Iina ja Minka Kuustonen tekevät paljon asioita yhdessä.
Julkkikset

Näyttelijäsisarukset Iina ja Minka Kuustonen eivät kilpaile keskenään: ”Olemme aina halunneet hyvää toisillemme”

Iina Kuustonen ja Minka Kuustonen ovat tottuneet jakamaan elämässään kaiken keskenään, joten yhdessä työskentelykin on luonnollista.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: Mirva Kakko, Paula Kukkonen

Iina Kuustonen ja Minka Kuustonen nähdään tänä syksynä ensimmäistä kertaa yhdessä Putouksen lavalla, kun he esiintyvät uuden Allstars-kauden ensimmäisessä jaksossa.

Yhdessä näytteleminen on siskoksille tuttua, vaikka Putousta he eivät aiemmin olekaan tehneet yhdessä. Sen lisäksi, että he ovat näytelleet samassa elokuvassa (Kesäkaverit), tekivät he jo lapsena yhdessä erilaisia esityksiä, joita he esittivät omille vanhemmilleen.

– Teemme paljon asioita yhdessä. Asumme lähekkäin ja jaamme elämäämme koko ajan, joten tuntuu ihan normaalilta, kun sisko on mukana töissäkin, Iina kertoo.

– Tuntuu ihanalta, että pääsemme tälle lavalle yhdessä, vähän kuin kotona olisi, Minka sanoo.

Sen lisäksi, että siskokset ovat hauskoja lavalla, ovat he sitä siviilissäkin – ainakin toistensa mielestä. Kysyttäessä, kumpi heistä on hauskempi, molemmat vastaavat toisensa.

– En tiedä nauranko kenenkään kanssa samalla tavalla kuin Minkan kanssa. Ymmärrämme toistemme ajatuksenjuoksua täysin ja nauramme paljon toisillemme.

Sen lisäksi, että siskokset nauravat yhdessä, he myös tukevat toisiaan.

– Monesti kysytään, onko meillä kilpailua keskenämme, mutta ei ole koskaan ollut. Se tuntuu ihan vieraalta ajatukselta. Olemme aina halunneet hyvää toisillemme ja tukeneet toisiamme, Minka kertoo.

Lue myös: Aikuisiän sisarkateus näyttäytyy usein jatkuvana kilpailuasetelmana – psykologi kertoo, milloin tilanteesta pitäisi huolestua

Iina ja Minka Kuustonen rentoutuvat kumpikin liikkumalla

Molemmat näyttelijät kertovat liikunnan olevan olennainen osa heidän rentoutumistaan. Iina kertoo myös opetelleensa palautumisen ja unen tärkeyttä, koska on aiemmin vähätellyt niiden merkitystä.

– Ideaalimaailmassa voisin aina töiden jälkeen käydä juoksulenkillä ja sitten mennä kotiin. Se on niin mahtavaa, kun saa tyhjennettyä pään. Myös kutominen, jooga ja sali ovat henkireikiäni, Iina kertoo.

Iina Kuustonen kutomassa.

Kun Iina Kuustonen kuuli, että Putous Allstars-kaudella kerätään varoja Pelastakaa Lapset ry:lle, hän päätti lähteä mukaan yhden jakson ajaksi. – Tuntuu, etten pysty tekemään tarpeeksi tämän maailman hyväksi. Tämä helpottaa itseäni siinä, että saan tehtyä edes jotain.

Minka puolestaan kertoo rentoutuvansa sekä leikkimällä lapsen kanssa että urheilemalla. Potkunyrkkeilyn lisäksi hän käy säännöllisesti myös toiminnallisen harjoittelun ryhmässä.

– Meillä on siellä niin hyvä jengi. Siellä tulee aina kikateltua ja treenattua kunnolla, vaikka aluksi sinne menisikin vähän väsyneellä fiiliksellä. Se on ihan parasta nollausta, Minka hymyilee.

X