansalle. Enää meidän ei tarvitse hävetä taipumustamme murheeseen ja masennukseen. Nyt tunne tulee kääntää yksilön eduksi työpaikalla, puntarilla ja perhepiirissä.

Weinerin mielestä murehtiminen ei ole merkki kielteisyydestä tai huonosta tuulesta. Se on ”kiehtova, dynaaminen mielentila, jota hallittuna voi käyttää välikappaleena onneen, menestykseen, romanssiin ja hauskanpitoon”. Murehtimisen avainsana on pelko, jota ruokitaan mielikuvituksella. Kohdatessasi uuden tilanteen ajattelet tietenkin pahinta. Tilanteen jälkiseuraukset ovat mielessäsi katastrofaaliset ja kasvavat mielikuvituksesi voimasta yhä pahemmiksi. Huomaa, että et huolehdi siitä, mitä tapahtuu, vaan siitä, mitä voisi tapahtua. Tässä vaiheessa alkava paniikki tulee valjastaa hyötykäyttöön.

Kalorinkulutusta huolehtien

Weiner ohjeistaa laihduttamaan murehtien. Kiloistaan tai laihdutuskuurin onnistumisesta on turha kantaa huolta, sillä tämä ei kuluta kaloreita. Murehtimisen täytyy olla tarpeeksi stressaavaa. Käytännössä rasva on varastoitunut elimistömme rasvasoluihin. Murehtiminen saa aikaan hermojen ja lihasten kiristymistä sekä aivotyön ja sydämen toiminnan vauhdittumista, jotka lisäävät stressiä elimistön järjestelmissä. Elimistö alkaa polttaa kaloreita, rasvasolut ”syttyvät” ja rasvat pakenevat soluista. Weiner vakuuttaa, että tästä syystä stressaantuneet ihmiset laihtuvat kuin itsestään.

Jotta laihduttamiseen saataisiin lisää tehoa, murehtiminen kannattaa valjastaa tiettyihin aihealueisiin. Maailmanlaajuinen murhe, kuten jäätiköiden sulaminen, ei Weinerin mukaan kuluta tehokkaimmin. Sen sijaan ketjumurehtiminen tuottaa haluttua tulosta. Kasvava paniikki syntyy siitä, kun oivaltaa, että paha asia voi johtaa vielä pahempaan. Murhe vyöryy eteenpäin kuin lumipallo kuluttaen yhä enemmän energiaa.

Täsmällistä laihdutusta voi harjoittaa ”kyse on tyystin minusta” -huolen avulla. Kaksoisleuka lähtee murehtimalla siitä, ettei koskaan saa eläkettä, vatsan seutua kavennetaan huolehtimalla siitä, ettei lapsi valmistu yliopistosta. Lantion saa kuntoon huolehtimalla lemmikistä, olkavarsia pienentävät ihmissuhdeongelmat ja jalkateriä puoliso. Laihdutusintoilijoille Weiner on listannut tarkat huolenaiheet kalorikulutuksineen.

Murhe aseena työpaikkasodassa ja rakkaudessa

Murehtiminen on tehokas tapa edetä uralla ja saada kiitosta. Weinerin ohjeet vaativat kyllä enemmän röyhkeyttä kuin huolehtimisen taitoa. Ääneen murehtiminen vahvistaa imagoa, jos murehdit järkevistä asioista. Kumouksellisella murehtimisella huononnat muiden asemaa. Tässä huolien valepukuun on verhottu kielteisiä vihjauksia kanssatovereista.

Voit myös murehtia muiden ideat omaksesi. Kun palaverissa kollega esittää ehdotuksen, esität huolesi ehdotuksen kannattavuudesta, lyhyen aikavälin sivuvaikutuksista, talouden hitaasta elpymisestä ja sen vaikutuksesta myyntiin. Weinerillä on lista korvaaville huolen aiheille, joita voi hyödyntää tilanteen mukaan. Huolesi jälkeen tarjoudu korjaamaan ongelmat ja esittele idea korjattuine kohtineen omanasi seuraavassa palaverissa.

Murhe ja raha kulkevat käsi kädessä, mutta ne toimivat yhdessä myös sijoitusneuvona. Weinerin mukaan kannattaa sijoittaa siihen mistä murehtii, sillä samasta asiasta murehtii yleensä moni muukin, mikä kertoo sijoituskohteiden elinvoimasta. Jos suret ilmaston lämpenemistä, sijoita jäähotellien kehittäjiin tai CFC -yhdisteistä vapaiden ilmastointilaitteiden valmistajiin. Jos sinua huolettavat ikääntyvät vanhemmat, sijoita kloonaukseen.

Murheet mukaan makuuhuoneeseen

Murhe kuuluu joka elämänalueelle, mutta se on omimmillaan rakkauden osana. Seurustelussa, parisuhteessa, seksissä ja raskaudessa murhe saa aikaan toivottuja asioita. Ensitreffeillä esitä huolenaiheesi näyttääksesi fiksulta. Murheiden varjolla voit Weinerin mukaan myös saada kumppanin seuraaville tärskyille.

Makuuhuoneessa pieni huoli, punastuminen ja tärinä ovat kirjan mukaan sensuelleina piirteinä oivallisia välineitä kumppanin kellistämiseen. Miehellä jatkuva huolehtiminen lisää kestävyyttä, sillä se hillitsee kierroksilla käyvää mieltä. Myös nainen voi käyttää tätä aseena kuiskaamalla huipun hetkellä olevansa huolissaan siitä, että on äärimmäisen hedelmällinen tai kokeneensa huonoa onnea kondomien kanssa. Rakkaudessa huolen kantaminen käy mittarina: mitä enemmän kannat huolta, sen rakastuneempi olet. Raskaana oleva nainen taas voi huolehtia kahden edestä.

Ellis Weiner: Murehtien onneen. Kustannusosakeyhtiö Otava 2006.

Teksti: Heidi Niva / A4 Media Oy (7.2.2006)

X