Saana joutui tutun raiskaamaksi työmatkalla: ”Tunsin vain puristavaa syyllisyyttä” – nyt hän haluaa puhua asiasta, koska uskoo voivansa auttaa muita saman kokeneita

Raiskatuksi tuleminen aiheutti niin tuskallista häpeää, että aluksi tanssija Saana Syrjämäki, 31, yritti jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Kun Saana lopulta uskalsi kertoa tapahtuneesta, hän sai kaiken mahdollisen avun. Nyt hän ymmärtää, miksi hän lamaantui vaaran hetkellä eikä kyennyt puolustautumaan.

Kuin olisi ollut kohmeessa tai syväjäässä. Saana Syrjämäestä tuntui siltä kuin kaikki lihakset ja nivelet olisivat koppurassa eikä hän pystyisi liikuttamaan niitä. Korvissa humisi.

Saana makasi mahallaan, toinen käsi patjaa vasten. Ainut, mikä toimi, oli hänen toinen kätensä, jolla hän puristi päällään makaavan miehen kättä. Saana ei tiennyt, oliko puristuksella mitään vaikutusta. Ehkä se vain yllytti miestä.

Kun mies oli lopettanut, hän läimäytti Saanaa takapuolelle ja poistui huoneesta.

Saana vaipui hetkeksi unenkaltaiseen tilaan. Herättyään hänellä oli yksi ainut ajatus: täältä oli päästävä pois heti, kotiin turvaan.

Ahdistuneena ja tärisevänä Saana pakkasi tavaransa, poistui kaupungista ja lähti matkalle kohti Helsinkiä. Hänelle ei tullut mieleenkään kertoa tapahtuneesta kenellekään paikan päällä. Hän ajatteli olevansa itse syyllinen, koska hän oli antanut kaiken tapahtua vastustelematta.

Raiskaus tapahtui työmatkalla

Raiskaus tapahtui työmatkalla. Majapaikkaan oli kokoontunut paljon väkeä, kaikki Saanalle tuttuja. Saanan huone oli sellainen, että mies pystyi tulemaan sinne ja yllättämään hänet, kun hän nukkui.

Raiskaajakin oli Saanalle entuudestaan tuttu. He olivat tunteneet toisensa pitkään, ja parin viime vuoden aikana he olivat lähentyneet ystävinä. Saana koki, että he olivat luottohenkilöitä toisilleen, vaikka asuivatkin eri paikkakunnilla.

Useita tunteja kestänyt kotimatka oli piinaava. Sokissa ollut Saana velloi synkissä vesissä.

– Syytin itseäni tapahtuneesta ja siitä, etten ollut kyennyt puolustautumaan ja pelastamaan itseäni. Miksi en huutanut, lyönyt tai rimpuillut vastaan ja juossut karkuun? Kirjoitin matkalla päiväkirjaani, että olen pettänyt itseni, koska en kyennyt pitämään itsestäni huolta. Ajattelin, että olisin yhtä hyvin voinut lopettaa elämäni. Siinä hetkessä tunsin vain puristavaa syyllisyyttä ja häpeää.

Kotona Saanaa oli vastassa vihan sumentama poikaystävä. Tekijä oli myös hänelle tuttu.

– Vannotin poikaystävääni, että kukaan ei saa ikinä tietää tästä.

”Olin aina ajatellut, etten koskaan tulisi olemaan se, joka raiskataan”

Nyt tapahtumasta on kulunut runsas vuosi. Saana ymmärtää jo, ettei hän tehnyt mitään väärää eikä hän ole syyllinen. Sen käsittäminen vaati useita terapia­käyntejä.

Saana ei puhu ensimmäistä kertaa raiskauksesta julkisesti. Tammikuussa hän kertoi kokemuksistaan avoimesti Rosanna Kuljun GRLGANG-podcastissa.

– Haluan puhua, koska uskon, että kokemukseni voivat auttaa muita saman kokeneita. Minulla ei ole mitään hävettävää. Haluan antaa kasvot ja äänen raiskauksen uhreille. Näin voi käydä kelle tahansa.

Kokemus rikkoi stereotypiat, joihin Saana oli uskonut.

– Olin aina ajatellut, etten koskaan tulisi olemaan se, joka raiskataan. Eihän minun kaltaiselleni voisi niin käydä, koska en liikkunut paikoissa, joissa raiskaajat liikkuivat. Raiskaajat olivat mielikuvissani humalaisia, laitapuolenkulkijoita tai ulkomaalaisia. Eivät tavallisia suomalaisia miehiä – jonkun pomoja, jonkun isiä, jonkun äidin kultapoikia.

Lisäksi Saana oli aina ajatellut, että jos joku häntä uhkaisi, hän tappelisi ja taistelisi vastaan. Hän tekisi mitä vain selviytyäkseen tilanteesta. Hänhän oli itsenäinen ja vahva nainen.

Saana yritti jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, mutta se ei onnistunut

Ensimmäisenä päivänä rais­kauksen jälkeen Saana jatkoi elämäänsä kuten ennenkin. Mutta siitä ei tullut mitään. Vielä toisenakin päivänä hän oli pelokas, itkuinen ja ahdistunut. Töissä hän sai paniikkikohtauksen.

– Sitten äiti sattui soittamaan minulle. Hän ihmetteli, olenko flunssassa, koska ääneni on niin tukkoinen. Sain kerrottua äidille, mitä oli tapahtunut. Selvit­tyään järkytyksestä äitini sanoi, että tarvitsen apua ja hoitoa heti.

Saana on kiitollinen äidilleen, joka alkoi kiivaasti selvittää, mistä tytär voisi saada apua. Saana oli itse sitä mieltä, ettei häntä voi kukaan auttaa.

Meni useita tunteja ennen kuin Saana uskalsi näppäillä Raiskauskriisikeskus Tukinaisen puhelinnumeron.

– En tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa. Puhelimen toisessa päässä oli kuitenkin hurjan empaattinen ihminen, joka osasi kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Minulle tuli tunne, että hän ymmärtää. Ja että ansaitsen apua ja että minua voidaan auttaa.

Tukinaisen kriisipäivystäjä ohjasi Saanan Helsingin Seri-tukikeskukseen, joka on tarkoitettu seksuaaliväkivallan uhreille. Siellä Saanaa oli vastassa lämminhenkinen joukko ammattilaisia.

– Kätilö ja lääkäri haastattelivat minua. Minulle tehtiin gynekologinen tutkimus, ja minusta otettiin hirveä määrä erilaisia testejä ja näytteitä. Esimerkiksi kynsien alta otettiin näytteitä siltä varalta, että sieltä löytyisi tekijän DNA:ta. Lääkäri teki myös lausunnon poliisia varten.

Tutkittavana oleminen tuntui Saanasta ahdistavalta, eikä hän aluksi halunnut sitä. Hän kuitenkin ymmärsi, että tutkimukset olivat välttämättömiä hänen oman terveytensä ja jatkon kannalta.

Saana tapasi myös traumapsykologin. Psykologi antoi vastauksen siihen, miksi Saana lamaantui vaaran hetkellä eikä kyennyt puolustautumaan.

– Hän selitti, että kyse on vaistonvaraisesta reaktiosta. Ihmismieli tekee vaaratilanteessa nopeita tulkintoja siitä, mikä olisi paras tapa selviytyä. Reaktiot ovat hyvin yksilöllisiä – joku taistelee ja pakenee, toinen lamaantuu. En olisi voinut toimia toisin, sillä tahdosta riippumaton autonominen hermosto oli ohjannut toimintaani.

Psykologi kertoi, että lamaantuminen on hyvin yleistä. Saana ei ollut todellakaan ainut, jolle oli käynyt niin. Saanasta oli helpottavaa kuulla selitys reaktiolleen, mutta se ei kuitenkaan lieventänyt hänen pahaa oloaan.

Silmänliiketerapia eli EMDR auttoi

Saanan auttamiseksi tehtiin kaikki mahdollinen. Hän sai kolmen kuukauden sairausloman ja Kelan tukeman kahden vuoden terapian. Terapeuttikäyntien lisäksi hän jatkoi käyntejä Seri-tukikeskuksen traumapsykologin luona.

– Alussa sain hoitoa hyvin tiiviisti, ja minuun oltiin yhteydessä puhelimitse sellaisina päivinä, jolloin minulla ei ollut terapia­käyntejä.

Saana oli rikki. Päässä kiersi ahdistava kehä, ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Pelkojensa takia hän ei uskaltanut käydä missään, vaan kevät 2019 meni neljän seinän sisällä. Hän tukeutui paljon poikaystäväänsä.

– Hän toi valon, kun hän tuli kotiin työpäivän jälkeen.

Eräällä käynnillä traumaterapeutti halusi kokeilla silmänliiketerapiaa eli EMDR:ää. Saanaa vaivasi voimakas kyvyttömyyden tunne, ja terapeutti ajatteli, että EMDR voisi auttaa. EMDR:ää voidaan käyttää traumaattisten tapahtumien aiheuttamien muistojen ja traumaperäisen stressihäiriön hoidossa.

– Ensin ajattelin, että mitä höpönhöpöä tämä oikein on. Terapeutti liikutti sormea edestakaisin silmieni edessä, ja minun piti seurata sitä silmilläni päätä kääntämättä. Hän pyysi minua myös keksimään kyvyttömyydelle jonkin ihan päinvastaisen tunnetilan. Päätin, että se on kaikkivoipaisuus. Tätä kaikkivoipaisuutta minun piti miettiä, kun seurasin sormea.

Saana istui syvällä nojatuolissa ja tunsi vain, että häneltä ei onnistu mikään.

– Mutta sitten kolmannella kerralla alkoi tapahtua. Yhtäkkiä ojensin ryhtiä penkissä ja tunsin oloni voimakkaaksi. Ajattelin, että jumankauta, tämä toimii!

Kukaan ei tarkkaan tiedä, miksi EMDR auttaa. Ilmeisesti apu liittyy samaan mekanismiin, jolla psyykkinen trauma syntyy. Nopeat silmänliikkeet purkavat ahdistavan muiston tunnetasolla neutraaliksi ja sitovat siihen samalla myönteisen uskomuksen henkilöstä itsestään.

Raiskatuksi tuleminen ja toipuminen opettivat Saanalle, että yksin ei tarvitse selvitä

Voimaantuminen tapahtui hiljalleen. Syyllisyys ja häpeä hellittivät. Kesällä 2019 Saanaan virtasi uutta energiaa. Hän havahtui siihen, että hänellä on vain tämä yksi elämä. Nuorena ihmisenä oli ollut helppo lykätä unelmien toteuttamista tulevaisuuteen. Rankka kokemus vahvisti ajatusta siitä, että on elettävä nyt.

Saana päätti olla palaamatta työhönsä. Hän perusti oman tanssi- ja liikunta-alan yrityksen, josta hän oli haaveillut jo pitkään.

– Aiemmin olin ajatellut, ettei minusta olisi yrittäjäksi. Mutta nyt tunsin pystyväni mihin vain. Minulle tuli tosi voimakas tunne siitä, että riitän juuri tällaisena ja että olen itse asiassa ihan helkkarin hyvä. Kaikki alkoi siitä kummallisesta silmänliikeharjoituksesta.

Rankka kokemus ja toipuminen opettivat Saanalle myös sen, että yksin ei tarvitse selvitä. Kun on valmis ottamaan apua vastaan, sitä on tarjolla, paljon.

– Tajusin senkin, ettei minun tarvitse miellyttää ketään. Olin aiemmin ollut ehkä vähän sellainen people pleaser. Herkästi unohdin itseni ja tein asioita, jotta muilla olisi hyvä. Nyt aloin ajatella enemmän omaa hyvinvointiani.

”Tajusin, ettei minun tarvitse miellyttää ketään. Olin aiemmin ollut vähän sellainen people pleaser. Herkästi unohdin itseni ja tein asioita, jotta muilla olisi hyvä.”

Saanan parisuhde kariutui, sillä tilanne oli molemmille hyvin rankka. Nyt Saana elää uudessa parisuhteessa ja iloitsee siitä, että hän pystyi antautumaan uudelle suhteelle. Rais­kaus ei rikkonut hänen perusluottamustaan.

Rikosilmoitusta Saana ei ole vielä tehnyt. Seri-tukikeskuksessa ovat todisteet tallessa, jos hän muuttaa mielensä.

– Vielä ei ole sen aika. En ole riittävän vahva lähteäkseni rankkaan rikosprosessiin. Pelkään, että kertomustani epäiltäisiin. Huoneeseeni oli vapaa pääsy, enkä vastustellut. Entä jos syytetyn puolustusasianajaja käyttäisi näitä minua vastaan? En ole valmis siihen, että joku kysyy minulta, että olitko varma, ettet halunnut sitä.

Saana on löytänyt tapahtuneelle merkityksen sitä kautta, että hän on rohkaistunut puhumaan asiasta julkisesti. Se on hänelle tärkeintä, ja tällä hetkellä tärkeämpää kuin se, että tekijä tuomittaisiin.

Vaikka Saana on laittanut kännykkäänsä ja sähköpostiinsa kaikki estot päälle, hän on saanut tekijältä kaksi viestiä. Toinen tuli hyvin pian raiskauksen jälkeen. Se sisälsi jonkinlaisen anteeksipyynnön, mutta sävy oli vähättelevä.

Tanssin avulla Saana on purkanut kehonsa lukkoja

Tanssi on ollut Saanalle suuri tuki toipumisen aikana, sillä tanssin avulla hän on purkanut kehonsa lukkoja.

– Tanssi on minulle itseilmaisun keino. Olen avoin ja vauhdikas persoona ja koen, että tans­siessa voin toteuttaa itseäni.

Jos Saana tekisi selviytymisestään tanssiteoksen, se olisi suuressa salissa esitettävä viiden hengen koreografia, jossa esiintyisi nais- ja miestanssijoita. Saana pohtii, että musiikkina voisi olla jokin instrumentaalikappale. Liikekieli olisi sulavaa ja sisältäisi paljon parityöskentelyä. Tumman salin seinälle heijastettaisiin mustavalkokuvia Saanan lapsuudesta – sellaisia, joissa hän olisi äitinsä kanssa.

Psykoterapia jatkuu edelleen, mutta nyt terapiassa on siirrytty käsittelemään muitakin asioita kuin raiskauksesta toipumista. Viimeisen vuoden aikana Saana on rakentanut itseään uudestaan pala palalta.

– Näen itseni rohkeana ja inspiroivana sekä aitona ja herkkänä naisena. En ole vain korjaantunut, olen enemmän. Olen kuin timantti, jossa on säröjä.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 30/2020. 

Lue lisää:

• Lapsena raiskattu Satu Hassi: ”On vaikea sanoa, miten kokemus on vaikuttanut miessuhteisiini”

• Raiskausyritysten kohteeksi joutunut Lenita Airisto: "Mies vain sanoi, että hän ei voinut enää pidätellä"

• Rankoista kokemuksista selvinnyt Teuvo Loman: Kun raiskaus lakaistiin maton alle, tunsin etten ollut mitään