Ihmissuhteet

Pirkko, 78, rohkeiden ratkaisujen jälkeen: ”Elämä on niin ihanaa”

Pirkko Lönnqvistin värikkään elämän vaiheet kietoutuvat lentämisen ympärille. Haave lentoemännän urasta vaati eronneelta yksinhuoltajalta aikanaan rohkeita ratkaisuja. Kuusikymppisenä Pirkko löysi vielä neljännen lapsensa intialaiselta rannalta.
16.12.2017 Teksti: Iina Alanko Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia, Pirkko Lönnqvistin kotialbumi

Pirkko Lönnqvist pysähtyy Hangossa sijaitsevan, valkeilla mineriittilevyillä vielä toistaiseksi päällystetyn omakotitalon rappusten eteen. Hän nostaa kädet lanteilleen ja kohottaa katseensa yläkerran ikkunoihin.

– Tämä on minun vanhainkotini. Joku muuttaa palvelutaloon, minä päätin pari vuotta sitten kunnostaa tämän vanhuudenpäiviäni varten, Pirkko kertoo.

Äänessä on hieman huvittunut suomenruotsalainen nuotti, aivan kuin 78-vuotias maailmannainen ihmettelisi asiaa itsekin.

Toisaalta remonttikuntoisen talon osto seitsenkymppisenä on vain looginen osa Pirkon elämän epäsovinnaisten, usein aikaansa edellä olevien valintojen jatkumoa. Ensimmäinen niistä koski ammatinvalintaa aikana, jolloin vain harva suomalainen tiesi lentämisestä mitään.

Au pairiksi jo 50-luvulla

Ensimmäiset lentokoneet, jotka Pirkko muistaa, olivat pommikoneita. Kun ne jatkosodan aikana ilmestyivät Helsingin taivaalle, Pirkon vanhemmat kiikuttivat hänet ja isosisko Yngvan suojaan kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevan kotitalon kellariin.

Pirkko oli nelivuotias mutta jäi pahemmitta traumoitta – ainoa erikoisempi muisto sodan ajoilta on se, kuinka naapurin sedän käsi oli löytynyt erään pommituksen jälkeen rappukäytävästä. Se muistui mieleen, kun setä tuli toinen hiha roikkuen kadulla vastaan.

Vain muutamaa vuotta myöhemmin, seitsemän vanhana, Pirkko ilmoitti haluavansa lentoemännäksi. Mistä ajatus tuli, sitä hän ei tiedä – 1940-luvulla lentokoneet ja niillä matkustaminen vasta tekivät tuloaan.

Pirkon perhe asui Arkadiankadulla, niin Helsingin keskustassa kuin asua voi. Pirkon isä oli Maanviljelijäin Maitokeskuksen leipurimestari, ja leipomo sijaitsi samassa talossa.

Kodin ikkunoista näki eduskuntatalolle, ja sen puisto oli perheen tytärten leikkipaikka. Pirkko viihtyi siellä myös teini-iässä, toisin kuin kotona kiltisti pysytellyt Yngva. Pirkkoa hävetti, kun jauhoisiin leipurinvaatteisiin pukeutunut isä tuli välillä hakemaan häntä puistosta kotiin.

Kotona tyttäriä kannustettiin opiskeluun. Kansakoulun ja ruotsinkielisen tyttökoulun jälkeen Pirkko ei kuitenkaan halunnut jatkaa lukioon – hän uskoi oppivansa lentoemännän tarvitsemia vieraita kieliä paremmin ulkomailla.

– Lähdin keskikoulun jälkeen au pairiksi Englantiin. Matkustin sinne venäläisellä Baltica-laivalla, ja puoli sukua oli satamassa vilkuttamassa minulle hyvästejä.

Au pairiksi lähteminen oli 1950-luvulla harvinaista, mutta ei Pirkko ihan ensimmäinen ollut. Paikka järjestyi, kun tuttavaperheen tytär palasi Suomeen oman seikkailunsa jälkeen.

Pirkon työpaikka sijaitsi 700 vuotta vanhan poikakoulun yhteydessä. Perheen isä oli koulun rehtori, ja Pirkon tehtävänä oli hoitaa perheen parivuotiaita kaksosia. Kerran viikossa Pirkko kävi englannin tunneilla Lontoon keskustassa Regent Streetillä.

– Olin Lontoossa vuoden. Kun palasin Suomeen, mietin, että nyt pitää hankkia vielä yksi kieli. Lähdin Pariisiin, vaikka en ollut lukenut ranskaa koulussa.

Pariisilaisessa au pair -perheessä Pirkon tärkein tehtävä oli kuljettaa 7- ja 8-vuotiaat tyttäret kouluun ja takaisin.

– Rouva halusi, että opetan tyttärille englantia. Se vähän hidastutti ranskan kielen opintojani. Pääsin kuitenkin opiskelemaan kieltä Sorbonnen yliopistossa.

Myrskyisä avioliitto

Kahden vuoden jälkeen parikymppinen Pirkko oli valmis palaamaan kotiin. Nyt hänellä oli hallussa sekä englanti että ranska – niiden avulla olisi hyvä suuntautua lentoemännän ammattiin. Ala oli Suomessa uusi: Finnairin edeltäjä Aero oli perustettu jo vuonna 1923, mutta Helsingin lentoasema oli avattu vasta olympiavuonna 1952. Lentoyhtiöt kouluttivat itse oman miehistönsä, Finnairin ilmailuopisto aloitti toimintansa vasta vuonna 1964.

Kielitaitoinen ja edustava, jo maailmaa nähnyt Pirkko pääsi kenttäemännäksi Helsingin lentoasemalle.

Kentällä Pirkko tutustui Moskovan-lennoilla radistina toimineeseen Vladimir Kopteffiin, joka oli myös kuvataiteilija ja tunnettu aatelismies.

– Menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta, Marinan vuonna 1962 ja Andren 1963. Myrskyisä liitto kesti kaksi ja puoli vuotta.

Eron jälkeen suku otti Pirkon lapsineen siipiensä suojaan. Heidän tukemanaan Pirkko pystyi palaamaan työhönsä.

– Sukuni oli onnellinen, että pääsin hankalasta liitosta. Usein lapsiani hoiti ihana vanhapoikasetäni. Lapseni olivat hänelle rakkaita, ja hän heille kuin oma isä.

Äitiyttä pidettiin esteenä

Kun suihkukoneiden aikaan siirtynyt Finnair etsi lentoemäntiä, Pirkko haki paikkaa monen kenttäemäntäkollegansa tavoin.

– Moni muu valittiin, mutta minua ei. Pääemäntä kauhistui kuullessaan lapsistani ja sanoi, että kuinka voit edes kuvitella lentäväsi, kun sinulla on lapsia? Se oli siihen aikaan tabu. Ei auttanut, vaikka kerroin koko suvun avustavan lastenhoidossa.

Ruotsalainen lentoyhtiö Osterman Air Charter oli kuitenkin avarakatseisempi ja palkkasi Pirkon. Nyt hän pääsi – ensimmäistä kertaa – lentämään. Kun Pirkko puki yhtiön turkoosin puvun ylleen, tunne oli mahtava. Pikkutytön unelmasta oli tullut totta.

Osterman Air Charter kuljetti Kanariansaarille muun muassa uuden suomalaisen matkatoimiston, liki legendaksi sittemmin nousseen Kalevi Keihäsen vuonna 1965 perustaman Keihäsmatkojen matkustajia.

Kalevi Keihäsen kyydissä

Ilmailualaa riepottelivat monet kriisit. Yhtiöitä tuli ja meni eikä lentoemännän töitä ollut aina tarjolla. Välillä Pirkko työskenteli hotelli Helsingin ja hotelli Vaakunan vastaanotoissa.

Kalevi Keihänen kuului hotelli Helsingin vakioasiakkaisiin. Hän tiesi Pirkon lentäneen DC-7-koneilla ja kertoi tälle aikomuksestaan perustaa oma lentoyhtiö.

– Aina kun Kalevi astui ovesta sisään ja näki minut vastaanottotiskin takana, hän huusi, että siellä se minun päälentoemäntäni istuu!

Kun Kalevi sitten todellakin perusti Spear Air -lentoyhtiön ja osti kaksi uuden sukupolven DC-8-konetta, hän pyysi Pirkon päälentoemännäkseen.

– Uudet DC-8-koneet rakennettiin Miamissa, ja Kalevi lennätti minut sinne kertomaan, kuinka koneiden keittiöt ja myyntikaapit piti rakentaa. Kun ensimmäinen kone valmistui, se teki neitsytlentonsa Bahamalle, jossa se ristittiin Härmän Jätkäksi.

Pirkko sai myös valita koneiden matkustamohenkilökunnan.

– Se oli hauskaa aikaa. Meillä oli Spear Airissa tosi hyvä palvelu ja rento meininki. Keksimme aina kaikkea kivaa: että tänään kaikki naismatkustajat saavat koneeseen astuessaan neilikan tai että kaikille tarjotaan ilmaiseksi sherryä heti, kun turvavyöt saa irrottaa.

Työvuorot olivat pitkiä, ja niihin saattoi kuulua kokonainen viikon odotusaika. Pirkon vielä alle kouluikäiset lapset kulkivat mukana ja asuivat välillä esimerkiksi Kanarialla lastenhoitajansa kanssa.

Kone täynnä ”ei-toivottuja”

Pitkässä chinchillaturkissa viihtyneen ja joskus sen alla pelkkiin uimahousuihin pukeutuneen Kalevi Keihäsen kanssa työskentely oli yllätyksiä täynnä.

– Saimme välillä jännittäviä tilauksia. Kerran otimme Helsingistä kyytiin Kalevin kutsuvieraita ja veimme heidät Lontooseen. Sillä aikaa kun he juhlivat Lontoossa, kone lensi Lontoosta Bangladeshiin täynnä Isoon-Britanniaan luvatta saapuneita, ”ei-toivottuja” ihmisiä.

Bangladeshista kone palasi Lontooseen ja sieltä vieraiden kanssa takaisin Helsinkiin ruuma täynnä kaneja – Kalevi kun oli ajatellut perustavansa kanifarminkin.

– Kalevi oli yksi elämäni merkittäviä miehiä, hänen ansiostaan sain kokea ja nähdä kaikenlaista.

Pirkolla on noilta ajoilta myös romanttisia muistoja.

– Kalevin hyvä ystävä, lehtimies Urpo Lahtinen ihastui minuun ja kysyi, muutanko hänen kanssaan Sveitsiin. Sanoin, että en voi, koska minulla on kaksi lasta, ja Urpo tyytyi siihen. Nyt voin sen jo kertoa, kun Urpo on kuollut.

Kolmen lapsen yksinhuoltaja

Keihäsmatkojen tarina päättyi vuonna 1974 öljykriisiin ja konkurssiin. Yhtiön yli 200 työntekijää menetti työpaikkansa, Pirkko heidän joukossaan. Hän palasi hotelli Vaakunan vastaanottoon.

– Noihin aikoihin rakastuin purjehtija Jaakko Okkoseen. Hän halusi heti lapsen kanssani.

Raskaus ei ottanut onnistuakseen, mutta pienen gynekologisen operaation jälkeen Pirkko tuli raskaaksi. Kolmas lapsi Toni syntyi vuonna 1976.

– Suhteeseemme Jaakon kanssa liittyi paljon mustasukkaisuutta. Emme koskaan menneet naimisiin, ja asuimme yhdessäkin vain puoli vuotta.

1970-luvun puolessavälissä Pirkko olikin äkkiä jo kolmen lapsen yksinhuoltaja. Olo vaikean suhteen loppumisen jälkeen oli helpottunut.

– Päätin, etten enää ikinä mene naimisiin yhdenkään miehen kanssa. Olin vuosien ajan villi ja vapaa. Minulla oli vaikka minkälaisia romansseja, mutta en halunnut niiltä mitään pysyvää.

Älä koskaan sano ei koskaan. Sen Pirkko oppi, kun Vaakunan pitkäaikaisiin asiakkaisiin kuulunut lappilaisherra vuonna 1983 kärtti häntä illalliselle kiitokseksi hyvästä palvelusta.

– Hotellissa oli hyvin tarkat säännöt: asiakkaiden kanssa ei saa lähteä ulos. Kun selitin, miksei illallinen käy, asiakas sanoi, että käy se varmaan silloin, jos hän ottaa mukaan ulkopuolisen esiliinan, ystävänsä Jussi Yrjölän. Sovimme sitten lopulta, että menemme kolmisin Rivoliin syömään.

Ja niin siinä kävi, että Pirkko ja esiliina Jussi ihastuivat ensitapaamisella toisiinsa. Alkunsa sai kahden aikuisen rakkaustarina, joka jatkuu yhä.

Jussilla oli kaksi teini-ikäistä tytärtä, Pirkon lapsista enää Toni asui kotona.

– Muutimme asumaan samaan taloon, mutta eri asuntoihin. Jussi asui tyttäriensä kanssa A-rapussa, minä poikani kanssa B:ssä, Pirkko kertoo.

Pirkko pani pitkään hanttiin naimisiinmenon kanssa. Yhteisen kesäpaikan vuokraamiseen Inkoon saaristosta hän kuitenkin suostui. Ja kerran avioliittoonkin.

– Peruin sen myöhemmin; olinhan päättänyt, ettei enää koskaan.

Lopulta häitä päästiin tanssimaan vuonna 1991.

Rakkaus Goaan syttyi heti

Työelämässä painopiste siirtyi lentämisen puolelle. Ensin Pirkko lensi Kar-Airilla ja siirtyi yhtiöiden yhdistyttyä Finnairille.

Kun Finnair alkoi vuonna 1993 lentää DC-10:llä suoria charter-lentoja Intian Goaan, Pirkko löysi uuden kotimaan.

– Rakkaus Goaa ja Intia kohtaan syttyi heti. Päätin, että eläkkeelle päästyäni haluan asua siellä osan ajastani. Se oli ihana paikka kaikin puolin: sää, rannat ja meri.

Osa lentoemännistä karttoi pitkää lentoa, mutta Pirkko ilmoittautui aina halukkaaksi Intian-lennoille. Mukanaan hän vei usein vaatteita ja tavaraa paikallisiin lasten- ja vanhainkoteihin.

Kun Pirkolle tuttu paikallinen nainen oli perustamassa Goaan leikkikoulua, hän kysyi, voisiko Pirkko sponsoroida yhden lapsen koulunkäyntiä. Ajatus jäi itämään. Mutta kuka tuo lapsi olisi?

Myöhemmin Pirkko tapasi Goan turistirannalla luku- ja kirjoitustaidottoman, turisteja työkseen hierovan nuoren äidin.

– Hänellä oli parivuotias tytär, joka pyöri hiekassa siinä ympärillä. Kysyin äidiltä, saisimmeko me Jussin kanssa tarjota lapselle koulutuksen, ja äiti suostui.

Vuosien varrella Angelasta tuli osa perhettä, Pirkon ja Jussin ”yhteinen lapsi”.

– Angela on käynyt Suomessa kolme kertaa ja tutustunut muihin lapsiimme. Kun eläkkeelle pääsyn jälkeen aloimme viettää pidempiä aikoja Goassa, hän asui luonamme. Jussi kuljetti tyttöä skootterilla kouluun ja takaisin.

Nyt Angela on 19-vuotias nuori nainen, joka haaveilee aloittavansa opiskelun Lincolnin yliopistossa Isossa-Britanniassa.

– Hän sai jo opiskelupaikan, mutta ei viisumia, siinä meni jotain mönkään. Nyt jännitämme, miten kaikki järjestyy. Olisimme ottaneet hänet Suomeen, mutta meillä on siihen liittyvään vastuuseen nähden vähän liikaa ikää.

Sairaudet eivät lannistaneet

Pirkko lensi niin kauan kuin sai, 65-vuotiaaksi saakka. Eläköidyttyään hän ja Jussi ovat asuneet talvikuukaudet Goassa Pirkon haaveiden mukaisesti. Siellä he ovat silloinkin, kun tämä tarina menee painoon.

Hangon-kodissa Pirkko alkaa korjata astioita pöydästä mutta muistaa sitten kuin ohimennen pari pientä asiaa, jotka vielä pitäisi elämästä kertoa.

– Onhan tässä semmosia surujuttujakin tapahtunut. Olen sairastanut kaksi kertaa rintasyövän, vuosina 1996 ja 2008.

Syövät pysäyttivät, mutta ensimmäisellä kerralla selvittiin Pirkon muistin mukaan pelkällä leikkauksella.

Toisella kertaa Pirkko löysi kyhmyn rinnastaan Goassa.

– Silloin minua hoidettiin sytostaateillakin, mutta ei sekään nyt ollut niin kamalaa. Ennen hoitoja olin tumma, mutta niiden jälkeen tukka kasvoi takaisin vaaleana ja on sellaisena pysynyt, Pirkko kertoo.

Hän ei puhu sairauksistaan enempää vaan muistelee mieluummin muuta.

– Olen tavannut äiti Teresan. Hän sattui olemaan Delhissä orpokodissa, jonne vein vaatteita. Mieleeni jäi erityisesti, kuinka kyhmyiset äiti Teresan sandaaleissa paljaina olleet jalat olivat. Sain häneltä amuletin, Pirkko muistelee ja kaivaa pienen, hopeanvärisen riipuksen kaulastaan puseronsa alta.

Riipus on pysynyt kaulassa kauan.

– Niin on… Jotkut laskevat menneitä vuosia ja ikää, itse en tajua että olen kohta kahdeksankymppinen. Minulla on yhdeksän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Touhuan hirveästi ja kaikki sanovat koko ajan, että ota rauhallisesti, mutta en osaa. Elämä on niin ihanaa.

Lue myös

Suosittelemme