Julkkikset

Marcus Grönholm menetti rallikuski-isänsä 13-vuotiaana: ”En ole koskaan käsitellyt isän kuolemaa”

Marcus Grönholmin isä kuoli rallionnettomuudessa. Silti poika valitsi saman lajin. Isän menetystä Marcus ei ole koskaan käynyt läpi: ”Mitä sitä kaivelemaan.”

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Sampo Korhonen, OM-arkisto

- Minulla ei ole tapana viettää unettomia öitä. Vahvuuteni on se, että pystyn sulkemaan pois ikävät asiat, Marcus Grönholm sanoo.

Marcus Grönholmin isä kuoli rallionnettomuudessa. Silti poika valitsi saman lajin. Isän menetystä Marcus ei ole koskaan käynyt läpi: ”Mitä sitä kaivelemaan.”

Puunrungot vilistävät silmissä, metsä näyttää tunkevan tuulilasista sisään. Auto kääntyy mutkassa täpärästi juuri ennen kuin se sinkoutuisi pöpelikköön. Kenen idea olikaan lähteä ajelemaan kiemuraiselle, kuoppaiselle radalle Marcus Grönholm ratissa! Ai niin, itsehän tätä ehdotin. Halusin saada edes aavistuksen siitä, millaista on olla rallikuski.

Ennen lähtöä päähäni asetettiin järeä kypärä, pujottauduin turvakaaren läpi ralliautoon ja Marcuksen poika Niclas napsautteli nelipisteturvavyöt kiinni. Sitten mentiin!

Järjellä ajatellen tilanteessa ei ole mitään pelättävää. Ratissa on rallin kaksinkertainen maailmanmestari, joka on ajanut itse rakennuttamallaan radalla tuhansia kierroksia. Silti käsi puristaa kouristuksenomaisesti kylmää turvakaarta. Suusta purkautuu hallitsemattomia henkäyksiä, ja oikea jalka pumppaa olematonta jarrupoljinta. ”Ootsä kunnossa?” Marcus varmistaa tämän tästä. Nopeusmittarin lukemat heilahtelevat jossakin sadankolmenkympin huitteilla.

Kierroksen päätyttyä nousen autosta kai hiukkasen horjuen. Takana ovat elämäni pisimmät – ja nopeimmat – kolme kilometriä. Turvallisuushakuisena nyhverönä en voi käsittää, että joku tekee tätä työkseen. Ja vieläpä nauttii siitä!

”Jos et uskalla ottaa riskejä, häviät”

Eikö sinua Marcus koskaan pelota ratissa? Vastaus tulee empimättä.

– Jos alkaa pelätä, ei voi ajaa kilpaa. Rallissa taistellaan sekunnin kymmenyksistä, ja jos et uskalla ottaa riskejä, häviät. Kun automme kilpailuissa pyörähti ympäri, ensimmäinen ajatus oli: Onko tämä vielä ajokunnossa? Paljonko meni aikaa hukkaan? Ei siinä omia kolhuja jääty ihmettelemään.

“Nykyisissä hommissani olen koko ajan vähän hukassa ja epävarma”, Marcus Grönholm sanoo.

Istumme Grönholmin Inkoossa sijaitsevan tilan pihapiiriin rakennetussa yksityisessä rallimuseossa. Hallissa on viistoparkissa kymmenkunta kiiltäväksi puunattua autoa, joilla Marcus Grönholm niitti mainetta maailmalla. Esillä on myös pokaaleja, mitaleja ja ajohaalarit, joissa on huomattavan pitkät lahkeet.

Keskittyminen, reaktionopeus ja riskinottokyky siivittivät Marcuksen aikoinaan rallin huipulle. Kisaamisen hän lopetti jo kuusitoista vuotta sitten, mutta ei kilpailuvietti ole mihinkään kadonnut. Kesällä Marcus osallistui kartturinsa Timo Rau­tiaisen kanssa parhaillaan televisiossa pyörivään Amazing Race Suomi -kisaan. Entisen rallikuskin täydellisestä keskittymiskyvystä saatiin näyte tehtävässä, jossa Marcus silmää räpäyttämättä pisteli poskeensa lautasellisen eksoottisia ötököitä kartturin kakoessa vieressä.

– Käärmekeitto teki kyllä vähän tiukkaa, hän tunnustaa.

Kilpailuvietti vei Marcuksen lapsena ensin yleisurheilukentille, sitten motocrossin pariin. Moottoriurheilu oli tuttua, sillä Marcuksen isä Ulf Grönholm oli tunnettu rallikuski. Hän viihtyi Espoon-kodin pihalla olevassa autotallissa rassaamassa ajokkejaan. Siellä seisoskeli usein myös pieni Marcus.

– Välillä faija komensi hakemaan sisältä tupakkaa, yksitellen. Olin kai aika kova kyselemään.

Ralli oli Ulfille niin suuri intohimo, että muulle ei juuri liiennyt aikaa. Perhelomillakin äiti Carita, isosisko Mia ja Marcus kävivät kolmistaan. Äiti myös ajoi pakettiautolla poikansa motocrosspyörän kilpailupaikoille ja seisoi katsomossa kannustamassa.

– Faija oli enemmän semmoinen äijä.

Marcus isänsä Ulfin ja äitinsä Caritan kanssa perheen Espoon-kodissa joskus 1970-luvun puolivälissä.
Marcus isänsä Ulfin ja äitinsä Caritan kanssa perheen Espoon-kodissa joskus 1970-luvun puolivälissä.

Marcus Grönholm: ”Olen mestari siirtämään syrjään ikävät asiat”

Helmikuussa 1981 Ulf Grönholm karttureineen valmistautui Hankiralliin. Tarkoitus oli käydä kisaa edeltävänä yönä vielä vetämässä harjoituskierros yleisellä tiellä Kirkkonummella. 13-vuotias Marcus Grönholm mankui mukaan, mutta viime hetkellä isä patisti pojan jäämään kotiin.

Yöllä puhelin soi. Oli tapahtunut onnettomuus. Ulf Grönholm ja kartturi olivat ajaneet päin aura-autoa, jolloin oma ajopeli oli syttynyt tuleen. Molemmat kuolivat heti.

Äiti herätti lapset kuulemaan uutisen. Juuri muuta Marcus ei kohtalokkaasta yöstä muista. Myös seuraavat päivät kuluivat sumussa.

– Kai me kaikki sulkeuduimme omiin oloihimme suremaan. Meillä oli vahva selviytymismoodi. Päätimme, että tästä mennään eteenpäin.

Isän menehtyminen ei jättänyt pelkoa moottoriurheilua kohtaan.

– Päinvastoin, se ehkä jopa vähän kovetti minua. En ota turhia riskejä, mutta vaarallisilta vaikuttavissa tilanteissa ajattelen yleensä, että sekaan vain.

Mietitkö ikinä, mitä olisi tapahtunut, jos olisit itsekin mennyt isän kyytiin sinä iltana?

– En koskaan, sekuntiakaan. En ole myöskään ikinä niin sanotusti käsitellyt isän kuolemaa. Mitä sitä kaivelemaan. On tuntunut paremmalta antaa asian olla.

Marcus sanookin olevansa mestari siirtämään syrjään ikävät asiat. Uransa alussa hän sai mentaalivalmentajalta ohjeen kirjoittaa kilpailun alla mieltä painavat asiat lapulle ja sulkea se laatikkoon. Näin ne eivät häiritsisi keskittymistä suoritukseen. Keino tepsi – niin hyvin, että hän on noudattanut sitä muillakin elämänalueilla. Mutta laatikon sisältö täytyisi joskus myös käydä läpi ja tyhjentää. Se vain tahtoo unohtua.

On niin kovin monta rautaa tulessa.

Tessa-puolison kanssa yhteistä taivalta yli 30 vuotta

Rallimuseon yhdellä seinällä on siisteissä riveissä 62 lippalakkia. Marcus on säästänyt kaikki palkintopallilla päässään olleet lippikset.

– Ne ovat mun ylioppilaslakkini, hän virnuilee.

Lukio jäi aikoinaan väliin. Lukupään puutteesta se ei johtunut, peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli yli kahdeksan. Pulpetissa istuminen ei vain ollut Marcuksen juttu. Hän valitsi maatalouskoulun. Olihan tiedossa, että hän tulisi jatkamaan viljelyä täällä iso­isältä perityllä tilalla Inkoossa. Vanhan kartanomaisen talon isäntä Marcuksesta tuli 22-vuotiaana. Saman katon alle muuttivat myös tuore vaimo Teresa eli Tessa ja vastasyntynyt esikoinen Jessica.

Tulevan puolisonsa Marcus kohtasi jo lapsena tämän alkaessa käydä läheisellä hevostallilla. Seurustelemaan ryhdyttiin parikymppisinä, sen jälkeen kun matkaoppaaksi ja lentoemännäksi opiskellut Tessa palasi Suomeen. Aikuinen elämä sai nopean startin.

– Esikoinen tuli ehkä vähän varkain. Tessa muuttui äidiksi yhdessä yössä, minulla isyyteen sopeutuminen kesti pikkuisen pitempään, Marcus tunnustaa.

Marcus poikansa Niclaksen kanssa 2015.
Marcus poikansa Niclaksen kanssa 2015.

Lapsia syntyi vielä kaksi lisää, Johanna ja Niclas. Marcus ei edes yritä sovittaa harteilleen malli-isän viittaa. On hän touhunnut jälkikasvun kanssa enemmän kuin oma isänsä, mutta paljon on tullut oltua myös poissa. Ensin pelloilla, sitten tallilla värkkäämässä autoja ja myöhemmin kilpailuissa maailmalla. Laji vaihtui motocrossista ralliin siinä kohtaa, kun Marcus loukkasi jalkansa onnettomuudessa ja osti vakuutusrahoilla ensimmäisen ralliautonsa.

– Kilpaurheilu on hyvin itsekäs elämäntapa. Kaikki tapahtui minun aikataulujeni mukaan, en kuunnellut ketään muita.

”Kyllä Tessalla on ollut minussa kestämistä”

Joskus lähteminen oli Marcuksellekin raskasta. Kuopus jäi ikkunaan vilkuttamaan, ja ikävä paistoi muidenkin kasvoilta. Paluutkaan eivät aina olleet suurta juhlaa. Epäonnistuneen kisan jälkeen mies tuli kotiin murjottamaan, eleli muutaman päivän kärttyisenä omissa oloissaan ja lähti taas.

– Kyllä Tessalla on ollut minussa kestämistä.

Mutta vaimo oli myös se, joka kannusti uralla. 1990-luvun lopulla Marcus Grönholm päätti ottaa riskin ja satsata täysillä ralliin. Rajaksi hän asetti kaksi vuotta. Jos sinä aikana menestystä ei tulisi, hän jatkaisi maanviljelyä. Riski kannatti. Ensimmäinen maailmanmestaruus tuli 2000 ja toinen kaksi vuotta myöhemmin.

Lopettamispäätös vuonna 2007 tapahtui sekin marcusmaisen vauhdikkaasti. Eräänä päivänä hän soitti rallitallin pomolle, jonka pöydällä odotti valmis sopimus seuraavasta kaudesta. Sitä ei koskaan allekirjoitettu. Marcus oli kyllästynyt alituiseen matkustamiseen ja sekunnin sadasosista taistelemiseen. Hän halusi lopettaa huipulla, omasta tahdostaan. Jälkeenpäin nopea ratkaisu hieman kadutti: olisihan kilpailemista voinut jatkaa vielä vuoden tai kaksi.

Mutta loppu mikä loppu. Oli keksittävä jotakin uutta.

Tessa ja Marcus Grönholm  Ritarihuoneella 2017.
Tessa ja Marcus Grönholm Ritarihuoneella 2017.

”Vieroitusoireet kestivät monta vuotta”

Raha ei koskaan ollut Marcukselle tärkein kannustin rallissa. Häntä ajoivat kilpailunnälkä ja voitonjano. Kun mammonaakin sitten alkoi menestyksen myötä siunaantua, sille piti keksiä käyttöä. Grönholmit miettivät, millaisia palveluja kotikunnasta puuttuu ja päättivät rakennuttaa ostoskeskus Strandin. Tessa avasi siellä kaksi liikettä ja Marcus kuntosalin, yhdessä he perustivat Sågen-ravintolan.

– Meillä ei kummallakaan ollut minkäänlaista kokemusta ravintolatoiminnassa. Mutta niin vaan polkaisimme pystyyn kuppilan.

Omistajana Marcukselle lankesi eräänlainen henkilöstöpäällikön rooli, jossa hän arvelee olleensa surkean huono. Kuin maalari, joka käy viidessä kohteessa vähän sutimassa, mutta ei hoida yhtään urakkaa loppuun saakka. Omia polkujaan kulkemaan tottuneen miehen oli vaikea ryhtyä järjestelemään työvuoroja ja puuttua henkilöstön keskinäisiin skismoihin. Siirtyminen ralliradan kiihkeästä rytmistä tavalliseen päivätyöhön ei sekään sujunut ihan ongelmitta.

– Siitä puuttui se vau. Vieroitusoireet kestivät monta vuotta. Rallissa tiesin, että tämä on mun juttu, tämän minä osaan. Nykyisissä hommissani olen koko ajan vähän hukassa ja epävarma.

”Yksi huonoimmista investoinneistani ikinä”

Rallipiireistä Marcus Grönholm ei ole kokonaan irrottautunut. Hän jeesaa rallicrossia ajavaa poikaansa Niclasta ja pyörittää kuljettajien managerointitiimiä. Palkkaa hän ei nosta, raha elämiseen tulee sijoitusten tuotoista. Riskejä Marcus ottaakin nykyään lähinnä taloudellisella rintamalla. Onnistuneesta sijoituksesta hän sanoo saavansa hieman samankaltaisen adrenaliinipiikin kuin osakilpailuvoitosta aikoinaan. Mutta kovin usein hän ei ole päässyt tuulettelemaan.

Grönholmien viimeisin iso projekti on kymmenien miljoonien arvoinen asuinalue lähellä kauppakeskusta. Kaksi pienkerrostaloa on valmistunut, mutta korona, korkojen nousu ja sota ovat hidastaneet hankkeen etenemistä. Rakennustöiden on määrä jatkua keväällä.

Oletko muuten, Marcus, koskaan sortunut hölmöihin heräteostoksiin? Kysymys herauttaa mehevän naurun. Eräänä kesänä mies sai päähänsä, että pitäisi vuokrata viikoksi iso hieno vene. Päästäisiin vesille koko perhe. Kävi niin, että Marcus tuli ostaneeksi paatin.

– Aivan järjetön hankinta! Yksi huonoimmista investoinneistani ikinä. Suurimman osan kesästä vene seisoi laiturissa, kun ei löytynyt yhteistä aikaa. Ja kun sitä löytyi, vettä tuli taivaan täydeltä. Myin veneen lopulta aivan alihintaan ja menetin paljon rahaa. Mutta kyllä ne muutamat päivät vesillä olivat ihan saamarin hienoja!

Marcus Grönholm: ”Minun maailmani ei ihan vähästä kaadu”

Rallimiehen haastatteleminen on sekin eräänlainen pikataival. Hän on ystävällinen ja puhelias, mutta koko ajan vähän kuin tuli hännän alla. Kännykkä pirisee, tekstiviesteihin täytyy nakutella vastauksia. Äkkiä hän havahtuu tiedustelemaan kelloa. ”Okei, kahden minuutin päästä mun täytyy lähteä, mutta kysy vaan vielä.”

Öö, aha. Menee sekuntipeliksi.

Sallittakoon siis kömpelöhkö rallivertaus. Marcus Grönholm vaikuttaa mieheltä, joka kiihtyy nopeasti, tekee äkkikäännöksiä ja ajaa välillä pusikkoon. Mutta palaa aina lopulta reitille. Tunnistatko?

– Minun maailmani ei tosiaan ihan vähästä kaadu. Ajattelen aina, että kyllä tää lopulta hoituu.


Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 45/2023.


X