Ben Furman
– Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan.
Julkkikset

Ben Furman ottaa opikseen mutta ei jumiudu traumoihin: ”Menneisyys ei määritä tulevaisuutta”

Psykiatri Ben Furmanin, 68, mielestä voimavarojen etsiminen on tärkeää. Kokemuksista, kuten avioerosta, tulee osa tarinaamme. – Voimme vaikuttaa siihen, kuinka ne tarinat kerromme.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Sampo Korhonen

Aamulla oli vähän sumuista, eikä helikopteri päässyt ilmaan, joten olen vielä hotellissa… Oli helmikuun alku, ja Ben Furmanin kanssa piti sopia haastattelusta, kun hän lähetti kysymyksiä herättävän viestin. Mitä ihmeen helikopterihommia miehellä oikein on?

– Lomailin kavereiden kanssa Kanadassa. Olimme Brittiläisessä Kolumbiassa syrjäisessä hotellissa keskellä ei mitään. Sieltä helikopteri kuljetti meidät joka aamu vielä syvemmälle erämaahan ja nouti illalla takaisin.

Nyt psykiatri istuu toimistossaan Helsingissä ja siemailee teetä.

– Ympärillä oli vain vuoria, metsää ja umpihankea. Mukana oli paikallinen opas sekä eväät. Nautimme vapaalaskusta koko valoisan päivän. Olen hiihtänyt ja harrastanut laskettelua kauan, ja vapaalasku on kiehtovinta, mitä kuvitella voin. On vain luonto ja ihminen, se on tietynlainen illuusio vapaudesta ja nuoruudesta.

Ben on aina ollut liikunnallinen ja poikamainen.

– Välillä joudun oikein muistuttamaan itseäni siitä, että parin vuoden päästä mittarissa on seitsemänkymmentä. Se kuulostaa aika ukkomaiselta, ei oikein omalta iältä. Henkisesti tunnen olevani lähinnä viisikymppinen, monta hommaa on vireillä, ja paljon haluaisin vielä opettaa.

”Ennen väittelin ja sanoin heti jyrkästi, että höpöhöpö, en usko”

Ben on matkasaarnaaja. Hän tekee paljon opetustyötä ja on mielestään valistajana hyvä.

– Saan positiivista palautetta siitä, että osaan yksinkertaistaa vaikeita asioita.

Monessa asiassa Ben sanoo olevansa hyvin saman luontoinen kuin nuorempana, mutta jotakin on myös muuttunut.

– Ennen väittelin ja sanoin heti jyrkästi, että höpöhöpö, en usko. Nyt tajuan, että kiistely ei johda mihinkään, ja tuloksena on vain pahaa mieltä.

Kokemus on opettanut, että kukaan ei muuta mielipidettään saarnan tai syyttelyn jälkeen. Jos ihmistä painostaa tai arvostelee jyrkästi, tämä hyökkää ja puolustautuu. Sen sijaan arvostavasti keskustellen toisen ihmisen voi saada jopa pohtimaan kantaansa uudelleen.

– Diplomatia ei ole helppoa, mutta yritän esittää eriävän mielipiteen mahdollisimman taitavasti, entistä kunnioittavammin ja pehmeämmin.

Benin sydäntä lähellä on erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi. Hän on ollut kehittämässä Taitava luokka -harjoituksia ja erityislapsia tukevaa ohjelmaa, Muksuoppia. Hänestä on tärkeää, että myös lapsia lähestytään heidän omalta tasoltaan, arvostavasti keskustellen.

Tunnetuin Ben Furmanin kirjoista lienee Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus vuodelta 1997. Sittemmin teos on käännetty monelle kielelle. Kirjassa Ben halusi kyseenalaistaa pitkät psykoanalyysit, eikä hyväksynyt sitä, että ongelmien syitä etsittiin aina lapsuudesta.

Ben Furman: ”Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta”

Kun oikein penkoo, Benin mukaan kaikilta löytyy ikäviä kokemuksia.

– Kärjistetysti voi jopa käydä niin, että jos ihmisellä ei ole ollut vaikeaa lapsuutta ennen terapiaa, sen jälkeen on. Monet esimerkit osoittavat, että onnettoman lapsuuden kokenut ihminen voi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, eikä onnellinen lapsuus toisaalta takaa hyvää elämää.

– Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta. Kokemuksista voi toki ottaa opikseen, mutta tärkeämpää on vahvistaa hyviä kokemuksia ja etsiä voimavaroja kuin jumittua traumoihin. Vanhemmat eivät aina kannusta lapsiaan, mutta usein lapset löytävät jonkun aikuisen, joka edes hetkellisesti kannustaa.

Benillä oli vuosituhannen alussa oma keskusteluohjelma televisiossa, ja hän sai ajatustensa vuoksi paljon kritiikkiä kollegoiltaan.

– Maailma on muuttunut. Nykyään lyhytterapia on suorastaan valtavirtaa, puhutaan jopa kertaterapiasta ja perustetaan walk in -terapiapisteitä. Tosin, jos olisin ollut eri mieltä nykyisen someraivon aikana, minut olisi lytätty kymmenen kertaa pahemmin.

”Itsetunto ei ole paketti, joka on kerran annettu. Se vaihtelee vähän kuin auton bensasäiliö, joka on välillä täyteen tankattu, välillä tyhjempi.”

Tietenkin Benin mielestä oli raskasta, kun hänen ammattipätevyytensä kyseenalaistettiin, mutta hän arvioi selvinneensä vähällä. Mitään isompaa ei jäänyt hampaankoloon, itsetunto on ihan kohdillaan.

Paitsi että oikeastaan itsetunto on käsite, jonka Ben haluaa kyseenalaistaa.

”Itsetunto ei ole paketti, joka on kerran annettu”

Huonolla itsetunnolla on totuttu selittämään mitä erilaisimpia ongelmia kynsienpureskelusta rikollisuuteen. Sanotaan, että ongelmat johtuvat huonosta itsetunnosta, vaikka asian voisi nähdä päinvastoin. Kun ongelmat ratkaistaan, itsetunto paranee.

– Itsetunto ei ole paketti, joka on kerran annettu. Se vaihtelee vähän kuin auton bensasäiliö, joka on välillä täyteen tankattu, välillä tyhjempi. Esimerkiksi avioerojeni jälkeen on tullut paljonkin lunta tupaan, ja romanttisissa jutuissa olen tuntenut hetkittäin olevani tosi alamaissa.

Ben myöntää, että heikoimpina hetkinä on ollut vaikea nähdä mitään hyvää.

– Uusia ihania asioita ja yllätyksiä on kuitenkin ollut edessä koko ajan. Nykyisen puolisoni kanssa olen ollut yhdessä kuusi vuotta.

Ben ei ajattele avioerojaan epäonnistumisina, vaan sanoo, että kaikkien elämässä tapahtuu ikäviä asioita, ei sille voi mitään.

– Kun asiat ovat tapahtuneet, niistä tulee meille tarinoita ja voimme vaikuttaa siihen, kuinka ne kerromme ja koemme. Vievätkö kokemukset meiltä voimia vai antavatko ne vahvuutta jatkaa eteenpäin?

Ben Furman: ”Minullekin tämä on elinikäinen läksy”

Parisuhteet ovat opettaneet Benille kuuntelun ja hyvän keskustelun tärkeyttä. Hänestä on hämmästyttävää huomata, kuinka monet sellaiset ihmiset, jotka ovat rauhallisia ja taitavia asiakaspalvelussa ja työhön liittyvissä ihmissuhteissa, menettävät täysin malttinsa pienissäkin parisuhteen tai perheen kiistatilanteissa.

– Minullekin tämä on elinikäinen läksy: Kuinka kuunnella läheistä, tyytymätöntä ihmistä ja kuinka olla hermostumatta, kun omasta mielestä olisi hyvä syy suuttua.

Ben sanoo, että usein parisuhteessa toista ei niinkään vaivaa se, että puoliso on loukannut. Varsinainen riita syntyy siitä, kuinka toinen suhtautuu, kun asiaa yritetään selvitellä ja toista esimerkiksi nimitetään yliherkäksi ja väitetään, että hän olisi pahoittanut mielensä ihan turhaan.

– Monilla meillä on työkaluja hankalan asiakkaan tai esimiehen kohtaamiseen, mutta yksinkertaisilta tuntuvia sosiaalisen kanssakäymisen ohjeita on yllättävän vaikea muistaa, kun kiistellään kotona.

Samat hyvät ohjeet toimivat Benin mukaan kaikessa vuorovaikutuksessa: Anna toisen puhua, kuuntele rauhallisesti, älä syytä, älä kiistele, älä vähättele ongelmaa, sano ymmärtäväsi ja kysy, mitä toinen ehdottaa ratkaisuksi. On tärkeää, että yrittää tehdä parhaansa.

”Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan”

Aika maallistunut ihminen, juutalainen ateisti, sellainen Ben määrittelee olevansa.

– Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan, jokainen tulkoon tavallaan autuaak­si.

Juutalaisessa kodissa kasvaneen Benin isä yritti patistella poikaa käymään synagogassa.

– Hän ei kuitenkaan pystynyt perustelemaan pyyntöään. Hän sanoi vain, että se olisi isoisälle tärkeää. Luultavasti saarnat olivat isänkin mielestä aika vakavia ja tylsiä, hän oli tapajuutalainen.

Benin isällä Jaakko Furmanilla oli räätälinliike Ateljee Furman Helsingin keskustassa, ja hän valmisti tyylikkäitä ulstereita hienoille naisille. Hän oli myös arvostettu jazzrumpali, joka esiintyi Vieno Kekkosen, Laila Kinnusen, Pirkko Mannolan ja monien muiden aikansa tähtien kanssa. Äiti työskenteli myyjänä, mutta teki vapaa-ajallaan paljon sosiaalitöitä muun muassa juutalaisten vanhainkodissa. Hän opetti esimerkillään, että heikompien auttaminen oli itsestään selvää.

Nuorena Ben harrasti valokuvausta ja haaveili siitä ammattia, mutta isä patisti opiskelemaan lääketiedettä.

– Äiti ehdotti nokkelasti kompromissia, että voisihan sinusta tulla röntgenlääkäri. Se oli sellaista juutalaista perhehuumoria.

Ben noudatti isän toiveita, mutta ihan oikea lääkäri hän ei vanhempien mielestä ollut.

– Juutalaiset vitsailevat, että psykiatri on lääkäri, joka pelkää verta, Ben sanoo.

”Suhtaudun kuolemaan melko biologisesti”

Benin äiti kuoli melko nuorena syöpään, ja se on saanut hänet kuulostelemaan omia kremppojaan ja säikähtämään joitakin vatsavaivoja.

– Olen käynyt erilaisissa tutkimuksissa, ihan vain varmuuden vuoksi.

Isäkin on jo kuollut, mutta omaa kuolemaansa Ben ei halua pelätä eikä miettiä, se on sitten sen ajan murhe.

– Suhtaudun kuolemaan melko biologisesti. Nyt haluan mielelläni elää. Siinä mielessä olen realisti, että minä ja sisarukseni olemme laatineet hoitotahdot, edusvalvontasopimukset ja testamentit, mutta muuten en elämän rajallisuudesta juuri huolehdi.

Kun Ben täytti kuusikymmentä, hän ajatteli positiivisesti, että kolmannes elämää on vielä edessä.

– Jo nelikymppisenä kaverit sanoivat, että kyllä se keski-iän kriisi sinullekin tulee, mutta eipä ole näkynyt viidenkympin eikä kuudenkympinkään kriisiä.

Hän myöntää muistavansa iän lähinnä silloin, kun kroppa tuntuu jäykältä ja kömpelöltä tai housut kiristävät vyötäröltä.

– Tänä talvena olen hiihtänyt ja lasketellut sen verran paljon, että vatsa ei ole päässyt pyöristymään. Nyt kevättä kohti tunnen olevani ihan rantakunnossa.

Ben ei ole koskaan ollut asioiden vatvoja eikä valittaja, ja iän karttuessa hän on oppinut ottamaan asiat entistä rennommin. Hän uskoo, että unelmat muokkaavat ihmistä, ja että jokainen toimii tietäen ja tietämättään pienin askelin niin, että kulkee unelmiaan kohti.

Eläkkeelle asettumisesta Ben ei haaveile, sillä on paljon asioita, joita hän haluaa tehdä.

– Onnellisimmillani olen silloin, kun voin kirjoittaa, editoida ja opettaa. Nautin siitä, että työ sujuu lähes flow-tilassa ja tunnen olevani hyvä.

Joillekin ihmisille on tärkeää, että heistä jää jälki, että heidät muistetaan vielä kuoleman jälkeenkin. Ben ei tunnista itsessään lainkaan sellaista tarvetta, ei töiden eikä ihmisten suhteen.

– Miksi ihmeessä minun pitäisi jättää jokin jälki? Ei kenenkään tarvitse muistella minua. Ajattelen, että elämäni ja työni ovat tässä, minun jälkeeni tulevat uudet saarnaajat ja toisinajattelijat. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin.

X