Eppu Salmisesta kuusi vuotta sitten eronnut Riitta Havukainen: ”Ajattelen Roopea poikanani”

Äitipuolelle helposti tarjoiltavaa pahiksen roolia Riitta Havukainen ei tunnista. Hänen ja Roope Salmisen välit ovat olleet koko ajan hyvät, myös sen jälkeen kun Riitan ja Roopen isän Eppu Salmisen uusperhe hajosi.

Näyttelijä Riitta Havukainen, 62, pohtii Annassa 51-52/2017 Totta vai tarua? -juttusarjassa, pitävätkö naiseuteen liittyvät kliseet paikkansa.

Naiset rakastuvat renttuihin.

Totta. Olen itsekin rakastunut. Ja rentuthan ovat usein hurmaavia, heidän kanssaan on ollut hauskaa.

Minulla ei kuitenkaan ole sitä syndroomaa, että olisin yrittänyt rakastaa rentun kuntoon, vaan pikemminkin olen pyörinyt aikani siinä mukana. Valitettavasti sellainen suhde ei pitkässä juoksussa oikein toimi. Olin nuorena naimisissa sekä näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen että edesmenneen muusikko Jukka Hakokönkään kanssa – ja melkoista renttuilua niihin lyhyisiin liittoihin mahtui.

Äitipuolelle on uusperheessä varattu pahiksen rooli.

Miksi ihmeessä olisi? Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia uusperheestä. Tyttäreni Katariina oli kolmevuotias, kun tutustuin näyttelijä Eppu Salmiseen, jolla oli vuotta vanhempi poika Roope. Meistä tuli hyvin kiinteä perhe, enkä koe olleeni lainkaan pahis.

Ajattelen Roopea poikanani, sillä olen ollut läsnä hänen elämässään hänen lapsuudestaan asti. Saimme Epun kanssa vielä yhteisen pojan Santun, jolle molemmat sisarukset ovat yhtä tärkeitä.

En ollut naimisissa Katariinan isän fysioterapeutti Jukka Viitasaaren enkä Epunkaan kanssa. Ei vain tullut mentyä, vaikka olimme Epun kanssa yhdessä 17 vuotta. Rakkaus on ollut minulle tärkeämpää kuin suhteen virallinen muoto.

Erosimme Epun kanssa kuusi ja puoli vuotta sitten, ja ensimmäiset vuodet eron jälkeen olivat raskaita. Hyvä käänne tapahtui Santun ylioppilasjuhlien aikaan, kolme vuotta sitten. Yhteisten juhlien jälkeen olen ollut läheinen myös Epun uuden perheen kanssa.

Roopen kanssa meillä on ollut oikein hyvät välit koko ajan. Pidämme säännöllisesti yhteyttä. Soittelemme, hän käy luonani ja saattaa jäädä yöksikin.

Avioero on helpompi naiselle kuin miehelle.

Miksi olisi? Liittyykö se siihen, että mies ei muka pärjää yksin, kun nainen ei ole silittämässä paitoja tai laittamassa ruokaa? Tai ajatellaanko, että nainen pystyy paremmin puhumaan surunsa ja pettymyksensä julki? Sen olen kyllä havainnut, että miehet löytävät eron jälkeen helpommin uuden kumppanin, mikä tietysti voi olla myös asioiden käsittelyn pakenemista, en tiedä.

Ero ei ole helppoa kenellekään, mutta siitä olen iloinen, että en ole katkera – se ei hyödyttäisi ketään.

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu Joulu 27, 2017 kello 11.45 PST

Naisella pitää olla oma huone.

Ehdottomasti. En tarkoita, että pitäisi olla työhuone tai erillinen asunto, mutta oma tila ja omat rahat kyllä. Olen aina ollut itsellinen, ja kaikissa parisuhteissani minulla on ollut oma pankkitili ja omat rahat.

Muutin nykyiseen asuntooni vuonna 2000 Epun ja lasten kanssa. Eron ja lasten poismuuton jälkeen asuin muutaman vuoden yksin, ja ehdin jo tottua siihen. Vaikka ihan yksin en ole oikeastaan koskaan asunut, sillä minulla on kaksi kania, Hannu ja Anita. Tällä hetkellä elokuva-alaa opiskeleva Santtu asuu paluumuuttajana luonani, ja sekin on kiva juttu.

Todennäköisesti pitäisin oman asunnon, vaikka alkaisinkin seurustella jonkun kanssa. Mutta mistä sitä tietää, kuinka sekaisin sitä menisi!

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Riitta Havukainen pohtii naiseuteen liitettyjä kliseitä. Mitä mieltä hän on ikäisistään miehistä, jotka etsivät nelikymppisiä naisia? Entä miten hän itse uskoo löytävänsä uuden kumppanin? Lue koko juttu Annasta 51-52/2017. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!