Ihmiset ja suhteet

Suhde- ja seksitrendit 2013 – Deittimaailman tuulia

Teksti:
Anna.fi

Tiedätkö, mitä parisuhdemaailmassa on tapahtunut ja tapahtuu tänä vuonna? Tässä poimintoja naisten tuoreimmista deittikiemuroista, joihin kuuluu ainakin puumia – ja valitettavasti myös pettämistä.

Sängyllä

Yksin ja ylpeä siitä

Naisilla on enemmän ja enemmän valtaa. Olemme yhä urakeskeisempiä ja tienaamme omat rahamme, joten erityistä tarvetta yhdistää taloutemme miehen kanssa ei ole.

Vielä vuonna 1995 yhdysvaltalaisnaisista 33 prosenttia ei ollut koskaan ollut naimisissa. Nyt luku on 38. Mikä parasta, tänään sinkkuudesta saa olla ylpeä. Oikeastaan sinkku on väärä sana, sillä parisuhdestatusta ei tarvitse korostaa. Yksinkin voi saada elämältä kaiken.

Orgasmi urheillessa

Onko coregasmi jo tuttu huhuista? Tämä liikunnan aikana saavutettu orgasmi ei ole pelkkää legendaa. Naisten kokemukset puhuvat sen puolesta ja nyt myös tutkijat ovat kiinnostuneet siitä. Varsinkin salitreeni ja tarkemmin etenkin vatsalihasliikkeet ovat tie coregasmiin. Vaikka et pääsisi ihan siihen pisteeseen, nauti muuten liikunnan tuomasta hyvästä olosta, joka on monipuolisempaa kuin uskoitkaan.

Inspiraatio eroottisesta kirjallisuudesta

E. L. Jamesin suosittua S&M-kirjasarja Fifty Shades of Greytä seuraa erotiikkakirjojen buumi. Esimerkiksi L. Marie Adelinen kirja S.E.C.R.E.T on samaa genreä. Kirjojen sivuilta erotiikka levittyy makuuhuoneisiin, kun seuraamme esimerkkiä ja uskallamme lopulta tutustua tarkemmin geishakuuliin tai vaikka köyttämiseen.

Seksilelut ja tuhmat asusteet ovat nykyään niin helposti saatavilla, etteivät ne enää ole tabu.  Lukijoiden lisäksi kirjoista ovat innostuneet seksilelujen valmistajat, joten pääsemme todella eläytymään vaikkapa Fifty Shades -sarjan päähenkilö Anastasia Steelen nahkoihin. Vai mitä sanot Fifty Shades -teeman mukaisesta seksipakkauksesta?

Fifty Shades -sarja on saanut kritiikkiä sovinistisuudestaan, sillä siinä liikemies käskyttää huoletta nuorta yliopisto-opiskelijaa. Fiksu nykynainen osaa kuitenkin kääntää asiat toisin päin, jos häntä huvittaa. Nainen voi yhtä lailla pitää rakastajaa, joka toteuttaa hänen fantasiansa. Ehkä hän on palomies, poliisi tai nuori kundi.

Pettäminen

Niin eettisesti väärin kuin se onkin, yhä useampi nainen pettää. Hyvä puoli tasa-arvon kannalta on se, että kirimme pettämistilastoissa miehiä. Amerikkalaistutkimuksen mukaan pettäjien sukupuolijakauma on entistä tasaisempi. Kun miehistä 23 prosenttia kertoo pettäneensä, naisista niin on tehnyt 19 prosenttia.

Sukupuolten eriarvoisuuden vuoksi naisen oli pitkään vaikea löytää tilaisuuksia pettämiselle. Kun 50-luvulta lähtien naiset siirtyivät yhä vahvemmin työelämään, miehiä olikin työpaikalla päivittäin käden ulottuvilla ja pettäminen – tai vanhakantaisesti aviorikos, mikäli nainen oli naimisissa – oli helpompaa.

Nyt elämme naispettäjien toista nousukautta. Pettäjä käyttää yhteydenpitoon ja vikittelyyn nettiä ja sosiaalista mediaa, ja puuhat pysyvät kumppanilta salassa. Facebookissa on helppo tunnustella maaperää ja varatuille on jopa omat deittisivustonsa.

Vinkkejä tuntemattomilta

Ovatko ystäväsi kyllästyneet siihen, että analysoit kiinnostuksenkohteesi jokaisen sanan? Tai ehkä haluat muuten vain tukea parisuhdepäätöksiisi? Apuun tulee netin valistunut yleisö.

Nettisivusto Wot Went Wrongissa mietitään yhdessä, onko suhteella ehkä tulevaisuus vai ei tai oliko ero oikea ratkaisu. Palvelu vaatii englanninkielentaitoa, mutta toisaalta pysyt kansainvälisellä sivustolla varmemmin anonyyminä.

Suomeksi asioita pääsee ruotimaan keskustelupalstoilla, kuten Ellien ihmissuhdekeskusteluissa. Tätä vielä odotellaan Suomeen: HeTexted.com:iin voi ladata tekstiviestiketjun, ja kävijät klikkaavat arvionsa siitä, onko mies kiinnostunut vai ei.

Hali

Oikean elämän kohtaamisia

Nettideittisivustot eivät innosta kuten ennen. Nettideittailua on kokeillut yhä useampi ja siksi myös siihen pettyneitä on enemmän. Sitä, onko parin välillä kemiaa, ei voi netin välityksellä ennustaa. Valeprofiilit ja kaunisteltu totuus turhauttavat nettideittailijoita.

Suunta on siksi se, että nettideittailussa ollaan yhä rohkeammin mukana omana itsenään alusta asti – siis myös nimellä ja kuvalla. Joissain nettideittipalveluista käytetään jo Facebook-profiileja, kun etsitään yhteensopivia pareja.

Sinkku voi toki selata myös oma-aloitteisesti Facebook-kavereidensa kuvia ja yrittää bongata niistä sopivan kaverin kaverin kumppanikseen. Sitten pitää enää hakeutua samaan seuraan ja pokaamisen voi hoitaa livenä!

Erotaan ja sovitaan

Deittisivusto Match.comin kyselyn mukaan puolet naisista on antanut eksälleen toisen mahdollisuuden ja saman on tehnyt 43 prosenttia miehistä. Parikymppisistä 27 prosenttia on käynyt läpi yli kolme yhteen paluuta ja uutta eroa. Naisista jopa 46 prosenttia olisi valmis harkitsemaan suhteeseen paluuta, vaikka eron syynä olisi ollut se, että toinen petti. Miehet eivät anna yhtä helposti anteeksi vaikka pettävätkin useammin. Heistä vain 37 prosenttia uskoi anteeksiantoon pettämisen jälkeen.

Miksi vanha suola sitten janottaa? Jos et poista eksääsi sosiaalisen median kontakteistasi, hänen kulumisensa osuvat silmiisi turhankin usein. Saat jatkuvia muistutuksia siitä, miten hänellä menee. Facebookissa voit seurata hänen parisuhdestatustaan, ja kummasti se kiinnostaa, kun hän onkin taas sinkku. Sosiaalisessa mediassa ihmiset haluavat näyttää parhaat puolensa, joten muistat päivityksistä, miksi hänestä pidit. Tähän halpaan mennessäsi unohdat jo eron syyt.

Alaston pinboard

Amerikkalaisen kuluttajatutkimuksen mukaan jo kolmasosa eroottisten nettisivujen vierailijoista on naisia. Erotiikkasivustoilla käy kuukaudessa 13 miljoonaa yhdysvaltalaisnaista.

Lisää naisyleisöä haetaan sieltä, missä naiset viihtyvät – sosiaalisesta mediasta. Kuvittele, että vaatteiden ja ruokakuvien sijaan pinnaisit tai merkitsisit talteen eroottisia kuvia. No, se on jo mahdollista. Eri sivustoilla voit koota omat pornboardisi. Nämä sivustot yrittävät pitää siistimpää linjaa kuin moni pornosaitti, mutta jotkut käyttäjät pinnaavat silti kaikkea muuta kuin kilttejä kuvia. Tutustu ilmiöön omalla vastuullasi.

Neitsyys arvossaan

Miltä tuntuu olla neitsyt vielä parikymppisenä kuten vaikka Girls -sarjan Shosanna? Ei siinä mitään, kertoo ainakin nuorten seksikäyttäytyminen. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan teinitytöt säästävät nykyään itseään pidempään kuin vielä parikymmentä vuotta sitten kaikesta viihde- ja mainosmaailman seksikuvastosta huolimatta.

Koulujen seksiopetus on kehittynyt, eivätkä vanhemmat voi välttää puheenaihetta, kun seksi on kaikkialla. Vanhemmat ovat myös ymmärtäneet, että lapsille tulee puhua seksistä tarpeeksi ajoissa. Eikä kannata pohtia pelkkiä aikaisen seksielämän riskejä. Keskimääräistä myöhemmin neitsyytensä menettävät ovat onnellisempia aikuisiän suhteissaan.

Puumat ovat normijuttu

Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde on jo ihan peruskauraa. Maailmantähti Jennifer Lopez ja kotoinen Katri Helenamme näyttävät muille puumille mallia. Puumilla ei enää ole entisenlaista shokkiarvoa. Ilmiö onkin yhä suositumpi juuri siksi, ettei se enää ole niin iso asia.

Naiset pitävät itsestään parempaa huolta kuin miehet. Naiset urheilevat, kaunistautuvat ja pukeutuvat. Viisikymppinen voi näyttää yhtä hyvältä kuin kolmekymppinen. Siksi miehet lähestyvät luontevasti vanhempiakin naisia.

Lähde: iVillage

X