Ihmiset ja suhteet

Poikaystävän pöllijä

Teksti: Anna.fi

Naiset kertovat miltä tuntuu, kun vamppi käy oman kullan kimppuun.

Poikaystävän pöllijä

Kati, 25, oli bilettämässä perjantai-iltana poikaystävänsä ja kavereittensa kanssa. He istuivat helsinkiläisessä baarissa ja ilta sujui rattoisasti siihen asti kunnes viereiseen pöytään tuli istumaan vieras tyttö. Toppiin ja nahkahousuihin pukeutunut tyttö aloitti välittömästi silmäpelin Katin poikaystävän kanssa.

”Vaikka halailin ja pussailin poikaystäväni kanssa, tyttö vain jatkoi flirttaamistaan. Hän katseli poikaystäväni tosi pitkään ja merkitsevästi ja imi samalla pillillä drinkkiään. Poikaystävääni tilanne tietysti nauratti, minua ei yhtään”, Kati manaa.

Lopulta Kati sai tarpeekseen viereisen pöydän tyrkystä, ja hän lähti poikaystävänsä kanssa tanssilattialle. Ja kas, viereisen pöydän typykkä seurasi heidän perässään ja alkoi hetkuttaa lanteitaan heidän vieressään. ”Se oli ihan uskomaton tilanne! En ole koskaan tavannut ketään niin aggressiivisesti toisen naisen miestä iskevää tyttöä.”

Kati oli niin vihainen, ettei pystynyt enää tanssiman, vaan lähti lattialta pois ja kiskoi miehensä mukanaan. ”Se näytti tietysti tosi tyhmältä häviöltä, mutta en pystynyt siinä tilanteessa tekemään muutakaan. ”

Myöhemmin tyrkky ei enää tullut viereiseen pöytään, mutta Kati sai kuulla myöhemmin heidän yhteiseltä tuttavaltaan, että kyseinen tyttö oli juuri eronnut pitkästä seurustelusuhteesta. ”Tuttavani sanoi, että tämä kyseinen ällö-henkilö oli mennyt erosta ihan sekaisin ja että se oli alkanut käyttäytyä tosi provosoivasti kundien suhteen. Eron jälkeen tyttö oli jopa muuttanut pukeutumistyyliään punkahtavammaksi ja rohkeammaksi.”

”Ei tässä mistään ole kysymys”

Niina, 22, on puolestaan saanut kokea, miltä tuntuu kun kaveripiiriin tule poikaystävän pöllijä. Lukioaikana Niina liikkui kaveriporukassa, johon kuului tyttöjä ja poikia. Niina seurusteli silloin samassa porukassa liikkuvan Juhan kanssa.

Jaana tuli jonkun kaverinsa kautta samaan porukkaan. ”Se oli tosi nätti ja mukava ja aluksi me tytöt tykättiin siitä kovasti. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin huomata, että aina kun poikia tuli paikalle, Jaanan käytös muuttui. Se alkoi heti kikattaa ja kiemurrella tuolilla. Se vaan halusi kaikkien poikien huomion aina itselleen.”

Pian Niina pani merkille, että Juha ja Jaana alkoivat viihtyä kotibileissä hyvin yhdessä. ”Ne saattoivat mennä johonkin huoneeseen juttelemaan kaksistaan tunniksi. Sitten kun valitin asiasta, ne olivat ihan että ei tässä mitään.”

Jaana halusi jostain syystä myös kovasti ystävystyä juuri Niinan kanssa. ”Aina se tuli kehuman mun vaatteita tai halusi jutella ’jostain tosi syvällisestä’ asiasta. Pikkuhilja se alkoi myös esittää mulle mielipiteitään Juhasta ja Juhan luonteesta.”

Pari kuukautta myöhemmin Niinalle selvisi, että Juhalla ja Jaanalla oli meneillään muutakin kuin pelkkää kaverimeininkiä. Niina antoi poikaystävälleen mojovasti kenkää. ”Mulle oli melkeinpä helpotus, kun asia ratkesi lopulta ja siihen tuli selvyys. Vaikeinta oli kestää niiden kahden flirttailua ja ’eihän tässä mitään’ -tyyppisiä selityksiä.

Apua terapiasta

Saara, 28, on itse ollut nuorempana poikaystävän pöllijä. ”Parikymppisenä ihastuin pelkästään varattuihin poikiin. Halusin aina sen, joka jollakin toisella oli.”

Saaran mielestä kyse on kateudesta. Poikaystävän pöllijä ajattelee, että se mitä muilla on, on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista. Hän on myös sillä tavalla perverssi, että hän kiihottuu pettämisestä, satuttamisesta ja varastamisesta.

”Loppujen lopuksi jäin itse aina luu käteen. Samalla kun iskin muiden poikaystäviä, olin tosi onneton. Suhteet eivät koskaan kestäneet.”

Lopulta Saara meni terapiaan. ”Siellä käsittelin paljon vanhempieni eroa ja lopulta ymmärsin, miten olin ihan pienenä sisäistänyt sen, että minä olen vanhempieni avioeron syy. Olin pienestä pitäen liittänyt rakkauteen ja seksuaalisuuteen voimakkaita syyllisyyden tunteita.”

Nykyisin Saara seurustelee vakituisessa parisuhteessa. Joten muiden poikaystävät ovat ainakin häneltä suojassa.

Teksti: Anneli Suisto / A4 Media Oy (16.9.2004)

X