Julkkikset

Happoradion keulahahmo Aki Tykki on saanut tyttären – julkaisi hellyttävän kuvan somessa

Laulaja Aki Tykki on saanut tyttären. Hän ilmoitti tyttövauvan syntymästä Instagramissa. Laulajalla on ennestään yksi lapsi.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: Niclas Mäkelä

Happoradion keulahahmo Aki Tykki on saanut Tuulia-vaimonsa kanssa tyttären. Tuore isä juhlisti lapsen syntymää julkaisemalla hellyttävän kuvan Instagramissa.

”5:03 syntyi meille Espoon sairaalassa terve pieni tyttö. Voi onnea”, Aki iloitsee päivityksessään.

Hän lisäsi kuvan yhteyteen muun muassa hashtagit #vainfaijajutut ja #rakkaus.

Lapsen saaminen ei ole ollut itsestäänselvyys

Lapsi on avioparin toinen: heillä on ennestään vuonna 2016 syntynyt Leevi-poika. Aki on kertonut aiemmin, että ensimmäisen lapsen saaminen ei ollut parille itsestäänselvyys, vaan he kokivat useamman keskenmenon.

Esikoisen syntymän jälkeen Aki kertoi isyyden olevan hänen elämänsä hienoin juttu.

– Istuimme kolme varttia kahdestaan kiikkustuolissa. Kerroin vauvalle kaikenlaista: missä me asutaan ja mikä auto meillä on. Isyys on ehdottomasti elämäni hienoin juttu, Aki kertoi Anna-lehden haastattelussa toukokuussa 2018.

Lavalla rokkari, kotona tavallinen perheenisä

Keikoilla kiertävän Happoradion keulakuva on lavalla pipoon sonnustautunut rokkitähti, mutta kotona hän on aivan tavallinen perheenisä. Laulaja kertoi vuonna 2019 Anna-lehden haastattelussa, että vaihdos perheenisästä rockyhtyeen keulakuvaksi ei aina ole täysin mutkatonta.

– Kun keikoilta pääsee nukkumaan aamulla neljältä, perhe-elämässä tulee herättyä seitsemältä tai kahdeksalta. Viikossa saattaa tulla kaksi aikaerorasitusta kumpaankin suuntaa, mutta kyllä siitä jotenkin aina selviää.

Aki kertoi kuitenkin odottavansa keikoille lähtemistä, haasteista huolimatta. Arjessa hänen onnenhetkiään ovat ne, jolloin hän touhuaa oman lapsensa kanssa.

– Suurin ilon aihe on, kun katsoo oman lapsen hääräilyä, kehitystä, ja kuinka mahtava tyyppi hänestä on kehittymässä. Vaikka olisi huono päivä, hänen kanssaan touhutessa maailma näyttää kauniimmalta, Aki kertoi.

X