Julkkikset

Eppu ja Kurt Nuotio: ”Mietimme 22 vuoden ikäeroa ensi kertaa viime kesänä, kun Kurre oli sairaana”

Taiteilijapariskunta Eppu Nuotio, 57, ja Kurt Nuotio, 79, on ollut yhdessä 34 vuotta, eikä ikäero ole menoa haitannut. Vasta Kurtin viimekesäinen sairastuminen aiheutti sen, että ikä alkoi tuntua muultakin kuin numeroilta.
23.3.2019 Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Heli Hirvelä

Eppu Nuotio: ”Kurre on sellainen tanssahtelija, aina vain”

”Olen aina vitsaillut, että Kurt eli Kurre on meidän kaveripiirissä viimeinen mies pystyssä – hän on porukan tervein ja hyväkuntoisin, hän hoitaa meidät kaikki aikanaan hautaan.

Kurre on minua 22 vuotta vanhempi, ja olemme olleet yhdessä 34 vuotta, mutta ensimmäisen kerran mietin ikäeroa vasta viime kesänä. Silloin säikähdin, että muuttuuko elämäni nyt kokonaan. Miten minä tästä selviän?

Tuolloin, heinäkuisena hellepäivänä, olin palaveroimassa puistossa Berliinin-kotimme lähellä. Kurre oli sillä aikaa istunut parvekkeella auringossa ja nukahtanut sinne. Yöllä hänelle nousi korkea kuume, eikä hän päässyt omin voimin sängystä ylös.

Kyse oli lämpöhalvauksesta. Kurre oli ottanut olkapääkipuun määrättyä vahvaa tulehduskipulääkettä, ja lääke sekä iltapäivän paahde aiheuttivat elimistön kuumenemisen.

Paikalle hälytetty lääkäri sanoi, että onneksi olin töissä Berliinissä enkä Suomessa, sillä ilman apua Kurre olisi kuollut.

Opin, kuinka vakava sairaus lämpöhalvaus voi olla. Siinä ihminen lopettaa hikoilun ja veri kirjaimellisesti kuumenee. Kurre oli vuodepotilaana yli kuukauden, ja hän laihtui ensimmäisen viikon aikana kymmenen kiloa. Poikamme tuli Suomesta auttamaan meitä, sillä Kurrelle oli tärkeää, että hän sai toipua kotona.

”Ihastuin kaikkeen hänessä”

Jo ensi kohtaaminen Kurren kanssa oli hyppy tuntemattomaan, mutta se oli paras hyppy, jonka olen ikinä tehnyt. Tapasimme Kouvolan teatterissa, minä olin paikkaani etsivä 23-vuotias ja hän 45-vuotias ammattilainen.

Ensivaikutelmani Kurresta oli valtava ilo ja energia, hän oli kuin raikas kevättuuli. Ihastuin kaikkeen hänessä enkä tippaakaan ajatellut, minkä ikäinen hän oli.

Keskinäinen kemiamme oli tosi voimakas, ja kaikki oli selvää alusta asti. Vaikka ei siinä mitään järkeä ollut. Olin muutaman kuukauden päästä raskaana, ja vuoden kuluttua meillä oli yhteinen lapsi.

Emme oikeastaan ehtineet seurustella, sillä saimme pian vielä pojan ja myöhemmin toisen. Lisäksi Kurrella oli kaksi poikaa edellisestä liitosta, joten olimme nopeasti suurperhe.

Meillä on ollut onnellisia perhevuosia, esimerkiksi seitsemän viikon purjehdusreissuja kesäisin, mutta en haikaile menneeseen, sillä onnellisin aikamme on tällä hetkellä, tässä. Olemme paljon kaksistaan, elämme tavallaan sitä seurusteluvaihetta, jota emme aikoinaan ehtineet kokea.

Mustasukkaisia vain ajasta

Kurre on maailmoja syleilevä ja itseensä luottava ihminen. Suhteemme alussa ihailin hänen itsevarmuuttaan, koska olin itse niin epävarma. Nykyisin tilanne on tasoittunut. Hän on aina uskonut minuun ja auttanut löytämään vahvuuteni. Hän kannusti minua kirjoittamaan jo silloin, kun olin täysi aloittelija.

Pidän siitä, että Kurre sanoa paukuttelee asiat suoraan, ja olen yrittänyt itse opetella samaa, vaikka se on välillä tuskallista. Lapsuudenkodissani ei riidelty, ja parisuhteessa säikyin ensin Kurren liiallista suoruutta ja varsinkin riitoja.

Oli ärsyttävää, kun minua rupesi itkettämään, ja ajattelin, että tämä on nyt loppu. Vähitellen olen oppinut, että riita ei tarkoita maailman- eikä suhteen loppua, se on vain riita.

Emme kumpikaan mökötä, mutta minä saatan kihistä muutaman minuutin hiljaa, kunnes huomaan, että ei kannata. Kurre on unohtanut koko jutun kymmenessä minuutissa. Hänen mielestään asioita ei kannata hautoa.

Olemme olleet toisillemme mustasukkaisia lähinnä ajasta. Olemme tehneet molemmat tosi paljon töitä, ja kun lapset olivat pieniä, päävastuu kodista oli minulla. Välillä harmitti, että toinen antaa kaiken ihanan ajan muille ihmisille ja asioille.

Lama vei asunnon arvon

Pahin kriisi suhteessamme oli 1990-luvun lopussa. Olimme koko vuosikymmenen kamppailleet taloudellisissa vaikeuksissa, kun lama vei asunnoltamme arvon. Jouduimme aloittamaan ihan tyhjästä pienten lasten kanssa. Stressiä puski joka taholta.

Kurren äiti kuoli, minun äitini sairastui ja kuoli. Pari kuukautta myöhemmin kuoli myös isäni, ja samaan aikaan lapset olivat murrosiässä. Paineiden keskellä syntyi helposti riitoja, joista oli vaikea päästä eteenpäin.

Siinä kriisissä meitä auttoi se, että kävimme treffeillä, tapailimme kodin ulkopuolella. Julkisissa tiloissa on helpompi keskustella rauhallisesti ja kiihtymättä.

Todellinen pelastuksemme olivat listat, joita teimme. Se tapahtuu niin, että kumpikin kirjoittaa listan asioista, jotka ovat suhteessa hyvin. Sitten listataan asiat, jotka ovat huonosti ja pohditaan miten itse voisi muuttaa tilannetta, mitä olisi valmis tekemään.

Tämä kirjaamis- ja listaussysteemi on auttanut meitä myöhemminkin, sillä kirjoitetussa kommunikoinnissa keskustelusta puuttuu huuto ja liika tunnekuohu. Suhteemme on koko ajan parantunut, ja viimeisestä kirjeestä taitaa olla jo useampi vuosi.

Kurre on muuttunut pehmeämmäksi. Entinen aina oikeassa oleva kaikkitietävä on iän kartuttua melko empaattinen tyyppi.

Viime kesänä Kurre sairastui – ja se säikäytti

Mitään ikäkriisejä minulla ei ole ollut, mutta en tunne itseäni erityisen nuoreksi vanhan miehen rinnalla. Tiedostan vanhenemisen, mutta enimmäkseen se tuntuu ihan mukavalta, eikä vanhuus mitenkään pelota. Olin tosi hukassa parikymppisenä, joten mitä kauempana tuskaisesta nuoruudesta olen, sen parempi.

Viime kesänä säikähdin Kurren sairastumista. Autoin häntä tiiviisti, talutin vessaan ja vaihdoin lakanat viisi kertaa päivässä, kun hän hikoili hirvittävästi. Olin onnellinen, kun tajusin, että hän toipuu ennalleen.

Jälkeenpäin iski takapotku, ja ikä alkoi tuntua muultakin kuin numeroilta. Kurre täyttää tänä vuonna 80, ja hän voi sairastua uudestaankin. Tai entä jos menetän hänet… Toisaalta – lähtö ei aina tule ikäjärjestyksessä.

Sairastuminen sai meidät miettimään muuttoa Helsinkiin. Nyt kauppakirjat on tehty ja muuttoauto tilattu toukokuuksi. Olemme taas uuden edessä, ja rakastan häntä entistä enemmän. Parasta hänessä ovat säteily, hehku ja into, jotka eivät rajoitu vain juhlahetkiin. Kurre on sellainen tanssahtelija, aina vain.”

Eppu ja Kurt Nuotio

– Kurre on osannut aina nauraa itselleen, ja olen oppinut häneltä hauskaa itseironiaa sekä rentoa asennetta, Eppu sanoo. – Mitään, varsinkaan itseään, ei pidä ottaa liian vakavasti.

Kurt Nuotio: ”Eppu paikkasi minut ehjäksi”

”Kun tapasin Epun, tuntui, kuin minua olisi lyöty metrin halolla päähän. Kesti hetken tajuta, mitä oli tapahtunut. Olin niihin aikoihin edellisten suhteitteni jäljiltä aivan riekaleina, ja sitten elämääni tuli tämä ihana nainen. Hän muutti elämäni täysin ja paikkasi minut ehjäksi.

Eppu on täydellinen nainen, kaunis, viisas, positiivinen ja hauska. Hän nauraa jopa minun jutuilleni. Lisäksi hän on loistava kodin emäntä ja mutsi sekä meidän yhteisille lapsille että myös minun vanhemmille pojilleni. Olen onnenpekka, kun olen kohdannut hänet.

Olimme aluksi monessa asiassa erilaisia, ja totuttelemista on ollut. Kun tarjosin Epulle ensimmäisen itse tehdyn aterian poikamiesboksissani, laitoin uunimakkaraa. Olin huumassani unohtanut, että hän oli kasvissyöjä.

Minä olin suhdettamme ennen lihasyöppö ja käytin myös melko runsaasti alkoholia. Kun läksimme ensimmäiselle yhteiselle purjehdusretkelle, Eppu sanoi, että väkeviä juomia ei oteta mukaan. Hän hankki minulle matkajuomaksi olutta, mutta oluita tuntemattomana hän ajatteli, että ykkösolut on parasta. Niinpä hän oli kauhukseni varannut matkajuomaksi vain pilsneriä.

Eppu on aivan mahtava ruoanlaittaja. Hän loihtii loistoaterioita olimme missä maassa tahansa. Syömme hänen ansiostaan myös terveellisesti ja käytämme paljon kasviksia. Siinä Eppu on tullut vastaan, että hänkin syö kalaa ja vähän luomulihaa.

”Eppu on erittäin ratkaisukeskeinen henkilö”

Epun iisalmelaiselle äidille olin ensitapaamisella järkytys, en suinkaan ikäni vaan suorapuheisuuteni ja suustani lipsahtelevien kirosanojen vuoksi. Sittemmin tulimme hyvin juttuun, ja minut jopa valittiin kerran Iisalmen ihannevävyksi.

Oma ruotsinkielinen äitini puolestaan piti alusta alkaen kovasti Epusta. Hän näki, että tämä nainen tekee hänen pojalleen hyvää, ja oli oikeassa. Eppu oli sikäli viisas, että puhui alusta asti äidilleni ruotsia ja voitti näinkin hänet puolelleen.

Eppu on erittäin ratkaisukeskeinen henkilö. Hän ei suostu hautaamaan ongelmia maton alle, vaan asiat järjestetään ja pistetään nopeasti toimeksi.

Olen paljon huolettomampi kuin Eppu enkä osaa ajatella tekemisiä loppuun asti. Hän on ottanut päävastuun monista yhteisistä asioista, ruoanlaitosta, lasten hoidosta ja kodin sisustuksesta. Minä hoidan yrityksemme tilit ja myös rakennan ja korjaan, mutta Epulla on paljon enemmän visuaalista silmää. Kaikki kotimme ovat olleet tosi kauniita, ja niistä on ollut vaikea luopua.

”Unohtelen juttuja”

Ikäerosta olemme puhuneet hyvin vähän. Eppu on vitsaillut, että hän vanhenee, mutta minä en. Hän naureskelee tulevaisuudenkuvalla, jossa ihmiset ihmettelevät, että siinäpä reipas mies kävelee vanhan äitinsä kanssa.

Joskus pankissa tai virastoissa näen kyllä virkailijoiden ilmeestä, että minua katsotaan kaksi kertaa, vuoroin papereita, vuoroin minua. Kyllä 1930-luvulla syntynyt ihminen on jo vanhus, ei siitä pääse mihinkään. Ehkä kuitenkin näytän joidenkin silmissä ikäistäni nuoremmalta.

Tietysti on myönnettävä, että en ole enää yhtä salskea, viriili ja vetreä kuin suhteemme alkuvuosina, mutta onneksi minulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, olen ollut terve ja kävelen ripeästi.

Konkreettisin iästä muistuttava asia minulla on muisti. Epulla on hirvittävän hyvä muisti, hän muistaa kaikki asiat liiankin hyvin, mutta minulla toisinaan pätkii. Unohtelen juttuja. Ei sille voi mitään – mieleen nousee kirkkaana vanhoja asioita, ja ne tuuppivat uusia pois täydeltä kovalevyltä.

Olen järkeillyt, että viimeiseksi opittu kieli häipyy ensimmäisenä. Unohdan ensin saksan, sitten häviää englanti ja viimeisinä suomi ja ruotsi, joka oli lapsuuteni kieli.

”Tajusin, että olisin voinut kuolla, kävin jo jossain taivaan porteilla”

Kun muutimme Berliiniin seitsemän vuotta sitten, päätimme, että se on lopullinen kotimme. Mutta niin vain pakkaamme taas tavaroitamme. Ennen Berliiniä asuimme muun muassa syrjäisellä saarella Hiittisissä, ja nyt palaamme Helsinkiin yli 30 vuoden jälkeen.

Pelästyin viimekesäistä sairastumistani. Tajusin, että olisin voinut kuolla, kävin jo jossain taivaan porteilla. Eppu sanoo, että olen keksinyt taivas-jutun, mutta melko rajalla minä oikeasti kävin. Mielestäni olin jossain paratiisin esikartanoissa, vaikka en, luoja paratkoon, ole lainkaan uskovainen. Siellä jotkut enkelit soittivat ihanasti ja houkuttelivat, että tänne vain.

Toipumiseni jälkeen rupesin miettimään testamenttia, opetin Epulle tilinpitoasioita ja aloin kaivata Suomeen.

Saksassa byrokratia on vanhanaikaista ja monimutkaista, Suomessa on helpompaa ja mukavampaa. On kiva lörpötellä kaik-kien kanssa omalla kielellä. Olen Helsingissä syntynyt, joten tavallaan ympyrä sulkeutuu. On turvallista vanheta omalla kieli- ja kulttuurialueella.

”Kunnioitus on molemmin puolin suuri”

Aikoinaan ensitreffeillä Stockan kellon alla Eppu oli puoli tuntia etuajassa ja minä tulin puoli tuntia myöhässä. Eppu kertoo mielellään tätä tarinaa, ja se on totta. Hän kuitenkin odotti minua ja tapasimme pian toisenkin kerran. Olen parantumaton myöhästelijä, eikä Eppu ole vieläkään tottunut siihen.

Myönnän, että Epulla on ollut kestämistä minussa. Varsinkin suhteemme alku- ja pikkulapsiaika oli melkoista suhinaa joka suuntaan. Ohjasin, kirjoitin, soitin eri kokoonpanoissa, olin aina menossa. Ehkä Eppu oli joskus mustasukkainenkin, kun olin paljon töissä, ja työtiimit ovat usein kiinteitä.

Nykyisin kirjoitamme molemmat kotona. Minä kirjoitan muistelmieni jatko-osaa, Eppu käsikirjoituksia ja romaaneja, mutta emme juurikaan puutu toistemme töihin. Kunnioitus on molemmin puolin suuri.

Lasten kasvettua elämämme on ollut entistä seesteisempää ja kypsempää, tämä on suhteemme onnellisinta aikaa. Arvostamme aika lailla samoja asioita, kuten hyvää ruokaa ja puhdasta luontoa. Eppu on todellakin tehnyt minulle hyvää.”

Eppu Nuotio

Työ: Kirjailija, käsikirjoittaja, näyttelijä.

Perhe: Puoliso Kurt, lapset Anna, 32, Anton, 31, ja Axel, 26, Kurtin lapset Jaakko, 53, ja Sampsa, 42, sekä Isla-koira.

Koti: Berliinissä, toukokuun lopusta alkaen Helsingin Etu-Töölössä.

Harrastukset: Kävelekseminen, kasvien hoitaminen, uiminen.

Ajankohtaista: Epun käsikirjoittama ja Kurtin ohjaama Yksinäisyys-musikaali Teatteri Kapsäkissä Helsingissä.

Kurt Nuotio

Työ: Ohjaaja, käsikirjoittaja.

Harrastukset: Soittaminen (klarinetti ja saksofoni), pitkät kävelyt. Veneet eivät häviä mielestä.