Julkkikset

Mikko Alatalo käy ensimmäisen vaimonsa haudalla säännöllisesti: ”Miten saatoin olla niin sokea, etten nähnyt, että jotakin peruuttamatonta on tapahtumassa?”

Laulaja Mikko Alatalo tulee ajattelemaan ensimmäisen vaimonsa itsemurhaa vielä kuolinvuoteellaankin. – Rakkaan ihmisen menettäminen on niin vaikeaa, ettei sitä toivo vihamiehellekään.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Sara Pihlaja

- Olen huolehtivainen kuten äitinikin oli. Monta yötä olen ollut kädet ristissä, kun tiedän poikien ajelevan liukkailla keleillä keikoilta kotiin.

Laulaja Mikko Alatalo tulee ajattelemaan ensimmäisen vaimonsa itsemurhaa vielä kuolinvuoteellaankin. – Rakkaan ihmisen menettäminen on niin vaikeaa, ettei sitä toivo vihamiehellekään.

Mikko Alatalon, 68, työhuoneessa on meneillään mustasukkaisuusdraama. Sen järjestää monirotuinen Ringo, joka istuu isäntänsä edessä, tuijottaa tätä, haukkuu ja murisee.

– Ringo haluaa olla huomion keskipiste. Hän ei kestä, jos annan huomiota jollekulle toiselle, Mikko pahoittelee ja jatkaa:

– Ringo, älä viitsi olla mustis. Otatko napsun? Mennään hakemaan, mutta ei kerrota äidille.

Mikko jättäytyi viime keväänä pois eduskunnasta, koska ”16 vuotta riitti”. Hän ei enää jaksa puskea 12-tuntisia päiviä kuten nuorena. Välillä piti mennä kesken työpäivän lepäämään työhuoneeseen.

Mikko ei ole ruvennut vielä täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Viimeinen juna -levy ilmestyi vuosi sitten kesällä, ja hän keikkailee edelleen. Myös uutta musiikkia saattaa olla tiedossa. Kansanedustajana ja muusikkona hän on vuosikymmeniä liikkunut salongeissa. Mutta eliittiä hän ei koe olevansa.

– Melkein joka lauantai olen keikkaillut pienissä kuppiloissa ja pysynyt siten tavallisten ihmisten elämässä kiinni. Koen vahvasi olevani kansanmies.

”Viimeksi vein haudalle talvikukat”

”Kohta kaikki lapset ovat lentäneet pesästä. Minulla on neljä poikaa, joista enää vain nuorimmainen, 22-vuotias Eero, asuu kotona. Mutta hänkin puhuu jo pois muuttamisesta.

Niin kauan kuin jalkani teppasee, teen isä-poikareissuja. Viime kesänä matkustin vanhimman poikani Jaskan, 40, kanssa viikoksi Tennesseen Yhdysvaltoihin. Nashvillessä järjestettiin maailman suurin countryfestivaali. Kun on kaksi viikkoa kahdestaan pojan kanssa, ehtii puhua kaikenlaista – vanhenemisesta, aikuistumisesta, lapsista. Välillä tulee sanottua tärkeitä lauseita.

Kaksi vanhinta poikaani, Jaska ja Kalle ovat ensimmäisestä avioliitostani. Aaro ja Eero liitostani Seijan kanssa. Kaikki poikani soittavat työkseen, paitsi Jaska, joka on vaihtanut kiinteistöhommiin. Olen vitsaillut, että toivoin lapsistani aivokirurgeja, mutta muusikoita heistä tuli. Joskus olen miettinyt, heitänkö varjon heidän ylleen. Onko se liian iso? Mutta hyvin he ovat pärjänneet. Olen heistä ylpeä.

Olen huolehtivainen kuten äitinikin oli. Monta yötä olen ollut kädet ristissä, kun tiedän poikien ajelevan liukkailla keleillä keikoilta kotiin. Ensimmäisen vaimoni Marja teki itsemurhan vuonna 1992, ja hänen kuolemansa jälkeen olin niin huolissani pojistani, että tahtomattani tarrauduin heihin kiinni. Myöhemmin Seija puuttui asiaan. Hän sanoi, että minun täytyy päästää irti.

Marjan kuolemaa tulen ajattelemaan kuolinvuoteellanikin. Miten saatoin olla niin sokea, että en nähnyt että jotakin peruuttamatonta on tapahtumassa? Rakkaan ihmisen menettäminen on niin vaikeaa, ettei sitä toivo vihamiehellekään. Hänet on haudattu tähän lähelle, Kalevankankaan hautausmaalle. Käyn siellä säännöllisesti. Viimeksi vein haudalle talvikukat.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Tyyne Pennanen. Jutussa Mikko Alatalo kertoo muun muassa liki 30 vuotta kestäneestä rakkaudesta Seija-vaimoonsa ja tyhjillään olevasta mintunvihreästä kotitalostaan. Lue koko juttu Annasta 46/2019 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X