– Mieheni sanoo aina, etten olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin, ellen olisi alkanut odottaa lasta. Se on ehkä totta. Ihminen ei aina tunnista itselleen sopivaa kumppania, Tua Laine sanoo.
– Mieheni sanoo aina, etten olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin, ellen olisi alkanut odottaa lasta. Se on ehkä totta. Ihminen ei aina tunnista itselleen sopivaa kumppania, Tua Laine sanoo.
Ihmissuhteet

Tua Laine rakastui nuorena tunnekylmään mieheen, vaikkei saanut koskettaa tai sanoa ääneen rakastavansa: ”Kuvittelin olevani kuin elokuvien sankaritar, joka lopulta kesyttää miehen”

Esikoiskirjailija Tua Laine, 68, kirjoitti romaanin dramaattisesta nuoruuden avioliitostaan ja entisestä miehestään. Kirjasta tuli rakkauskirje nykyiselle puolisolle.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Sampo Korhonen

Tarinan alku oli kuin Hollywood-elokuvasta. Työläisperheen korkeakoulutettu tytär kohtaa tyylikkään vanhemman miehen. He hurmaantuvat toistensa älystä ja henkevyydestä ja loikoilevat naisen opiskelija-asunnon kapeassa sängyssä filosofoimassa yökaudet. Sivistynyt ja sulavakäytöksinen mies avaa naiselle pääsyn aivan uudenlaisiin piireihin.

Nainen alkaa luoda uraa pankkialalla, mies työskentelee kansainvälisissä tehtävissä. Vuo­sien kuluessa he välillä loittonevat toisistaan ja kokevat muita ihastuksia, mutta palaavat aina yhteen.

Lopulta pari astelee vihille. Tuhkimotarina saa siis onnellisen lopun?

Kaikkea muuta. Yhteinen elämä päättyy äkkiarvaamatta, ja tarina jää kesken.

Lue lisää: ”Kadun suhdettani” – mitä tehdä, jos parisuhde tuntuu jälkeenpäin ajanhaaskuulta? Asiantuntija vastaa

Salanimellä kirjailijaksi

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin Tua Laine, 68, suunnitteli, tätä haastattelua ei tehtäisi. Hän istuisi nyt toisessa kodissaan Lissabonissa ja kuulostelisi muina elenaferranteina, miten hänen tänä syksynä julkaistu esikoisromaaninsa on otettu vastaan Suomessa.

Tua Laine on salanimi, samoin kuin vaikkapa huippusuositun Napoli-sarjan kirjoittaja Elena Ferrante, joka on onnistunut salaamaan henkilöllisyytensä. Myös Tuan oli tarkoitus pysyä poissa julkisuudesta. Ei diivaillakseen, vaan koska ha­luaa suojella läheisiään.

Hänen romaanissaan Ei tässä elämässä, Jack on nimittäin totta vähintään toinen puoli. Hahmotelman aiheesta hän naputteli kirjoituskoneellaan jo vuonna 1977 – pari vuotta sen jälkeen, kun oli kohdannut tarinan toisen päähenkilön, Jackin.

Ensimmäinen varsinainen romaaniversio syntyi parikymmentä vuotta sitten Tuan asuessa Yhdysvalloissa, englanniksi, mutta kustannussopimusta ei saatu solmittua. Uutenavuotena 2019 Tua lupasi itselleen antaa käsikirjoitukselleen vielä yhden mahdollisuuden. Hän suomensi näytteeksi pari ensimmäistä lukua ja lähetti ne suomalaiselle kustantajalle. Tällä kertaa tärppäsi heti.

Kääntäessään tekstiä hän joutui käymään läpi dramaattisen nuoruudensuhteensa vielä kerran.

– Englanniksi oli ollut paljon helpompi kirjoittaa. Suomi on tunnekieleni, ja tapahtumat tulivat ikään kuin lähemmäs. Suru pulpahti pintaan uudestaan. Nyt, melkein puoli vuosisataa myöhemmin, näen monet asiat eri tavalla. Tajuan nuoruuden itse­petoksen ja suhteemme epä­symmetrisyyden.

Kustantaja ei innostunut esikoiskirjailijan haaveesta pysyä täysin tuntemattomana. Joten tässä nyt istun nokatusten ”Tua Laineen” kanssa hänen Helsingin-asunnossaan. Puheenpulputusta säestää vilkas elehdintä – nyt kun siihen taas pystyy. Alkusyksystä Tuan molemmat kädet olivat kipsissä, sillä ”sohvapöytä kamppasi” ja hän lensi pää edellä päin patteria. Tälle naiselle on sattunut ja tapahtunut läpi elämän.

Tua Laine tapasi hurmaavan Jackin

Vanhasta valokuvasta katsoo klassisen komea mies. Säännölliset piirteet, vaalea tukka, sinisissä silmissä itsevarma katse. Ei ihme, että nuori Tua kiinnostui.

Pari tapasi helsinkiläisessä diskossa syksyllä 1975. Tua opiskeli kieliä yliopistossa, yksitoista vuotta vanhempi Jack oli diplomaatti ja asui Pariissa.

Elettiin vapaan rakkauden aikaa. Erottuaan lapsensa äidistä Jack oli lennellyt kukasta kukkaan, Tualla oli takanaan seurustelu ja kihlaus. Ensimmäiset vuodet suhdetta ylläpidettiin kirjeitse. Kun Jack muutti työn perässä Bahrainiin, hän tarjosi Tualle­ määräaikaista vaimon paikkaa. Ajatus eksoottisesta kokemuksesta houkutti ja arvelutti.

Mies oli kyllä hurmaava, mutta kovin häilyvä. Välillä omistushaluinen, välillä torjuva. Koskettamista hän kavahti muuten kuin seksissä. Suhde oli ollut alusta asti avoin, mutta mustasukkaisuuden herättäminen oli ainoa varma keino saada hänen huomionsa.

Uteliaisuus voitti ja Tua pakkasi laukkunsa.

Yliarvioiko mies Tuan vapaudenkaipuun?

Jackilla oli tapana haihtua paikalta juuri silloin, kun Tua olisi tarvinnut tukea. Saman hän teki Bahrainissa. Kun Jackin työsopimus äkisti katkesi, mies lähti Helsinkiin järjestelemään muuttoa ja jätti Tuan vähissä varoissa ja asunnottomana vieraaseen maahan.

Nykyään tällaista käytöstä kutsutaan vältteleväksi kiintymyssuhteeksi. Nuori Tua ei tietysti ollut sellaisesta kuullutkaan. Hän suostui avoimeen suhteeseen, vaikkei tajunnut, mitä se käytännössä merkitsisi. Mutta ei Tua tuntenut olevansa uhri, ei suinkaan. Hän uskoi olevansa erinomaisen itsenäinen ja vahva nainen, joka pärjää omillaan. Ja sellaisena Jack häntä myös kohteli.

– Välillä mietin, yliarvioiko Jack itsenäisyyden- ja vapaudenkaipuuni oikeasti. Vai halusiko hän vain nähdä itselleen helpoimman version minusta?

Ylpeys esti Tuaa valittamasta. Olihan Jack jo ensi tapaamisella kertonut olevansa vaikea tapaus. Lapsuudentraumat olivat tehneet hänestä tunnekylmän. Hän kaipasi kyllä hellyyttä, mutta ei osannut ottaa sitä vastaan.

– Tajusin vasta kirjaa suomentaessani, että kyse oli nimenomaan kiintymyssuhdevauriosta. Traumaattiset kokemukset muuttavat aivoja peruuttamattomasti. Hänen kanssaan oli todella noudatettava Korinttilaiskirjeen ohjetta: rakkaus on pitkämielinen ja lempeä, se kärsii ja kestää kaiken.

Paitsi että rakkaudesta ei puhuttu, ei koskaan, muutoin kuin abstraktiona. Vuosi häiden jälkeen Tua Laine kirjoitti, että molemmat kavahtivat yhä R-sanaa – sen vaativuutta, ehdottomuutta ja ainutlaatuista kykyä haavoittaa.

Mikä Jackissa sitten veti puoleensa?

– Hän oli monin tavoin haaste: Mensan jäsen, paljon lukenut, vanhempi ja kokeneempi. Dominoiva, dekadentti ja vähän vaarallinen. Fiksun naisen paha poika. Kuvittelin olevani haasteen mittainen, kuin elokuvien sankaritar, joka lopulta kesyttää miehen.

Rinnasta löytynyt kyhmy sai miettimään elämän tärkeitä asioita

Kun pari palasi Bahrainista Suomeen, Jack ehdotti naimisiin menoa – entisin ehdoin. Avioliitto olisi avoin. Tua suostui.

– Ajattelin, että vaade avoimuudesta oli eräänlainen takaportti. Että se tarvittiin pitämään miehen sitoutumiskammo kurissa. Itse olen aina ollut yhden miehen nainen. Avoimen liiton puolustajat sanovat, että ei se ole keneltäkään pois. Mutta onhan se, jos aikaansa, ajatuksiaan ja energiaansa suuntaa muual­le kuin omaan parisuhteeseensa ja perheeseensä.

Pahimmat riitasoinnut aiheutuivat kuitenkin muista syistä. Rinnasta löytynyt vaaraton kyhmy sai Tuan ajatuksissa kyteneen haaveen omasta lapsesta roihahtamaan vauvakuumeeksi. Jack ehdotti aikalisää. Mitä enemmän aikaa kului, sen lujempaa kello Tuan pään sisällä tikitti. Koko viimeisen kesän hän näki painajaisia ja aavisti jotakin pahaa tapahtuvaksi.

Viimein Tua Laine päätti ottaa asian puheeksi Jackin kanssa. Hän tekisi sen heti, kun mies palaisi työmatkalta Algeriasta.

Jack oli poissa

Vaikka omaan elämään pohjautuvan romaanin kirjoittaminen oli raskas kokemus, se lopulta lähensi Tua Lainetta ja hänen puolisoaan. – Opimme toisistamme uusia asioita vielä 40 vuoden jälkeen, Tua Laine kertoo.

Vaikka omaan elämään pohjautuvan romaanin kirjoittaminen oli raskas kokemus, se lopulta lähensi Tua Lainetta ja hänen puolisoaan. – Opimme toisistamme uusia asioita vielä 40 vuoden jälkeen.

Puhelin soi keskellä yötä syksyllä 1981. Ääni linjan toisessa päässä kertoi, että oli tapahtunut onnettomuus. Jack oli saanut surmansa venetapaturmassa Algerian rannikolla. Tuasta tuli leski 29-vuotiaana.

Silpoutunut ruumis palasi Suomeen sinkkiarkussa, ja Tua olisi halunnut nähdä puolisonsa vielä kerran. Hän kuitenkin noudatti viranomaisten suositusta olla avaamatta arkkua. Päätös oli luultavasti viisas, mutta se jätti tilaa arvailulle ja mielikuvitukselle. Mitä jos Jack ei kuollutkaan? Entä jos arkussa olikin joku muu? Sureva leski luuli tunnistavansa puolisonsa kadun ihmisvilinässä ja yritti jopa ottaa tähän yhteyttä meedion kautta.

Miehen kuolemasta ei ehtinyt kulua vuottakaan, kun rinnalle ilmestyi sitkeä kosija. Tämä luotettava ja uskollinen perusinsinööri oli kaikkea muuta kuin elokuvasankarimainen Jack. Mies oli sitä mieltä, että heistä tulisi oiva pari. Tua ei vain vakuuttunut. Sitten kohtalo puuttui peliin. Raskaustesti näytti plussaa.

– Joskus ihminen voi kulkea onnensa ohi, ellei joku häntä päättäväisesti pysäytä. Minulla kävi todella hyvä tuuri, että kohtasin juuri tämän miehen, Tua Laine sanoo.

Pari avioitui, ja kohta esikoisen syntymän jälkeen he muuttivat miehen työn perässä Yhdysvaltoihin, jossa perhe kasvoi toisella lapsella. Tua opiskeli toista maisterin tutkintoa, toimi konsulttina suomalaisille yrityksille ja toimitti teollisuuskohderyhmälle suunnattua tiedotelehteä. Hän julkaisi myös muutamia novelleja amerikkalaisissa kirjallisuuslehdissä.

Tua sai lopulta kaiken sen, mistä oli unelmoinut. Onnellisen avioliiton, perheen ja uran. Silti ajatus Jackista ei jättänyt häntä rauhaan. Millaisen lopun heidän tarinansa olisi saanut, jos kuolema ei olisi sitä katkaissut?

Oli pakko herättää Jack henkiin, edes paperilla, ja katsottava, miten heidän kävisi.

Tua Laine kirjoitti totuuden avioliitostaan

Esikoisromaaniinsa Tua Laine sanoo kirjoittaneensa oman totuutensa ensimmäisestä avioliitostaan. Sitten hän antoi mielikuvituksen lentää ja punoi tarinan ympärille hurjan trillerin. Siinä Jack on kuin onkin selvinnyt onnettomuudesta ja jatkaa elämäänsä toisen nimisenä ja näköisenä. Väistämättä pari lopulta kohtaa. Päähenkilön, jonka Tua nimesi Ilsaksi, on päätettävä, kumman aviopuolisonsa kanssa hän jatkaa eteenpäin, entisen vai nykyisen.

Parisuhteelle tekee harvoin hyvää se, jos toinen osapuoli vatvoo edellistä kumppaniaan vielä vuosikymmenien jälkeen. Tuan puolisolle kirjaprojekti onkin ollut arka aihe.

– Mieheni ei halunnut nähdä tekstiä, ennen kuin se oli painettu, jottei hänelle tulisi kiusausta yrittää vaikuttaa siihen. Lopulta hän luki kirjan ollessaan yksikseen matkoilla. Hänen päällimmäinen reaktionsa oli syvä suuttumus tavasta, jolla Jack kohtelee Ilsaa.

Muistoihin liittyvät voimakkaat reaktiot yllättivät myös Tuan. Mutta katumusta hän ei ole tuntenut.

– Opin suhteesta paljon, en olisi minä ilman sitä. Parikymppisenä ihminen vasta etsii itseään. Ei tiedä, kuka on, mitä haluaa, ei tunne rajojaan. Eikä rajoja opi muuten kuin kokeilemalla. Joku lääkäri on sanonut, että se, joka ei ole koskaan murtanut yhtään luuta, ei ole elänyt. Sama juttu ihmissuhteissa. Joka ei ole koskaan särkenyt sydäntään, ei ole elänyt.

Hyvä, tasapainoinen kumppanuus koostui lopulta aivan eri aineksista kuin nuori Tua kuvitteli. Nykyinen mies ei katso samoja elokuvia eikä lue samoja kirjoja kuin vaimonsa. Hänen kanssaan ei kenties filosofeerata yökausia eikä tanssita aamunkoittoon. Mutta hän on hyvä isä ja luotettava kumppani. Hän ei liukene paikalta huonoina hetkinä, vaan tuo kylmän kääreen, kun migreeni halkoo päätä.

Romaanista tuli lopulta rakkauskirje nykyiselle puolisolle. Se opetti molemmille toisesta jotakin uutta vielä liki 40 yhteisen vuoden jälkeen. Henkinen yh­teys syveni entisestään, kun jotkin historian mustat aukot täyttyivät.

Elettyään tunnekylmän kumppanin kanssa Tua Laine ei ota nykyisen puolison huomionosoituksia itsestäänselvyyksinä. Jackin katse oli usein arvioiva, se tuntui aina poimivan Tuan puutteet ja epäkohdat. Nykyisen miehen silmistä hän lukee lämpöä, hyväksyntää ja arvostusta.

– Hyvä parisuhde ei perustu valtapeleihin vaan keskinäiseen kunnioitukseen.

Toisessa avioliitossa Tualla on ollut alusta asti hyvä ja turvallinen olo. Missä kohtaa tunne muuttui rakkaudeksi? Hän ei edelleenkään tiedä. Mutta sen hän tietää, että se muuttui. Ja lopulta Tua pystyi lausumaan ääneen maagiset sanat: ”Rakastan sinua.”

Se liikuttaa häntä edelleen.

X