Lapsena raiskattu Satu Hassi: ”On vaikea sanoa, miten kokemus on vaikuttanut miessuhteisiini”

Satu Hassin, 66, sukupolvi kasvatettiin ankarasti ja tunteista puhumatta. Koko elämänsä hän on tuntenut syyllisyyttä. Sadusta kasvoi kuitenkin tottelematon feministi, joka ei pelkää nostaa esiin epämiellyttäviäkään asioita. Yksi niistä on se, että hänet raiskattiin lapsena.

”Kun olin 11-vuotias, minut raiskattiin. Yhtenä hämäränä syysiltana olin palaamassa kaverini luota kotiin Tampereella. Olin juuri kävelemässä valaisematonta soratien pätkää, kun kuulin takanani askeleita. Kaksi 15-vuotiasta poikaa, jotka tiesin nimeltä, kiskoi minut harmaan vajan ja Hippoksen raviradan aidan väliin ja raiskasi minut vuoron perään. Koin olevani häväisty.

Sen jälkeen elin kaksoiselämää melkein kaksi vuotta. Päivisin yritin olla normaalisti. Iltaisin kokeilin sängyssä vatsaani ja pelkäsin olevani raskaana. En kertonut asiasta kenellekään. Ajattelin joutuvani häpeään ja yhteisön hylkimäksi. Vapauduin julkisen häpeän pelosta vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun kuukautiseni alkoivat. Sen jälkeen unohdin koko asian vuosikausiksi. Joku psykologi saattaisi sanoa, että painoin sen alitajuntaani.

Asia palautui mieleeni vasta, kun olin kolmekymppinen. Luin feministisestä julkaisusta, että vain pieni osa naisista ilmoittaa poliisille raiskauksesta. Ajattelin, että miten joku voi olla niin nössö. Sitten tajusin, että olen yksi heistä.

Kerroin Naisunionin aktivisteille ja silloiselle miehelleni ja kirjoitin myöhemmin kokemuksestani anonyyminä Akkaväki-lehteen. Kertomalla asiasta nyt muistelmissani olen halunnut kuvata tuota aikakautta. Jostain kummasta 11-vuotias pikkulikka oli imenyt varmuuden siitä, että raiskatuksi tuleminen on oma häpeä.”

Läheltä piti -tilanne parikymppisenä

”Raiskauksen tehneet pojat eivät saaneet minuun valtaa. Kuljin samaa tietä ystäväni luokse raiskauksen jälkeenkin. Pojat asuivat kotikatuni toisella puolella, ja näin heitä joskus etäämmältä.

On hirveän vaikea sanoa, miten lapsuudenkokemus on vaikuttanut minuun tai miessuhteisiini, mutta onhan se niin, että ihmisellä on aina takanaan koko eletty elämä. Olen joskus pohtinut, että onko tämä alitajuisesti yksi niistä asioista, joiden takia minua on niin helppo syyllistää. Jos joudun jonkin idioottimaisen syytöksen kohteeksi, ensimmäinen reaktioni on syyllisyydentunne, ja minun täytyy aina ajatella pari kierrosta, ennen kuin tajuan, että hei, tämä on ihan naurettava syytös.

Parikymppisenä liftasin Suomessa ja ulkomailla enkä pelännyt silloinkaan, vaikka tietysti katsoin, kenen kyytiin nousen. Jos joku olisi kysynyt minulta tuolloin, onko minut joskus raiskattu, olisin vastannut, että ei. En kerta kaikkiaan ajatellut tapahtunutta.

Mutta ehkä raiskaus voimisti valppautta puolustaa itseäni. Kun olin 20-vuotias, oli läheltä piti -tilanne Göteborgissa. Eräs biafralainen tekniikan tohtori pyysi minut opiskelijabileisiin ja sen jälkeen ehdotti, että kävelisimme hänen asuntolansa kautta. Kotinsa ovella hän sitten pyysi teelle, ja menin vastahakoisesti. Sisällä hän alkoi lähennellä varsin suorasukaisesti, ja sain taistella täysillä, että pääsin ulos. Ei tullut mieleenikään antaa periksi.”

sidestory id=1]

Satu Hassin Tässä iässä -haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Annassa 7/2018. Ilmestymispäivä on 15.2. Satu puhuu raiskauksen lisäksi muun muassa isoäitiydestä, suhteestaan jumalaan ja suunnitteilla olevasta mummukommuunista.